Eteenpäin!

Olen vuosien mittaan useasti kirjoittanut harkitsevani retkeily- tai matkailuauton hankintaa.  Haaveilua on siis riittänyt, mutta nyt asia nytkähti toden teolla eteenpäin.  Me nimittäin ostimme sellaisen.

En ole ihan varma, mikä juttu hankintapäätöksen lopulta sinetöi, mutta syitä ainakin oli helppo keksiä:

• Matkailemme lähinnä kotimaassa ja harvaan asutuilla seuduilla.  Majoituksen löytäminen on joskus vaikeaa, mikä johtaa ylenpalttiseen ajamiseen.  Kun koti on matkassa, aikaa jää enemmän ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen.
• Hotellimajoittumiseen liittyvä matkatavaroiden jatkuva purkaminen ja pakkaaminen on pidemmän päälle rasittavaa.
• Suomalaiset hotellit ympäristöineen ovat käyneet melko tutuiksi.  Matkailuautolla on helppo löytää uusia kohteita. 
• Matkailuun liittyy tiettyjä riskejä.  Tauteja tulee ja menee, ja jos ei ole tarkkana, majapaikasta voi huonolla tuurilla tarttua mukaan ties mitä ötököitä.  Omassa autossa yövyttäessä riskit ovat tältä osin olemattomat.
• Uusi tapa matkailla tuo elämään uudenlaista sisältöä.  Tarkoitus esimerkiksi on, että pyöräilystä tulee jatkossa suurempi osa liikkumista, ainakin kesällä.
• Matkailuauto lisää lyhytkestoiseen viikonloppuretkeilyyn liittyviä vaihtoehtoja.

Taloudellisilla syillä matkailuauton hankintaa ei yleensä voi perustella, vaikka majoituskustannuksissa säästöä syntyisikin.  Mutta valinnan varaa ainakin on enemmän, koska auton kanssa voi yöpyä puskassa, leirintäalueella tai hotellissa, mikä nyt milloinkin tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. 

Jaa että minkälaisen auton päätimme lopulta hankkia?  En kerro vielä, vaan palaan asiaan tulevissa kirjoituksissa.

Vierunmäen leiri

Pääsiäinen oli tänä vuonna kohtalaisen aikaisin.  Se joka tapauksessa tiesi vapaapäiviä, joista yhden päätimme käyttää tutustumalla Vierunmäen palveluihin.  Mikäli kohde ei ole ennestään tuttu, Vierunmäkihän on siis se paikka, jossa ammattiurheilijatkin käsittääkseni leireilevät valmistautuen tuleviin koitoksiin.

Pääsiäisruuhkien mahdollisuus mietitytti hieman, mutta ainakin autopaikka löytyi helposti.  Olimme itse asiassa ensimmäiset paikalle saapuneista.

Pysäköintiin varattu alue ei aivan vastannut odotuksiamme, sillä tilaa oli kovin vähän.  Totta puhuen paikka muistutti lähinnä auraamattoman mökkitien liittymää.

Oletimme myös, että Vierunmäen ympäriltä löytyisi merkittyjä reittejä kuljettavaksi.  Silmäilimme joka suuntaan toivoen näkevämme edes muutaman opasteen, mutta sellaisia ei ollut.  Moottorikelkkareitti sentään meni ihan pysäköintialueen vierestä, mutta se ei meitä auttanut.

Lyhyen ihmettelyn jälkeen kiskoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme ravaamaan kohti etäämpänä näkyvää mäkeä, joka taisi olla itse Vierunmäki.  Nyt mennään isoa kovaa!  Toki on syytä muistaa, että joku saattaa lähestyä takaa vielä hurjempaa vauhtia.

Rinteessä raivattiin metsää metsäkoneen kanssa.  Tuleekohan tänne uusia Chalet-asuntoja?  Kuvittelin, että majoitustarjonta olisi ennestäänkin runsasta, mutta rakennuksia näkyi hämmentävän vähän.  Ehkä majoitus on keskitetty golf-kentän ympärille.  Niin, missähän se mahtaakaan olla?

Hanki kantoi aamupäivällä kohtalaisesti, mutta metsäkoneen jälkiä oli silti helpompi kävellä.  Vai olikohan se sittenkin latupohja?  Saapumisen jälkeiset pienet pettymykset saivat epäilemään myös hiihtofasiliteettien laadukkuutta.

Pertsauraa ei jostain syystä oltu tehty lainkaan.  Tai sitten se oli kulunut pois, ellei kyseessä ollut pelkkä luistelubaana.  Jos rehellisiä ollaan, latupohja oli aika surkeassa kunnossa.  Olisin antanut asiasta palautetta, mutta palautelaatikkokin puuttui.  No, homma onnistunee myös netin kautta.

Vierunmäellä järjestettävien leirien lajikirjo on ilmeisen runsas.  Lehdessä puhuttiin esimerkiksi kilpapelaamisen leiristä, joka tarjoaa elektronista urheilua harrastavalle nuorelle mahdollisuuden nousta pelaajana seuraavalle tasolle.  

Itsekin pelasin joskus, mutta saatuani Atarin joystickistä rakkoja käteeni ymmärsin, että en koskaan yltäisi lajin huipulle.  En ihan hahmota, mihin esports-leiriläiset täällä sijoitetaan, mutta eipä tuo minun ongelmani olekaan.

Tovin kuljettuamme nälkä alkoi vaivata.  Juuri silloin huomasin metsän laidassa puun, joka oli selvästi tarkoitettu ulkoilijoiden taukopaikaksi.  

Paikalla ei näkynyt vielä ketään, joten kiirehdimme puun luo ennen kuin kukaan muu ehtii.

Paitsi ammattiurheilijoiden harjoituspaikkana Vierunmäki on profiloitunut myös lapsiperheiden lomakohteena.  Odotinkin näkeväni enemmän alpakoihin ja makkaranpaistoon liittyvää ohjelmaa, mutta ehkä näin oli parempi.  Liiallinen hulina vain ärsyttää.

Loppumatkasta latupohja muuttui paremmaksi.  Pieniä risuja törrötti siellä täällä, mutta lumikenkäillen niistä ei juuri ollut haittaa.

Hiihtäjiä ei silti näkynyt vieläkään.  Joko kausi on ohi?  On tietysti mahdollista, että ammattihiihtäjät viettävät juuri tämän hetken päivästä happiteltassa.    

Lähestyessämme jälleen pysäköintialuetta huomasimme taivaanrannassa jotain rakennelmia, aivan kuin mäkihyppytorneja.  Olin jo avaamassa karttasovellusta selvittääkseni asiaa, mutta sitten hokasin, että Salpausselän hyppytornithan ne siellä pilkottivat! 

Ja Salpausselällähän kaikki hiihtäjätkin tietysti ovat.  Mutta mikä ihme tuo isompi torni on?

Ritoniemessä tapahtuu

Itselläni on ollut tapana aika ajoin poiketa Ritoniemessä kuvaamassa vuoden kiertoa.  Aurinkoisen viikonlopun edellä päätin taas ajella niemen suuntaan.  Tällä kertaa vaimokin innostui lähtemään mukaan, joten pakkasimme reppuun pienet eväätkin.  Ja Maurin.

Ritoniemen rantoja on kiva kiertää myös hiihtäen, mutta nyt niemen länsipuolella oli jo paljon sulaa.  Lämmin sää johdatti muutenkin ajattelemaan, että nyt voisi olla hyvä aika luopua talvireleistä.

Oli mielenkiintoista kokeilla, miten DJI Mini 2 toimii avarassa, häiriöttömässä ympäristössä.  Kirkkaassa auringonpaisteessa lennättäminen on joskus hankalaa, mutta Ocusync 2.0 on kyllä minikoptereissa iso edistysaskel.

Jonkinlaista edistystä oli Ritoniemessä tapahtunut muutenkin.  Entiseen lomakylään liittyviä kiinteistöjä oli nimittäin alettu purkaa.  Sekä ravintolarakennus...

... että laiturin kupeessa ollut vastaanottorakennus olivat nyt maan tasalla.  Itse asiassa purkutyöt oli taidettu aloittaa jo joulukuussa, mutta asia oli jäänyt minulta huomioimatta.

Entisen lomakylän aluehan on nykyään yksityisomistuksessa, joskin rakennuskiellossa.  Onkohan omistajalla uusia suunnitelmia, vai onko niemeä muuten vain haluttu siistiä?  Mitään koristuksiahan rakennukset eivät ole enää aikoihin olleet.

Ritoniemen tilannetta on mielenkiintoista seurata, onhan kyse pienestä pätkästä savolaista lähihistoriaa. Tuskin sinne mitään tivolia enää rakennetaan, mutta olisihan se mukavaa, jos kauniille paikalle löytyisi vielä yleistäkin käyttöä.

Olen aika monesti ilmakuvannut Ritoniemeä, mutta en kertaakaan jäiden aikaan, uskoisin.  Mauri sai tehtävän hoitaakseen.  

Linkki videoon

Kallellaan

Kauko-parka nilkutti Kinahmin taivaalle, vaikka penkkiin törmäily oli varmasti tehnyt kipeää.  Vähän kallellaan se lensikin, en saanut kaikkea editoitua pois.

Linkki videoon

Kinahmilla kolisee

Tätä kirjoitettaessa on jo huhtikuu, mutta ulkona tupruttaa lunta taivaan täydeltä.  No, kyllä sitä huhtikuussa saa vielä tullakin, vaikka mieli jo kurkottaa kohti kesää. 

Myös tammikuu toi tullessaan kosolti uutta lunta.  Kauppisnevan jälkeen haikailimme vähän kumpuilevampaan maastoon, ja sellaista löytyisi esimerkiksi Kinahmilta.

Kinahmi on lumikenkäilyä ajatellen yksi Savon herkullisimmista kohteista.  Harjanteen pohjoispäästä ei silti ole lumikengin lähdetty liikkeelle, joten päätimme nyt kokeilla sitä vaihtoehtoa. 

Vaikka pohjoispään parkkipaikalle menevää tietä ei kai yleensä aurata, tammikuussa sinne saattaisi vielä vauhdilla päästä. Yllätykseksemme tie ei edes ollut ummessa, mutta harmittavasti väylälle oli jätetty puolen metrin lumikasoja, jotka olisi pitänyt lapioida pois.

Emme halunneet käyttää aikaa lapiohommiin, joten ajelimme suosiolla Kinahmin länsipuolen parkkipaikalle.  

Onneksi säätila oli mukava.  Pakkasta muutama aste, ja harjanteen laellakin näytti selkeältä.  Kinahmille joutuu joskus puskemaan sumun läpi.

Länsirinne on aika topakka nousta, mutta reitillä olleet yhdet lumikenkäjäljet helpottivat etenemistä.  Pohjoisrinteessä olisi todennäköisesti ollut tarjolla vain umpihankea.

Kun nousu on takana, vaivannäkö palkitaan.

Harmiksemme Kinahmille vyöryi ylös päästyämme sumupilvi, joka kätki parhaat maisemat ja hankaloitti myös Kaukon elämää.  Hetken kopteria lennätettyäni jatkoimme kohti Kinahmin laavua.

Kuten matkalla ounastelimme, pohjoisen suunnasta ei ollut kulkenut kukaan.  Sitä kautta nousu olisi ollut työläämpi.

