Lohikäärmeen jäljillä

Sallan yö oli kolea. Adrian ulkolämpötilamittari näytti aamulla -16 C:n lämpötilaa, mikä indikoi toleranssien pettäneen, mutta ei auton sisälämpötilakaan ollut kuin kymmenisen astetta plussan puolella. Lämpimän päivän jälkeen yön viileys tuli yllätyksenä, eikä lämmitystä tullut siksi illalla laitettua päälle.

Kun aamukohmelosta oli selvitty, aloimme miettiä päivän ohjelmaa. Ensimmäinen ajatus oli yrittää jotain kautta Ruuhitunturille, mutta lopulta päädyimme yksinkertaisempaan vaihtoehtoon, joka ei edellyttäisi edes auton siirtämistä. 

Yöpaikkamme takaa lähti vanha metsätraktoriura, joka näytti kartan mukaan jatkuvan Isovaaran kupeeseen asti. Ura taitaa nykyään toimia lähinnä moottorikelkkareittinä, mutta satelliittikuvissa oli silti nähtävissä jonkinlaista ajojälkeä, jota voisi kenties seurata kävellen. Tai ehkä asiaa ainakin pitäisi tutkia; ainahan voi kääntyä takaisin, jos maasto muuttuu märäksi tai muuten hankalaksi edetä.

Reitti kiinnosti myös siitä syystä, että sitä pitkin pääsisi Topsakka-aavan laitaan, josta voisi näkyä hauskan muotoinen Topsakkaharju. Poikkesimme harjulla muutama vuosi sitten Aikkipetsin suunnasta, ja retkestä jäi tuolloin hyvät muistot.

Liikkeelle siis. Alkumatkasta traktoriura olikin varsin helppokulkuista...

... mutta suopaikoissa ja etenkin Topsakkajärvestä laskevan Sausojan liepeillä oli yleisestä kuivuudesta huolimatta märkää. Sausojan yli pääsi onneksi siltaa pitkin, eikä muita hankalia ylityksiä ollut tiedossa, joten sittemmin matka eteni sutjakasti.

Vaikka kulkujälki ei kauttaaltaan ollut aivan priimaa, matkan varrelle osui myös hienoja paikkoja kuten Isovaaran pohjoispuolella oleva töppäre, jossa kuivattelin paitaa lennättämällä samalla Mauria hieman.

Tapahtuma taisi houkutella paikalle myös haukan, joka hetken kierteli yllämme. Maurin onneksi tilanne ei kuitenkaan eskaloitunut tämän enempää, ja ilmataisteluilta vältyttiin.

Isovaaran lähestyessä erkanimme metsätraktoriuralta ja nousimme vaaran rinteessä olevan hakkuuaukean harjalle.

Aukealla ei juurikaan ollut puita, vaikka hakkuista oli ainakin traktoriuran kunnosta päätellen jo jonkin verran aikaa. Puuttoman alueen yli avautuikin avara maisema Topsakkajärven ja Topsakka-aavan suuntaan. Mainittakoon, että Topsakkajärvi samoin kuin kyseinen aukea näkyvät kauempaa myös äskettäin julkaisemassani Aikkipetsi-videossa.

Pohdimme hetken mahdollisuutta jatkaa vielä vieressä kohoavan Palotunturin laella olevalle kodalle, mutta luovuimme suunnitelmasta, koska puiden peittämältä tunturin laelta tuskin olisi nähnyt yhtään pidemmälle. Ei ainakaan silloin näkynyt, kun edellisen kerran liikuimme samoilla kulmilla.

Palotunturin kautta olisi voinut jatkaa Topsakkaharjulle, mutta kun repussani kerran oli viimeisintä teknologiaa, päätin lähettää Maurin tutkimaan, miltä harju nykyään näyttää. Hyvältähän se näytti, ja ehkä vähän lohikäärmeeltäkin.

Pohjoisen suunnassa erottui useita töppäreitä, joista yhtä kivisimmistä arvelin ensin Ruuhitunturiksi. Tarkempi tutkistelu kameran linssin läpi kuitenkin osoitti, että kyse oli Sallatunturista. Ruuhitunturikin taisi silti löytyä, kun yhden mäen päällä näkyi matalahko rakennelma, joka lienee ollut näkötorni.

Tällaiset ex tempore -retketkin ovat joskus mukavia. Vaikka reitti ei kauttaaltaan ollut yhtä hieno kuin Aikkipetsin polku edellisenä päivänä, Isovaaran mainiot maisemat korvasivat puutteen. Ja kun puista puuttuvat maalimerkinnät, todennäköisyys kohdata ihmismassoja on aika pieni.

Olisiko mäntynä parempi?

