Puukkoa selkään

Helmikuu on edennyt vähän huonoissa merkeissä. Olin elätellyt toiveita, että hiihtokausi pääsisi viimeinkin kunnolla alkuun, mutta toisin kävi. Kotipihassa oleva kävelyluiska oli liukas, ja lensin siinä selälleni.

Kaatuminen oli näyttävä. Aluksi en saanut henkeä, ja hetken ajattelinkin, että näinkö kaikki päättyy, kotipihassa tukehtumalla.

Lopulta ilma alkoi kulkea, mutta keuhkot rohisivat ja kylkeen sattui vietävästi. Ensituntuma oli, että kylkiluu tai useampia on mennyt poikki, ja keuhkossa on reikä. Päänuppikin oli jotenkin sekaisin, vaikka en edes lyönyt sitä mihinkään.

Päätin hakeutua lääkäriin. Ensin tavoittelin työterveyslääkäriä, mutta vapaita aikoja ei ollut. Niinpä raahauduin yliopistollisen sairaalan ensiapuun.

KYS:in ensiapu on nykyään vähän hankalassa paikassa. Parkkitalosta täytyy kävellä sairaalakompleksin toiselle puolelle, jonne on satojen metrien matka. Sinne johtava kävelytiekin oli liukas: ylämäessä vastaan tuli hiekoitustraktori, joka jarrutti menoaan kauhan avulla. Uudestaan ei kannattaisi kaatua.

Ensiavussa oli ruuhkaa, koska moni muukin oli telonut itsensä samana päivänä. Kun oma vuoroni lopulta koitti, kävi ilmi, että olin hakeutunut väärään paikkaan. Olisi kuulemma pitänyt mennä jollekin terveysasemalle. Asia kai sanottiin oven ulkopuolella olleessa kyltissä, mutta en tajunnut viestiä.

Vastaanotossa työskennellyt ystävällinen hoitaja tunnusteli selkääni ja arveli, ettei luissa ole mitään vikaa. Röntgen- tai muita kuvauksia ei siis tarvittaisi, ja kipulääkitys auttaisi pahimman yli.

Analyysi oli pikainen, mutta pienen epäuskon vallitessakin se rauhoitti mieltäni. Luunmurtumien myötä lopputalven hiihdot olisivat vaikeutuneet merkittävästi.

Tapahtuneesta on nyt viikko. Istuminen onnistuu, mutta kaiken muun kanssa on ollut vaikeaa. Eilen kävin ensimmäisen kerran kävelylenkillä, mutta juoksemaan tai hiihtämään ei toistaiseksi ole asiaa.

Kaikenlaiset mömmöt kipulääkkeistä kylmä- ja kuumageeleihin ovat tulleet tutuiksi. Liimasin hätäpäissäni NoPain-suristimenkin selkääni, mutta ei siitä merkittävää apua ollut.

Jos asiasta haluaa löytää jotain hyvää, niin ainakin jonninjoutavat varvasvaivat ovat unohtuneet mielestä, kun on viikon viettänyt puukko selässä. Ja kädetkin ovat edelleen ehjät.