Hei hei Heinola

Heinola kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin. Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Linkki videoon

... niin Saarijärvelle ainakin

Vaikka Niinilammen parkkipaikka oli tupaten täynnä, yö sujui odotetun rauhallisesti. Ainoa ylimääräinen ääni syntyi sateesta, joka alkuyön aikana kevyesti rummutti auton kattoa.

Sääennusteen mukaan myös seuraavana päivänä oli tiedossa kuurosateita. Ne ajoittuisivat iltapäivälle, joten hyödyntääksemme aamun poutaiset tunnit siirryimme jo hyvissä ajoin Sonnasen rannassa olevalle P-alueelle, josta pääsisimme Kuijärven ja Saarijärven välissä menevälle harjupolulle.

Kartan pohjalta odotukset reittiä kohtaan olivat kevyesti koholla. Vastapäivään kierrettäessä polku nousikin aluksi mukavalle mäntykankaalle, jossa kai joskus on kulotettu metsää.

Hetken päästä metsä kuitenkin muuttui enemmän sekametsäksi, joka ei ole omaan mieleeni. Lisäksi järvet harjuineen antoivat odottaa itseään melko pitkään, tai sitten vain kävelimme liian hitaasti.

Viimein vesi kuitenkin tuli näkyviin, ja polku saavutti jonkinlaisen harjumuodostelman. Hurraa-huutoja se ei vieläkään kirvoittanut, koska harju - jolla ei ollut ainakaan karttaan merkittyä nimeä - vaikutti kovin rehevältä ja tiheäkasvuiselta. Järville ei siten avautunut erityisen avaraa maisemaa.

Ei ole syytä yleistää, mutta ehkä tämä on yksi syy sille, miksi itse tykkään enemmän pohjoisemman Suomen karummasta luonnosta. Rauhallistahan harjulla oli, vaikka rannoilla siellä täällä näkyikin mökkejä.

Harjun puolessa välissä on Harjulammen nuotiopaikka, johon pysähdyimme syömään eväitä.

Polun varrella ei ole katettuja laavuja, mutta Harjulammen tulipaikka on ihan viehättävä, ainakin sitä ympäröivään maastoon verrattuna.  

Tauon jälkeen teimme piston Ketturiutalle, joka myös osoittautui odotettua hienommaksi paikaksi. Nuotiopaikan ohella riutalta löytyy katettu ruokailupaikka sekä kuivakäymälä.

Seuraavan yön majapaikka ei vielä ollut tiedossa, joten tarkastin samalla Ketturiutan P-alueen kunnon. Alueitahan on oikeastaan kaksi, joista isompi on hiukan etäämpänä rannasta. Tätä ei ole karttaan merkitty P-paikaksi, mutta tasainen alue on selvästi sepelöity pysäköintiä ajatellen.

Lähempänä rantaa ja muita palveluita oleva varsinainen pysäköintipaikka on pienempi ja aavistuksen viettävä, mutta ehkä sinnekin saa matkailuauton vaateriin.

Harjupolun erikoisin ja kiehtovin paikka tuli vastaan vähän yllättäen. Ketturiutan ja Sonnaselle menevän polun puolivälissä nimittäin on karttaan merkitsemätön lohkarepolku. Vain parisataa metriä pitkä polku mutkittelee isojen siirtolohkareiden välissä, ja on aivan timangia. Tätä ei kannata jättää kiertämättä, jos näille kulmille päätyy.

Autolle palattuamme oli aika pohtia matkan jatkoa. Etukäteen suunnitelluissa paikoissa oli nyt käyty, ja lähiseuduilla olevista muista käyntikohteista meitä kiinnosti lähinnä pienehkö Heisanharju.

Sääennusteessa näkyvät sateet kuitenkin toivat matkantekoon sen verran haasteita, että päätimme tässä vaiheessa palata Kuopioon, ja poiketa Heisanharjulla joskus toiste. Ehkäpä jonain toisena helana sitten.

Jos ei Heinolaan...

Helatorstain jälkeinen perjantai mahdollistaa usein pitkän viikonlopun. Koska ilmiö toistuu vuosittain, olen alkanut kutsua ajankohtaa helalomaksi.

Vuonna 2025 helaloman säätila vaikutti epävakaiselta. Villisti vaihtuvia sääennusteita ei myöskään ollut helppo tulkita, vaikka metodimme ovat vuosien myötä hiotuneet melko luotettaviksi.

Aluksi ajatuksemme oli suunnata 3 - 4 päiväksi jonnekin Vaasan liepeille, kenties Björkbyhyn. Sinne kuitenkin on yli 400 kilometri matka; entä jos ennuste ei toteudukaan oletetulla tavalla?

Toinen vaihtoehto oli viettää pari päivää Sotkamon ja Kuhmon välimaastossa. Hieman vanhan toistoa, mutta poutainen sää on sittenkin parasta.