Seuraamamme jäljet jatkuivat kohti etelää, joten päätimme niitä hyödyntäen poiketa Kinahmin huipulla, joka on muutaman sadan metrin päässä laavulta. Ponnistellessaan lentoon Kinahmin laelta Kauko koki kovia.

Kopterin propelleja ei normaalisti tarvitse ennen lentoon lähtemistä suoristaa, koska ne avautuvat itsestään keskipakoisvoiman ansiosta.  Nyt propellin lavat kuitenkin olivat edellisen lennätyskerran jäljiltä jäässä, eivätkä ne avautuneet odotetusti.  Niinpä Kaukon ilmaan nousu oli holtiton, ja se törmäsi penkkiin, reppuun ja oikeastaan kaikkeen, mitä ympärillä oli.

Lennätettyäni kopteria sumussa minun olisi pitänyt ymmärtää suoristaa lavat itse.  Suuremmilta vaurioilta taidettiin välttyä, mutta Kauko tuntui törmäilyn jälkeen lentävän vähän vinksallaan.  Toivottavasti se ei vanhoilla päivillään joudu ontumaan pahasti.

Paluumatkan aikana pakkanen alkoi kiristyä, mutta auringonpaiste piristi mieltä, vaikka kovin korkealta säteet eivät tähän aikaan vuodesta paistakaan.

Piristävää oli myös se, että tällä kertaa emme kohdanneet Kinahmilla yhtään punkkia.

Neitsytlento

Kun ilmat hiukan lämpemivät, päätin lähteä Maurin kanssa ensilennolle.  Aurinko paistoi Kuopion Rauhalahdella mukavan keväisesti, eikä tuulikaan kiusannut lentäjää.

Linkki videoon

Oi Mauri ❤️

Kuten näistä blogikirjoituksista on pääteltävissä, olen hiukan hurahtanut kopterihommiin.  Niinpä tulin taas muutama viikko sitten hankkineeksi uuden dronen, DJI Mini 2:n.  Entisilläkin laitteilla olisi epäilemättä pärjätty, mutta uusi tekniikka kiinnostaa aina.

Kun paikallinen liike oli kerrankin tilannut laitteen hyllyynsä, päätin hakea sen pois.  Kuopio on tällaisten ei-massatuotteiden suhteen vähän takapajula.  Täältä voi kyllä ostaa television tai pesukoneen, mutta kaikki vähänkin erikoisempi tavara täytyy yleensä tilata kauempaa.

Kuten joulun aikoihin tuumin, DJI Mini 2 sisältää pari sellaista ominaisuutta, jotka kiinnostivat itseäni:  Ocusync 2.0 -tekniikka ja 4K-tuki.  Ocusync kasvattaa kopterin kantamaa, ja 4K-tarkkuudesta voi muuten olla hyötyä, vaikka sitä ei aina käyttäisikään.

Lisääntynyt  kantama ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, sillä Mini 2:n kauko-ohjain on merkittävästi vanhemman Mavic Mini:n ohjainta suurempi.  Oikeastaan ohjain on niin iso, että en ehkä halua kantaa sitä repussani, vaan säästän uuden kopterin muuhun kuin retkikäyttöön.

En ole Mavic Miniä pakatessani tavannut irrottaa ohjaimen säätimiä lainkaan, mutta Mini 2:n kanssa olen opetellut tekemään niin, jotta ohjain mahtuisi edes vähän pienempään tilaan.  Tikuille on kätevä paikka ohjaimen alaosassa, mutta metsäoloissa niiden jatkuva irrottelu todennäköisesti johtaisi vastoinkäymisiin.

Suuresta ohjaimesta on silti kantaman ohjella muutakin hyötyä: siinä on myös isompi akku.  Akun kapasiteetti mahdollistaa sen, että voin DJI Mini 2:n kanssa ottaa jälleen käyttööni vanhan Samsung A5 -puhelimeni, josta syksyllä jouduin luopumaan.

Asia on iloinen siksi, että olen totaalisen kyllästynyt tuolloin hankkimaani iPhoneen.  Etenkin sen vaatima jatkuva lataaminen ärsyttää, eikä vähiten siksi, että operaatio kestää tolkuttoman kauan.  Miten ihmeessä näitä voi käyttää arkipuhelimena?

DJI Mini 2:n vakiovarusteisiin sisältyy vyö, jolla kopterin etupropelleineen saa kätevästi nippuun.  Ehkä vyötä kannattaa käyttää, vaikka tähän asti olen pärjännyt ilmankin (kenties kyhäämäni koteloratkaisun ansiosta).

Toisaalta jos on jo ennestään tuntunut siltä, että Mavic Minin lennättämiseen liittyy aika paljon valmisteluja, ohjaintikkujen ruuvailu ja vyön säätäminen ei ainakaan nopeuta hommaa. 

Lentokunnossa Mini 2 ei ulkoisesti juuri eroa vanhemmasta Mavic Ministä.  

Hyvää on se, että Mavic Miniin hankkimani suotimet käyvät myös uuteen kopteriin.

Vaikka ohjain vie paljon tilaa, Mini 2:n Fly More -paketin mukana tuleva säilytyslaukku on kätevä ja juuri oikean kokoinen.  Sinne mahtuvat kaikki tarvikkeet, ja kevyesti vuoratun oloinen olkalaukku pitänee akut lämpiminäkin, ainakin hetken. 

Uuden kopterin käyttöönotto sujuu jo rutiinilla, mutta sisältää silti monta välivaihetta.  Jo pelkästään laiteohjelmistojen päivitys ottaa aikansa, koska päivitettävänä on paitsi kopterin softa myös kauko-ohjaimen ja älyakkujen ohjelmistot.  Varsinkin akut on helppo unohtaa, koska ne täytyy päivitystä varten kiinnittää kopteriin yksi kerrallaan.

Kuten kuvista voi havaita, olen ristinyt uuden kopterin Mauriksi.  Laitteiden nimeäminen saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta on tosiasiassa aika kätevää; ainakin, jos kaapissa on useita samanlaisia koptereita.  Vaikka eivätpä nuo ole vielä nimeään oppineet.

Etukäteen mielenkiintoa herätti se, millainen EU-merkintä DJI Mini 2:n paketissa olisi.  Vaihtoehtojahan on viisi (C0 .. C4), joista C0 tuntui itsestään selvältä luokitukselta Maurin kaltaiselle kevyelle kopterille.

Ainoa pakkauksesta löytämäni merkintä kuitenkin on "C5", ja sekin vähän oudossa kohdassa (ikään kuin ohjaimen tiedoissa):

Siis mikä ihmeen C5?  Ainakaan droneinfo.fi ei tunne sellaista luokkaa.  

Pieni googletus kuitenkin selventää asiaa:

"Standard Scenario (STS) is a predefined operation, described in an appendix to EU regulation 2019/947. To date two STSs have been published, STS 1 and STS 2,  and they require use of a drone with class identification label C5 or C6 respectively. If the operation falls under the STS and your drone bears this class identification label you are allowed to send a declaration to the NAA where you are registered and just wait for the confirmation of completeness and receipt."

Ahaa.  No mitä "STS 1" sitten pitää sisällään?  Parhaan selityksen löysin täältä: 

“The standard scenario 1 STS-01, includes the operations carried out within the visibility distance VLOS (see Acronyms & Terms), at a maximum height of 120 m above a controlled area of ​​land in a populated environment, using a UAS (see Acronyms & Terms) of class CE C5.”

Eli ei ilmeisesti mitään uutta auringon alla, ainakaan entisten jaaritteluideni jatkoksi.

Lentokokemusta DJI Mini 2:n osalta ei vielä paljon ole, mutta ehkäpä palaan asiaan, kun sellaista kertyy.