Musta enkeli

Meillä oli vähän sellainen ajatus, että voisimme toisen Petkeljärvi-päivän aamuna patikoida Valkiajärvelle kurottavan kapean niemen kärkeen. On siellä käyty ennenkin, mutta nyt paikka kiinnosti siksi, että järvien pinnat näyttivät olevan poikkeuksellisen matalalla. Niemen kärjessä oleva Lohisalmi on kapea ja kai matalakin, mahtaisiko siitä nyt jopa päästä yli?

Sadetutkaan oli kuitenkin illan jälkeen ilmestynyt terhakan oloinen sadealue, joka porhalsi parhaillaan kohti Petraniemeä. Se vähän ärsytti, koska nimenomaan poutasään perässä olimme Petkeljärvelle tulleet, ja ajatuksenani oli kuvata niemeä kopterillakin.

Toisaalta kopterikuvaus edellyttäisi ADIZ-alueella lentosuunnitelman tekemistä, mikä ottaisi muutaman minuutin, ja muutenkin meidän pitäisi jo olla matkalla niemeen, mikäli haluaisimme selvitä reissusta kuivin jaloin. Sateessa kopteria ei ainakaan viitsisi lennättää.

Punnitsimme asiaa hetken, ja päätimme lopulta paeta paikalta. Ehkä matkan etenemisen kannaltakin olisi nyt parempi suunnata kohti Lieksaa, jotta ehtisimme vielä saman viikon aikana myös Kuhmon pohjoispuolelle, kuten alkuperäinen tarkoituksemme oli.

Lieksan kulmilla sadetta ei hiukan yllättäen enää näkynyt. Jatkoimme silti yhä Kuhmoon päin, ja matkalla saimme ajatuksen yrittää yöksi Hopealammille. Paikan ohi on joskus patikoitu, ja muistikuvieni mukaan lampien ympärillä on verrattain kaunista. Ja ehkä sieltä löytyisi hyvä paikka Reiskallekin, vaikka satelliittikuvissa sellaista ei varsinaisesti näkynyt.

Ajelimme Valamantien kautta Aittokoskelle ja siitä edelleen Tetripurontielle. Jälkimmäisen kunto oli sitten viime vierailun hieman heikentynyt, mutta ei vielä haitallisessa määrin. Hopealammilta olisi tosiaan löytynyt pilttuu autolle, mutta hiukan yllättäen joku oli jo asuntovaunuineen ottanut sen käyttöönsä.

Koska meillä ei varsinaisesti ollut muuta yöpaikkaa mietittynä, kävin Tetripurontieltä peräännyttyämme katsomassa, olisiko Aittokosken laavun liepeillä tilaa. Kyllähän siellä oli, mutta nähtävästi moni muukin oli käynyt läpi samoja ajatuksia, koska laavulle johtavan tien päässä oli kyltti, jonka mukaan matkailuautoilijat eivät olleet tervetulleita.

Kieltomerkki ei näyttänyt erityisen viralliselta, mutta eipä meillä toisaalta ollut tarvetta sitä uhmatakaan, joten ohjastin sitten Reiskan Valamantien toiselle puolelle, Aittokosken sillan kupeeseen.

Paikka oli sikälikin hyvä, että siitä pääsisimme helposti iltakävelylle joen varressa menevälle Karhunpolulle. Kyseinen osuus vieläpä oli meille ennestään vieras, joten lopulta asiat järjestyivät oikein hyvin.

Aittokoskelta pohjoisen suuntaan menevä Karhunpolun etappi oli odotettua hienompi. Joskus tällaiset jokivarret ovat vähän rämeisiä, mutta tässä polku kulki hieman etäämpänä Jongunjoesta, mikä saattoi kulkemisen kannalta olla hyvä asia.

Reittiä on viime vuosina kunnostettukin, tai ainakin pitkospuut olivat verrattain hyvässä hapessa.

Ääneensanomaton suunnitelmamme taisi olla, että voisimme patikoida Aittokoskelta Viharinkosken laavulle, jolla pari vuotta aiemmin kävimme kääntymässä pohjoisen suunnasta. Matkalla kuitenkin huomasimme, että otsalamput unohtuivat autoon. Niille saattaisi loppumatkasta olla käyttöä, joten päätimme ongelman tajuttuamme kääntyä takaisin hieman aiemmin.

