Kesä 2025 tuntui saapuvan jotenkin hitaasti. Vaikka edellisen talven vähäiset lumet sulivat nopeasti, toukokuussa sään yleisilme oli perin kolea.
Minusta on viime vuosina tuntunut, että kesät sekä alkavat että loppuvat entistä myöhemmin - aivan kuin koko vuoden rytmi olisi siirtynyt hiukan eteenpäin. Mutta ehkä kuvittelen vain.
Toukokuun puolenvälin jälkeen kuitenkin oli hieman lämpimämpi jakso, jonka päätimme hyödyntää lähtemällä pitkästä aikaa Volokin polulle. Ajatus oli, että pyrkisimme reitin eteläpäässä olevalle Susi-Kerviselle, jossa olevaan silmukkaan voisi kenties jäädä yöksi.
Susi-Kerviselle menevä tie oli jo oletettavasti toipunut talvesta. Viimeiset 100 - 200 metriä ennen silmukkaa ovat joskus huonommassa kunnossa, mutta nyt Reiska selvitti loppupätkän ongelmitta.
Itselläni pulmia sen sijaan riitti, sillä juuri ennen polulle lähtemistä selkääni iski noidannuoli. Todennäköisesti se sai alkunsa jo kotona, kun aavistuksen epäergonomisessa asennossa kannattelin kanisteria, jolla kannoin vettä autoon. Alkukauden huolimattomuutta.
Kulkeminen olisi todennäköisesti vaivalloista, mutta en silti halunnut jäädä laavulle makaamaan. Hiukan kuitenkin mietitytti se, miten ilta-askareet pienessä autossa sujuvat, jos selkää täytyy kaiken aikaa varoa. Auton wc:hen ei ainakaan kannattaisi yrittää, mutta onneksi Susi-Kervisen puucee-palvelut ovat laadukkaat.
Kunta esimerkiksi ylläpitää puuceen wc-paperivarastoa. Jos paperi yllättäen loppuu kesken, uutta nähdäkseni toimitetaan 24/7. Toki puhelu tai whatsapp-viesti tarvitaan, joten kännykkä on hyvä olla vessassa mukana, vaikka se ei yleisesti ottaen suositeltavaa olekaan.
On joka tapauksessa poikkeuksellista, että kunta tuottaa näin laadukkaita palveluita. Eihän moni kaupallinen toimijakaan tarjoa vastaavaa, ei ainakaan Adria.
Volokin polku ei ole ihan erämaan takalaitaa, mutta mukavaa korpea silti. Kaikkiaan noin 30 kilometrin pituista reittiä ei ole merkitty Retkikartta-palveluun, mikä saattaa rajoittaa kulkijoiden määrää. Harvoin polulla kuitenkin saa kulkea kohtaamatta ketään.
Itse tykkään eniten reitin eteläisistä osuuksista. Eteläpäässä on enemmän laavuja, ja etenkin Susi-Kervisen ja Särkkä-Kervisen laavut ovat hienolla paikalla, veden äärellä. Susi-Kervisen liepeiltä kaadettiin muutama vuosi sitten puita, mutta ne korvannut istutusmännykkö kerää jo voimia.
Taisin kipeän selkäni kanssa olla nyt retkijunamme jarruvaunu, mutta tavallista hitaammasta vauhdista huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - selviydyimme Jussinlammen autiotuvalle asti. Siellä oli hyvä pitää taukoa.
Paluumatkalla selkäkipu alkoi jo hieman helpottaa, mikä tosin saattoi johtua lääkecocktailista, jonka olin polulle lähtiessä vetänyt naamaani.
Sonkajärven saloilla kuulemma liikkuu monenlaisia otuksia, mutta emme tälläkään kertaa kohdanneet telkkää kummempia eläimiä. Joutsenet kuitenkin pitivät jossain melkoista mekkalaa; lienevätkö ne havainneet jotain sellaista, mitä emme itse nähneet. Vai olivatko ne vaan huonolla tuulella? Radiossa sanottiin, että surulliset joutsenet näyttävät kurjilta, mutta sellaisiakaan emme nähneet.
Autolle palattuamme jäimme suunnitellusti Susi-Kerviselle yöksi. Tähän aikaan vuodesta tuntuu erityisen mukavalta, kun lämpö ei enää pakene autosta aina, kun oven avaa. Vesijärjestelmäkin tuntui talven jälkeen toimivan moitteetta.
Karavaanarikortilla ei tällä kertaa saanut alennusta mistään, mutta asia ei juuri vaivannut, koska Susi-Kervisen hintataso on muutenkin edullinen.
