tiistai 14. elokuuta 2012

Paratiisikurussa

Kesälomaviikko oli alkamassa ja vaellushermoa kutkutti taas, joten aloin miettiä kohdetta muutaman päivän retkeä varten. Lopulta tehtävä ei ollut vaikea, sillä vaikka UKK-kansallispuisto on minulle osittain tuttua seutua, Paratiisikuru ympäristöineen oli edelleen näkemättä. Kun Nikkaluoktassakin vietettiin Fjällräven Classic -tapahtumaa, päätin ponnistaa kohti Saariselkää.

UKK-puiston keskeisimmille alueille pääsee nopeiten Aittajärven kautta. Aittajärvelle menevä tie on joskus huonokuntoinen, eikä 30 kilometrin ajomatka epämääräistä soratietä pitkin muutenkaan houkuta. Tällä kertaa vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, koska käytettävissä olisi 3 - 4 vaelluspäivää, eikä siinä ajassa ehditä Paratiisikuruun muiden lähtöpaikkojen kautta (paitsi ehkä Raja-Joosepista, mutta sieltä lähdettiin edellisellä kerralla).

Kartan puuttuessa Aittajärvelle oli hiukan vaikea suunnistaa autollakin, mutta perille kuitenkin päästiin. Jätettyäni auton parkkiin kahlasin ensin Suomujoen yli vaijeroidun ylityspaikan kohdalta ja aloin sitten kulkea Maantiekurua etelään. Olin hahmotellut retken niin, että ensimmäisenä päivänä patikoisin Sarviojalle, toisena päivänä Paratiisikurun ja Ukselmapään kautta Pälkkimäojalle, ja kolmantena päivänä takaisin Aittajärvelle.

Saavutettuani Maantiekurun nuotiopaikan erkanin polulta ja nousin metsäistä rinnettä ylös kohti Kuotmuttipäätä, josta edelleen jatkoin Kaarnepään kautta Sarviojalle. Tunturiin nouseminen oli työlästä, mutta se kannatti, sillä näkymät ylhäältä olivat hienot!

Laskeuduttuani Sarviojalle pystytin telttani tuvan takana olevalle telttapaikalle. Seuraava yö ei ollut kovin miellyttävä, koska jouduin kylmyyden vuoksi toistuvasti lisäämään vaatetta päälleni, eikä uni siten ollut herkässä. Tämä yllätti minut, koska sääennuste oli lupaillut suhteellisen lämmintä yötä (+8 C), eikä makuupussini lämpörajojen kanssa pitänyt siten olla mitään ongelmia.

Kylmän yön jälkeen mietin, olisiko parempi tehdä Paratiisikuruun päiväretki ja palata sitten toiseksi yöksi Sarviojan tuvan lämpöön; Pälkkimäojallahan ei tupaa olisi lainkaan. Lopulta kuitenkin pakkasin reppuuni kaikki tavarani ja lähdin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kohti Paratiisikurua ja Pälkkimäojaa. Polku nousi takaisin tunturiin heti Sarviojan jälkeen, ja maisemat viehättivät silmää. Muutaman kilometrin jälkeen Paratiisikurun rehevä alkuosa tulikin jo näkyviin. Oli hyvä, etten jättänyt telttaani Sarviojalle, koska nyt tuntui hyvältä kulkea eteenpäin.

Olin ennakkoon suunnitellut, että nousen Ukselmapäälle Paratiisikurun putouksen vierestä, mutta maasto näytti sen verran hankalalta, että luovuin ajatuksesta. Niinpä kipusinkin kohti Pirunporttia nousevan jyrkän rinteen ja kaarsin sitten etelään Ukselmapään ja Lumipään kautta.

Lumipään rinteeltä Pälkkimäoja näkyikin jo, joten suunnistaminen kohti Pälkkimäojan laavua olisi helppoa. Laavu oli omassa kartassani merkattu väärään paikkaan, mikä oli tiedossa, mutta en toisaalta tiennyt laavun oikeaa sijaintiakaan. Kun laavua ei alkanut näkyä, pystytin telttani Pälkkimäojan eteläpuolella olevan hietikon kupeeseen. Iltakävelyllä kävi ilmi, että laavulle olisi enää ollut matkaa vain puolisen kilometriä... Vaan samapa tuo, koska jo valitsemani telttapaikkakin oli hyvä. Mukavaa oli myös se, että nyt teltassa riitti lämpöä aamuun asti.

Kolmannen päivän aamuna otin suunnaksi Pälkkimäpään laen, jonne minut johdatti Pälkkimäojan laavun takaa lähtevä mönkkäriura. Kävelin Pälkkimäpäätä ja Seisomakivenselkää pitkin kohti pohjoista, kunnes reittini ristesi Sarviojalta ja Sudenpesältä tulevan polun kanssa. Loppumatka takaisin Aittajärvelle kulki sitten Maantiekurua pitkin metsän suojassa. Retken kruunasi lopussa odottava Suomun ylitys, joka virkisti mukavasti kuuman päivän jälkeen.

Kaiken kaikkiaan retki meni hyvin ja erosi varsinkin maisemiensa puolesta olennaisesti aiemmista Saariselän reissuistani. Muita kulkijoita näkyi yllättävän vähän paitsi kolmantena päivänä, jolloin Maantienkurussa tuli vastaan toistakymmentä ihmistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti