Linna vai kartano?

Olemme kesän aikana olleet paljon tien päällä, mikä on hieman haitannut tämän blogin ylläpitoa. Yritän taas saada rytmistä kiinni, vaikka en oikeastaan tiedä, kenelle näitä juttuja kirjoitan. Eniten ehkä itselleni, mutta jospa joku toinenkin löytää näistä vinkkejä omille reissuilleen.

Mihin jäinkään...? Ai niin, keltaista toukokuuta elettiin, ja se hehkui kylmän alun jälkeen aiempaa lämpimänä. Mukava sää houkutti viikonlopun tullen liikkeelle, tällä kertaa ensin Iisalmeen ja sitten Oulun suuntaan. Ouluntien pohjoispuolelta löytyisi kaksikin mielenkiintoista kohdetta, jotka olivat meille toistaiseksi vieraita: Linnaharju ja Iso Ahvenjärvi.

Vaikka paikat sijaitsevat lähellä toisiaan, Linnaharju kuuluu Vieremälle eli se on osa Pohjois-Savoa, kun taas Iso Ahvenjärvi on Pyhännän eli Pohjois-Pohjanmaan puolella. Aluksi hakeuduimme Linnaharjulle, koska se tuli ensin vastaan.

Opasteita seuraten päädyimme harjun kupeessa olevalle P-paikalle, jonka lähellä on myös kota oheispalveluineen. Hiukan yllättäen paikalla oli jonkin verran väkeä, ja autojakin 5 - 6 kappaletta.

Pienen tutkimuksen jälkeen selvisi, että asia liittyi paikallisen leirintäalueen treffitapahtumaan, jonka ohjelmaan sisältyi pyöräretki läheiselle Hällämönharjulle ja sieltä edelleen Linnaharjun kodalle. Kahviakin oli tarjolla, mutta onnistuimme silti bongaamaan vain yhden pyöräilijän. Ehkä muut olivat vielä matkalla.

Itse lähdimme kiertämään Linnaharjun metsäpolkua myötäpäivään. Vieremän kunnan nettisivujen mukaan polun tarkoituksena on esitellä ensolaista metsänkäsittelyä. 

"Ensolaisuus" on minulle vieras termi, mutta viitannee jotenkin Enso-Gutzeitiin tai Stora Ensoon. En aluksi löytänyt sille selitystä, mutta sitten ChatGPT tuli apuun:

"Ensolainen metsänkäsittely" on menetelmä metsänhoidossa, jossa metsää käsitellään jatkuvapeitteisesti eli ilman avohakkuita. Tässä menetelmässä pyritään säilyttämään metsä jatkuvasti peitteisenä, mikä tarkoittaa, että alueella on aina puita eri-ikäisinä ja -kokoisina. Ensolainen käsittely on yksi tapa toteuttaa jatkuvan kasvatuksen periaatteita, joissa metsää uudistetaan luonnollisesti ja pyritään säilyttämään sen ekologinen tasapaino. 

Tämän käsittelyn tavoitteena on yhdistää metsänhoidon tuottavuus ja ekologinen kestävyys siten, että metsä pysyy luonnonmukaisena ja monimuotoisena, mutta myös tuottaa taloudellisesti arvokasta puuta ilman suuria, avohakkuun jäljiltä jääviä aukkoja.

Kuulostaa järkevältä, mutta voi aiempien kokemusteni perusteella olla myös puuta heinää.

Retkikartassa näkyvä polkumerkintä ei tuntunut olevan ihan ajan tasalla, ja kun alueella risteilee useita patikka-, fillari- ja moottorikelkkareittejä, suuntaa täytyi risteyskohdissa vähän hakea. Makkolankoskella eteen tuli karttaan merkitsemätön laavu sekä silta, jonka kautta olisi voinut jatkaa Iso Ahvenjärven suuntaan.

Matkaa olisi kertynyt 7 - 8 kilometriä suuntaansa, joten reissun toteutus olisi suosinut fillareita, joita meillä ei ollut. Pikanttina yksityiskohtana voisi mainita, että reitin varrelta odottaisivat Oulu- ja Kuopio-nimiset lammet. Mikähän niiden tarina mahtaa olla? Tämä oli liian kova pala jopa ChatGPT:lle.

Pääasiallinen kohteemme eli Linnaharju antoi odotuttaa itseään tovin. Reittimerkintöjen tuottama hämmennys johti siihen, että vaikka olimme kulkeneet harjun kautta etenevästä 4,5 kilometrin metsäpolusta jo yli viisi kilometriä, emme vielä olleet edes harjulla. 

Lopulta kuitenkin saavutimme harjun länsirinteen...

... jota pitkin kiipesimme harjun laella olevalle levähdyspaikalle penkkeineen. Oikein mainio paikka viettää ruokataukoa!

"Käytkö sä usein täällä...?" Yritin loihtia omalle retkellemmekin treffitunnelmaa, mutta 30 vuoden jälkeen iskurepliikkini ovat jo vähän kulahtaneita.

Vaikka jossain nettilähteissä mainitaan, että Linnaharjun polulla on paljon korkeusvaihteluja, suurempia nousuja tai laskuja ei näyttänyt olevan kuin polun itäpäässä. Jos reittiä haluaa pidentää, harjua voi jatkaa kohti idempänä olevaa Hällämönharjua, mutta samalla metsätyyppi muuttuu sekametsäisempään suuntaan.

Kodalle palatessamme kahvitarjoilu oli päättynyt ja väki poistunut. Se oli odotettua ja sopi meille, koska kaavailimme jäävämme parkkipaikalle yöksi. Linnakartanon pihaan; sellainen nimi sillä kodalla kai on.

Retken jälkeen kävi ilmi, että aiemmin havaitsemani suihkun sekoittajaan liittyvä vuoto-ongelma oli pahentunut. Auton vesijärjestelmää ei nyt viitsinyt käyttää, mikä hieman haittasi iltapuhteita, mutta lohduttauduimme sillä, ettei suihkua olisi ollut tarjolla teltassakaan.

Onneksi hanan uusiminen oli lopulta kohtuullisen helppoa, joten tämän ongelman kanssa ei tarvinnut rimpuilla koko kesää.