Palataanpa ajassa hetki taaksepäin, marraskuuhun. Kun talvi lähestyy, tuoreiden retkikohteiden löytäminen vaikeutuu aina. Iltojen pimentyessä ei ole intoa lähteä ajamaan matkojen taakse, ja lähempänä kotia olevat paikat on koluttu läpi, ehkä liiankin moneen kertaan.
Tovin asiaa mietittyämme päätimme marraskuun alkupäivinä lähteä Tulivuorelle, jonka ympärillä oli jo kesän aikana monesti pyöritty. Rehvakkaasta nimestään huolimatta Tulivuori on kuitenkin pieni paikka, joten matkan varrelle olisi hyvä keksiä jotain muutakin.
Vuoriteemaa mukaillen toiseksi kohteeksi valikoitui Joensuuntien varressa oleva Kerivuori, jota myös on joskus ihasteltu kauempaa. Verrattain korkean (185+ m) mäen laki näyttää maantieltä katsoen helppokulkuiselta ja siltä, että sieltä voisi kivasti nähdä useampaankin suuntaan.
Niinpä ajoimme autolla Kerivuoren itäpuolelle, lähelle kännykkämastoa, ja lähdimme lompsimaan kohti vuoren huippua. Alkumatka eteni metsäkoneen jälkiä seuraten ja niiden päättyessä jokseenkin helppokulkuisen metsän läpi.
Pohjois-Savon metsissä asustaa monenlaisia otuksia, joista jotkut ovat vaikeita tunnistaa. Osa sentään on helpompia, kuten tämä polun varressa meitä tarkkaillut kivisaurus.
Vaikka Kerivuori näyttää kaukaa katsoen houkuttelevalta, sen huippu ei ollut ihan odotetun paljas. Hakkuiden jälkeen vuoren laki oli heinittynyt, ja maanpinnan muodot kätkevän heinän vuoksi liikkuminen oli vähän hankalaa.
Tornin puuttuessa täytyi hieman soveltaa. Ilman torniakin Kuopio ja Puijo erottuivat selvästi, tosin eipä matkaa linnuntietä ollutkaan kuin 15 kilometriä.
Hyvien ilmakuvien toivossa päätin lähettää Mallan ilmaan, vaikka tuuli oli kova eikä metsäaukealla oikein ollut laskeutumiseen soveltuvia paikkoja.
Malttamattomuuteni lopputuloksena Malla kolhi yhtä propelliaan, joka laskeutuessa osui maassa olevaan oksaan. Suurempaa vauriota siihen ei näyttänyt tulleen, mutta on ärsyttävää, kun ei ole varma, pitäisikö propelli vaihtaa vai ei.
Jostain syystä Malla myös kitisi nokalla olevan harmaasuotimen vuoksi. Suodin oli kunnolla paikollaan, mutta gimbaalin toiminta oli systeemin mukaan häiriintynyt. Gimbaaliin kiinnitettävä osa tietysti aiheuttaa ylimääräistä rasitusta, mutta miksi samoja ilmoituksia ei ole näkynyt aiemmin?
Seuraavaksi jatkoimme Tulivuorelle. Matkan varrella näkyi aika paljon metsästäjiä, ja ylläni ollut huomioliivi alkoikin tuntua miltei luotiliiviltä. Jyrkkäreunainen vuori tuskin on parasta mahdollista metsästysaluetta, mutta kävin silti jututtamassa hirvimiehiä, jotta perinteisemmin pukeutunut vaimoni ei ajautuisi ongelmiin.
Myöskään Tulivuoren laki ei ollut ihan niin helppokulkuinen kuin olin aiemmin ottamieni ilmakuvien perusteella kuvitellut. Sammaleiden päällystämät kalliot tarjoilivat liukkaita yllätyksiä, vaikka pieni polku-ura siellä täällä menikin.
Retkipäivän lopuksi ajelimme vielä Suuri-Pettäiselle, jossa kävimme myös viime talvena. Laavulla oli tällä kertaa porukkaa, ja kun emme nyt halunneet mennä muiden sekaan, etsimme oman rantapaikan hiukan etäämpää. Siinäkin oli hyvä.
Ilman lämpötila oli marraskuiseksi viikonlopuksi melko mukavat +10 C, mutta rouva oli jo varusteiden osalta vaihtanut talvimoodiin. No, eipähän homma jää kintaista kiinni, jos olosuhteet äkisti muuttuvat karummiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti