Ylämäkeen tiemme vie

Aiemmista toiveistani huolimatta en ole vieläkään saanut käsiteltyä kaikkia viime vuoden reissuja, mutta kirjoitanpa silti tähän väliin hiukan tuoreempaa asiaa.

Pääsiäisen aikoihin hiihtokelit ovat usein parhaimmillaan, mutta nyt olosuhteet ovat ainakin jäällä olleet huonot. Jäätä lienee yhä reilusti, mutta kun lumi sen päältä on sulanut, ei suksi oikein toimi. Harmi sinänsä, koska järvihiihtelyn tuottama euforia on koukuttavaa.

Pakkanen tuskin enää jäälatuja pelastaa, mutta lumikenkäilyä pienikin kylmä jakso edesauttaisi. Koska maaliskuun lopussa oli tarjolla vain suvikelejä, päätimme pääsiäissunnuntaina lähteä lumikenkäilemään Pisalle, jossa polkua ei ehkä tarvitsisi tampata yksin.

Lyhyin ja helpoin reitti Pisan laelle lähtee Salmenpellon P-paikalta. Itse päätimme silti jalkaantua Lastukoskelta, joka on kelirikkoaikaan mukavampi vaihtoehto, etenkin retkeilyautoillen.

Paljolti ylämäkeen nousevan retkemme ensisijainen tavoite oli vetää vähän happea, mutta yksi omista motivaattoreistani oli myös se, että minulla ei ole ennestään Pisalta kunnollisia ilmakuvia. Nyt niitä voisi olla tarjolla, sillä tiedossa oli mukavan aurinkoinen päivä, ainakin jos edellisen illan sääennusteita uskotaan.

Vaikka kävelyliikenne Lastukoskelta Pisan suuntaan ei ole kovin vilkasta, alkumatkasta kuljettavana oli ihan kelvollista polkua. Muutama retkeilijä näkyi kuitenkin lähteneen metsäiselle reitille ilman lumikenkiä ja päätyneen myöhemmin tekemään U-käännöksen. Metri metriltä kulku-ura muuttui siten kapeammaksi, mutta ihan umpihangessa ei onneksi tarvinnut edetä.

Pisan mäki on jotenkin äkkijyrkkä. Aluksi rinne on melko loiva, mutta nousu tiukkenee sitä mukaa kun laki lähestyy. Tätä ei voi olla kesälläkään huomaamatta, mutta lumikengillä raskaassa lumessa tarpoessa sen tuntee erityisen hyvin.

Vaaran laki on kaunis, ja siellä oleva metsä jotenkin erilaista kuin alempana rinteessä. 

"Tieän puut Pisan mäellä, 

hongat Hornan kalliolla: 

pitkät on puut Pisan mäellä, 

hongat Hornan kalliolla.",

sanotaan Kalevalassakin. Ehkä Pisa on Savonmaalle vähän samaa kuin Aavasaksa Väylänvarrelle.

Mutta aurinkoa, sitä ei vain näkynyt. Häikäisevistä sääennusteista huolimatta sunnuntai piti tiukasti kiinni harmaasta hunnustaan, ja sankka sumu peitti vaaran laen heti näkötornin yläpuolelta. 

Nykyinen torni - järjestyksessä ilmeisesti jo neljäs - on aika hyvä, koska sinne on helppo kiivetä myös lumisena aikana. Ja ainakin se on suorassa, toisin kuin enemmän tunnettu kaimansa.

Maastossa on maaliskuun lopussa vielä talvista, mutta kevään merkit lisääntyvät päivä päivältä. Parkkipaikalta lähtiessämme saimme kuunnella joutsenten mekastusta, ja läheisen maatilan navetastakin kuului niin innokasta mylvintää, että itse tuskin olisin uskaltanut mennä rakennukseen sisälle.

Vaikka lumi ei kantanut omaa painoamme, hangella näkyi pienempien otusten jättämiä jälkiä. Eläimiä emme silti onnistuneet kohtaamaan, mitä harmitteli myös kanssamme samaan suuntaan lumikenkäillyt valokuvaaja-retkeilijä, raskaan näköinen objektiivi kaulassaan.

Mies kertoi, ettei ainakaan isompia lintuja riittänyt kuvattavaksi asti. Itse meinasin rehvastella kertomalla tehneeni juuri kevään ensimmäisen hiisihavainnon, mutta onneksi maltoin mieleni, sillä "hiisi" osoittautui lopulta tavalliseksi kannoksi. Tässä kokematon helposti erehtyy.

Oikea hiisikään ei sinänsä olisi ollut yllätys, koska Pisan pohjoisrinteessä on luola; niistä hiidet tykkäävät. Pirunkellariksi sitä tosin kutsutaan, joten liekö tuolla sitten toinen isäntä.

Kesällä kannot ja kaatuneet puun rungot toimivat usein ruokailuryhmänäkin, mutta talvella sellaisia ei viitsi alkaa kaivaa lumen alta. Huhutaan, että näkötornin läheisyydessä olisi pöytä penkkeineen, mutta pienesti lunta puhaltamalla niitäkään ei taida saada esiin.

Tällaisilla laavuttomilla reissuilla retkeilyauto on erityisen mukava. Eväät voi lähtiessä vaikka jättää autoon, ja syödä sitten retken jälkeen lämpimässä istuen. Ja jos ei halua liiaksi erkaantua luonnosta, tuulen puoleisen oven voi aina avata autenttisen retkitunnelman luomiseksi.

Mutta pärjääkö kaasumakkara nuotiossa paistetulle? Asiaa täytynee jossain vaiheessa tutkia.