Alpakkaista

Joulun aikaan pääsi muste loppumaan, joten lämmitänpä lukijoiden mieltä alpakkaisella kotiseutuvideolla.

Linkki videoon

Runomittari: Artturi

Linkki videoon

Hyvää joulua!

Joulutervehdykseni sisältää tänä vuonna hieman kierrätettyä materiaalia, mutta kierrätyshän toisaalta on tärkeää.

Linkki videoon

Hei hei Heinola

Heinola kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin. Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Linkki videoon

... niin Saarijärvelle ainakin

Vaikka Niinilammen parkkipaikka oli tupaten täynnä, yö sujui odotetun rauhallisesti. Ainoa ylimääräinen ääni syntyi sateesta, joka alkuyön aikana kevyesti rummutti auton kattoa.

Sääennusteen mukaan myös seuraavana päivänä oli tiedossa kuurosateita. Ne ajoittuisivat iltapäivälle, joten hyödyntääksemme aamun poutaiset tunnit siirryimme jo hyvissä ajoin Sonnasen rannassa olevalle P-alueelle, josta pääsisimme Kuijärven ja Saarijärven välissä menevälle harjupolulle.

Kartan pohjalta odotukset reittiä kohtaan olivat kevyesti koholla. Vastapäivään kierrettäessä polku nousikin aluksi mukavalle mäntykankaalle, jossa kai joskus on kulotettu metsää.

Hetken päästä metsä kuitenkin muuttui enemmän sekametsäksi, joka ei ole omaan mieleeni. Lisäksi järvet harjuineen antoivat odottaa itseään melko pitkään, tai sitten vain kävelimme liian hitaasti.

Viimein vesi kuitenkin tuli näkyviin, ja polku saavutti jonkinlaisen harjumuodostelman. Hurraa-huutoja se ei vieläkään kirvoittanut, koska harju - jolla ei ollut ainakaan karttaan merkittyä nimeä - vaikutti kovin rehevältä ja tiheäkasvuiselta. Järville ei siten avautunut erityisen avaraa maisemaa.

Ei ole syytä yleistää, mutta ehkä tämä on yksi syy sille, miksi itse tykkään enemmän pohjoisemman Suomen karummasta luonnosta. Rauhallistahan harjulla oli, vaikka rannoilla siellä täällä näkyikin mökkejä.

Harjun puolessa välissä on Harjulammen nuotiopaikka, johon pysähdyimme syömään eväitä.

Polun varrella ei ole katettuja laavuja, mutta Harjulammen tulipaikka on ihan viehättävä, ainakin sitä ympäröivään maastoon verrattuna.  

Tauon jälkeen teimme piston Ketturiutalle, joka myös osoittautui odotettua hienommaksi paikaksi. Nuotiopaikan ohella riutalta löytyy katettu ruokailupaikka sekä kuivakäymälä.

Seuraavan yön majapaikka ei vielä ollut tiedossa, joten tarkastin samalla Ketturiutan P-alueen kunnon. Alueitahan on oikeastaan kaksi, joista isompi on hiukan etäämpänä rannasta. Tätä ei ole karttaan merkitty P-paikaksi, mutta tasainen alue on selvästi sepelöity pysäköintiä ajatellen.

Lähempänä rantaa ja muita palveluita oleva varsinainen pysäköintipaikka on pienempi ja aavistuksen viettävä, mutta ehkä sinnekin saa matkailuauton vaateriin.

Harjupolun erikoisin ja kiehtovin paikka tuli vastaan vähän yllättäen. Ketturiutan ja Sonnaselle menevän polun puolivälissä nimittäin on karttaan merkitsemätön lohkarepolku. Vain parisataa metriä pitkä polku mutkittelee isojen siirtolohkareiden välissä, ja on aivan timangia. Tätä ei kannata jättää kiertämättä, jos näille kulmille päätyy.

Autolle palattuamme oli aika pohtia matkan jatkoa. Etukäteen suunnitelluissa paikoissa oli nyt käyty, ja lähiseuduilla olevista muista käyntikohteista meitä kiinnosti lähinnä pienehkö Heisanharju.