Tämä lienee yksi niistä jutuista, jotka erottavat kokeneet retkeilijät amatööreistä: kokeneemmat ymmärtävät jo polulle lähtiessään varmistaa, että mukana on kaikki tarpeellinen. 

Onneksi ilta oli muuten aika lämmin, joten joen varressa oli mukava evästellä, kun hyttysetkin olivat jo luovuttaneet pelin.

Sen verran hämäryys kuitenkin nosti päätään, että kaikenlaiset metsän otukset alkoivat jo ryömiä esiin. Enkä nyt tarkoita mitään karhuja tai susia, vaan niitä pimeästä tykkääviä olentoja, joita jokainen terve ihminen hieman kavahtaa.

Yksi ärsyttävimmistä on musta enkeli, joka helposti nostaa selkäkarvat pystyyn. "Paha musta enkeli vie kenet haluaa, eikä muita enkeleitä ole olemassakaan", todisti Tuomari Nurmiokin aikoinaan.

Onneksemme jokivarressa oli vielä sen verran valoisaa, ettei enkeli kiinnittänyt meihin huomiota. Mutta oli selvästikin hyvä, ettemme päätyneet pimeään metsään ilman lamppuja. 

Autolle palattuamme päätimme lopulta jäädä yöksi Valamantien varteen. Auton etuikkunasta näkyivät sopivasti moottorikelkkareitin opaskyltit, joten aamulla ainakin muistaisimme heti, missä oikein olemme.

Kaipuuta polttavaa

... olen tuntenut kylmin illoin. Äh, olisipa vielä keso.

Katso YouTubessa

Vain harsoja kanervilla

Vaikka ilta Kesonsuon laitamilla oli hiljainen, aamulla yöpaikkamme ohi ajoi auto jos toinenkin. Osa näytti olevan matkalla tornille, ja toisilla taisi olla metsästysaikeita. Itsekin olin hereillä melko aikaisin, koska toivoin saavani sumuisesta suosta muutaman kuvan, mikä sitten toteutuikin.

Suo oli hieno, mutta myös metsän siimeksestä löytyi hyviä kuvauskohteita. Luonto oli kutonut maakasvien ympärille kauniita harsoja, joista monet erottuivat vain auringon valon osuessa niihin sopivasti.

Käytin edellä sanaa "luonto", koska ajattelin aluksi harsojen syntyneen tuulen, ilmankosteuden ja ilmassa olevien partikkelien yhteisvaikutuksesta, jotenkin. Mutta kyllähän nämä hämähäkkien tekosia taitavat olla, ja niitä itse asiassa on maastossa pitkin kesää, mutta vasta syksymmällä kosteus tuo ne kunnolla esiin (tänne kokosin lisää kuvia).

Aamun sääennusteet eivät vielä rohkaiseet lähestymään Kuhmoa tai edes Lieksaa. Niinpä päätimme seuraavaksi suunnata Petkeljärvelle, vaikka siellä on käyty aika monesti. Auringonpaiste on kuitenkin tärkeintä, etenkin tähän aikaan vuodesta.

Matka ei ollut kovin pitkä, joten saavuimme Petraniemeen hyvissä ajoin; itse asiassa juuri luontotuvan avatessa oviaan.

Petkeljärvi Centerin toiminta vaikuttaa aika pedantilta, mutta ehkä se on tällaisessa pienessä paikassa tärkeää. Kaikenlaisia sääntöjä on paljon, ja rikoimme heti yhtä niistä, kun ajoimme suoraan vapaalta näyttävälle sähköpaikalle varmistamatta ensin, onko paikka mahdollisesti varattu (ei ollut). Majoituksen hinta - 28 € sähkön kera - vaikutti jokseenkin kohtuulliselta, vaikka saunaan sillä ei enää näin syyskuussa päässyt. Suihkuun sentään kuitenkin.

Petkeljärven kansallispuisto ei ole kovin iso, mutta polkuja puistossa ja sen kupeessa olevalla Petkeljärvi - Putkelanharjun luonnonsuojelualueella menee silti aika paljon. Tällä kertaa päätimme tutustua Särkkäjärven ympäri menevään polkuun, joka oli järven länsipuolen osalta meille ennestään vieras.

Mitä metsään tulee, Petkeljärven komeimmat maastot löytyvät kansallispuiston alueelta. Luonnonsuojelualueella ja etenkin Särkkäjärven eteläisen puoliskon ympärillä metsä on tiheämpää eikä niin kaunista, mutta helppokulkuista kuitenkin.

