Havuja, perkele!

Laturaivosta on viime viikkoina kirjoitettu aika paljon. Onkohan raivon määrä oikeasti lisääntynyt, vai liekö uutiskynnys vain madaltunut?

Vaikka termi tässä yhteydessä liitetään hiihtämiseen, jokainen urheilua seuraava tietää, että suoritukseen liittyvä meuhkaaminen on yleistä aika monessa lajissa. Väsyneenä ihminen ei ole parhaimmillaan, ja kun korkealla olevaan sykkeeseen liittyy yllättävä vastoinkäyminen, sieraimet alkavat helposti savuta. Muihin ihmisiin kohdistuva mesoaminen ei toki ole kaunista, ja varsinkaan lasten läsnäollessa sitä ei voi puolustella.

Toisaalta mistä tahansa aiheesta saa meheviä juttuja, jos asiasta kertoo vain toisen puolen. Onko väärin hermostua, jos ladulla lasketaan pulkalla kohti? Tai jos fillarilla ajaessaan törmää pyörätien poikki vedettyihin lemmikkien talutushihnoihin? Tai jos kelkkareitillä joku tulee hiihtäen vastaan?

Onneksi tuollaiset tapaukset ovat melko harvinaisia. Muistan silti itsekin kerran polttaneeni päreet oikein kunnolla.

Oli talvi, ja poikkeuksellisen liukas keli. Olin juoksulenkillä, kun näin edessäni koiraa ulkoiluttavan ihmisen. Vuosien myötä eläimiä on oppinut varomaan, mutta tuolloin jäinen kävelytie vei huomioni, enkä ehkä tarkkaillut kaksikkoa riittävästi.

Kohdatessamme koira päätti hyökätä, mikä yllätti omistajansakin. Säikähdin päälle tulevaa koiraa, liukastuin ja kaaduin rähmälleni.

Ylös päästyäni olin huonolla tuulella. Ensin koulutin koiraa hetken, ja sen jälkeen näytin omistajalle ihan kädestä pitäen, kuinka talutushihnaa on tarkoitus käyttää.

Tilanne ei ollut erityisen miellyttävä, mutta luulen, että jokainen meistä kolmesta oppi tapauksesta jotain. Toivoakseni pieni katuraivoni ei siis mennyt hukkaan.

Yritin ainakin

Varsinkin jäällä hiihtäminen on nyt vähän nihkeää. "Latu on aivan veren peitossa", kuten hämäläistä alkuperää oleva vaimoni ongelman kiteyttää. Viikonloppuna ajattelinkin, että nyt voisi olla hyvä hetki koeajaa auto tai pari. Oma Passat ei vielä ole ihan vaihtoiässä, mutta kun kotiläksyt tekee etukäteen, arpomista on tosipaikan tullen vähemmän.

Suuntasin aluksi Audia myyvään liikkeeseen, mutta osuin myymälään vähän huonoon aikaan. Liikkeessä esiteltiin verraten kalliin Q7-katumaasturin uutta mallia, ja sitä tutkiva perhe tietysti kiinnosti myyjiä suuresti. Sainkin aika rauhassa tutustua A4 Allroadin yksityiskohtiin ennen kuin yksi myyjistä tuli kyselemään kuulumisiani.

Tämän jälkeen asia eteni nopeasti, ja tavaratilan strategiset mitatkin selvisivät myyjän avustuksella helposti. Koeajopaperit kirjoitettuamme kävi kuitenkin ilmi, ettei esittelyauto ollutkaan pihassa. Vaihtoautohallista olisi löytynyt pari vuotta vanhempi yksilö, mutta sovimme lopulta, että poikkean uudestaan joku toinen päivä. Voinhan sitä odotellessa perehtyä kilpaileviin merkkeihin.

Niinpä poistuin Audi-liikkeestä ja ajoin Opel-kauppiaan luo. Tässä vaiheessa kello lähestyi puoltapäivää, ja muitakin renkaanpotkijoita oli jo liikkeellä runsaasti. Se vaikeutti tehtävää, koska myyjien juttusille oli entistä vaikeampi päästä. Ehdin tarkastella Insignia Country Toureria aika monesta suuunnasta, mutta 20 - 30 minuutin jälkeenkään en ollut saanut myyjään katsekontaktia. Muuten Opel vaikutti muhkeine takaluukkuineen yllättävän persoonalliselta autolta, eikä varustelussakaan ollut pahempia puutteita.

Kun ruuhka ei ottanut hellittääkseen, jatkoin matkaani kohti Seat-kauppaa. Matkalla kuitenkin huomasin ajavani Subaru-myyjän ohi, joten kurvasin ensiksi sinne. Harmikseni liikkeeseen ehti juuri ennen minua itseäni hiukan vanhempi pariskunta, joka varasi käyttöönsä ainoan paikalla olleista myyjistä. Se ei toisaalta ollut suuri vahinko, koska uutta Outbackia (2015) ei näkynyt missään. Vanhempaa korimallia edustava auto kyllä löytyi, mutta välillämme oli juopa. Subarun tavaratila sentään vaikutti suurelta.

Viimein ajelin Seat-liikkeen pihaan. Osasin jo ounastella, ettei Leon Xperiencen koeajokaan olisi ihan läpihuutojuttu, ja kyllästyinkin myyjän odotteluun jo vartissa. Leoniin ei muutenkaan olisi kannattanut istahtaa viimeisenä, koska se ei hintansakaan puolesta ole ihan samalla viivalla muiden vaihtoehtojen kanssa. Volkkarilla ajaneelle Seatissa oli toki paljon tuttua.

Hätäpäissäni poikkesin vielä pihan toisella puolella olevassa BMW-merkkisiä autoja myyvässä liikkeessä, vaikka kyseisellä valmistajalla ei edes ole omaa maastofarmarimallia. Siinä olikin käydä hassusti, koska 300-sarjan Bemariin laskeuduttuani en enää meinannut päästä siitä ylös.

Kierreltyäni autoliikkeitä liki kolme tuntia koeajosaldo siis näytti pyöreää nollaa. Päällimmäiseksi tunteeksi jäikin ihmettely siitä, sujuuko autokauppa todella niin nihkeästi kuin väitetään? Ei homma ainakaan potentiaalisten asiakkaiden määrästä voi olla kiinni.

Myyjien löytämisessä oli omat haasteensa, mutta toisaalta oma aloitteellisuuteni oli vähäistä, enkä ulkoisen habitukseni puolesta kuulunut aivan asiakasjoukon vetovoimaisimpaan päähän. Lisäksi olin liikkeellä selvästi väärään aikaan. Täytynee ottaa myöhemmin uusintalähtö.

Käännän takkia

Vaahto on hädin tuskin suupielistä kuivunut valitettuani jäälatujen huonoa kuntoa, kun täytyy jo alkaa kääntää takkia ympäri. Parin lähijäille kohdistuneen hiihtolenkin jälkeen päätin käydä tutkimassa, miltä jäätilanne näyttää muualla Kuopiossa.

Ajoin tänään autolla Niuvanniemen uimarannan kupeeseen, josta pääsee näppärästi Päivärannan ja Neulamäen jääladuille. Varsinkin Neulamäkeen menevä latu oli aivan loistavassa kunnossa! Itse jatkoin siltä Tervaruukkiin ja Pilppaan kääntyvälle, hiukan pienemmälle ladulle, joka sekin oli oikein hyvä mennä. Kuopijossa kaikki sittenkin hyvin!

Ero kaupungin itä- ja länsipuolen välillä on silti hämmentävän suuri. Mistähän tuo johtuu? Jynkän suunnassa on ennenkin ollut ongelmia jäälle nousevan veden kanssa. Parjaamiani moottorikelkan jälkiä oli kyllä länsipuolella selvästi vähemmän, mutta tuskin sekään kaikkea selittää. Ehkä sääolosuhteet ovat vaan tänä talvena olleet lännessä suotuisammat.

Hiihtelin osan matkasta Neulamäen maalatuja pitkin. Hiihtokilometrejä on edelleen mittarissa aika vähän, minkä huomasi Neulamäen nousuissa, joissa haba loppui paikoin kesken. Paluumatka sitten sujuikin mukavasti takatuulen tuupatessa jäällä eteenpäin.

Mutta mitä siis tästä opimme? Ainakin sen, että lännessä asiat ovat paremmin.

Eivät ole veljeksiä

Olen monena talvena odottanut Kuopion syväväylän umpeutumista kuin joulupukkia, mutta tänä vuonna väylä pääsi jotenkin yllättämään. Lähtiessäni perjantaina töiden jälkeen hiihtämään mielessä välkkyikin ajatus porhaltaa syväväylän yli ja edelleen kohti keskustaa.

Vuodet eivät kuitenkaan ole veljeksiä. Muistelen, että viime talvena jäälle pääsi hiihtämään ennen kuin maaladut olivat säädyllisessä kunnossa. Nyt nollan molemmin puolin sahaavat lämpötilat ovat sotkeneet jääladut heikkoon kuntoon, ja syväväyläkin jäi koeponnistamatta.

Perjantaina oli pakkaspäivä, joten edellisinä päivinä sulanut ja sotkettu jää oli kovettunut muhkuraiseksi. Toisaalta sieltä täältä löytyi koskemattomia, vähälumisia kohtia, joissa oli oikein hyvä edetä. Hetkittäin olin jopa havaitsevinani häivähdyksen hankikantoa, mutta vain muutamia satoja metrejä kerrallaan. Tällöin mietin, että jos jotain yhtä lajia pitäisi/voisi harrastaa ympäri vuoden, niin kyllähän hankiluistelussa ollaan ihan asian ytimessä.

Eteläisestä Kuopiosta on vaan huono lähteä jäälle hiihtämään, koska varsinkin Rauhalahden ja Petosen ympäristössä on ihan liikaa moottorikelkkaliikennettä. Sen sijaan, että kelkkailijat ajaisivat yhteisiä reittejä, jokainen haluaa merkata jäältä oman reviirinsä. Kun lahdet ja kapeikot ajetaan plussakelillä ristiin rastiin moottorikelkoilla, siinä ei enää pakkasen tullen luistella.

No selvähän se on, että varsinkin Petonen on niin hemmetin eristyksissä, ettei sieltä pääse keskustaan kuin moottorikelkalla. Mutta eikö Rauhalahden kelkkaturisteille ole rakennettu maareittejäkin? Ja miksi Greenpeacen väki, joka muuten tykkää touhuta ketjujen kanssa, ei koskaan kahlitse itseään moottorikelkkoihin kiinni?

On kuitenkin mukavaa, että kevät lähestyy ja valon määrä lisääntyy. Pallas-aiheisia ajatuksia alkaa taas puskea mieleen.

Kertausharjoitus

Kuten aiemmin kirjoitin, poikkesimme tammikuun alussa Vuokatissa, mistä käsin osallistuimme Kainuun prikaatin kotiväkipäiville. Ilmassa oli suuren kertausharjoituksen tuntua, kun menneenä viikonloppuna ajelimme taas Vuokattiin. Tällä kertaa matkan varsinainen syy oli sotilasvalatilaisuus, joka kotiväkipäivien tavoin pidettiin Kajaanin varuskunnassa.

Matkamme eteni aika lailla vanhojen nuottien mukaan. Tullessa lunta pyrytti aivan kuten ensimmäisellä kerrallakin, ja majoituimme jälleen Sokos Hotelli Vuokattiin. Nyt kuitenkin olimme liikkeellä hiukan aiemmin, joten päätimme odottaa kelin paranemista, ennen kuin säntäämme ladulle.

Hyödynsimme odotusajan lounastamalla hotellin ravintolassa, Amarillossa. Olikin jo vähän nälkä, mikä johti ylensyöntiin, mutta muuten odottaminen kannatti. Sadepilvet väistyivät ennakoitua nopeammin, ja pääsimme hiihtämään hyvän sään vallitessa ja vieläpä valoisaan aikaan.

Vanhasta tottumuksesta suksimme kohti Katinkultaa ja sen ympärillä kiertävää aurinkolatua. Latu oli muuten kelpo kunnossa, mutta Jäätiönlahdella menevän osuuden oli tuuli sotkenut. Toisaalta takatuuli työnsi mukavasti eteenpäin, eikä pienistä kinoksista siten ollut haittaa.

Itse valapäivän tapahtuma eteni perinteitä kunnioittaen. Aluksi haetaan asentoa, viedään asetta olalle ja säädetään korvaläppiä (tosin kohta ollaan taas avopäin). Välillä sotilaspastori puhuu ja seurakunta laulaa, ja lopulta paikalle ilmestyy valkolakkinen mies, joka kiertää kenttää seitsemän peninkulman askelin. Kun tämä kaikki tapahtuu rytmimusiikin säestyksellä, ei ohjelma jätä paljon toivomisen varaa.

Yöllä Kajaanin ylittänyt Laina-myrsky oli harmillisesti vienyt soittokunnan teltan mennessään. Tilaisuuden aikana aurinko kuitenkin paistoi mukavasti ja pakkasta oli vain viitisen astetta, mutta avoimella kentällä edelleen puhaltanut navakka tuuli sai ilman tuntumaan kylmemmältä. Uudet sotamiehet taisivatkin odottaa marssikomentoa tavallista innokkaammin.

AM testaa: Volkswagen Passat Alltrack

Aloitanpa autoaiheisen katsaukseni kertomalla kokemuksia omasta Volkkaristani, jonka mittarissa on nyt 76 tkm. Auto on vuosimallia 2012 eli se on Passatin toiseksi uusinta korimallia. Alltrackin uusi versio tulee ilmeisesti myyntiin vuonna 2016.

Kuten edellisessä kirjoituksessa vihjasin, yksi auton valintakriteereistä oli tavallista korkeampi maavara. Alltrack ei tässä suhteessa ole luokkansa parhaimpia, sillä noin 16 sentin maavara on vain 2 - 3 senttiä enemmän kuin tavallisessa Passatissa. Esimerkiksi Audissa (A4 Allroad) ja Volvossa (XC 70) tilaa on useita senttejä enemmän. Toisaalta jokainen lisämilli on tarpeen, ja moottorin alla oleva pohjalevy tuo hiukan lisäsuojaa, jos pohja sattuisi raapimaan maata.

Neliveto ei varsinaisesti ollut pakollisten varusteiden listalla, mutta kahden ja puolen vuoden aikana sitä on oppinut arvostamaan. Jo omaan kotipihaamme johtava lyhyt mutta terhakka nousu tuottaa joskus kaksivetoiselle ongelmia. Vaikka suurin hyöty saavutetaankin talvikelissä, neliveto on kesälläkin etuvetoista miellyttävämpi ajaa, varsinkin soralla tai muuten uraisilla teillä.

Passat on kohtalaisen iso auto, mutta retkeilyvarusteilla minkä tahansa vaunun saa tunnetusti täyteen. Yhdelle hengelle (mukaan lukien rinkka, makuupussi ja -alusta, teltta, sukset, lumikengät, ...) tilaa on ylenpalttisesti, ja kahden hengen kuormallakin vielä mukavasti, mutta kolmannen varusteita täytyy jo vähän sovitella. Itse tykkään siitä, että useampikin pari murtomaasuksia mahtuu pituussuunnassa auton sisälle, kun takapenkistä kaataa kolmanneksen. Suksiboksia tarvitaan siis vasta sitten, kun autossa matkustaa 4 - 5 ihmistä.

Volkswagenin varustepuoli on hyvällä tasolla. Suurin osa Suomeen tuoduista Alltrackeista sisältää esimerkiksi lämmitettävän tuulilasin sekä navigaattorin ja Webaston, joista on hyötyä retkireissuillakin. Jälkimmäiset toki saa ostettua erikseenkin, mutta auton tietojärjestelmään integroiduissa tehdasvarusteissa on omat hyvät puolensa. Lisäksi Webastolle on oma erillinen akkunsa.

Alltrackin vakiorengastus sen sijaan on auton käyttötarkoitus huomioiden hiukan outo. Kesärenkaat ovat tyyppiä 225/50 R17, ja talvirenkaiden oletuskoko on 205/50 R17. Renkaat ovat siis melko matalat, mikä vielä korostuu kapeiden talvirenkaiden kohdalla. Mataliin renkaisiin tarvitaan suurehko paine, minkä vuoksi meno karkealla soratiellä on joskus täryyttävää. Päällystetyllä tiellä asia ei niin haittaa, mutta rengasmelua Alltrackissa on silti enemmän kuin tavallisessa Passatissa. Kapeammat (talvi-)renkaat onneksi pienentävät kulutusta, joka omassa maantieajossani on talvisin 5.0 - 5.3 l/100 km ja kesällä 5.3 - 5.6 l/100 km.

Toinen pientä tyytymättömyyttä aiheuttava asia on auton etuistuimet. Tai ei niissä varsinaisesti mitään vikaa ole, penkit ovat samanlaiset kuin autojen vakioistuimet yleensäkin. Ne vaan eivät ole yhtä hyvät kuin esimerkiksi Audin urheiluistuimet, jotka useimmista A4 Allroadeista löytyvät. Käsittääkseni Passatin hiukan paremmin muotoiltu "urheiluistuin" ei edes ole kovin kallis, mutta jostain syystä se ei ole yleinen varuste.

Oma Passatini liikkuu diesel-koneella (125 kW) ja DSG-vaihteistolla, joista kummastakaan ei ole pahaa sanottavaa. VAG-konsernin tuotteille on tyypillistä, että 2-litraisista dieseleistä pienempi tuntuu matalilla kierroksilla vääntävämmältä, ja on siten miellyttävämpi manuaalivaihteiston kaverina. Tehokkaampi versio taas soveltuu paremmin automaattivaihteiseen autoon.

Yleisesti ottaen Passat on toiminut hyvin. Ensimmäisen vuoden aikana tuli pari huoltokutsua, ja takajarrupalat piti vaihtaa turhan aikaisin (40 tkm kohdalla), mutta muita varsinaisia vikoja ei ole ilmennyt. Kojelaudan sisältä kuuluu ajoittain särinöitä, ja sähkötoimiselle takaluukulle täytyy pakkasella suljettaessa antaa vähän vauhtia, mutta näiden puutteiden kanssa olen oppinut elämään.

Pohjoiseen suuntautuvilla reissuilla saa joskus väistellä monenlaisia eläimiä, mutta VW on säästynyt suuremmilta kolhuilta. Toissa kesänä tosin törmäsimme Passatilla lintuun. On tänäkin päivänä hiukan epäselvää, mikä lintu oli kyseessä, mutta ihan varpusesta ei selvästikään ollut kyse.

Kiitämme:

+ Tilat
+ Taloudellisuus
+ Ajo-ominaisuudet

Moitimme:

- Pienehkö maavara
- Epämukava vakiorengastus
- Etuistuimet

Askelmittari tutkii

Ylämäen Marika koepolki taannoin Volkkariaan vähän syvemmässä lumessa. Ehdotin tuolloin leikkimielisesti, että asiasta voisi tehdä laajemmankin vertailun ("Retkeilijän nelivetofarmarit"), mutta Marika ei tarttunut syöttiin.

Asia kuitenkin jäi kytemään mieleeni, ja tuumailin, että voisinhan itsekin tutustua automaailman tarjontaan ulkoilmaihmisen näkökulmasta. Ei tässä mihinkään Tekniikan Maailman varpaille ole tarkoitus astua, vaan lähinnä fiilispohjaisesti kokeilla eri valmistajien tuotteita, yhtä kerrallaan. Perusteelliseen testiin ei tietysti olisi rahkeitakaan - paitsi ehkä oman auton kohdalla, josta kokemusta väkisinkin kertyy enemmän.

Automallien lukumäärän vuoksi aihetta täytyy hiukan rajata. Itseäni tässä yhteydessä kiinnostavat lähinnä "maastofarmarit", eli korotetulla maavaralla varustetut, nelivetoiset farmariautot. Sellaisia ovat esimerkiksi:

• Audi A4 Allroad
• Opel Insignia Country Tourer
• Seat Leon X-Perience
• Skoda Octavia Scout
• Subaru Outback
• Volvo XC70
• VW Passat Alltrack

Retkeilijän kulkupeliksi soveltuisivat tietysti myös citymaasturit samoin kuin oikeat maastoautotkin. Sellaisia kuitenkin on koeajoja ajatellen ihan liikaa, eivätkä ne käyttötarkoituksensa puolesta täysin vastaa omia tarpeitani. Monet niistä ovat esimerkiksi melko lyhyitä, mikä hankaloittaa suksien kuljetusta, joten jätän maasturit suosiolla käsittelyn ulkopuolelle.

On selvää, että retkeilijä pärjää ilman nelivetoakin, tai vaikka ilman minkäänlaista autoa. Itse ajelin 25 vuotta lähinnä etuvetoisilla vaunuilla. Retkeilyharrastuksen myötä syrjäseudut alkoivat kuitenkin kiinnostaa yhä enemmän, ja tavallisten henkilöautojen rajoitukset tulivat tutuiksi.

Aina on päästy perille ja sieltä poiskin, mutta kun toistuvasti (öljypohjaa varoen) väistelee metsäautotiellä olevia kiviä, homma alkaa rasittaa. Samoin käy, jos kytkin käryten yrittää hilata autonsa sellaiseen koloon, johon sitä ei oikeastaan ole tarkoitettu. Tai kun lumipyryssä satojen kilometrien ajomatka keskeytyy 25 km välein siihen, että pyörän kotelot täytyy putsata lumesta. Sitä alkaa miettiä vaihtoehtoja.

Itse olen viime vuodet ajanut VW Passat Alltrackilla, jonka mittarissa on nyt 75 tkm. Ehkäpä siis kirjoitan ensimmäisen jutun Passatista, koska siitä on helppo aloittaa. Potkin sitten muiden autojen renkaita myöhemmin, sitä mukaa kuin aikaa riittää.