Sääennusteessa näkyvät sateet kuitenkin toivat matkantekoon sen verran haasteita, että päätimme tässä vaiheessa palata Kuopioon, ja poiketa Heisanharjulla joskus toiste. Ehkäpä jonain toisena helana sitten.

Jos ei Heinolaan...

Helatorstain jälkeinen perjantai mahdollistaa usein pitkän viikonlopun. Koska ilmiö toistuu vuosittain, olen alkanut kutsua ajankohtaa helalomaksi.

Vuonna 2025 helaloman säätila vaikutti epävakaiselta. Villisti vaihtuvia sääennusteita ei myöskään ollut helppo tulkita, vaikka metodimme ovat vuosien myötä hiotuneet melko luotettaviksi.

Aluksi ajatuksemme oli suunnata 3 - 4 päiväksi jonnekin Vaasan liepeille, kenties Björkbyhyn. Sinne kuitenkin on yli 400 kilometri matka; entä jos ennuste ei toteudukaan oletetulla tavalla?

Toinen vaihtoehto oli viettää pari päivää Sotkamon ja Kuhmon välimaastossa. Hieman vanhan toistoa, mutta poutainen sää on sittenkin parasta.

Melko aggressiivisen kartan tuijotuksen jälkeen asiat kuitenkin etenivät niin, että lähdimme helatorstain aamuna ajamaan kohti Heinolaa. Jos ei Heinolaan helatorstaina, ei Heinolaan koko kesänä, kuten vanha kansa sanoo.

Valintaan vaikutti ensisijaisesti se, että Paistjärven retkeilyalueen suunnalla sää vaikutti kohtuullisen hyvältä, ja lisäksi kohde oli meille uusi. Käytännössä Heinolaan ei edes olisi sen pidempi matka kuin Kuhmoonkaan.

Oli hieman epäselvää, mitä Paistjärven retkeilyalue käytännössä pitää sisällään, mutta nähtävästi siihen kuuluisivat ainakin kaksi Sonnanen-järven ympärillä olevaa merkittyä reittiä. Ketturiutan pysäköintialue vaikutti ilmankuvien perusteella paikalta, jonne kenties voisi jäädä autoineen yöksi.

Suunnitelmamme oli, että ajamme aluksi Niinilammen P-alueelle, ja kierrämme iltalenkkinä Pirunkirkon kierroksen. Tämä jälkeen voisimme vetäytyä Ketturiutalle, ja kiertää seuraavana päivänä sieltä lähtevän Harjukierroksen.

Niinilammen P-alue ei ole kovin iso, mutta paikalla oli tullessamme vain yksi retkeilyauto, joten sekaan mahtui vielä hyvin. Laitoimme Reiskan riviin, ja lähdimme patikoimaan noin viiden kilometrin mittaista ympyrälenkkiä vastapäivään, joka vaikutti suositellulta kiertosuunnalta.

Reitti etenee aluksi varsin mukavassa mäntymetsässä. Meillä kävi tässä vaiheessa myös pieni tuuri, koska vaikka menomatkalla satoi Mikkelin jälkeen lähes koko ajan, sade lakkasi juuri ennen Sonnasta. Niinilammella maasto ei edes ollut märkää, mutta sadealue lienee kulkenut läheltä.

Härkävuoren kalliorinteiden juurella luulimme jo saavuttaneemme pirunkirkon, mikä nosti pintaan pienen pettymyksen tunteen.

Vilkaisu karttaan kuitenkin paljasti, että kirkolle olisi vielä vähän matkaa. Ja jos Härkävuoren kalliot eivät saaneetkaan meitä haltioitumaan, itse pirunkirkko oli sitäkin näyttävämpi.

Tällaisia pirujuttujahan on ympäri Suomea; monet niistä jonkinlaisia luolia. En ole käynyt kaikissa, mutta Paistjärven muodostelma lienee hienoimpia.

Kirkko näyttää valtavalta siirtolohkareelta, mutta lienee silti osa kallioista maaperää. Ja ehkä sitä voi luolaksikin kutsua, vaikka kyseessä on melko avonainen tila. Hyvän sadesuojan se ainakin tarjoaa, jos sellaista sattuu tarvitsemaan.

Pirunkirkolta polku jatkuu uudestaan Iso-Vuorttusen rantaan, jossa kallioita on lisää.

Reitin loppumatka etenee pientä tietä pitkin, mutta se ei oikeastaan haittaa. Hyttyset sen sijaan hieman haittasivat, mikä oli pieni yllätys. Pohjoisemmassa ei ole totuttu siihen, että hyttysiä on jo toukokuussa.

Autolle palattuamme teimme päätöksen, joka pienesti muhi päässä jo retken aikana. Niinilammen P-paikka oli siinä määrin hyvä, että päätimme jäädä sinne yöksi. Meillähän ei edes ollut tarkkaa tietoa siitä, millainen pysäköintialue Ketturiutalla on, joten pahimmassa tapauksessa joutuisimme palaamaan takaisin, mikäli alkuperäisen suunnitelman mukaisesti jatkaisimme sinne.

Illan aikana Niinilammelle tuli vielä kolmaskin retkeilyauto, minkä jälkeen parkkipaikka kyllä oli turvavälit huomioiden täynnä. Puskaparkkailu muiden autojen keskellä ei ole ihan sitä, mitä yleensä tavoittelemme, mutta reunaehdot huomioiden homma oli silti OK.

Paistjärven pirunkirkko on pienenä retkikohteena aika kiva. Alue on rauhallinen, ja Niinilammelta löytyy nuotiopaikka kuivakäymälöineen. Ja ehkä kirkkoa voi pitää jonkinlaisena nähtävyytenäkin.

Niinilammelle Heinolan ja Mäntyharjun suunnasta johtava Sonnasentie kuitenkin oli toukokuussa 2025 kehnossa kunnossa, lähinnä asfaltissa olevien kammottavien reikien vuoksi. Paikalliset selvästi tunsivat pahimmat paikat hyvin, mutta tietä ensi kertaa ajavalle jokainen mutka ja mäen nyppylä tuotti tarpeetonta jännitystä.

Onko kasettini hajoamassa?

Reiskan kanssa ajautuu toisinaan vähän hassuihin tilanteisiin. Viime viikolla kävi taas niin.

Kuten olen aiemmin kertonut, Adrian ohjauspaneelissa on joskus ollut sellaista vikaa, että se näyttää ulkolämpötilaksi ihan mitä sattuu. Keskusteltuani asiasta huoltoliikkeen kanssa yhtenä vaihtoehtona nousi esiin koko paneelin vaihtaminen. Epäselvää kuitenkin oli, mahtaisiko uudesta asti oikutellut paneeli (tai lämpötila-anturi) vielä mennä takuuseen, kun autolla on ikää jo kolme vuotta.

Nyt huoltoliikkeestä otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että Adria maksaisi uudesta paneelista puolet, jolloin minulle jäisi maksettavaa noin 170 € + työn osuus (kuulemma pieni homma). Koska paneeli on elokuusta lähtien toiminut moitteetta, en ajatellut tarttua tarjoukseen, mutta päätin silti vielä kerran varmistaa, että se yhä näyttää järkeviä lukemia.

Päätin selvittää asian heti, jotta voisin saman tien vastata huoltoliikkeen kyselyyn ja varata Reiskalle ajan vuosihuoltoon, jossa paneelikin tarvittaessa vaihdettaisiin. Hilppasin pikaisesti autolle ja tarkastin paneelin näyttämän lämpötilan: +0 C. Ihan uskottava lukema edelleen, joten uuteen paneeliin ei kannattaisi uhrata kahta sataa euroa.

Poistuessani autolta läimäytin tuttuun tapaan Reiskan sivuoven kiinni. Jostain syystä ovi ei kuitenkaan täysin sulkeutunut, aivan kuin sen väliin olisi jäänyt jotain. Rajoittiko oven sisäpuolella säilyttämäni taittojakkara kenties oven liikettä?

Siirsin jakkaraa etäämmäksi ovesta, mutta se ei edelleenkään suostunut menemään kiinni. Höh. Oliko välissä vielä jotain muuta? Mitään ei kuitenkaan näkynyt, vaikka silmäilin oven karmeineen läpi.

Mikä sitten voisi estää ovea sulkeutumasta? Onko oven kiskomekanismissa jotain häikkää? Ei kai sellainen voi mennä rikki tai sijoiltaan?

Tuijottelin liukuoven sarana-osaa. Hmm... onko se aina näyttänyt tältä? Miksi tuo musta osa on tuollaisessa asennossa? Taittuuko se suljettaessa jotenkin epäpyhästi oven väliin?

Jospa osa vain on nyrjähtänyt huonoon asentoon... Ehkä se oikenee, jos ovea käyttää täysin taka-asennossa. Niin tehdäkseni minun täytyi siirtää autoa hieman eteenpäin, mutta oven avaaminenkaan ei poistanut ongelmaa.

Ulkona hämärsi jo pienesti, ja vettäkin alkoi tihkua. Edessä oli viikonloppu, enkä saanut autoa suojaan sateelta, saati sitten lukittua. Apua!

Hälytin myös vaimon tutkimaan asiaa, vaikka tiesin, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Vaimolla ei ole ajokorttiakaan, mutta malttoi hän silti tulla ulos tutkimaan asiaa.

• Mikä täällä nyt on hätänä?
• Tämä sivuovi... Jotain on hajonnut, eikä ovi mene kiinni. Oven kiskossa täytyy olla jotain vikaa, mutta en tajua, mitä se voisi olla. Eihän meillä tällaista ongelmaa ole aiemmin ollut?
• Mikä tuo oven päällä oleva lista on? Sehän on oven välissä.
• ???

Toden totta. Adrian sivuoven yläpuolella on pitkähkö kumilista, jonka tarkoitus lienee ohjata katolta tulevaa vettä niin, ettei se valu auton sisäpuolelle. Lista oli etuosastaan irti ja roikkui niin, että se jäi ovea suljettaessa oven ja karmin väliin. Repsottavaa listaa ei välttämättä huomaa, jos seisoo aivan oven vieressä, mutta kauempaa sen näkee helposti.

Huolestuttavinta asiassa kuitenkin on se, että periaatteessa minä tiesin tästä ongelmasta. On nimittäin niin, että paria viikkoa aiemmin putsasin Reiskaa lumesta, ja jo tuolloin huomasin listan roikkuvan. Jouduin silloinkin ensin harjalla vääntämään listaa ylöspäin saadakseni oven kiinni.

Miten on mahdollista, että asia ei nyt tullut lainkaan mieleeni? Onko kasettini täysin hajoamassa?

En tiedä vastausta, mutta ehkä selitys on jonkinlainen kombinaatio seuraavista:

• Lämpötilalukeman tarkastaminen oli niin pieni tehtävä, ettei siihen pitänyt sisältyä mitään haasteita.
• Työpäiväni oli yhä kesken, ja ajatukseni siten ihan muualla.
• Orastava hämäryys ja juuri alkanut vesisade lisäsivät ongelman ratkaisuun liittyvää kiireen tuntua.
• Kumilista oli edellisen taivuttamisen jälkeen jäänyt yläasentoon, eikä enää näyttänyt haittaavan oven sulkemista. Ehkä alitajuisesti ajattelin ongelman olevan ratkaistu (seuraavaan huoltoon asti), enkä siksi muistanut koko asiaa.

Jos tapahtuneesta jotain hyvää seurasi niin ainakin se, että nyt ymmärsin lisätä kumilistan vuosihuollossa korjattavien kohteiden lukuisaan joukkoon. Mutta mistä saisin itselleni uuden kasetin?

Ärsyttävää!

Tässä Volokin polulla kuvatussa videossa on kyllä ärsyttävän keväinen tunnelma. Mutta hei, enää viisi kuukautta, ja taas on toukokuu!

Linkki videoon

Retkeilypalveluiden laadusta

Kesä 2025 tuntui saapuvan jotenkin hitaasti. Vaikka edellisen talven vähäiset lumet sulivat nopeasti, toukokuussa sään yleisilme oli perin kolea.

Minusta on viime vuosina tuntunut, että kesät sekä alkavat että loppuvat entistä myöhemmin - aivan kuin koko vuoden rytmi olisi siirtynyt hiukan eteenpäin. Mutta ehkä kuvittelen vain.

