keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Äkkilähtö

Tiedän, että vaimo toisinaan haaveilee Keski-Eurooppaan kohdistuvasta kaupunkilomasta. Ehkä Müncheniin, Roomaan tai Venetsiaan, edes muutamaksi päiväksi.

Harmikseni en pysty täyttämään toivetta, koska en enää jaksa ajaa Saksaan, Italiasta nyt puhumattakaan. Eikä minua muutenkaan kiehdo ajatus hakeutua paikkaan, jossa on saman verran asukkaita kuin Suomessa yhteensä.

Mutta onhan Suomessakin paljon nähtävää. Löytyisiköhän lähiseuduilta jotain sellaista, joka vetäisi vertoja Keski-Euroopan kohteille? Mietitäänpäs.

Venetsia, kanaalit, sillat... Joku rantakohde ehkä? Rooma, Colosseum, gladiaattorit, taistelut, miekat... Keihäät! Keihäsjoki!

Todellakin, Juuan Mataran kylältähän lähtee tie Ala-Ruokosen rannalle, Keihäsjoen varrelle. Joen vartta myötäilee polku, josta vaimo varmasti tykkäisi!

Otin asian puheeksi.

  • Kultaseni, olen miettinyt sitä lomajuttua. Mitäpä tuumaisit, jos lähtisimme...
  • Venetsiaan...?!
  • No tuota.... Italia on aika kaukana, mutta miltä Keihäsjoki kuulostaisi?
  • Missä sellainen paikka on? Selvästikään ei Italiassa, mutta nimi ei kuulosta kovin saksalaiseltakaan.
  • Ehei, vieläkin lähempänä, Juuan Matarassa!
  • Ahaa.
  • Isoissa kaupungeissa on usein taskuvarkaitakin, mutta Keihäsjoki on rauhallisen paikan maineessa.
  • Niin.

Vaimo kätki taitavasti ehdotukseni synnyttämän innostuksen. Lähdimme ajamaan kohti Mataraa ja Keihäsjoen luonnonsuojelualuetta.

Ala-Ruokoselle menevä Panjantie oli soratieksi loistavassa kunnossa. Tiestä ei valitettavasti ole kuvaa, mutta lainaan tähän Münchenin ja Stuttgartin väliseltä autobahnilta otettua kuvaa, koska eroavaisuudet ovat vähäiset.


Jätettyämme auton Panjantien varteen aloimme tallustaa kohti Keihäsjoen autiotupaa. Matkalla poikkesimme kauniilla niemellä, joka tavoitteli Ala-Ruokosen selkää. Kesällä paikka olisi epäilemättä ollut vieläkin näyttävämpi.


Keihäsjoen autiotupa ei ole kovin iso, mutta miljöö sitäkin rauhallisempi. Keihäsjoki virtasi hiljalleen tuvan ohi kohti Nurmista ja Petäistä.



Jatkoimme jokea seuraten kohti Petäisen rannalla olevaa vuokrakämppää. Keihäsjoella selvästi kärsittiin samasta ongelmasta kuin Venetsiassakin: joen varressa oli paikoin aika märkää. Säärystimet jäivät harmittavasti kotiin, mutta onneksi olin juuri vahannut vaelluskenkämme, joten vesiongelma realisoituisi vasta varren loppuessa.


Talsiminen upottavassa maastossa oli silti vähän ärsyttävää, joten spekuloimme mahdollisuudella kulkea paluumatka joen toista puolta. Kartan mukaan joen yli menisi polku, mutta siltaa emme kyseiseltä paikalta löytäneet. Joskus sellainen kai on ollut, mutta liekö tuohon sitten joku täräyttänyt gondolilla.

Suomalaisissa retkikohteissa ei yleensä tarjoilla taide-elämyksiä, mutta Keihäsjoella oli selvästi meneillään joku biennaali. Lentävä lisko oli hauska, vaikka sitä olikin vaikea yhdistää suomalaiseen havumetsään. Pöllöltä näyttävä kivi sen sijaan sulautui maastoon täydellisesti.


Tällaiset äkkilähdöt ovat mukavia, koska suuria matkavalmisteluja ei tarvita, ja hintakin on usein edullinen. Myös vaimo taisi lopulta arvostaa valitsemaani kohdetta, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan.

Toisin kuin nimestä voisi päätellä, Keihäsjoki ei koskaan kuulunut Keihäsmatkojen vakiokohteisiin, ja alue onkin onnistunut säilyttämään idyllisyytensä tähän päivään asti. Yleensähän nämä pienet paikat menevät pilalle siinä vaiheessa, kun ihmismassat löytävät ne.

2 kommenttia:

  1. Arvostan matkakohdevalintaasi. Idyllinen tupa sieltä löytyikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän Suomesta löytyy viehättäviä paikkoja siinä missä Italiastakin. Keihäsjoella ei tosin ollut "Huokausten siltaa" kuten Venetsiassa, mutta toisaalta sillan puuttuminen aiheutti huokauksia, joten ehkä tästä voidaan tasapeli tuomita.

      Poista