Volokin poloku

En oikeastaan tiedä, miksi Volokin polulle tuli lähdettyä vasta nyt. Ehkä siksi, että kyseessä ei ole Metsähallituksen ylläpitämä reitti, eikä kohde ollut itsellenikään kovin tuttu.

Lähdimme joka tapauksessa lauantaiaamuna ajamaan kohti Sonkajärveä. Sonkajärvihän tunnetaan lähinnä eukonkantokisoistaan, mutta toki varovasti haaveilin siitä, että vaimo selviytyisi retkestä omin jaloin.

Volokin polun sanotaan olevan melko erämainen. Infotekstin mukaan "alueella elää mm. susia, karhuja, ilveksiä, ahmoja, majavia ja kyykäärmeitä", joten toiveet retkiseurasta olivatkin korkealla. Polku on myös melko pitkä - 30 km suuntaansa - joten periaatteessa siitä riittää patikoitavaa useammankin retken tarpeiksi.

Liikkeelle voi lähteä paitsi pohjoisesta (Jyrkän kylältä) tai etelästä (Susi-Kervisen lammen luota) myös reitin varrelta. Polun eteläpää vaikutti helposti saavutettavalta, joten jätimme auton Susi-Kervisen laavun kupeessa olevalle kääntöpaikalle.

Reitin eteläisin osa on hienoa harjumaastoa. Polku mutkittelee lampien välisellä harjanteella, ja matkan varrella on muutenkin useita vesistöjä. Jussinlammen tuvalle asti polku oli helppokulkuista, mutta sen jälkeen reitti sukelsi Uuranholin rotkoon, ja märät pitkospuut muuttuivat liukkaiksi.

Reitin parhaat näköalat olisivat saattaneet avautua Holinmäeltä, mutta sinne asti emme ehtineet, vaan käännyimme paluumatkalle Holinlammen nuotiopaikalta. Itse Uuranholi ei ainakaan nuotiopaikan kohdalla ollut erityisen näyttävä.

Volokin polun rakenteita on edellisinä vuosina ehostettu EU-tuen voimin. Laavut olivatkin melko hyvässä kunnossa, ja myös Jussinlammen autiotupa vaikutti siistiltä.

Pitkospuiden osalta tarjolla oli hyvää ja huonoa, mutta keskimäärin reitti oli tältäkin osin OK, vaikka polun varteen (lopullisesti?) jätetyt vanhat lankut näyttivätkin vähän hassuilta.

Muutamia muita retkeilijöitä lukuun ottamatta polulla oli hiljaista. Muut nisäkkäät loistivat poissaolollaan, enkä muista matkan aikana nähneeni kuin yhden perhosen. Edes isompia lintuloisia ei ollut. Joko se talvea tietää?

Reitin puuhuolto on päättynyt syyskuun lopussa, joten nuotiotulia kaipaava joutuu keräämään polttopuunsa maastosta, mikä ei tosin Valion jäljiltä liene suurikaan homma.

Retken jälkeen mieleen kumpusi polun nimeen liittyvä ihmettely. Kuka tai mikä Volokki on ollut? Vai onko kyseessä Volok, tai peräti Volkki? Volokin poloku?

Netistä nimelle löytyy kahdenlaista selitystä. Lyhyempi versio viittaa venäjänkielen volk-sanaan, joka tarkoittaa sutta. Pidemmässä taas puhutaan Volokki Vorna -nimisestä miehestä, joka joskus kohtasi seudulla tiensä pään.

Olipa totuus nimestä mikä hyvänsä, polulla oli auringon paistaessa aika mukavaa. Reitin pohjoispuoli jäi vielä näkemättä, joten tänne epäilemättä palataan uudestaankin.