Vaikka Niinilammen parkkipaikka oli tupaten täynnä, yö sujui odotetun rauhallisesti. Ainoa ylimääräinen ääni syntyi sateesta, joka alkuyön aikana kevyesti rummutti auton kattoa.
Sääennusteen mukaan myös seuraavana päivänä oli tiedossa kuurosateita. Ne ajoittuisivat iltapäivälle, joten hyödyntääksemme aamun poutaiset tunnit siirryimme jo hyvissä ajoin Sonnasen rannassa olevalle P-alueelle, josta pääsisimme Kuijärven ja Saarijärven välissä menevälle harjupolulle.
Kartan pohjalta odotukset reittiä kohtaan olivat kevyesti koholla. Vastapäivään kierrettäessä polku nousikin aluksi mukavalle mäntykankaalle, jossa kai joskus on kulotettu metsää.
Hetken päästä metsä kuitenkin muuttui enemmän sekametsäksi, joka ei ole omaan mieleeni. Lisäksi järvet harjuineen antoivat odottaa itseään melko pitkään, tai sitten vain kävelimme liian hitaasti.
Viimein vesi kuitenkin tuli näkyviin, ja polku saavutti jonkinlaisen harjumuodostelman. Hurraa-huutoja se ei vieläkään kirvoittanut, koska harju - jolla ei ollut ainakaan karttaan merkittyä nimeä - vaikutti kovin rehevältä ja tiheäkasvuiselta. Järville ei siten avautunut erityisen avaraa maisemaa.
Ei ole syytä yleistää, mutta ehkä tämä on yksi syy sille, miksi itse tykkään enemmän pohjoisemman Suomen karummasta luonnosta. Rauhallistahan harjulla oli, vaikka rannoilla siellä täällä näkyikin mökkejä.
Harjun puolessa välissä on Harjulammen nuotiopaikka, johon pysähdyimme syömään eväitä.
Polun varrella ei ole katettuja laavuja, mutta Harjulammen tulipaikka on ihan viehättävä, ainakin sitä ympäröivään maastoon verrattuna.
Tauon jälkeen teimme piston Ketturiutalle, joka myös osoittautui odotettua hienommaksi paikaksi. Nuotiopaikan ohella riutalta löytyy katettu ruokailupaikka sekä kuivakäymälä.
Seuraavan yön majapaikka ei vielä ollut tiedossa, joten tarkastin samalla Ketturiutan P-alueen kunnon. Alueitahan on oikeastaan kaksi, joista isompi on hiukan etäämpänä rannasta. Tätä ei ole karttaan merkitty P-paikaksi, mutta tasainen alue on selvästi sepelöity pysäköintiä ajatellen.
Harjupolun erikoisin ja kiehtovin paikka tuli vastaan vähän yllättäen. Ketturiutan ja Sonnaselle menevän polun puolivälissä nimittäin on karttaan merkitsemätön lohkarepolku. Vain parisataa metriä pitkä polku mutkittelee isojen siirtolohkareiden välissä, ja on aivan timangia. Tätä ei kannata jättää kiertämättä, jos näille kulmille päätyy.
Autolle palattuamme oli aika pohtia matkan jatkoa. Etukäteen suunnitelluissa paikoissa oli nyt käyty, ja lähiseuduilla olevista muista käyntikohteista meitä kiinnosti lähinnä pienehkö Heisanharju.
Sääennusteessa näkyvät sateet kuitenkin toivat matkantekoon sen verran haasteita, että päätimme tässä vaiheessa palata Kuopioon, ja poiketa Heisanharjulla joskus toiste. Ehkäpä jonain toisena helana sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti