Hiihtelyä taajamassa

Joulun ja uudenvuoden välipäivät ovat edenneet mukavasti suksien päällä. Mihinkään kauemmas ei tullut lähdettyä, joten päätimme tutustua Kuopion latutarjontaan. Tilanne vaikuttaa vuodenaikaan nähden hyvältä, osa jääladuistakin on jo avattu. Lunta ei millään kulmalla ole ylenpalttisesti, mutta yleensä riittävästi ainakin luisteluhiihtoa ajatellen.

Olen Kuopiossa hiihtäessäni tavannut aina lähteä liikkeelle kotiovelta, koska en pidä ajatuksesta, että harrastuksen vuoksi pitäisi ensin hakeutua jonnekin. Nytkin ponnistimme aluksi lähimaastoon, jossa hyväkuntoista latua oli kuitenkin tarjolla aika vähän. Niinpä autoilimme seuraavana päivänä keskustaan ja suuntasimme Väinölänniemen ympäri kulkeville jääladuille. Kävelijät eivät selvästikään olleet vielä hoksanneet uusia latuja, koska latupohja oli melko hyvässä kunnossa. Jäälle oli tosin paikoin noussut vettä, mutta muuten hiihtäminen oli mukavaa.

Kuopion monipuolisimmat ladut löytyvät kuitenkin Puijolta, jonka reitistö muodostaakin melkoisen labyrintin. Puijon ladut ovat hyväkuntoisia ja alueella on runsaasti P-paikkoja, joten hiihtämään on helppo lähteä. Toisaalta maasto on varsin mäkistä, mikä ainakin näin alkukaudesta tuntuu luistelijan reisissä. Metsäisessä maastossa tuuli ei onneksi kiusaa samalla tavalla kuin jäällä hiihdettäessä.

Teimme pari lyhyttä lenkkiä Puijon hiihtostadionilta käsin. Itse olen vain pari kertaa suksinut alueen läpi, joten risteyskohdissa olevia latukarttoja piti tuijottaa tämän tästä. Hienot ladut saivat minut miettimään, miksi en hiihdä Puijolla useammin. Ehkä ajatus auton käynnistämisestä hiihtämisen vuoksi epäillyttää. Sitten kun kaupungin latuverkko on täydessä laajuudessaan, Puijolle toki pääsee hiihtäenkin.

Taistoihin tiemme kun käy

Joulun aikana Kuopioonkin pölähti muutama sentti lunta. Se tekee hyvää latupohjille, jotka alkavat olla hiihdettävässä kunnossa, vaikka ylläpitosivustolla vielä varoitetaankin laduilla olevista hiekkakohdista. Etelässä asiat taitavat olla paremmin, koska radiossa kerrottiin, että Suomen runsaslumisin paikka on tällä hetkellä Helsinki-Vantaan lentoasema.

Latukarttaa silmäillessä mieleen muistuu myös se, mitä kaupungissa hiihtäminen käytännössä tarkoittaa. Latujahan ei voi tehdä minne tahansa, joten ne usein ajetaan kovapohjaisille kävelyreiteille. Tämä tunnetusti johtaa ristiriitoihin hiihtäjien ja kävelijöiden välillä. Olen itsekin joskus (hiihtäjänä) väistellyt ladulla kulkevia kävelijöitä ja harmitellut kuoppaiseksi poljettua latupohjaa.

Mutta miksi ladulla sitten kävellään, vaikka se on yksiselitteisesti kiellettyä? Yleensä perustelut liittyvät verojen maksamiseen tai siihen, että samaa reittiä tulee kuljettua kesäisinkin ("Mitäs tekevät ladun minun kävelyreitilleni!"). Itse näen asian hiukan eri tavalla. Ehkäpä muutama rinnastava esimerkki valaisee asiaa:

K: "Onpa tuo laskettelurinne hienossa kunnossa; kirkkaat valot ja kaikki... Eiköhän haeta pulkat varastosta ja lähdetä mäkeen, eiksje?"
V: Älkää lähtekö. Rinne on tarkoitettu laskettelijoiden käyttöön, eikä siinä saa laskea pulkalla. Pulkkamäet on merkitty erikseen.

K: "Kylläpä golf-kentän nurmi näyttää sateen jälkeen upean vihreältä... Kaipa siellä voi vähän sladitella mopolla, kun kentällä ei nyt ole pelaajiakaan?"
V: Ei voi. Kenttä on tarkoitettu vain golfareiden käyttöön, ja mopolla ajaminen turmelee nurmen.

K: "Olen monena kesäiltana istuskellut kavereiden kanssa koulun viereisessä kaukalossa. Siinä on virvokkeita nautittu ja taidettiinpa kerran grillata makkaraakin. Joulukuussa kaupunki jäädytti kaukalon. Voimmeko edelleen kokoontua kaukaloon piknikille?"
V: Ette voi. Talvisin kaukalo on tarkoitettu luistelijoille, ja olisitte vain heidän tiellään.

K: "No höh... Lähimetsään on ilmestynyt aidattu alue ja kylttejä, joissa lukee 'Koirapuisto'. Tottapa alueella voi edelleen pitää viikonloppuisin ulkoilmabileitä?"
V: Ei voi. Koirapuisto on alue, joka on tarkoitettu koirien ulkoiluttamiseen ja jossa koirat voivat juosta vapaana.

K: "Oh, motari on saanut uuden päällysteen... Taidanpa irrottaa Massey Fergusonista kuomun ja käydä kokeilemassa, paljonko massikka kulkee sileällä asfaltilla! Kai siinä oikeanpuoleisella kaistalla voi vähän kiihdytellä?"
V: No ei voi. Moottoritiellä ei saa ajaa traktorilla, joten ehkäpä kiihdyttelet jossain muualla.

Ladut on tarkoitettu hiihtäjien käyttöön. Olen aivan varma, että kaupungista löytyy muitakin kävelijöille soveltuvia reittejä, jotta latupohjia pitkin ei ole pakko kulkea. On myös huomattava, ettei latu-urien välissä olevalla, luisteluhiihtäjille tarkoitetulla alueellakaan ole syytä kävellä. Muhkurainen latupohja haittaa itse asiassa eniten luisteluhiihtäjiä, koska luistellessa tasapainon säilyttäminen on tärkeää.

Latuja ei tehdä kävelijoiden kiusaksi vaan siksi, että suomalaisilla olisi talvisin mahdollisuus harrastaa useimmille soveltuvaa liikuntamuotoa. Kaikista talvilajeista juuri hiihdon aloituskynnys lienee kaikista matalin: se soveltuu kaikenkäisille ja -kuntoisille, eikä edellytä suuria taloudellisia ponnistuksia. Siksi olisi toivottavaa, ettei osa ihmisistä tekisi tahallaan kiusaa niille, jotka haluavat tästä mahdollisuudesta nauttia.

Kotoinen joulu

Vuosi 2012 alkaa olla ehtoopuolella. Jäljellä on enää jouluun ja uuteenvuoteen liittyvät vapaapäivät, jotka tällä näkymin vietetään kotosalla. Olemme monena vuotena viimeistään välipäivinä ajelleet Lappiin, mutta nyt en ole onnistunut löytämään meille kohtuuhintaista majoitusta. Etenkin hotellien hintataso on tähän aikaan vuodesta korkea, mikä hillitsee intoa lähteä pitkälle ajomatkalle.

Hotelleihin tuntuu silti riittävän väkeä, koska monet niistä ovat ainakin online-varaussivustojen mukaan täynnä. Suuri osa vieraista lienee ulkomaalaisia, joilla riittää maksukykyä suomalaisia enemmän. Tämä osaltaan pitänee hintatasoa yllä ja heikentää paikallisten mahdollisuutta varata samoja lomia.

No, ehkäpä tarjolle tulee vielä äkkilähtöjä tai muita erikoistarjouksia. Ja vaikka ei tulisikaan, tänä jouluna hiihtäminen näyttäisi onnistuvan Kuopiossakin. En ole toistaiseksi uskaltautunut lähiladuille, mutta jos joulunpyhien jälkeen sataa luvatusti lunta, olosuhteet lienevät kelvolliset ainakin luisteluhiihtoa ajatellen.

Kylmään on jo sen verran tottunut, ettei pakkanen isommin haittaa juostessakaan. Olen yleensä pitänyt pakkasrajana -20 C:tä, mutta sekin on lähinnä psykologinen raja. Hankalinta talvijuoksemisessa on se, että vaatteiden pukeminen, riisuminen ja kuivaaminen on työläämpää kuin kesällä. Lisäksi varsinkin kasvojen suojaamiseen täytyy kiinnittää enemmän huomiota. Riittävän paksu kypärämyssy varsinaisen juoksupäähineen alla on hyvä varuste, eikä villashortseistakaan ole kovimmilla pakkasilla haittaa.

Paluu arkeen

Itsenäisyyspäivän pidennetty viikonloppu on takana. Oli kiva päästä kesätauon jälkeen taas suksille, mutta ajomatka pohjoiseen tuntui talvinopeusrajoitusten vallitessa pitkältä. Asiaa ei helpottanut sekään, että päivän lyhyyden vuoksi iso osa matkasta piti ajaa pimeässä.

Olin ennakkoon hiukan epäillyt, mahtaako Ylläksellä olla tarpeeksi lunta maastohiihtoa ajatellen. Pysyvä lumihan tuli tänä vuonna melko varhain, mutta marraskuun loppupuolen lauhat päivät verottivat lumen määrää pohjoisessakin. Kun uutta lunta ei heti satanut lisää, ei latujen ylläpitäjäkään voinut kuin harmitella tilannetta omassa päiväkirjassaan.

Itsenäisyyspäivään mennessä lumitilanne oli kuitenkin kohentunut, eikä lumikerroksen ohuutta enää huomannut kuin siitä, että osa metsäladuista oli hieman kumpareisia. Jääladut tosin puuttuivat vielä, mutta Ylläksellä hiihdettävää riittää ilman niitäkin.

Hiihtokilometrejä kertyi mittariin 50 - 60 km verran. Menin tällä kertaa kaikki lenkit luistellen. Perinteisen tyylin suksetkin olivat matkassa, mutta koska pakkanen ei missään vaiheessa yltynyt pahaksi, niitä ei tullut käytettyä. Kun vaimokin lopulta antoi periksi ja alkoi harjoitella vapaata tyyliä, valaistua latua suksittiin useammankin kerran.

Ylläs tarjoaakin hyvät mahdollisuudet monenlaiseen hiihtoharjoitteluun. Vaikka itse sivakoimme enimmäkseen tasaisessa maastossa, kertyi Kotamajan lenkillä nousumetrejäkin ihan mukavasti. Viimeisen päivän iltana päädyin vielä hinkkaamaan Ylläksen rinnettä ylös (ns. "Isometsän nousu"), mikä viimeistään sai jalat laulamaan. Ei se mäki ihan yhtäsoittoa mennyt, mutta kun muutaman valotolpan välein pysähtyi haukkomaan happea ja toistelemaan Isä meidän -rukousta, tuli viimeinen tolppakin lopulta vastaan.

Harmillista on, että vasen käsi meni hiihtäessä huonompaan kuntoon. Ranne on entiseen tapaan kipeä, mutta nyt rystysiin kehittyi uusi vika. Etu- ja keskisormen takana on kireän oloinen säie, joka narisee ja tuntuu aralta. Lieköhän niin, että joku kädessä oleva jänne on leikkauksen jälkeen jäänyt epäsuotuisaan asentoon ja sitten rasituksen myötä tulehtunut? Ehkäpä lepo auttaa tähän.

Latu on auki

Hiihtokausi oli vielä avaamatta, ja loppuviikolle osunut itsenäisyyspäivä houkutteli hakeutumaan latureittien varrelle. Niinpä päätimme ajella Ylläkselle - tarkemmin sanoen Äkäslompoloon - jossa latuja on avoinna jo yli sadan kilometrin verran. Matkalla pysähdyimme yhdeksi yöksi Oulun Holiday Inniin, josta on selvästikin tulossa puolimatkan suosikkihotellimme.

Saavuimme Ylläkselle hyvissä ajoin itsenäisyyspäivänä. Pienoinen yllätys oli se, että Äkäslompolossa oli jo aika paljon turisteja, varsinkin brittejä. No, nyt jos koskaan Suomi todella tarvitsee rahaa tuovia matkailijoita.

Huoneen saatuamme ponnistimme saman tien ladulle. Talven ensihiihto tuntuu aina kiehtovalta, ja tällä kertaa tarjolla oli myös ylimääräistä ohjelmaa, koska vaimo oli päättänyt harjoitella luisteluhiihtoa. Itseäni taas mietitytti, kuinka leikattu ranne kestäisi hiihtämistä.

Pakkaslukemat olivat Ylläksellä jokseenkin maltilliset (-14 C), mutta lämpötilaero tunturin ja Äkäslompolon kylän välillä oli suuri, minkä huomasi varsinkin alamäkeen laskiessa. Muuten hiihto sujui kesätauon jälkeen hyvin, ja vaimokin tuntui saavan otteen luistelutyylistä.

Operoitu käsi sen sijaan tuotti pettymyksen. Olin varovasti toivonut, ranne ei enää oireilisi hiihdettäessä, koska leikkaus oli helpottanut tietokoneella työskentelyäkin. Kipu kuitenkin yltyi hiihdon aikana, ja jouduinkin moneen otteeseen säätämään sauvojen hihnoja. Minun selvästikin täytyy vielä keskustella asiasta lääkärin kanssa.

Mutta nyt ei ole aika murehtia. Tänään juhlitaan itsenäisyyttä ja huomenna hiihdetään taas, tarvittaessa vaikka Buranalla doupaten.

Luotieväs

Törmäsinpä urheiluliikkeessä asioidessani uudenlaiseen retkimuonaan. Tai oikeastaan tuote on ollut markkinoilla jo hyvän aikaa, mutta itselleni se oli silti uusi tuttavuus. Kyseeessä oleva Bullet Meal on kylmänä syötäväksi tarkoitettu eväspatukka, jonka sanotaan vastaavan täyttä ateriaa. Makeispatukoista Bullet Meal eroa myös siinä, että se sisältää muutakin kuin viljaa ja sokeria, käytännössä siis lihaa ja kasviksia.

Tällä kertaa Bullet Meal jäi vielä hyllyyn, koska en jaksanut jonottaa kassalle parin patukan kanssa. Tuote vaikutti melko tuhdilta, mitä vielä korosti pakkauksen liki 200 gramman paino. Jos maku on kohdallaan, pari patukkaa voisi rinkkaan mennä - vaikkapa hätävaraksi. Pidemmän vaelluksen perusruoaksi Bullet Mealia tuskin on tarkoitettukaan, koska viidesta patukastakin kertyy jo kilon paketti, kun vastaava määrä pussiruokia painaa vain 500 - 750 g.

Toisaalta kylmäruoka tarjoaa kyllä mahdollisuuden luopua painavasta keittimestä. Ajatus voisi toimia kesäaikana, kun ruoalla ei varsinaisesti tarvitse lämmittää kehoa. Tuotteen säilyvyyden luvataan olevan täyssäilykkeiden tasoa, joten Bullet Meal ei säikähtäne, vaikka repussa olisi hetkittäin hiukan lämmintäkin. Pakkasella vettä sisältävä tuote voi lämmittämättä olla vähän kovaa purtavaa.

Kaamosta kohti

Lueskelen Ylläksen latuhoitajan päiväkirjaa:

"15.11.2012

Kylläpä ovat ladut komeassa kunnossa vuodenaikaan nähden, kun muistellaan vaikka viime vuotta, jolloin ei tähän aikaan ollut lumesta vielä juurikaan tietoa. Tänään ajetuilla laduilla vois vaikka kokeilla hurauttaa tunturin ympäri, sillä olemme myös tämän osuuden, Ylläsjärvi-Kahvikeidas-Latvamaja ja Kesängin Keitaan kautta Äkäslompoloon, hoitaneet latukoneella muiden jo hoidossa olevien I-hoitoluokan latujen tapaan."

Kuulostaa hyvältä, toivottavasti takakesä ei iske Suomen Lappiin loppuvuoden aikana. Luopuisin jo kernaasti Keski-Suomen pimeästä rapakelistä vähäksi aikaa! Kroppakin voisi taas pitkästä aikaa tykätä puuro-hiihto-sauna -tyylisestä elämästä.

Käsileikkauksesta on jo yli kuukausi, mutta laskun maksanut vakuutusyhtiö taitaa edelleen painia asian kanssa. Yhtiöstä tuli tänään kirje, jossa pyydettiin (tarkasti) selostamaan, miten ja missä käsi meni rikki, ja mitä oikeastaan tapahtui. Myös tapaturmapäivän ja leikkauspäivän välinen pitkähkö viive (1 v 8 kk) tuntuu hämmentävän asian käsittelijöitä.

No, kyllähän se aikansa ottaa, kun neljän eri lääkärin kanssa asioi. Sinänsä vastailen kyllä tuollaisiin kyselyihin ihan mielelläni; varsinkin, kun vakuutusyhtiön rooli operaation rahoittajana on merkittävä.

Minua hiukan askarruttaakin se, miten vakuutusyhtiö mahtaisi suhtautua mahdolliseen jatkohoitoon. En tosin itsekään tiedä, mitä asian kanssa pitäisi tehdä. Ranne ei ole täysin terve, mutta se on kuitenkin parempi kuin ennen leikkausta. Esimerkiksi tietokoneella kirjoittaminen sujuu nyt paremmin, mikä on töiden kannalta hieno juttu. Toisaalta kädessä on edelleen pistemäinen kipukohta - kuin luupiikki - joka aika ajoin muistuttaa olemassaolostaan.

Haluaisin tietysti, että ranne paranisi alkuperäiseen kuntoonsa, mutta pitkään kestänyt hoitoprosessi saa epäilemään, liekö se edes olla mahdollista. Jos käsi leikataan uudestaan, on riskinä, että joku muu menee pieleen (syntyy hermovaurioita tms.). Pitäisikö siis tyytyä nykytilanteeseen? Ehkä asiaa on parempi miettiä koehiihtojen jälkeen.

Maa on niin kaunis

Eipä tullut tänä vuonna käytyä Helsingissä hiihtomessuilla (SkiExpo 2012). Asia oli kyllä mielessä, mutta heti sairausloman jälkeen hiihtämiseen liittyvät jutut eivät tuntuneet ajankohtaisilta. Toisaalta tapahtuma toistuu vuodesta toiseen pääosin samanlaisena, joten messuille ehtinee ensi vuonnakin.

Nyt kun Kuopioonkin on satanut lunta, hiihtojalkaa on alkanut pikkuhiljaa vipattaa. Keski-Suomeen satava lumi sulanee vielä muutaman kerran, mutta Lappi näyttäisi saaneen pysyvän lumipeitteen. Saariselällä latuja on jo kymmeniä kilometrejä, ja esimerkiksi Laanilan kautta Kiilopäälle menevän reitin sanotaan olevan kunnossa. Ylläksellä latuja taitaa olla vieläkin enemmän, mm. Kukastunturin kupeessa kulkeva latu on pohjattu. Hassua ajatella, että vielä kolmisen viikkoa sitten tallustimme samaa reittiä jalkapatikassa!

Olen viime vuosina hankkinut aika paljon hiihtovarusteita, joten tulevana talvena suurempia ostoksia tuskin tarvitsee tehdä. Perinteisen tyylin sukset tosin ovat hiukan huonossa kunnossa, mutta todennäköisesti hiihdän ensi talvenakin enemmän luistelusuksilla. Hiihtokunto epäillyttää hieman, koska olen syksyn aikana harjoitellut lähinnä juoksemalla, mutta kaipa homma lähtee vetämään entiseen tapaan. Ja jos jalat eivät kanna, sitten hiihdetään pelkillä keuhkoilla!

Poikkesin tänään ensimmäisen kerran Matkuksen uudessa kauppakeskuksessa tarkoituksenani silmäillä siellä olevat liikkeet läpi. Olin jo aiemmin pikaisesti pyörähtänyt Partioaitassa, mutta kauppakeskuksen toinen kerros oli vielä kokonaan näkemättä.

Täytyy sanoa, että ei Matkuksesta kovin montaa itseäni kiinnostavaa kauppaa löytynyt. Partioaitan lisäksi lähinnä Budget Sport ja Stadium ovat sellaisia liikkeitä, joissa voisin kuvitella asioivani uudestaankin. Kauppakeskuksen II-kerroksessa oli sen sijaan aika paljon vaateliikkeitä, joiden kohderyhmään en selvästikään kuulu.

Terveiden kirjoihin

Kuukauden sairausloma alkaa olla takanapäin, ja tunnelmat ovat vähän ristiriitaiset. On kiva palata töihin, mutta toisaalta harmittaa, kun leikattu käsi ei vieläkään ole kunnossa. Lääkärin mukaan sen pitäisi lähiviikkoina tervehtyä, mutta oma uskoni tähän on aika heikko. No, menenpä sitten uudestaan lääkäriin, jos hommasta ei tule valmista.

Ihan halpaa käden hoitaminen ei ole ollut, mutta kulut ovat menneet vakuutusyhtiön piikkiin. Olen käynyt lääkärissä seitsemän kertaa (50 - 100 € / käynti), ja ranteesta on otettu niin röntgenkuvat (~100 €), ultraäänikuvat (~200 €) kuin magneettikuvatkin (~500 €). Itse leikkauksen hintaa en edes tiedä, ehkä parempi niin.

Onneksi kyse on aika pienestä vaivasta, joka ei kohtuuttomasti haittaa normaalia arkielämää. Olenkin lähinnä huolestunut siitä, miten kohta alkava hiihtokausi lähtee sujumaan, jos käsi ei tule ajoissa kuntoon. Kokemukset parilta edelliseltä talvelta osoittavat, että ranne ei tykkää sauvoilla tehtävästä liikkeestä.

Juostessa kipeä käsi ei ole kiusannut. Tähän aikaan vuodesta tosin huomaa sen, kuinka lenkkeily muuttuu talven lähestyessä raskaammaksi. Tämän havaitsee helposti sykemittaria käyttäessään: keskisyke nousee normaalia korkeammalle ja energiankulutus vakiolenkillä on 10-15 % suurempi kuin kesällä. Ilmeisesti asiaan vaikuttavat ainakin paksumpi vaatetus sekä epätasaisempi ja pehmeämpi juoksualusta.

Marraskuu alkaa kuopiolaisittain pirteästi, kun kaupungin eteläpuolelle avataan uusi Matkuksen kauppakeskus. Itseäni asia ei muuten isommin hetkauta, mutta mielenkiintoa lisää se seikka, että Matkuksesta löytyy Partioaitan myymälä. Kuopion alueelta on tähän asti puuttunut monipuolinen retkeilytarvikkeita myyvä liike, joten uusi toimija on enemmän kuin tervetullut!

Talvea pukkaa

Syysloma sujui etenevän talvisissa tunnelmissa. Loman alkajaisiksi ajelimme Oulun kautta Martimoaavalle, jossa kiersimme Hangassalmenahon pysäköintipaikalta lähtevän Järviaavan rengasreitin. Tässä vaiheessa lumesta ei vielä ollut tietoakaan, ja auringon paistaessa suolla oli hetkittäin aika lämmin.

Martimoaavalta jatkoimme Leville, joka on lokakuussa oikeastaan ihan mukava paikka. Levi ei ehkä ole patikoijan paratiisi, mutta latupohjia pitkin on aurinkoisella säällä kiva lenkkeillä. Kovin pitkään juoksentelu ei enää onnistu, sillä latureittien varsille hinatut lumitykit ennakoivat lumetuksen kohta alkavan.

Levin jälkeen suuntasimme kohti Ylläksen tuntureita. Otimme tavoitteeksi kiivetä kolmen päivän aikana kolmelle eri tunturille ja lähdimme purkamaan sumaa patikoimalla aluksi Kesänkitunturille. Päätimme mennä "Tähtipoluksi" nimetyn reitin myötäpäivään, koska toiseen suuntaan kuljettaessa jyrkkä Pirunkuru olisi pitänyt kivuta ylöspäin. Ei kurun laskeutuminenkaan tosin ollut helppoa, lähinnä herkästi vyöryvien kivien vuoksi. Kesänkitunturin laelta oli kuitenkin hieno näkymä Kesänkijärvelle!

Seuraavana päivänä oli vuorossa Kukastunturin valloitus. Lähdimme liikkeelle Navettakahvilan vieressä olevalta parkkipaikalta, josta patikoimme tunturin yli kohti kääntöpisteenä ja taukopaikkana toimivaa Kotamajaa.

Edellisen päivän auringonpaiste oli vaihtunut pilviseen säähän, jota vielä tehosti tunturilla vallinnut sumu. Maisemista emme siis saaneet juurikaan nauttia, mutta sumun keskeltäkin oli havaittavissa, että viereisiä kukkuloita hiukan matalampi Kukastunturi on hyvällä säällä hieno paikka.

Kolmannen päivän aluksi ajelimme kohti Aakenustunturin länsipuolella olevaa Pyhäjärveä. Järven rannalla olevalle parkkipaikalle menevä tie oli melko kuoppainen, mutta onneksi matkaa päätieltä oli vain viitisen kilometriä suuntaansa. Pyhäjärveltä käsin Aakenus on helposti saavutettavissa, ja jos seuraa opastettua tunturireittiä, matkan loppupuolella on tuvan lisäksi pari kotaa, joissa eväitä on mukava mutustaa.

Aakenukselle oli satanut lunta, joten maa näytti mukavan talviselta. Pakkasta ei kuitenkaan ollut kuin pari astetta, ja kun tuulikin oli heikko, tunturin päällä oli hyvä tallustaa. Välillä tunturin laki peittyi pilveen, mikä toi kulkemiseen oman tunnelmansa.

Suurin osa Ylläksen hotelleista oli lomamme aikaan kiinni. Ylläsrinne ja Saaga kuitenkin toivottivat vieraat tervetulleiksi, joten kokeilimme molempia. Hotelli Saagan kylpyläosasto ei ole kovin iso, mutta mielestäni erittäin toimiva. Patikoinnin jälkeen porealtaassakin on mukava lojua.

Kotimatkalla poikkesimme vielä Haaparannassa sijaitsevassa Haglöfsin outlet-myymälässä. Heikon eurokurssin vuoksi myymälän hinnat eivät ole viime aikoina suosineet suomalaista ostajaa, mutta tällä kertaa löysin alennuslaarista esittelykäytössä olleen Hypna 2S -makuupussin. Alennusten jälkeen pussin hinnaksi jäi 805 kruunua eli n. 95 euroa, jota voinee pitää kohtuullisena summana untuvapussista!

Vilkaisu taustapeiliin

Taitaa olla niin, että kiihkein vaelluskausi on tältä erää ohi, ainakin mitä yöretkiin tulee. Menneenä kesänä tulikin tehtyä aika monta reissua, tosin aika lyhyitähän ne kaikki olivat. Kesälomani oli enimmäkseen viikon pätkissä, eikä vaihteleva säätilakaan varsinaisesti kannustanut lähtemään pidemmille vaelluksille. En tiedä, satoiko Pohjois-Suomessa sen enempää kuin muinakaan vuosina, mutta lomajaksoja edeltävät sääennusteet olivat miltei poikkeuksetta kovin sateisia. Ehkä minulla vaan oli huonoa tuuria loman ajoituksen suhteen.

Nyt edessä on koulujen syyslomaviikko, ja kun itsekin olen edelleen sairauslomalla, tiedossa on ainakin pienimuotoista päiväretkeilyä. Netistä löytyy vinkkejä sopivista retkikohteista, ja varsinkin retkikartta.fi-palvelu on mielestäni hyvä. Sopivan kohteen löydettyään on helppo liittää retki muuhun lomatouhuiluun, kun tietää sopivan lähtöpaikan, patikointiin kuluvan ajan ja muutaman nuotiopaikan sijainnin.

Meidän perheemme matkat suuntautuvat useammin pohjoiseen kuin etelään, mutta joskus olisi mukava kurvailla enemmän Ruotsin puolellakin. En kuitenkaan ole löytänyt sellaista sivustoa, johon olisi keskitetysti koottu tietoa Ruotsin retkeilyreiteistä. Norjalaisilla on mainio UT.no-palvelunsa, suomalaiset kohteet löytyvät helposti luontoon.fi -sivustolta tai Retkikartasta, mutta Ruotsin retkeilyreitteihin liittyvä tieto täytyy kaivaa lähinnä Svenska Turistföreningenin sivuilta.

Sinänsä STF:n sivusto on varsin hyvä ja kattava, mutta käytettävissä ei ole samanlaista interaktiivista karttahakua kuin naapurimaiden sivustoilla. Lisäksi Pohjois-Ruotsista tarjoiltava tieto liittyy pääosin tunturialueella oleviin kansallispuistoihin, jotka ainakin päiväretkeilyä ajatellen ovat hieman vaikeasti saavutettavissa. Kaipa Ruotsista löytyy pieneen nälkään lyhyempiäkin reittejä?

Toinen syyslomailuun liittyvä pulma on se, että monet majoitusliikkeet sulkevat ovensa loka-marraskuun ajaksi. Toki huone aina jostain löytyy, mutta tarvittavien esitietojen (aukioloajat, huonekuvaukset, hinnat, mitä hintaan sisältyy) kaivaminen ainakin pienempien majoitusliikkeiden nettisivuilta on joskus uskomattoman hankalaa. Yleensä tietoa ei ole tarjolla tai se on vanhentunutta. Jos esimerkiksi hinnasto on kahden vuoden takaa, tuskin muihinkaan yksityiskohtiin on luottamista.

Toivottavasti matkailu ainakin tekee hyvää kuntoutuvalle kädelle. Vaikka kädessä ei enää ole leikkaukseen liittyviä särkyjä, se ei tunnu olevan täysin kunnossakaan. Ranteen alapuolella on edelleen sama pistemäinen, naksahteleva kipukohta, joka kiusasi ennen leikkaustakin. Pelkään, että käsi joudutaan operoimaan vielä uudestaan. Asiaa ei kuitenkaan kannata vielä murehtia, koska se selvinnee parin viikon päästä olevassa jälkitarkastuksessa.

Lomaa toisensa perään

Olen hädin tuskin saanut kesäloman viimeisen viikon vietettyä, kun edessä on jo seuraava loma. Sairausloma tällä kertaa.

Jo pidemmän aikaa kipeältä tuntunut vasen ranne leikattiin torstaina. Tiedossa oli, että operaatiota seuraa jonkinlainen sairausloma, mutta yllätys oli, että työkyvyttömyysaika on neljä viikkoa. Olin ennakkoon arvellut, että muutama päivä tai maksimissaan viikko riittää. Toisaalta kun asiaa nyt tiedustelee Googlelta, neljä viikkoa taitaa olla hyvinkin tavallinen sairausloma käsileikkauksen jälkeen.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että käden hoitamiseksi viimeinkin tapahtui jota konkreettista. Vammahan sai alkunsa, kun toissa talvena kompastuin ylöspäin menevissä portaissa. Otin kaatuessani käsillä vastaan, jolloin vasempaan ranteeseen sattui. Tunnusteltuani kättä luulin ensin sen murtuneen (ranteen ympärillä tuntui olevan "rengas"), mutta tämä tunne hävisi aika pian. Pitkäaikaiset oireet - pistävä kipu, polttava tunne ranteen alapuolella - alkoivat vasta muutamaa viikkoa myöhemmin, enkä siten osannut liittää niitä kaatumiseen, vaan epäilin syyksi auton rattivaihteita, mp3-soittimen räpläystä ja ties mitä.

Kävin vaivan vuoksi lääkärissä yhteensä viisi kertaa. Aluksi ongelmaa hoidettiin lähinnä jännetulehduksena, mutta eiväthän oireet mihinkään hävinneet, vaikka söin useammankin kuurin tulehduskipulääkkeitä, käytin kylmä- ja kuumageelejä, sivelin tiikeribalsamia ja käärmevoidetta ja pidin rannetukea. Vasta käsikirurgi tiesi kertoa, että 90% todennäköisyydellä ongelmat johtuvat ranteessa olevasta repeämästä, joka hyvin usein syntyy kaatumisen yhteydessä. Tämä palautti mieleeni kompurointini portaissa (josta en edes ollut maininnut ko. lääkärille), ja magneettikuvaus lopulta vahvisti sen, että ranteessa on fyysinen vaurio.

Nyt leikkauksesta on kaksi vuorokautta, ja käsi tuntuu jo kohtalaisen hyvältä. Heti leikkauksen jälkeen kämmenselkä oli tunnoton, mutta tunto palasi seuraavan yön aikana. Toisena päivänä ranne taas oli kovin jäykkä, mutta on sittemmin vetreytynyt. Huomenna saan ottaa siteet pois, ja tikit poistetaan viikon päästä leikkauksesta. Ja mikä parasta, tulevana talvena voin hiihtää ihan normaalisti! Viime talvi menikin tältä osin vähän kärvistellessä.

Syyslomalla osa II

Syysloma alkaa sitten olla lusittu. Loma meni liian nopeasti, mutta kai se on samalla merkki siitä, että mielekästä tekemistä oli riittävästi.

Vaikka viikon aikana satoi paljon, matkalle osui myös aurinkoisia päiviä ja maisemia. Suomunruoktusta palattuamme makoilimme yhden päivän hotellissa, mutta sen jälkeen meillä oli vähän onneakin, koska keskiviikkona Suomen aurinkoisin kaistale taisi löytyä Ivalo-Inari -akselilta. Loistava sää johdatti meidät Lemmenjoelle.

Olin itse käynyt Lemmenjoella kerran aikaisemminkin, mutta Njurkulahdesta lähtevä Joenkielisen kierros oli näkemättä, joten valitsimme sen päiväretkemme kohteeksi. Rengasreitillä on pituutta 18 km ja se kulkee 534 m korkean Joenkielinen-tunturin yli palaten sitten Lemmenjoen vartta pitkin takaisin lähtöpaikalle.

Joenkielisen kierros on korkeuserojen vuoksi melko raskas, ja käytimmekin sen kulkemiseen taukoineen liki kuusi tuntia. Myötäpäivään kuljettuna reitin loivasti nouseva alkuosa kulki metsäisessä maastossa, mutta Juurakko-ojan kodan jälkeen polku nousi ylemmäksi tunturiin, ja tässä vaiheessa maisemat muuttuivat kertaluokkaa hienommiksi. Koivuissa ei tosin enää juurikaan ollut lehtiä, mutta maaruska loisti rinteessä kauniisti.

Joenkielisen laelta avautui komea näköala Lemmenjoen laaksoon. Tuuli oli kuitenkin navakka, joten päätimme ruokailla alempana olevalla Sotkajärven nuotiopaikalla. Lemmenjoen varrelta löytyy useita hienoja telttailualueita, joten alueella viihtyisi helposti pidempäänkin. Myös Juurakko-ojalla oli muutama hyvä telttapaikka ja alue vaikutti muutenkin mukavalta etenkin, kun aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta.

Lemmenjoelta palasimme yöksi Saariselälle, josta oli seuraavana päivänä aika suunnata kohti etelää. Ajopäivä oli tietysti sateinen, mutta se ei autossa istuessa haitannut. Tunsimme edelleen paloa vierailla jossain luontokohteessa, ja kun Kuhmon suuntaan oli luvassa poutaa, pysähdyimme yhdeksi yöksi Kuusamoon ja jatkoimme perjantaina lähellä itärajaa sijaitsevalle Iso-Paloselle. Siellä meitä odotti järven ympäri kiertävä 12.5 km mittainen reitti, jonka varrella olisi useita nuotiopaikkoja ja laavuja.

Pohjois-Lapin jälkeen Kuhmon korpimaisemat avautuivat vähän hitaasti, mutta varsinkin Iso-Palosen itäpuoli oli ihan mukavaa maastoa. Lisämausteensa Kuhmon suunnalla tapahtuviin retkiin tuo se, että alueella liikkuu suurempiakin villieläimiä kuten peuroja ja karhuja. Itse emme nähneet kuin lentoon pyrähtäneen teeren, mutta jo polun yli tallustaneen karhun jäljet saivat meidät normaalia puheliaammiksi. Kuinka tuoreet märässä sammaleessa olleet jäljet mahtoivat olla? Myös hirvikärpästen määrästä oli pääteltävissä, että Lappi oli jäänyt taakse.

Nyt pitäisi taas totutella arkeen. Reissu oli kiva, mutta ensi viikoksi Pohjois-Suomeen povataan hyvinkin poutaista ja aurinkoista keliä... Onni ei siis täysin suosinut meitä tällä kertaa. Alkavalle viikolle on tiedossa muutakin ohjelmaa, koska lähes kaksi vuotta vaivannut vasemman käden ranne leikataan torstaina, mistä varmaankin seuraa sairauslomaa. Voikohan juuri leikatun käden kanssa vaeltaa?

Syyslomalla

Syysloma - tai oikeastaan kesäloman viimeinen viikko - on alkanut vaihtelevan sään vallitessa. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyimme vaimon kanssa ajamaan Saariselälle toivoen, että sateisista ennusteista huolimatta tarjolla olisi edes lyhyitä poutapätkiä. Alku ei ollut lupaava, sillä melkein koko matkan Kuopiosta Saariselälle satoi vettä. Itse asiassa vettä tuli niin paljon, että asia alkoi jo naurattaa.

Sateiden väliin oli silti luvassa aurinkoisia hetkiäkin, joten päätimme orastavasta flunssastani huolimatta ottaa niistä kaiken irti. Varsinkin sunnuntai näytti hienolta ulkoilupäivältä, ja niinpä pakkasimmekin rinkkamme Suomunruoktuun kohdistuvaa retkeä varten. Itse olen poikennut Suomunruoktussa aiemminkin, mutta vaimolta Suomujoen alkupää oli vielä näkemättä. Yhdessä tuttuja polkuja on kiva tallata uudestaankin.

Menomatka Kiilopäältä Suomunruoktulle eteni Suomunlatvan laavun kautta. Laavulle asti sää oli mukavan aurinkoinen, mutta evästauon aikana taivaalle ilmestyi tummia pilviä, ja pian alkoikin jo sataa. Saavuimme Suomunruoktulle melko aikaisin (klo 15 paikkeilla), mistä syystä harkitsimme jatkavamme vielä Kopsusjärven nuotiopaikalle, mutta lopulta autiotuvan tarjoamat peruspalvelut houkuttivat sateisessa säässä enemmän. Pystytimme siis telttamme tuvan läheisyyteen.

Hiukan meidän jälkeemme Suomunruoktulle saapui saksalaisporukka, joka valmistautui Suomujoen ylitykseen todella huolellisesti. Vesi ei ollut korkealla (joen yli pääsi hyvin vaelluskenkiä riisumatta), mutta jostain syystä saksalaiset käyttivät hommaan miltei puoli tuntia - ja lopulta kahlasivat yli jonkinlaiset erikoissukat jalassa. Ehkä kyseessä oli varustetesti, tai sitten tarkoitus oli viimeiseen asti varjella vehnäjauhopussia, jonka he myöhemmin kaivoivat rinkasta esille.

Sateen jälkeen aurinko tuli uudestaan esiin, ja ilta sujui mukavasti nuotiolla istuessa. Välillä poikkesimme muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalla Suomunruoktun vanhalla tuvalla. Autiotupaan majoittautui lopulta 7 - 8 henkeä, ja sen lähipiirissä majaili meidän lisäksemme kaksi muutakin telttakuntaa.

Yöllä oli poutaa, mutta aamulla olosuhteet olivat varsin nahkeat koholla olevan ilmankosteuden vuoksi. Saatuamme tavarat kasaan käänsimme nokkamme taas kohti Kiilopäätä. Saadaksemme aikaan rengasreitin päätimme kulkea paluumatkalla Rautulammen päivätuvan kautta. Siellä pidimme lounastauon ja jatkoimme sitten Luulammen suuntaan ja edelleen tunturin yli kohti Kiilopäätä.

Parhaillaan odottelemme eilen alkaneen sateen loppumista. Huomiseksi on joka tapauksessa luvassa erinomaisen aurinkoista säätä, joten taidammepa suunnistaa päiväretkelle johonkin lähiseudulle. Ylihuomenna nimittäin sataa taas...

Kohti ruskaa

Kuopio Maraton on sitten tältä vuodelta takana. Sää lopulta suosi tapahtumaa, sillä koko lauantai-päivä oli poutainen, ja osallistujat selvisivät urakastaan kuivin jaloin. Itse hölkkäsin suunnitellusti puolikkaan maratonin yhdessä vaimon kanssa. Loppuaika oli jossain 2:10 paikkeilla, mikä oli meille ihan hyvä suoritus - joskus on menty hitaamminkin.

Nyt odotellaan syyskuista lomaviikkoa, jotta rinkan voi vielä kerran pakata vaelluskuntoon ennen talvea. Pohjoisessa ruska onkin jo alkanut; toivottavasti se ehdi haihtua ennen kuin itse ehdimme paikalle. Kohdetta ei tosin vielä ole päätetty, mutta eiköhän asia entiseen tapaan selviä karttoja ja sääennusteita tuijottamalla.

Selailin pari päivää sitten Metsähallituksen retkikartta.fi-sivustoa, ja tein mielenkiintoisen havainnon. Kyseinen sivustohan tarjoaa ensisijaisesti kartta- ja reittipalveluita, mutta halutessaan maastokartan päälle saa näkyviin myös ilmakuvat. Ja mikä parasta, ilmakuvat ovat erittäin tarkkoja!

Olen aiemmin tutkinut retkeilyreittejä Google Mapsilla, joka näyttääkin Ruotsin tunturialueella kulkevat reitit hyvin. Suomen Lapista tarjolla olevat satelliittikuvat ovat kuitenkin niin epätarkkoja, ettei niistä ole mitään hyötyä. Polkuja kuvista ei erota, eikä oikein pienempiä jokiakaan. En tiedä, mistä Metsähallituksen sivusto kuvansa hakee, mutta niistä joka tapauksessa näkyvät niin polut, tuvat kuin pienet purotkin.

Itse tykkään silmäillä ilmakuvia etukäteen, koska parhaimmillaan niistä selviää, millaista retkikohteen maasto on, mikä vaihtoehtoisista reiteistä on paras, onko poluttomalla alueella hyvä kulkea, ja mihin auton voisi jättää. Reissun jälkeen on myös kiva katsella ilmakuvia ja samalla muistella tehtyä retkeä. Retkikartta.fi:n ilmakuvat eivät tosin ole lännen nopeimpia latautumaan, mutta yleensä tästä ei ole haittaa.

Lähtöviivalla taas

Huomenna järjestetään taas jokavuotinen Kuopio Maraton. Olen entiseen tapaan ilmoittautunut juoksemaan puolikasta maratonia. Liikkuminen isossa porukassa on omalla tavallaan hauskaa, mutta yhtä tärkeältä on viime vuosina tuntunut se, että tapahtumaa edeltävällä viikolla voi syödä oikein luvan kanssa. Myös juoksua seuraava savusaunominen on kivaa, vaikka se onkin samalla alkanut symboloida päättyvää kesää.

Mietin joskus, miksi aina ilmoittaudun puolikkaalle matkalle, vaikka käytännössä samaan hintaan voisi juosta koko maratoninkin. Ehkä kyse on jonkun sortin laiskuudesta. Olen kyllä pari kertaa mennyt täyden matkankin, mutta silloinkin livahdin salaa toiselle kierrokselle... Tankkaamisesta homma ei ainakaan jäisi kiinni.

Toisaalta ero 22.1 ja 44.2 kilomerin välillä on iso. Puolikas maraton menee juoksua harrastavalta helposti, mutta täyden matkan seurauksena on yleensä rakkoja, kipeitä polvia ja irtoilevia kynsiä. Ensimmäisellä kerralla ne kuuluvat asiaan, mutta maratonin uutuudenviehätyksen haihduttua ajatus säästää kroppaansa tuntuu entistä tärkeämmältä.

Tämän vuoden maraton on tavallaan juhlatapahtuma, koska olen nyt mukana kymmenettä kertaa. Hauska sattuma on, että sain tällä kertaa osallistujanumeroksi oman syntymävuoteni.

Kuopio Maratonilla on perinteisesti ollut poutainen sää, enkä muista kymmenen vuoden ajalta kuin yhden osittain sateisen juoksun. Nyt ennusteet olivat vielä muutama päivä sitten vetisiä, mutta viimeisin sääkartta näyttää kuivalta. Toivottavasti se paikkansa, koska kengät kasteleva sade tekee juoksemisesta ikävää ja ainakin lisää rakkojen määrää.

Maratontapahtuman jälkeen onkin sitten syksy, joten täytyy alkaa miettiä ruskaretkeä ja muuta mukavaa.

Hyvät, pahat ja rumat

Paratiisikurun jäätyä taakse on aika miettiä, miten retkeen liittyvät kokeilut ja valinnat onnistuivat. Yleisesti ottaen reissu meni hyvin ja jälkitunnelmat ovat positiiviset. Ainoat vastoinkäymiset liittyivät Sarviojalla vietettyyn kylmähköön yöhön ja siihen, että saavuin Pälkkimäojalle turhan aikaisin, jolloin aika kävi hienoista olosuhteista huolimatta hieman pitkäksi.

Yksi retken tavoitteista oli puristaa rinkan lähtöpaino mahdollisimman pieneksi, mielellään alle kymmenen kilon. Kotona tehty koemittaus kertoi rinkan painoksi 8.8 kg, mutta tämä ei ollut koko totuus, koska rinkasta puuttuivat vielä crocsit, solumuovi ja osa eväistä. Lisäksi vesipullotkin olivat tyhjiä. Kiilopäällä tehty lopullinen mittaus näytti painoksi 13.5 kg, joka sisälsi pari litraa vettäkin.

En ole ihan varma, mistä yrittäisin seuraavaksi tinkiä. Syksyn lähestyessä keventäminen tuskin onnistuukaan, koska varusteet muuttuvat kelien viilentyessä raskaammiksi. Ruokaa olin nyt varannut 3 + 1 päiväksi, ja päivän verran eväitä tuli repussa takaisin. Vaellussauva oli tällä kertaa turha, koska sitä käytin vain Suomun ylityksessä.

Reppuna toimi Osprey Exos 58 (1.1 kg), majoitteena Voimalisko (1.0 kg), makuupussina Mountain Hardwear MTN Speed 32 (0.5 kg) ja makuualustoina sekä 5 mm:n solumuovi että 2/3-mittainen Thermarest ProLite Plus (yhteensä 0.65 kg). Normaalia paksumpi Thermarestin alusta olikin ainoa varuste, jossa tietoisesti otin painon suhteen takapakkia, koska halusin testata viime syksynä hankkimaani 3.8-senttistä alustaa. Se kuitenkin painoi vain 150 g enemmän kuin kesällä tavallisesti käyttämäni 2.5-senttinen versio.

Ehkä vaatetta oli mukana liikaa, vaikka siltä ei Sarviojalla tuntunutkaan. Taitaa kuitenkin olla niin, ettei öinen kärvistely kylmässä sittenkään ollut makuupussin vika. Telttapaikkani oli nimittäin hiukan varjoinen ja sen maaperä tiivistä hiekkakangasta. Vaikka lämmittelin ennen nukkumaan menoa juoksemalla rinteessä, kylmyys tuntui yöllä paitsi jalkaterissä myös pakaroissa ja lonkan seudulla, mikä tarkoittanee, että olisin tuhdimman makuupussin sijasta tarvinnut paksumman solumuovin ilmapatjan alle.

On yllättävää, että kylmä hohkasi vielä 3.8-senttisen ilmapatjankin läpi. Onneksi olin tällä kertaa jättänyt ohuemman Thermarestin autoon. Pälkkimäojalla kylmyys ei vaivannut, koska maaperä oli sammaleinen ja auringonpaisteen ansiosta muutenkin lämpimämpi.

Mitä kantolaitteeseen tulee, 58-litrainen Exos on kelpo reppu ja imaisee varusteet sisäänsä yllättävän hyvin. Tapanani on pakata auton kyytiin useampia varustevaihtoehtoja, joista voin juuri ennen vaellusta kasata parhaalta tuntuvan kokonaisuuden. Nyt mukana oli myös Osprey Kestrel 68, joka ei kuitenkaan tavaroita koepakattaessa vaikuttanut yhtään Exosia tilavammalta. Exosin selkätaskuihin on helppoa sijoittaa ruokatarvikkeet, ja repun sivussa olevat isot verkkotaskut soveltuvat vesipullojen säilyttämiseen paremmin kuin Kestrelissä, jonka taskut ovat hankalia käyttää repun ollessa täynnä. Lisäksi Exosin alaosa on muotoiltu niin, että repun pohjalle mahtuu isokin teltta.

Teltoista matkassa oli Voimaliskon lisäksi myös Nallo 2. Lopulta kuitenkin Lisko sujahti reppuun, lähinnä kiloa pienemmän painonsa vuoksi. Keveys on kiva juttu, mutta neljän testiyön jälkeen täytynee sanoa, ettei Voimalisko tuuletu kovin hyvin. Ulkoteltan sisäpinta on poikkeuksetta aamulla kostea, ja vesi valuu herkästi sisäteltan läpi lattialle asti. Yritin parantaa tuuletusta jättämällä ulkoteltan oven illalla auki, mutta tästä ei ollut apua. Ilmeisesti teltan tuuletusräppänät vaan ovat liian pienet ja/tai väärin muotoillut tai sitten Lisko vaatii enemmän tuulta tuulettuakseen kunnolla (ei uskoisi, kun tuijottaa kahdeksaa nuppineulan paksuista vaarnaa).

Ruokaan liittyvät kokeilut rajoittuivat tällä kertaa leipäosastoon. Mietin aiemmin korviketta tilaa vievälle näkkileivälle, minkä johdosta pakkasin reppuuni pieniä tortilloita, kuivattuja rieskoja sekä ruotsalaista Lembasilta näyttävää "haltialeipää".

Tortillat olivat oikein hyviä tankomakkaroiden kanssa ja muutenkin huolettomia, koska ne saattoi tunkea rinkkaan pieneenkin tilaan. Yksi makkara kahden tortillan kera toimii hyvin kylmänä pikaeväänä. Ja makkaroitahan voi paistaa nuotiollakin, jos sosiaalinen paine sitä edellyttää.

Kuivatut rieskat ja haltialeipä olivat minulle uusia tuttavuuksia. Molemmat ovat kevyttä mutta samalla helposti murenevaa evästä, joten ne täytyy pakata rinkassa päällimmäiseksi. Tykkäsin oikeastaan molemmista, mutta kuivatut rieskat maistuivat hyvältä pidempään. Kummatkin menevät ajan myötä murusiksi, jotka kuitenkin voi kaataa vaikka puuron sekaan.

Ehkä merkityksellisin ruokailuun liittyvä yksityiskohta on se, ettei juustoa tai metwurstia ollut nyt mukana lainkaan. Olen aiemmin kantanut rinkassa Koskenlaskija-sulatejuustoa (200 g) ja pientä metwurstipakettia (100 g), mutta kuivattujen leipien kanssa ne eivät ole kovin käteviä. En varsinaisesti kaivannut matkan aikana leipäni päälle mitään.

Myös uusi kaasupoltin oli tulessa. Hankin rikkoutuneen Primuksen tilalle Optimuz Crux Liten, joka helposti pakkautuu käyttämäni pienen kattilan sisään. Säätöruuvi tosin on herkän oloinen ja sitä täytyy aika ajoin kääntää suuremmalle, jotta kaasu virtaa kunnolla (tai siltä ainakin tuntui).

Tällä reissulla mukana oli uusi kamerapuhelin (Samsumg Galaxy Xcover), jonka ostin lähinnä viihdykkeeksi yksinvaelluksille. Ennakkoon suurin Galaxyyn liittyvä kysymysmerkki oli akun kesto, joka osoittautui kohtuulliseksi, vaikka ei valmistajan ilmoittamiin tuntimääriin yltänytkään.

Käyttäessäni puhelinta lähinnä kamerana (lentotilassa), akku ei parin ensimmäisen päivän aikana tuntunut hyytyvän lainkaan. Päästyäni Pälkkimäojalle innostuin kuitenkin (Sokostin maston tukemana) latailemaan puhelimeen ohjelmia, viestittelemään vaimon kanssa, tviittailemaan ja lukemaan uutisia, jolloin varaus tippui nopeasti puoleen. Varsinkin tiedostojen siirto oli akulle myrkkyä, ja kolmannen päivän iltana luuri jo varoittikin virran vähyydestä.

Arvioisin, että kamerana, radiona ja pienimuotoisessa nettikäytössä Galaxy toiminee 4 - 5 päivää, joten yhden vara-akun kanssa virtaa riittää useimmille vaelluksille. Tätä asiaa täytyy jatkossa tutkia lisää. Xcover-versio on joka tapauksessa kestävyytensä vuoksi hyvä vaihtoehto luonnossa liikkuvalle.

Paratiisikurussa

Kesälomaviikko oli alkamassa ja vaellushermoa kutkutti taas, joten aloin miettiä kohdetta muutaman päivän retkeä varten. Lopulta tehtävä ei ollut vaikea, sillä vaikka UKK-kansallispuisto on minulle osittain tuttua seutua, Paratiisikuru ympäristöineen oli edelleen näkemättä. Kun Nikkaluoktassakin vietettiin Fjällräven Classic -tapahtumaa, päätin ponnistaa kohti Saariselkää.

UKK-puiston keskeisimmille alueille pääsee nopeiten Aittajärven kautta. Aittajärvelle menevä tie on joskus huonokuntoinen, eikä 30 kilometrin ajomatka epämääräistä soratietä pitkin muutenkaan houkuta. Tällä kertaa vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, koska käytettävissä olisi 3 - 4 vaelluspäivää, eikä siinä ajassa ehditä Paratiisikuruun muiden lähtöpaikkojen kautta (paitsi ehkä Raja-Joosepista, mutta sieltä lähdettiin edellisellä kerralla).

Kartan puuttuessa Aittajärvelle oli hiukan vaikea suunnistaa autollakin, mutta perille kuitenkin päästiin. Jätettyäni auton parkkiin kahlasin ensin Suomujoen yli vaijeroidun ylityspaikan kohdalta ja aloin sitten kulkea Maantiekurua etelään. Olin hahmotellut retken niin, että ensimmäisenä päivänä patikoisin Sarviojalle, toisena päivänä Paratiisikurun ja Ukselmapään kautta Pälkkimäojalle, ja kolmantena päivänä takaisin Aittajärvelle.

Saavutettuani Maantiekurun nuotiopaikan erkanin polulta ja nousin metsäistä rinnettä ylös kohti Kuotmuttipäätä, josta edelleen jatkoin Kaarnepään kautta Sarviojalle. Tunturiin nouseminen oli työlästä, mutta se kannatti, sillä näkymät ylhäältä olivat hienot!

Laskeuduttuani Sarviojalle pystytin telttani tuvan takana olevalle telttapaikalle. Seuraava yö ei ollut kovin miellyttävä, koska jouduin kylmyyden vuoksi toistuvasti lisäämään vaatetta päälleni, eikä uni siten ollut herkässä. Tämä yllätti minut, koska sääennuste oli lupaillut suhteellisen lämmintä yötä (+8 C), eikä makuupussini lämpörajojen kanssa pitänyt siten olla mitään ongelmia.

Kylmän yön jälkeen mietin, olisiko parempi tehdä Paratiisikuruun päiväretki ja palata sitten toiseksi yöksi Sarviojan tuvan lämpöön; Pälkkimäojallahan ei tupaa olisi lainkaan. Lopulta kuitenkin pakkasin reppuuni kaikki tavarani ja lähdin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kohti Paratiisikurua ja Pälkkimäojaa. Polku nousi takaisin tunturiin heti Sarviojan jälkeen, ja maisemat viehättivät silmää. Muutaman kilometrin jälkeen Paratiisikurun rehevä alkuosa tulikin jo näkyviin. Oli hyvä, etten jättänyt telttaani Sarviojalle, koska nyt tuntui hyvältä kulkea eteenpäin.

Olin ennakkoon suunnitellut, että nousen Ukselmapäälle Paratiisikurun putouksen vierestä, mutta maasto näytti sen verran hankalalta, että luovuin ajatuksesta. Niinpä kipusinkin kohti Pirunporttia nousevan jyrkän rinteen ja kaarsin sitten etelään Ukselmapään ja Lumipään kautta.

Lumipään rinteeltä Pälkkimäoja näkyikin jo, joten suunnistaminen kohti Pälkkimäojan laavua olisi helppoa. Laavu oli omassa kartassani merkattu väärään paikkaan, mikä oli tiedossa, mutta en toisaalta tiennyt laavun oikeaa sijaintiakaan. Kun laavua ei alkanut näkyä, pystytin telttani Pälkkimäojan eteläpuolella olevan hietikon kupeeseen. Iltakävelyllä kävi ilmi, että laavulle olisi enää ollut matkaa vain puolisen kilometriä... Vaan samapa tuo, koska jo valitsemani telttapaikkakin oli hyvä. Mukavaa oli myös se, että nyt teltassa riitti lämpöä aamuun asti.

Kolmannen päivän aamuna otin suunnaksi Pälkkimäpään laen, jonne minut johdatti Pälkkimäojan laavun takaa lähtevä mönkkäriura. Kävelin Pälkkimäpäätä ja Seisomakivenselkää pitkin kohti pohjoista, kunnes reittini ristesi Sarviojalta ja Sudenpesältä tulevan polun kanssa. Loppumatka takaisin Aittajärvelle kulki sitten Maantiekurua pitkin metsän suojassa. Retken kruunasi lopussa odottava Suomun ylitys, joka virkisti mukavasti kuuman päivän jälkeen.

Kaiken kaikkiaan retki meni hyvin ja erosi varsinkin maisemiensa puolesta olennaisesti aiemmista Saariselän reissuistani. Muita kulkijoita näkyi yllättävän vähän paitsi kolmantena päivänä, jolloin Maantienkurussa tuli vastaan toistakymmentä ihmistä.

Mietteitä: ruokailu

Tapanani on hankkia vaelluksella tarvittavat ruoat vasta automatkan varrelta. Tämä johtaa helposti siihen, että ruokia rinkkaan sovitettaessa tila loppuukin yllättäen kesken. Yritänkin valita ruokatarvikkeet niin, että ne ovat paitsi kevyitä myös pienikokoisia. Tästä huolimatta rinkan alkupaino karkaa helposti ylös, jos vaelluksen on tarkoitus kestää pidempään kuin muutamia päiviä. Säilyttääkseni homman mielekkyyden pyrinkin rajoittamaan reissun pituuden 3 - 4 päivään vaikkapa tekemällä useampia pienempiä retkiä.

Päivän ruokailujen perusrunko on omilla retkilläni vakiintunut seuraavanlaiseksi:

• Aamiainen: puuroa, kiisseliä, leipää, kahvia
• Lounas: leipää, makkaraa, kuppikuumaa
• Päivällinen: valmispussi, leipää, kahvia

Aamiaisen kohdalla arvostan yksinkertaisuutta, joka parhaiten toteutuu pikapuuroa valmistaen. Valmiit puuropussit ovat aika pieniä, mistä syystä saatan terästää puuroa kiisselillä. Puurohiutaleet voisi tietty pakata isompaan minigrip-pussiinkin, jolloin isommankin määrän annostelu olisi helppoa.

Lounas jää usein kevyeksi, koska en aina malta pysähtyä laittamaan ruokaa. Joskus sentään keitän vettä ja teen kuppikuumaa, joka edes jotenkin vastaa lämmintä ruokaa. Energiansaannin pyrin turvaamaan syömällä kulkiessa pähkinöitä, rusinoita, kuivahedelmiä ja suklaata.

Illalla leiriytymisen jälkeen valmistan usein jonkun valmispussin. Ne ovat nopeita tehdä, mutta jo 3 - 4 pussia vie repusta aika paljon tilaa. Ostankin yleensä mahdollisimman pieniä (max 100 g) pusseja, ja jos olen liikkeellä vaimon kanssa, syömme joskus yhden valmispussin puoliksi.

Leipä on hyvää, mutta sen vaatima tila on muodostumassa ongelmaksi; varsinkin, kun leivän päällekin olisi kiva laittaa jotakin. Olen aiemmin pakannut reppuuni Koskenlaskija-juustoa ja metwurstia, mutta harkitsen korvaavani ne Ridderheim-makkaratangoilla (tai vastaavilla). Ajatus on, että makkara toimii aina leivän kanssa eikä erillisiä levitteitä tarvita. Makkaratangot säilyvät hyvin, niissä on paljon energiaa ja ne on helppo pakata pieneenkin tilaan.

Leipäongelma on silti jäljellä. Näkkäri on kevyttä, mutta hankalaa pakata. Rieskatyyppinen eväs menee reppuun helpommin, mutta painaa enemmän. Pitäisiköhän siirtyä käyttämään tortilloja? Ne säilyvät rieskaa paremmin, ovat käteviä tankomakkaroiden kanssa ja kyllähän niitä mutustaa sellaisenaankin. Ehkä tortilloja voisi vielä täydentää hapankorpuilla.

Ruoanvalmistusta varten kannan mukanani Esbitin 600 ml:n kattilaa ja kaasukeitintä. Ruokailuvälineinä käytän MSR:n lusikka/haarukka -yhdistelmää, joka mahtuu samanmerkkisen n. 400 ml vetävän kipon sisälle. Koska ruoka valmistuu kaasulla, en yleensä ole innokas sytyttämään nuotiota, ellei se ole aivan tarpeellista.

Juomapullona on 800 ml:n muovipullo, jonka lisäksi mukana kulkee litran vetoinen metallipullo vedenpuhdistustarkoitusta varten. Kaksi pulloa tuntuu vähän liioittelulta, mutta veden saatavuus on tärkeää, enkä toisaalta ole keksinyt tähän parempaakaan vaihtoehtoa.

Mietteitä: muut varusteet

Olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään repussa kannettavien pikkutavaroiden määrää. Jäljelle ovat jääneet lähinnä seuraavat:

• Kännykkä + vara-akku + nappikuulokkeet
• Pieni pyyhe (40 x 40 cm)
• Käsidesi + vedenpuhdistustabletit
• Pieni monitoimityökalu (Leatherman Squirt PS4) + kääntöveitsi
• Kaasusytytin
• Kartta + kompassi
• Aurinkolasit
• WC-paperi
• Kaksi juomapulloa
• Pilli (roikkuu kaulassa)
• Varasilmälasit
• Hygieniapussi: hammasharja ja -tahna, huulirasva, shampoota, aurinkovoidetta, pieni peili
• Ensiapupussi: laastareita, kyypakkaus, paineside, kipu- ja allergialääkkeitä, kortisonivoidetta, punkkipihdit
• Korjauspussi: teippiä, narua, tulitikkuja, tuikkukynttilä, spriipaloja, neula + lankaa

Lisäksi mukana on tarpeen mukaan:

• Hyttyskarkote (kesällä)
• Otsalamppu + telttavalo (syksyllä)
• Monokulaari (joskus tunturissa)
• GPS-vastaanotin (vieraassa maastossa)
• Vaellussauva (jos tiedossa on paljon kahlaamista)

Erillinen GPS-vastaanotin on käymässä tarpeettomaksi, koska kännykkä osaa myös kertoa sijainnin ja ranteessakin on yleensä GPS-kello. Kännykkää käytän muutenkin monipuolisesti, koska se toimii myös kamerana, radiona, mp3-soittimena, pikkulamppuna ja ajanvietteenä (lukeminen, pelit yms.). Ja voihan sillä viestitelläkin, jos verkko löytyy.

Monokulaari on aika turha varuste, koska siitä on harvoin todellista hyötyä. Sillä on kuitenkin kiva tunturissa tiirailla ympärilleen, joten saatan pakata sen reppuun, jos tiedän kulkevani avarille seuduille.

Vaellussauvoja en tykkää kulkiessa käyttää, mutta kahlatessa kolmas jalka on hyödyksi. Toisaalta joen ylitystä varten joku rannalta löytyvä keppikin riittäisi.

Vedenpuhdistuksen hoidan Katadyn Forte MF 1T -tableteilla, joita aika herkästi lisään veteen, joka on tarkoitus juoda keittämättä. Myös pieni pullo käsidesiä on aina mukana, koska käsihygienia on tärkeää retkeillessäkin.

Mietteitä: yöpyminen

Vaatetuksen ohella olen pohtinut myös yöpymiseen liittyvää problematiikkaa. En juurikaan yövy tuvissa (pitäisi kai enemmän), joten makuupussin ja makuualustan ominaisuudet ovat käytössäni tärkeitä. En kuitenkaan ole löytänyt sellaista alustaa, joka täyttäisi kaikki toiveeni:

• riittävän pehmeä
• kestävä
• paino max 500 g
• helppo täyttää ja tyhjentää (ilmapatjat)

Solumuovialustat ovat kestäviä, mutta eivät erityisen mukavia nukkua. Ilmapatjat taas ovat pehmeitä, mutta voivat rikkoutua ja ainakin paksumpien alustojen täyttäminen on hiukan työlästä. Lisäksi alle puolen kilon patjojen suhteen tarjonta ei ole kovin runsasta.