Melko aggressiivisen kartan tuijotuksen jälkeen asiat kuitenkin etenivät niin, että lähdimme helatorstain aamuna ajamaan kohti Heinolaa. Jos ei Heinolaan helatorstaina, ei Heinolaan koko kesänä, kuten vanha kansa sanoo.

Valintaan vaikutti ensisijaisesti se, että Paistjärven retkeilyalueen suunnalla sää vaikutti kohtuullisen hyvältä, ja lisäksi kohde oli meille uusi. Käytännössä Heinolaan ei edes olisi sen pidempi matka kuin Kuhmoonkaan.

Oli hieman epäselvää, mitä Paistjärven retkeilyalue käytännössä pitää sisällään, mutta nähtävästi siihen kuuluisivat ainakin kaksi Sonnanen-järven ympärillä olevaa merkittyä reittiä. Ketturiutan pysäköintialue vaikutti ilmankuvien perusteella paikalta, jonne kenties voisi jäädä autoineen yöksi.

Suunnitelmamme oli, että ajamme aluksi Niinilammen P-alueelle, ja kierrämme iltalenkkinä Pirunkirkon kierroksen. Tämä jälkeen voisimme vetäytyä Ketturiutalle, ja kiertää seuraavana päivänä sieltä lähtevän Harjukierroksen.

Niinilammen P-alue ei ole kovin iso, mutta paikalla oli tullessamme vain yksi retkeilyauto, joten sekaan mahtui vielä hyvin. Laitoimme Reiskan riviin, ja lähdimme patikoimaan noin viiden kilometrin mittaista ympyrälenkkiä vastapäivään, joka vaikutti suositellulta kiertosuunnalta.

Reitti etenee aluksi varsin mukavassa mäntymetsässä. Meillä kävi tässä vaiheessa myös pieni tuuri, koska vaikka menomatkalla satoi Mikkelin jälkeen lähes koko ajan, sade lakkasi juuri ennen Sonnasta. Niinilammella maasto ei edes ollut märkää, mutta sadealue lienee kulkenut läheltä.

Härkävuoren kalliorinteiden juurella luulimme jo saavuttaneemme pirunkirkon, mikä nosti pintaan pienen pettymyksen tunteen.

Vilkaisu karttaan kuitenkin paljasti, että kirkolle olisi vielä vähän matkaa. Ja jos Härkävuoren kalliot eivät saaneetkaan meitä haltioitumaan, itse pirunkirkko oli sitäkin näyttävämpi.

Tällaisia pirujuttujahan on ympäri Suomea; monet niistä jonkinlaisia luolia. En ole käynyt kaikissa, mutta Paistjärven muodostelma lienee hienoimpia.

Kirkko näyttää valtavalta siirtolohkareelta, mutta lienee silti osa kallioista maaperää. Ja ehkä sitä voi luolaksikin kutsua, vaikka kyseessä on melko avonainen tila. Hyvän sadesuojan se ainakin tarjoaa, jos sellaista sattuu tarvitsemaan.

Pirunkirkolta polku jatkuu uudestaan Iso-Vuorttusen rantaan, jossa kallioita on lisää.

Reitin loppumatka etenee pientä tietä pitkin, mutta se ei oikeastaan haittaa. Hyttyset sen sijaan hieman haittasivat, mikä oli pieni yllätys. Pohjoisemmassa ei ole totuttu siihen, että hyttysiä on jo toukokuussa.

Autolle palattuamme teimme päätöksen, joka pienesti muhi päässä jo retken aikana. Niinilammen P-paikka oli siinä määrin hyvä, että päätimme jäädä sinne yöksi. Meillähän ei edes ollut tarkkaa tietoa siitä, millainen pysäköintialue Ketturiutalla on, joten pahimmassa tapauksessa joutuisimme palaamaan takaisin, mikäli alkuperäisen suunnitelman mukaisesti jatkaisimme sinne.

Illan aikana Niinilammelle tuli vielä kolmaskin retkeilyauto, minkä jälkeen parkkipaikka kyllä oli turvavälit huomioiden täynnä. Puskaparkkailu muiden autojen keskellä ei ole ihan sitä, mitä yleensä tavoittelemme, mutta reunaehdot huomioiden homma oli silti OK.

Paistjärven pirunkirkko on pienenä retkikohteena aika kiva. Alue on rauhallinen, ja Niinilammelta löytyy nuotiopaikka kuivakäymälöineen. Ja ehkä kirkkoa voi pitää jonkinlaisena nähtävyytenäkin.

Niinilammelle Heinolan ja Mäntyharjun suunnasta johtava Sonnasentie kuitenkin oli toukokuussa 2025 kehnossa kunnossa, lähinnä asfaltissa olevien kammottavien reikien vuoksi. Paikalliset selvästi tunsivat pahimmat paikat hyvin, mutta tietä ensi kertaa ajavalle jokainen mutka ja mäen nyppylä tuotti tarpeetonta jännitystä.