Aikkipetsi - jota myös Aihkipetsiksi kutsutaan - viitannee Sallan mäntyvaltaiseen maastoon. Jos pitäisi olla joku puu, minäkin olisin mieluiten mänty.

Linkki videoon

Helmeilevää elokuuta

Kylmäluomassa oli aamulla hieman harmaata ja nuhruista. Aamupäivän myötä keli oletettavasti paranisi, ja näin tapahtuisi etenkin Kuusamon-Sallan suunnalla, jonne seuraavaksi haikailimme.

Vaikka Sallassa on käyty monesti, retkeilykartassamme on Sallan ympärillä ammottavia aukkoja. Sallatunturin lähireittejä on patikoitu tuskin lainkaan, ja etelämpänä - Ruuhitunturin ja Ruuhivaaran ympärillä - kiertävät polutkin ovat enimmäkseen vieraita.

Päätimme lähestyä ongelmaa kurvaamalla aluksi Kallunkijärveltä länteen erkanevalle soratielle. Ajoimme tietä lähelle Aikkipetsiä ja pysäköimme Reiskan tien varressa olevalle levikkeelle. Tästä voisimme loikata ensin Aikkipetsin tuvalle ja siitä edelleen Sallan suuntaan menevälle UKK-reitille.

Jo alkumetreillä kävi selväksi, että nyt ollaan helmen äärellä. Aurinkoisella säälläkin lienee ollut vaikutusta asiaan, mutta seutu joka tapauksessa on todella kaunista. 

Myös Aikkipetsin autiotupa on hienolla paikalla lammen rannassa. Tuvalle ei ole tieltä kuin reilu kilometri, minkä jälkeen polku haarautuu Ruuhivaaran ja Paltsarikummun suuntaan menevin polkuihin.

Paltsarikumpu vääntyy aina päässä Pultsarikummuksi, mutta ehkä nimi ei paikkaa pahenna. Itse Aikkipetsi on yllättävän kaukana, kolmisen kilometriä tuvalta etelään. Viereisiä lampia kutsuttaneen Kalliolammiksi, joten niiden mukaan tupaa ei ole nimetty.

Vietettyämme hetken tuvan viihtyisällä nuotipaikalla päätimme jatkaa Paltsarikummun suuntaan. Valintaan ei liittynyt muuta logiikkaa kuin se, että kummun kupeessa olisi laavu, joka vaikutti sopivalta kääntöpisteeltä retkellemme.

Paltsarikummun polku on kiva kulkea, eikä loppulaskua lukuun ottamatta sisällä kovin isoja korkeusvaihteluita. Pitkospuutkin olivat oikein hyvässä kunnossa, merkinnöistä päätellen vuodelta 2021.

Pitkosten tekijällä on tainnut olla puutavaraa yllin kyllin, sillä muutamaan kohtaan reitin varrelle on rakennettu myös penkkejä, joilla kulkijan sopii levähtää.

Paltsarikummun laavu on paitsi polun myös moottorikelkkareitin varrella. Rakennelma ei ole hienoimpia näkemiämme, mutta kyllä sen edustalla kelpaa silti auringossa istuskella. Etenkin, kun ymmärrys auringonvalon rajallisuudesta hiipii taas tähän aikaan vuodesta tajuntaan.

Tästä reitistä jäi siinä määrin mukava maku suuhun, että täytynee joskus tutustua myös Aikkipetsin tuvalta Kuusikko-Ruuhivaaran suuntaan menevään polkuun. Siinä on korkeuserojen vuoksi vähän enemmän jumppaa, mutta ehkä vaaralta vastapainoksi avautuu jonkinlaista maisemaa, puiden välistä ainakin. Lehtoaavan kota voisi toimia kääntöpisteenä, vaikka se sijainnista päätellen lienee pystytetty lähinnä kelkkailijoita ajatellen.

Myös Paltsarikummulta Hanhivaaran kautta Sallaan menevä osuus kiinnostaa, mutta se on mennen tullen kulkien päiväretkeksi aika pitkä. Matkaa voisi lyhentää lähtemällä liikkeelle Hanhivaaran eteläpuolella menevältä metsäautotieltä, jonka kunto ei kuitenkaan satelliittikuvissa näytä kovin hyvältä, Reiskan kannalta siis.

Vaikka päivän patikointiannos oli maltillisen kokoinen, seuraavasta yöpaikasta oli siinä määrin epätietoisuutta, että päätimme retken jälkeen vetäytyä parkkiin pienemmän sivutien varressa olevalle levikkeelle. Rauhallisen yösijan ohella paikka tarjosi mahdollisuuden nauttia ilta-auringosta, joka päivä päivältä oli vähenemään päin.