Olen päätynyt tässä asiassa kompromissiin ja kannan mukanani sekä ohutta solumuovia (paksuuus 2-5 mm, 100-200 g) että 2/3-mittaista ilmapatjaa (25 mm, 300 g). Alla pidettävä solumuovi paitsi suojaa ilmapatjaa myös pehmentää kokonaisuutta ja varmistaa sen lämpimyyden. Lyhyen (120 cm) patjan käyttöönotto on nopeaa, koska 4-5 puhalluksen jälkeen se on jo täynnä.

Makuupussin valinta on helpompaa, koska sen voi paljolti tehdä sääennustuksen alimpia lämpötiloja tuijottaen. Useimmiten matkaan lähtee untuvapussi, koska omat reissuni ovat yleensä niin lyhyitä, ettei makuupussin keräämä kosteus muodostu ongelmaksi. Mountain Hardwear MTN Speed 32 on nykyään peruspussini, jota käytän mahdollisimman pitkälle syksyyn. Uskoisin, että uusille makuupusseille luvatut mukavuuslämpötilat pitävät nykyään hyvin paikkansa, kunhan niitä käytetään oikein. Olennaista on, että pussin suu kiristetään pään ympärille niin, ettei lämpö pääse karkaamaan ulos.

Reppuun pakattava teltta määräytyy kohteen ja retkiseurueen koon mukaan. Koko perheen (kolme henkeä) reissuilla mukana kulkee Akka R/S 3, vaimon kanssa retkeillessä Kaitum 2 (tunturissa) tai Nallo 2 (metsässä) ja omilla reissulla Nallo 2 (tunturissa) tai Voimalisko (metsässä). Näistä vain Akkassa on iso absidi, mutta Kaitumin kaksi pientä eteistilaakin toimii hyvin ja yksin kulkiessa pienempikin nurkka riittää. Tärkeänä ominaisuutena pidän sitä, että sisäteltta pohjoismaiseen tyyliin nousee ylös ulkoteltan mukana. Sisäteltan virittäminen sateisessa tunturissa ei houkuta, koska rankka sade muuttaa telttapohjan hetkessä uima-altaaksi.

Telttayöpyminen on parhaimmillaan hyvin miellyttävää, mutta joskus ympäröivät olosuhteet vaikeuttavat nukkumista. Telttaan ropiseva sade ja tuuli voivat tuottaa sen verran melua, että repusta löytyvät korvatulpat ovat tärkeitä siinä missä hammasharjakin. Todella kovaan myrskyyn en ole koskaan joutunut, mutta yöllä tunturiin nouseva ukkonen löytyy kyllä inhokkilistani kärkisijoilta.

Mietteitä: vaatetus

Reissuun lähdettäessä joutuu kerta toisensa jälkeen miettimään, mitä rinkkaan oikein pakkaisi. Voisi ajatella, että pakkaaminen ajan myötä helpottuisi, mutta itselleni ei ole käynyt näin. Ehkä vuosien mittaan lisääntynyt varustemäärä tekee valinnoista vaikeampia?

Myös tavoite keventää kantamusta tuo pakkaamiseen omat haasteensa. Joskus kuulee sanottavan, että varusteiden vähentäminen lisää vaeltamiseen liittyviä riskejä. Itse näen asian niin, että ainakin repun keventäminen pikemminkin lisää turvallisuutta kuin vähentää sitä. Suurimmat ongelmat vaelluksilla johtuvat yleensä kaatumisista tai kahlaamiseen liittyvistä kompuroinneista. Kevyen kantamuksen kanssa on helpompi pysyä pystyssä, varsinkin väsyneenä.

Sopivan vaatemäärän valinta on joskus hankalaa. Miten parhaiten varautua monenlaiseen säähän ilman että reppuun kertyy turhaa painoa? Selvää on, että kerrospukeutumista kannattaa suosia niin, että vaatteet täydentävät toisiaan. Itse olen kesäretkien osalta päätynyt ratkaisuun, joka paljolti rakentuu seuraavien vaatekappaleiden ympärille:

• kulkuasuna G-1000 -takki ja -housut
• alle juoksuvaatteita tarpeen mukaan
• sateen varalle erillinen kevyt kuoriasu
• oleskeluun fleece-asu

Fjällrävenin G-1000 -asut ovat mielestäni toimivia. Ne kestävät kovaakin käyttöä ja ovat riittävän hengittäviä. Täysin vedenpitävää G-1000 -kangas ei ole, minkä vuoksi repusta löytyy myös verkoton kuoriasu, jonka voi nopeasti pukea G-1000 -asun päälle tai käyttää yksistään. Toisaalta tapanani on myös vahata G-1000 -housujen lahkeet niin, että pienemmän sateen kohdatessa kalvohousuja ei heti tarvitse kaivaa esille.

Syksymmällä saatan käyttää kulkuvaatteina hiukan järeämpää kalvotakkia ja -housuja, jolloin reppuun ei tarvitse pakata erillistä sadeasua. Takissa täytyy kuitenkin aina olla huppu, joka räkkäaikaan pitää hyönteiset loitolla ja muutoin suojaa tuulelta ja sateelta. Kesällä lippalakki on hyvä kaveri hupulle, koska se auttaa pitämään pitää nenän kuivana, vaikka vettä sataisi suoraan edestä.

Juoksemiseen tarkoitetut vaatteet ovat käteviä kesävaelluksilla, koska ne ovat ilmavia ja kuivuvat nopeasti. Esimerkiksi polvimittaiset juoksushortsit ovat monikäyttöisiä, koska paitsi että ne toimivat hellehousuina, niitä voi käyttää myös verkottomien kuorihousujen alla estämässä housuja liimautumasta ihoon kiinni. Pitkävartisten sukkien kanssa ne lisäksi vastaavat pitkiä yöhousuja.

Fleece-asu painaa jonkin verran, ja yritinkin jossain vaiheessa löytää sille paremman vaihtoehdon, mutta heikoin tuloksin. Kun teltta on illalla pystytetty, tuntuu mukavalta vaihtaa vaellusvaatteet johonkin joustavampaan asusteeseen. Fleece-asu on riittävän hovikelpoinen silloinkin, kun samalla leiripaikalla on muita retkeilijöitä - pelkkä aluskerrasto höystettynä villashortseilla näyttää hyvältä vain teltan sisäpuolella. Lisäksi fleecen voi pukea päälle yön ajaksi, jos kylmyys pääsee yllättämään.

Yksittäisistä vaatetyypeistä olen erityisesti oppinut arvostamaan liivejä, joilla on helppo täydentää muuta vaatetusta. Hihaton liivi on kevyt, vie vain vähän tilaa ja sen voi joko pukea lisälämmikkeeksi takin alle/päälle (fleece-/untuvaliivi) tai käyttää takin korvikkeena (tuulenpitävät mallit). Jos liivissä on hyvä kaulus, sen tuottama lämpövaikutus voi olla merkittävä. Erityisen käyttökelpoinen liivi on silloin, kun kulkutakin hihat ovat tiukat ja hihallinen fleece-paita ei kunnolla mahdu takin alle.

Mitä jalkineisiin tulee, taidan kuulua vaelluskenkäklaaniin, koska ajatus kävellä kilometrikaupalla kumikengissä on minulle vieras. Leiri- ja kahlausjalkineina olen muutamien kokeilujen jälkeen päätynyt käyttämään crocseja, koska ne eivät paina paljoa, kuivavat nopeasti ja ovat ihan mukavat jalassakin.

Varustekatsaus

Keväällä ajattelin, että tulevana kesänä ei tarvinne tehdä isompia varustehankintoja. Jotain on silti haaviin tarttunut, vaikka entisilläkin epäilemättä olisi pärjätty.

Moni retkeilijä käy jossain vaiheessa läpi vaiheen, jossa kantamusta pyritään keventämään kulkemisen helpottamiseksi. Itse elän tätä vaihetta, ja siihen liittyen hankin pari Osprey Exos -reppua lisää. Poika peri jo ennestään kaapista löytyvän 46-litraisen Exosin (koko M), vaimo sai uuden samanlaisen (S), ja itselleni hankin isomman 58-litraisen Exosin (M).

Exosiin liittyvät käyttökokemukset ovat olleet positiivisia: keveydestä (n. 1 kg) huolimatta repun kantomekanismi on jäykkä eikä vaadi esimerkiksi makuualustaa lisätueksi, pienempiäkin taskuja on tarpeeksi ja repun säätöominaisuudet ovat riittävät kiinteästä selänpituudesta huolimatta. Miinusta tulee lähinnä siitä, että tiukasti selkään kiristetyn repun kehikko tuntuu joskus ylähartioissa, mutta tästäkin pääsee säätämällä eroon, eikä asia ole koskaan vaivannut kävellessä.

Luulenpa, että 58-litraisesta Exosista tulee perusreppu, jota käytän omilla reissuillani. Toinen kevytrepuistani (Osprey Kestrel 68) ajaa myös asian, mutta siinä on yksi ikävä piirre: pyöreäpohjaiset litran juomapullot eivät oikein mahdu täyteen pakatun repun sivutaskuihin. Pienet litteät pullot mahtuvat, mutta eivät ole kovin käteviä vedenpuhdistustablettien kanssa.

Saltoluoktan vierailulla pakkasin Exosiin omien tavaroideni lisäksi Akka R/S 3:n, joka ei ole teltoista pienimpiä, mutta livahti silti Exosiin helposti. Omilla reissulla Akka vaihtuu Nallo 2:een tai Voimaliskoon, jolloin mukaan mahtuu enemmän ruokaakin. Muuten täytyy sanoa, että Akka R/S 3 on erinomaisen tilava teltta, eikä 3.5 kg:n painokaan ole ongelma kolmen hengen porukalla liikuttaessa.

Makuupusseista olen tänä kesänä käyttänyt vain Mountain Hardwear MTN Speed 32:ta, joka onkin pääosin osoittautunut hyväksi kesäpussiksi. On kuitenkin epäselvää, kuinka pitkälle syksyyn pussin lämpöarvot riittävät. Moitteen sana on sanottava pussin vetoketjusta, joka liian helposti vetää ketjun suojalistan hampaisiinsa. Käytännössä ketju liikkuu vain muutaman sentin kerrallaan, jonka jälkeen lista täytyy irrottaa ketjun välistä. Ongelmaan tottuu, mutta entä jos makuupussista pitäisi syystä tai toisesta päästä nopeasti ulos?

