Kylmän henkäys

Olen ennenkin maininnut, että tapaan viettää kesälomani pienissä pätkissä. Sen ansiosta elokuu 2024 oli jälleen lomakuukausi, kuten kaikki muutkin kesäkuukaudet. 

Retkeilyautoilun myötä matkustamiseen liittyvä tavaroiden pakkaaminen on vähentynyt, mutta täysin siltä ei edelleenkään voi välttyä. Loppukesästä homma jo vähän ärsyttää, mutta onneksi on niin, että kun ensimmäisen kassin kantaa autoon, lomafiilis nousee aina kohisten! Reiskan kanssa tunne on erityisen voimakas, koska autoon noustessaan sitä samalla ikään kuin astuu kesämökin tai hotellihuoneen sisälle, miten asian nyt ajatteleekaan.

Tällä kertaa ainoa mielekäs vaihtoehto tuntui olevan suunnata pohjoiseen. Lomaa oli kuitenkin vain viikko, joten Pohjois-Savon leveyksille ei voisi yhtään jäädä munimaan, vaan Kuopiosta täytyisi reippaasti lähteä polkemaan kohti Lappia.

Suunnitelmaan tuntui sopivan se, että tavoittelisimme ensimmäisenä päivänä Kylmäluoman retkeilyaluetta, jossa edellisen kerran poikkesimme kolme vuotta sitten Paula-myrskyn jälkeen. Myräkän tuhoja tuskin on vieläkään saatu täysin raivattua - liekö tarkoituskaan - mutta tärkeimmät reitit varmaankin olisivat jo kulkukelpoisia.

Kylmäluoman leirintäalue sijaitsee vain parin kilometrin päässä 5-tieltä, ja perille asti pääsee päällystettyä pikkutietä pitkin. Osittain sateisen ajomatkan päätteeksi saavuimme niemelle, jossa aurinko jo mukavasti pilkisti pilvien välistä.

Vaikka Kylmäluoma on paikkana tuttu, leirintäalue oli meille uusi juttu. Saatuamme Reiskan parkkiin päätimme lähteä katsomaan, miltä Kylmäluoman lähiympäristössä nykyään näyttää. Paula vaikutti linjanneen vanhoja reittejä uudelleen, ja samalla niille on annettu uudet, osuvammat nimet.

Valitsimme iltakävelymme reitiksi Hukanharjun hurrikaaniin. En ole ihan varma, mikä kulma Kylmäluomaa kärsi myrskystä eniten, mutta ainakin Hukanharjun kupeessa on tuullut kovaa.

Kaatuneita puita oli raivaamisesta huolimatta yhä siinä määrin, että tuhoja voisi pitää pienenä nähtävyytenä. Ehkä Hukanharjun hurrikaani on osittain sellaiseksi tarkoitettukin.

Joskus taukopaikaksi sopivaa puunrunkoa joutuu vähän etsimään, mutta tällä kertaa valinnanvaraa oli runsaasti.

Ehkä kaatunut metsä silti myös uudistaa ekosysteemiä, hiukan metsäpalon tavoin. Aika ikävää puiden siimeksessä olisi kuitenkin myrskyn iskiessä ollut. Jonkun lammen rannassa olisi saattanut selviytyä jäämättä kaatuvien runkojen alle.

Elokuussa illat alkavat toden teolla hämärtyä, ja kylmän henkäyskin voi joskus tuntua. Näin keväällä asiaa on miellyttävää muistella, kun päivä on päinvastoin pidentymään päin. Tosin kohtahan se on taas elokuu, ja kesä takanapäin, heh.

Karavaanarimielessä Kylmäluoman leirintäalue oli positiivinen yllätys. Alue on isompi kuin miltä se respan portilta vilkuillen näyttää, ja järvien ympäröimä kannas on muutenkin viehättävä. Jostain syystä minulla ei kuitenkaan ole paikasta yhtään kuvaa.

Huoltorakennus on silti vähän niukan kokoinen - etenkin wc-tilojen osalta - ja sähkön hinta lienee määritetty talvikulutuksen mukaan, mutta eipähän sitten tarvitse ujostella sähkökaapeleiden kanssa. Erityismaininnan ansaitsee kahvila-ravintola, jossa ainakin kesäkaudella pääsee valmiin pöydän ääreen.

Liekö vanhuuden vaivoja vai nuoruuden traumoja, mutta heräsin yöllä siihen, että käteeni sattui. Nousin etsimään vaivaan jotain lääkettä, ja taisin yön hämäryydessä sohia siihen Bepanthenia, joka tuntuikin potkivan hyvin. Harmi, ettei Kaikkonen ole enää keskuudessamme, olisi pitänyt kiittää vinkistä.