Toukokuun puolenvälin jälkeen kuitenkin oli hieman lämpimämpi jakso, jonka päätimme hyödyntää lähtemällä pitkästä aikaa Volokin polulle. Ajatus oli, että pyrkisimme reitin eteläpäässä olevalle Susi-Kerviselle, jossa olevaan silmukkaan voisi kenties jäädä yöksi.

Susi-Kerviselle menevä tie oli jo oletettavasti toipunut talvesta. Viimeiset 100 - 200 metriä ennen silmukkaa ovat joskus huonommassa kunnossa, mutta nyt Reiska selvitti loppupätkän ongelmitta.

Itselläni pulmia sen sijaan riitti, sillä juuri ennen polulle lähtemistä selkääni iski noidannuoli. Todennäköisesti se sai alkunsa jo kotona, kun aavistuksen epäergonomisessa asennossa kannattelin kanisteria, jolla kannoin vettä autoon. Alkukauden huolimattomuutta.

Kulkeminen olisi todennäköisesti vaivalloista, mutta en silti halunnut jäädä laavulle makaamaan. Hiukan kuitenkin mietitytti se, miten ilta-askareet pienessä autossa sujuvat, jos selkää täytyy kaiken aikaa varoa. Auton wc:hen ei ainakaan kannattaisi yrittää, mutta onneksi Susi-Kervisen puucee-palvelut ovat laadukkaat.

Kunta esimerkiksi ylläpitää puuceen wc-paperivarastoa. Jos paperi yllättäen loppuu kesken, uutta nähdäkseni toimitetaan 24/7. Toki puhelu tai whatsapp-viesti tarvitaan, joten kännykkä on hyvä olla vessassa mukana, vaikka se ei yleisesti ottaen suositeltavaa olekaan.

On joka tapauksessa poikkeuksellista, että kunta tuottaa näin laadukkaita palveluita. Eihän moni kaupallinen toimijakaan tarjoa vastaavaa, ei ainakaan Adria.

Volokin polku ei ole ihan erämaan takalaitaa, mutta mukavaa korpea silti. Kaikkiaan noin 30 kilometrin pituista reittiä ei ole merkitty Retkikartta-palveluun, mikä saattaa rajoittaa kulkijoiden määrää. Harvoin polulla kuitenkaan saa kulkea kohtaamatta ketään.

Itse tykkään eniten reitin eteläisistä osuuksista. Eteläpäässä on enemmän laavuja, ja etenkin Susi-Kervisen ja Särkkä-Kervisen laavut ovat hienolla paikalla, veden äärellä. Susi-Kervisen liepeiltä kaadettiin muutama vuosi sitten puita, mutta ne korvannut istutusmännikkö kerää jo voimia.

Taisin kipeän selkäni kanssa olla nyt retkijunamme jarruvaunu, mutta tavallista hitaammasta vauhdista huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - selviydyimme Jussinlammen autiotuvalle asti. Siellä oli hyvä pitää taukoa.

Paluumatkalla selkäkipu alkoi jo hieman helpottaa, mikä tosin saattoi johtua lääkecocktailista, jonka olin polulle lähtiessä vetänyt naamaani.

Sonkajärven saloilla kuulemma liikkuu monenlaisia otuksia, mutta emme tälläkään kertaa kohdanneet telkkää kummempia eläimiä. Joutsenet kuitenkin pitivät jossain melkoista mekkalaa; lienevätkö ne havainneet jotain sellaista, mitä emme itse nähneet. Vai olivatko ne vaan huonolla tuulella? Radiossa sanottiin, että surulliset joutsenet näyttävät kurjilta, mutta sellaisiakaan emme nähneet.

Autolle palattuamme jäimme suunnitellusti Susi-Kerviselle yöksi. Tähän aikaan vuodesta tuntuu erityisen mukavalta, kun lämpö ei enää pakene autosta aina, kun oven avaa. Vesijärjestelmäkin tuntui talven jälkeen toimivan moitteetta.

Karavaanarikortilla ei tällä kertaa saanut alennusta mistään, mutta asia ei juuri vaivannut, koska Susi-Kervisen hintataso on muutenkin edullinen.