Toisaalta Särkkäjärven pohjoispuolella on olennaisesti hienompaa kuin eteläpäässä.

Näillä kulmilla huomio kiinnittyi erikoisiin puihin, jotka oli ikäänkuin ensin katkaistu, mutta kiinnitetty sitten uudestaan... Aivan siitä tuskin oli kyse, olisiko tuo pikemminkin yksi tapa tuottaa tekopökkelöitä?

Petkeljärveltä löytyy myös sotahistorian palasia, koska siellä täällä on juoksuhautoja ja ampumakuoppia, joita ei kuitenkaan koskaan taidettu tarvita tositoimissa. Vain muutaman kilometrin päässä pohjoisempana meno oli totisempaa.

Voisi ajatella, että Petkeljärven kaltainen, paljon rantaviivaa sisältävä kohde tarjoaisi kulkijalle useita laavuja valittavaksi. Käytännössä niitä ei kuitenkaan ole kuin kaksi, Keltasilmällä ja Tetrijärvellä. Vuosia vanhan mielikuvani mukaan Tetrijärven laavu ei ole erityisen hienolla paikalla, mutta Keltasilmän ympäristö on viihtyisä.

Taisin jossain aiemmassa kirjoituksessani hämmästellä, että eikö Keltasilmällä enää saa yöpyä, vaikka siellä on laavukin. Kansallispuiston alueella ei tosiaan saa, mutta Keltasilmähän ei itse asiassa ole puiston sisällä, joten rajoitus ei koske sitä.

Syyskuun alkupäivinä ilma oli yhä lämmin, joten vetäydyimme ruokailemaan Särkkäjärvelle kurottavaan niemeen.

Näin syksyn lähestyessä sitä joskus miettii, millaista elämä olisi, jos auto olisi vähän suurempi. Lämpimällä kelillä auton pienet sisätilat eivät haittaa, kun suihkun jälkeen voi kirmata kulkuset paljaana metsään kuivattelemaan itseään. Toki loka-marraskuussakin vielä voi, mutta eipä tuo ole tullut tavaksi. Toisaalta isommalla autolla metsän keskelle olisi hankalampaa päästä.

No onkos tullut keso

Syyskuun toisella viikolla 2025 näytti siltä, että kesä pitää edelleen pintansa. Tai ainakin lämpötilat olivat kesäiset, ja edessä olevan lomaviikkomme yleissäätila vaikutti muutenkin kelvolliselta.

Kainuun suunta kiinnosti meitä, mutta ihan suoraan sinne ei kannattaisi ajaa, sillä viikon aluksi olisi tarjolla pari hieman epävakaisempaa päivää. Päätimme kiertää ongelmaa koukkaamalla pohjoiseen Ilomantsin kautta, vähän samaan tapaan kuin elokuun reissullakin.

Retkikohteita sen enempää pohtimatta lähdimme ajamaan Joensuun suuntaan. Menomatkalla pysähdyimme Marjalan ABC-asemalle syömään ja läheiseen markettiin ostamaan ruokatarvikkeita. Tästä on syntynyt jonkinlainen perinne, kun lähdemme Kuopiosta liikkeelle itään päin.

Yksi Ilomantsin nähtävyyksistä on Kesonsuo, laaja Koitajoen rajaama suoalue. Poikkesimme muutama vuosi sitten suon pohjoisreunalla, mutta nyt meitä alkoi kiinnostaa sen eteläpuoli. Sieltä mahdollisesti löytyisi lintutorni, josta suolle voisi tähyillä.

Ajantasaista tietoa tornin kunnosta ei kuitenkaan tuntunut olevan tarjolla, joten oli mahdollista, että torni oli jo kaatunut ja lahonnut pois. Tornille vievät pitkospuut eivät ainakaan erottuneet satelliittikuvissa hyvin, mikä oli huono merkki. Päätimme silti käydä tutkimassa tilannetta.

Reiskalle sopiva P-paikka löytyi tornille johtavan tien viimeisestä risteyksestä - mahdollisesti kyseessä oli vanha tukkiautojen kääntöpaikka. Alueen opastekyltti oli yhä pystyssä, mikä nostatti myös lintutorniin liittyviä odotuksia.

Sittemmin kävi ilmi, että myös tien päässä olisi ollut hyvin tilaa, mutta emme enää viitsineet siirtää autoa.

Pitkospuiden osalta tilanne ei ollut ihan niin lohduton kuin aluksi pelkäsimme. Pitkokset olivat vain uponneet suohon, eivätkä siksi näkyneet ilmakuvissa. Kulkemista tämä ei haitannut, joten reilun kilometrin matka tornille ei olisi ongelma. Muilta osin suojelualueella ei olekaan lupa liikkua.

Itse tornikin seisoi yhä vankasti jaloillaan. Kesonsuo on suojeltu vuonna 1976, mutta ihan niin vanhaa perua torni ei ollut. En löytänyt asiasta merkintää, mutta olisiko tuo joskus vuosien 1990 - 2000 aikoihin pystytetty?

Vaikka Kesonsuo ei muuten tarjonnut ylenpalttisesti patikoitavaa, vierailu tornilla oli silti mielekäs. Syyskuussa suolla ei juuri näkynyt elämää, mutta alkukesästä paikka voi olla mielenkiintoinen. Nyt se oli lähinnä kaunis katsella.

Mainittakoon, että keso tarkoittaa sanakirjan mukaan kesää: "Keso on vuodenaika, jolloin luonto herää ja kukat alkavat kukkia". Sanojen samankaltaisuudesta huolimatta en olisi osannut tehdä tuollaista johtopäätöstä, omaan mieleeni nousee lähinnä raejuusto.

Ilomantsiin ei ole Kesonsuon laidasta kuin muutaman kymmenen kilometrin matka, mutta päätimme silti autolle palattuamme jäädä pysäköintipaikalle yöksi, koska intoa ajaa pidemmälle ei sillä hetkellä ollut. Tätä valinnan vapautta ei voi retkeilyautoilussa liikaa korostaa.

Rocks

Kivet ovat aina kiehtoneet minua, ja kerran päädyin yhden kanssa naimisiinkin.

Katso YouTubessa

Vuorikauriita

Aiemmin hehkuttamaani Sunlight IBEX -retkeilyautoa on nyt alettu myydä Suomessakin. Erityisen kiinnostavan Crafter-pohjaisesta IBEXin 604D-mallista tekee se, että auto on nelivetoinen ja automaattivaihteinen, eli suora kilpailija Mercedes-Benz Sprinter -pohjaisille retkeilyautoille.

Mersuja edullisemmasta hinnastaan huolimatta IBEX on nelivetonsa osalta jopa niitä kyvykkäämpi, sillä sen varustelistalta löytyvä Offroad-paketti sisältää muun muassa tasauspyörästön lukon, mikä on retkeilyautoissa harvinaista. Lisäksi Crafter on kohtuullisen helposti rekisteröitävissä 3500-kiloiseksi, mikä ei Sprintereissä aina toteudu.

Jo autojen vakiovarustelu on kattava, mistä tosin ensisijaisesti on kiittäminen Volkswagenia. Sunlightin tarjoamat lisävarusteet vaikuttavat kuitenkin järkeviltä, vaikka ihan jokaista vipstaakia ei voikaan valita erikseen. Adria-käyttäjä jää kaipaamaan lähinnä lattialämmitystä, jota ei taida olla saatavana. 

Asuntopuoli näyttää myös hyvältä, ja etenkin säilytystiloja on kuvien perusteella runsaasti. Ero kalliimpiin MB-pohjaisiin autoihin näkyy lähinnä yksityiskohdissa kuten ohjauspaneelissa, joka Sunlight-perinteitä noudattaen sisältää lähinnä virtanapin.

Toki Crafterin päälle rakennettuja retkeilyautoja on ollut ennenkin. Ensimmäisenä mieleen tulee VW:n oma Grand California -mallisto, joka ei kuitenkaan pitkän akselivälinsä ja korkeutensa vuoksi liene arkiajoissa kovin näppärä. Voisi ajatella, että VW:llä olisi - ainakin aiemmin - ollut rahkeita rakentaa autosta myös vähän pienempi malli.

IBEX olisi syyskuussa ollut esillä Lahden Caravan-messuilla, joille hetken harkitsin osallistuvani, mutta en sitten nuhruisen kelin vuoksi viitsinyt lähteä ajamaan. Kaipa auton näkee ennemmin tai myöhemmin muuallakin, mutta itse otettuja kuvia Sunlightistä ei nyt sitten ole, joten tässä jutussa täytyy tyytyä maisemakuviin.

