perjantai 8. helmikuuta 2013

Merkkipäivänä

Vietin hiljattain kipeän ranteen kaksivuotismerkkipäivää. Käden hoitamiseen liittyvää korvauskäytäntöä ihmetellessäni olen samalla muistellut, miten asia on edennyt.

Ongelmahan sai alkunsa, kun kompastuin portaissa. Otin kaatuessani käsillä vastaan, jolloin vasempaan ranteeseen sattui. Tunnustelin kättä, mutta se ei vaikuttanut murtuneelta, joten luulin selvinneeni pelkällä säikähdyksellä. Ajan myötä ranne kuitenkin kipeytyi yhä enemmän, ehkä hiihtämisen vuoksi. Päätin mennä lääkäriin.

Lääkäri #1 tutki ranteen nopeasti ja ilmoitti, että kyseessä on jännetupintulehdus. Hoidoksi hän antoi tulehduskipulääkettä, jonka tarkoitus oli vähentää tulehdusta. Pillerit kyllä lievittivätkin kipua, mutta kun kuuri loppui, tilanne palautui entiselleen.

Muutaman kuukauden päästä menin uudestaan lääkäriin. Lääkäri #2 hämmästeli ensimmäisen lääkärin määräämän lääkkeen vahvuutta, sitä kun on tapana käyttää lähinnä terminaalihoidossa olevien potilaiden hoidossa. Hän kuitenkin perehtyi eri vaihtoehtoihin tarkasti ja päätti ottaa kädestä röntgenkuvat. Koska kuvissa ei näkynyt murtumia, sain hoito-ohjeeksi lepoa ja kylmähoitoja, joilla oli tarkoitus saada ranne rauhoittumaan. Käytinkin pitkään käsitukea, erilaisia geelejä ja kylmäpusseja pyrkien samalla työskentelemään enemmän oikealla kädellä. Ei auttanut.

Muutama kuukausi vierähti, ja käsi oli edelleen kipeä, joten varasin taas ajan lääkärille. Lääkäri #3 ihmetteli tilannetta, päätti ottaa kädestä ultraäänikuvat ja lupasi soittaa kuvat saatuaan. Ei soittanut. Lääkärin yhteystietoja ei löytynyt lääkärikeskuksen sivuilta, joten lompsin lopulta paikan päälle kyselemään kuvista. Niissä ei näkynyt mitään erikoista. Lääkäri teki lähetteen seuraavaa (erikois)lääkäriä varten.

Erikoislääkäri #4 päätti ottaa ranteesta magneettikuvat. Ne paljastivatkin ranteessa olevan repeämiä, jotka vaativat leikkaushoitoa. Olin innoissani, koska kivun todellinen lähde tuntui lopulta löytyneen. Tunne kuitenkin kääntyi pettymykseksi, kun leikkauksen jälkeen alkoi näyttää siltä, että vaiva kiusasi edelleen. Mainitsin asiasta jälkitarkastuksessa, mutta lääkäri piti hidasta paranemista normaalina. Sovittiin, että jos ranne on kipeä vielä 2 - 3 kuukauden päästä, menen uudestaan lääkärin juttusille.

Ongelma ei hävinnyt mihinkään, joten päätin sovitusti ottaa yhteyttä samaan lääkäriin. Koska kyseessä oli erikoislääkäri, en voinut tehdä tätä suoraan, vaan minun täytyi ensin varata aika lääkärille #5, joka vain kirjoitti lähetteen erikoislääkärille #4. Erikoislääkäri #4 totesi ongelman ja sanoi, että hän vielä kertaalleen tutkii kädestä aiemmin otetut röntgen-, ultraääni- ja magneettikuvat, ja soittaa sitten minulle. Ei soittanut.

Olen nyt käynyt asian vuoksi lääkärissä, kuvauksissa ja operoitavana yhteensä 13 kertaa. Leikkauksen jälkeen käsi tuntuu hieman paremmalta kuin kaksi vuotta aiemmin, mutta ehjä se ei ole. Kirurgin mukaan on mahdollista, että ranne on vioittunut pysyvästi niin, ettei sitä enää saada kuntoon.

Mitähän asian suhteen voisi vielä tehdä? Nähdäkseni jäljellä ovat seuraavat vaihtoehdot:

  • Operoin käden itse. On epäselvää, mitä pitäisi tehdä, mutta netistä löytynee hyviä ohjeita.
  • Kokeilen akupunktiota, kiropraktiikkaa, kiviterapiaa, homeopatiaa tai henkiparannusta. Ehkä kaikkia niitä, samanaikaisesti.
  • Hyväksyn sen, että vaiva on tullut jäädäkseen.

Voi olla, että kallistun viimeisen vaihtoehdon puoleen. Harvoinpa kivut ja säryt ikääntymisen myötä vähenevät, joten asiaa ei kannattane pohtia liikaa. Käsi kuitenkin toimii, eikä vika kohtuuttomasti rajoita elämistä.

Hoitokustannukset ovat tähän asti menneet joko työnantajan tai vakuutusyhtiön piikkiin. Tällä viikolla kuitenkin kävi ilmi, että vakuutusyhtiö on kanssani eri mieltä kaatumisen ja kipeän käden välisestä syy-yhteydestä. Se ei kuulosta hyvältä. Hoitokuluihin käytetyllä summalla olisi nimittäin viettänyt hulppean loman Caymansaarilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti