Lieksassa on aina jotenkin mukava vierailla, mikä osittain selittyy muistoilla, jotka opintolainantäyteinen elämä kaupungissa 80-luvun loppupuolella synnytti.
Hyviä muistoja on sittemmin kertynyt myös Pieneltä Ritojärveltä, jossa kymmenisen vuotta sitten poikkesimme.
Tässä vaiheessa elämää toistoilta ei enää voi välttyä, joten jatkoimme Lieksasta Kontiovaarantien kautta kohti Ritojärveä. Kontiovaarantie on jo yksistään miltei matkakohde, sillä maisematieksikin tituleerattu reitti on poikkeuksellisen hieno etenkin Lieksan puoleisen päänsä osalta.
Reiskan pysäköinti meinasi kuitenkin muodostua ongelmaksi, sillä joku oli tulpannut henkilöautollaan Ritojärven P-paikalle johtavan lyhyen tien. Ehkä vierestä olisi väkisin tunkien mahtunut ajamaan, mutta en viitsinyt yrittää, kun ei ollut pakko.
Myös Kontiovaarantien toisella puolella olevalla levikkeellä oli auto. Edempänä saman pikkutien varressa oleva - yöpaikaksikin kaavailemamme - silmukka ei sekään tullut kyseeseen, koska sitä edelsi jyrkähkö, veden syömä ylämäki, jonka arvioin Reiskalle hankalaksi.
Lopulta päädyimme parkkiin sota-aikaan liittyvän muistomerkin P-paikalle. Myös siltä pääsi reitille hyvin; lähdimme kiertämään Ritojärveä vastapäivään.
Ritojärven ympäri menevä lenkki on paljolti kaksiosainen: järven itäpuolella on pitkospuita ja kivaa suomaastoa...
... kun taas länsipuolella polku etenee hienolla Ritosärkällä.
Ritojärven ympärillä kartassa näkyy lähinnä korpea. Siellä täällä on muutamia rakennuksia, mutta jos alueen lukuisia metsäautoteitä lähtisi koluamaan, kokolailla omassa rauhassaan saisi todennäköisesti olla. Mitä alueen rauhaan muuten tulee, rauhassa eivät saaneet olla ne matkaajat, jotka 1940-luvulla päätyivät Kontiovaarantien vieressä olevalla kumpareella väijyneiden partisaanien uhreiksi. Kohti Suomua ja Patvinsuota matkalla olleen kuorma-auton kyydissä oli yhteensä 15 ihmistä, niin sotilaita kuin siviilejäkin, joista tulituksessa kuoli neljä.
Järven eteläpuolella näyttää menevän useita kärrypolkuja. Reiskalla pienimpiä teitä ei viitsi kyntää, joten tällaisia tilanteita varten mukana pitäisi olla joku toinenkin kulkuväline kuten polkupyörä.
Mopo olisi silti pienillä metsäautoteillä ihan paras. Ritojärven syrjäinen sijainti kuitenkin herättää kysymyksen: pääseekö mopolla tarvittaessa karhua karkuun?
Ehkä ei, mihin tulokseen myös ChatGPT päätyi, kun asiaa siltä tiedustelin:
"Entä jos kyseessä ei ole perusmopo, onnistuuko pakeneminen sitten? Puhutaan esimerkiksi vuosimallin 1984 Helkama Raisusta, jossa on tehomäntä ja pari piikkiä pienempi takaratas?"
Tällöin selviytymismahdollisuudet vaikuttavat olennaisesti paremmilta:
Aivan selvä peli ei silloinkaan ole, mutta arvioisin, että sylinterin pakoaukkoa vielä viilaamalla metsäautoteitä voisi ajella jo aika turvallisin mielin.
Epäonnisten sota-ajan matkaajien tavoin mekin jatkoimme Ritojärveltä Patvinsuon suuntaan, mutta Suomuntien heikko kunto sai meidät perääntymään. Tai ei tie muuten ollut huono, mutta sitä oli menty jollain telakoneella, joten ajaminen oli melkoista tärryytystä. Eikö metsäkoneet yleensä siirretä kohteeseensa jollain lavetilla? Tuskin tietä panssarivaunulla sentään oli rymytty.
Koska lomaviikko alkoi jo olla ehtoopuolella, päädyimme viimeiseksi yöksi Paiholan BestParkiin. Ehkä hiukan ironista on se, että toisin kuin BestParkkeja yleensä, entisen psykiatrisen sairaalan vieressä olevaa aluetta ei ole kokonaan aidattu.
Paiholassa oli jälleen hyvin tilaa, ja paikan isäntäkin - tai sellaiseksi mies ainakin esitteli itsensä - pyörähti tontilla vaihtamassa pari sanaa. Joen rannalla oleva alue on verrattain viihtyisä, mutta pitäisi kai silti joskus kokeilla myös KontioLomat-yrityksen matkaparkkia.