Olen silti koeponnistanut päässäni ajatusta, että Adrian vaihtaisi Sunlightiin. Ja ehkä Subarukin täytyisi antaa siinä mukana, koska muuten hommaa on vaikea perustella edes itselleen. Asiaan kuitenkin liittyy muutamia arkisia ongelmia, joista yksi on pysäköinti taloyhtiömme pihaan.

Pieni Ducato-pohjainen Adria mahtuu parkkiruutuun hyvin, mutta kovin paljon ylimääräistä tilaa ei ympärille jää. Käytännössä auto täytyykin peruuttaa aivan lämpötolpan viereen. 

Valoisan aikaan tähtääminen ei ole vaikeaa, koska Ducaton kylki on suora, ja peileistä katsoen etäisyys tolppaan on helppo arvioida. Pimeällä tai auringon paistaessa hankalasta kulmasta täytyy olla huolellisempi, ja talvella perän heilahtamista on etuvedosta huolimatta syytä varoa, mutta tähän asti kylki on säilynyt ehjänä. Omalla paikallamme myös auton takana oleva puolentoista metrin pudotus on huomioitava, tai muutoin voi päätyä lehteen.

IBEXin telakointi ei ehkä olisi näin yksinkertaista, johtuen muun muassa auton nukkumaosan levikkeistä. Auton vasemmalla puolella törröttävä "poski" on ärsyttävän iso, mutta pelkään, että myös oikean puolen pienempi levike saattaisi huonona päivänä osua lämpötolppaan. Asiaa ei varsinaisesti helpota sekään, että levikkeet ovat aina mustia, joten pimeässä niitä on vaikea hahmottaa - ehkä jonkinlainen heijastinnauha olisi tarpeen. Toisaalta tolpan puoleinen sivu ei IBEX-konfiguraattorin kuvissa näytä erityisen pahalta, joten en ole varma, onko ongelma todellinen; asiaa pitäisi lähemmin tutkia livenä. Edit: Tässä videossa levikkeen koko näkyy hyvin. Autona tosin on Carado CV 595 4x4, joka käytännössä on sama kuin Sunlight IBEX.

Myös ruudusta poistuttaessa täytyisi olla aiempaa huolellisempi, koska Sunlight on puolisen metriä Adriaa pidempi, ja etenkin sen peräylitys on Ducatoa suurempi. Autoa ei siten voi yhtään kääntää vasemmalle ennen kuin perä on kokonaan tolpan etupuolella, mitä on vaikea havaita peileistä. Tosin eipä Fiatillakaan voi rynnätä radalle ihan miten sattuu.

Mutta löytyisikö Volkkarilta joku tolppa-avustin, joka auttaisi näissä asioissa? Mahtaisiko IBEX-konfiguraattorin ehdottaman "Assistant Professional"-paketin sisältämä "Pysäköintiapu edessä ja takana, sis. sivusuojat" olla sellainen? 

Muita hieman mietityttäviä juttuja ovat Adriaa suurempi auton korkeus, mikä hankaloittaa elämää talvella, sekä Offroad-paketin mukana tuleva typerä rengastus (255/55/R18). Toki renkaat voi vaihtaa, mutta se maksaa. Ilman Offroad-pakettiakin kyllä pärjättäisiin, koska nelivedon puolesta riittäisi, että auto nousee mäet Ducatoa ketterämmin.

Vaikka IBEXin vakiovarustelussa ei ole suurempia puutteita, matkailuauton vaihtamiseen tyypillisesti liittyvät lisävarusteet (moottorinlämmitin, aurinkopaneeli, lämpöpeitteet, etumaski, kenties toinen akku) täytyisi silti hankkia. Ja ehkä sivuoven sulkemisavustinkin olisi kätevä, jos sellaista Crafteriin ylipäänsä saa.

En tällä hetkellä ole varma, olisiko tällaisessa vaihtokaupassa mitään järkeä. Ajatus yhteen autoon siirtymisestä miellyttää minua, mutta kannattaako polttoaineiden hintojen rikkoessa uusia ennätyksiä heittäytyä yksistään dieselillä kulkevan auton varaan, mahdollisine AdBlue-ongelmineen? Ja liittyyhän retkeilyauton vaihtamiseen paljon muitakin muuttujia, joita kaikkia en edes usko tunnistaneeni.

Onneksi asialla ei ole mikään kiire, ja talven aikana hanketta ehtii puntaroimaan moneen kertaan.