Peltotunturin reissulla kohtasimme yllättävän ongelman, kun Primuksen kaasupolttimen (MicronStove Ti) yksi kolmesta kattilan tukijaloista irtosi. Kyseessä on malli, jossa jalat taittuvat epäsymmetrisesti polttimen varren ympärille. Oireilu alkoi siten, että yksi jaloista ei enää kääntynyt yläasentoonsa, ja kun ongelman kanssa aikansa taisteli, jalka irtosi polttimesta kokonaan. Vian korjaaminen olisi vaatinut kolvaamista, joten keitintä olisi voinut käyttää vain kannattelemalla kattilaa jotenkin.

Hankin rikkoutuneen polttimen tilalle Primus Express Stove -mallin, joka on hiukan suurempi, mutta jossa tukijalat avautuvat eri tavalla. Mietin jälkeenpäin, olisiko rikki mennyttä poltinta pitänyt huoltaa jotenkin, esimerkiksi rasvaamalla jalkojen saranoita? Meidän retkeämme polttimen rikkoutuminen ei suuremmin haitannut, mutta jos kulkee sateisena aikana tuvattomilla seuduilla, keittimen toimivuus on tärkeämpää. Ehkä Esbitin spriipaloille voisi tällöin olla käyttöä?

Kotona taas

Perheen yhteinen kesälomareissu on sitten takana. Matka meni hyvin, vaikkakin hiukan liian nopeasti, mutta niinhän se aina. Toisaalta kotiinkin on välillä kiva tulla.

Pallaksella vielä ollessamme tuijotimme Pohjoismaiden sääennusteita, joista varsinkin Norjan ennusteet olivat lohduttoman sateisia. Niinpä luovuimme alkuperäisestä ajatuksestamme ajaa Trondheimin kautta Jämtlandiin, ja otimme uudeksi suunnaksi Saltoluoktan, johon ainakin viikonlopuksi oli luvassa mukavan aurinkoista keliä. Tarkoitus oli, että hakeudumme Saltoluoktan tunturiaseman kupeeseen, josta päiväretkeilemme lähituntureille.

Menomatkalla pysähdyimme yhdeksi yöksi Jällivaaraan, josta jatkoimme heti aamulla kohti Ritsemiä, jotta ehtisimme ensimmäiselle Saltoluoktaan menevälle lautalle. Auton jätimme Kebnatsin parkkipaikalle, josta M/S Langas noutaa kesäaikaan matkustajat kolmesti päivässä. Venekyyti kesti kymmenisen minuuttia ja maksoi ~12 € / nuppi (alennettu STF-hinta, joka myös Suomen Ladun jäseniltä peritään).

Saltoluoktan tunturiasema on hieno paikka, mikä ei sinänsä ole yllätys, koska kyseessä on yksi suurimmista Kungsledenin varrella olevista taukopisteistä. Varsinkin suomalaisittain tarkasteltuna taso on korkea, sillä asemalta löytyy majoituspalveluiden lisäksi monipuolinen kauppa, ravintola, sauna sekä keittiö, joka liesineen, jääkaappineen ja mikroaaltouuneineen vetää vertoja omalle kotikeittiölle. Kyllähän tänne kelpaa väsyneenä tulla rinkka selässä.

Toisaalta palvelut eivät ole ilmaisia, ja varsinkin heikon euron aikana kahden hengen huoneesta saa maksaa melkein saman verran kuin suomalaisessa hotellissakin (pelkkä petipaikka yhteismajoituksessa toki irtoaa 30 - 40 eurolla). Itse emme tästä syystä havitelleetkaan huonemajoitusta, vaan pystytimme telttamme tunturiaseman telttailualueelle, mikä sekin maksoi kolmelta hengeltä yhteensä n. 36 €. Aluksi hinta tuntui hieman kalliilta, mutta palvelutaso huomioiden se oli sittenkin kohtuullinen - telttapaikka leirintäalueella voi olla kalliimpikin.

Saatuamme teltan pystyyn lähdimme patikoimaan kohti Petsjaurea. Reitti kulki tunturin yli ja sillä oli pituutta kuutisen kilometriä suuntaansa. Tunturin päältä avautui hieno näköala Langas-järvelle, ja niinpä pidimmekin lounastauon rinteessä, johon aurinko paistoi mukavasti. Muotkan mäkäräsumun jälkeen kiinnitimme huomiota siihen, että Saltoluoktassa ei juurikaan ollut lentäviä hyönteisiä. Mäkäriä ei näkynyt lainkaan, ja hyttysiäkin oli niin vähän, että asialla ei ollut mitään merkitystä. Epäilemättä ötököitä on joskus enemmänkin, mutta nyt saimme ulkoilla oikein miellyttävissä olosuhteissa.

Jälkeenpäin ajatellen Saltoluoktaan olisi pitänyt jäädä pidemmäksi ajaksi, koska sinne luvattu sadekin taisi lopulta jäädä ennakoitua vähäisemmäksi. Selvää kuitenkin on, että Saltoluoktan ja/tai Ritsemin suuntaan ajetaan joskus uudestaankin.

Retkiä tunturissa ja muualla

Viikko kesälomaa on takana. Matka on edennyt Itä-Lapin, Hetan ja Pallaksen kautta Ruotsin Jällivaaraan, jossa parhaillaan majailemme. Etukäteen luvassa oli aika vaihtelevaa säätä, mutta ennusteita tarkkailemalla olemme onnistuneet kiertämään pahimmat sadealueet. Pidemmät vaellukset ovat tällä kertaa jääneet väliin, mutta lyhyempiä retkiä on tehty useitakin.

Loman alkajaisiksi ajelimme Muotkan Ruoktuun, josta käsin oli tarkoitus tehdä 2 - 3 päivän rengasretki Muotkatuntureiden suuntaan. Tässä ajassa ei pitkälle ehdi, joten ajattelimme vain tavoitella Koarvikoddsia siten, että leiriydymme Peltotunturin koilliskulmalla olevalle järvelle, jonka etukäteen tiesimme hienoksi paikaksi.

Jeageloaivin kautta kulkenut menomatkamme ei kuitenkaan edennyt ennakoitua vauhtia, koska reitille osui rinteessä olevia louhikoita, jotka on kuivallakin kelillä syytä ylittää varovasti. Niinpä pystytimmme telttamme jo Bealdoaivvásin rinteeseen, josta löysimmekin kelpo paikan.

Samalla kuitenkin selvisi, että Koarvikodds on liian kaukana, jos tavoittelemme sitä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Lisäksi olimme saaneet kimppuumme kunnioitusta herättävän mäkäräarmeijan, mikä teki ulkona ruokailusta varsin epämiellyttävää. Kun vielä kaasukeittimen poltinkin rikkoutui, päätimme säästää Koarvikoddsin tuleville reissuille ja tallustaa seuraavana päivänä autolle Peltojoen vartta pitkin.

Retki siis jäi hiukan lyhyeksi, mutta perheen yhteiseksi kesävaellukseksi se oli ihan OK. Peltotunturilla käytiin ja alunperin yöpaikaksi suunnitellulle järvellekin päästiin, tosin vasta toisena päivänä. Maisemat joka tapauksessa olivat hienoja.

Muotkalta lähdettyämme palasimme Saariselälle, josta käsin perheen nuorimmainen teki kaksikin reissua Pielpajärven erämaakirkolle, jossa tuttu kaveri oli töissä. Vaimon kanssa sen sijaan patikoimme Inarin Taimenjärvelle, koska Pielpajärvi oli meille ennestään tuttu paikka. Lisäksi osallistuimme Inarinjärven risteilylle, jonka kohteena oli saamelaisten pyhänä pitämä Ukonkivi.

Saariselän jälkeen ajelimme taas Muotkan ohi jatkaaksemme Karigasniemen ja Kautokeinon kautta Hettaan. Seuraavaksi päiväretkikohteeksi valitsimme Pallaksen lähellä olevan Keimiötunturin, jonka ympäri näytti menevän helpohko polku. Sitä se olikin, tosin vain Keimiöjärven päivätuvalle asti. Siitä eteenpäin maasto oli märkää ja varsinkin Keimiö- ja Sammaltuntureiden välisen satulan jälkeen metsäistä suota oli enemmän kuin tarpeeksi. Soita kiertäessämme helpoksi luultu 10 km:n päiväretki muuttui rämpimiseksi, jota lopulta riitti 6 - 7 tunniksi. Onneksi juomavettä oli riittävästi ja karttakin oli mukana, joten ihan hukkaan matkalla ei jouduttu.

Pallakselta lähdettyämme jatkoimme Ruotsin puolelle. Alunperin suunnittelimme ajavamme lenkin Norjan (ehkä Narvikin ja Trondheimin) kautta, mutta lähipäivien sääennusteet lupaavat siihen suuntaan niin sateista, että taidamme pysytellä Ruotsin suurtuntureiden itäpuolella.

Lomaa näköpiirissä

Toinen kesälomajakso odottaa alkamistaan. Nyt on tarkoitus ajella jonnekin pohjoisemmaksi, koska homma jäi kesäkuussa kesken. Tavoite on päästä muutamaksi päiväksi tunturiin ja toki muutenkin lomailla vähän avarammilla seuduilla. Kohdetta ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta ainakin seuraavat vaihtoehdot ovat perheensisäisessä neuvonpidossa nousseet esille:

• Jämtlandsfjällen
• Padjelanta
• Muotkatunturit
• UKK-puisto

Jämtland on melko kaukana riippumatta siitä, meneekö Ruotsiin laivalla vai Haaparannan kautta ajaen. Toisaalta mielenkiinnon kohteena oleva Jämtlandstrianglen lienee reittinä helpohko, joten se soveltuu mainiosti perheretkeilyyn. Storulvånista pääsee myös nopeasti tunturiin, mikä on hyttysaikana hyvä juttu. Muitakin kulkijoita Jämtlandissa varmasti on, mutta ainahan valmiilta reitiltä voi poiketa sivuun, jos Hej! lakkaa tulemasta luontevasti.

Padjelanta kiinnostaa siksi, että puiston itäosaan pääsee näppärästi Ritsemistä. Poikkesin niillä kulmilla kesällä 2010 ja ajattelin jo silloin, että samoihin maisemiin täytyy joskus palata uudestaan. Alustavasti kartasta on silmäilty Boalnotjåhkkån ympäri menevää reittiä, joka etenee kiintopisteinään Änonjálme - Kisuris - Kutjaure - Vájsáluokta - Änonjálme. Matka taittunee kolmessa päivässä, mikä mahdollistaa kevyet kantamukset. Toinen vaihtoehto voisi olla lentää Helikopterilla Ritsemistä Staloluoktaan ja kävellä sieltä takaisin, mutta jotenkin helikopterin käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen tuntuu vähän turhamaiselta.

Kotimaiset kohteetkaan eivät ole huonoja. Muotka on yhä pääosin näkemättä, ja Saariselkääkin voisi tällä kertaa lähestyä vaikkapa Aittajärven suunnasta. Kuten aiemminkin, sääennusteita varmaan tuijotetaan tarkasti ennen kuin lopullinen suunta on selvillä. Yleensä kuitenkin on niin, että paikasta riippumatta mukavinta on siellä, missä sataa vähiten.

Vaikka heinäkuun loppupuolen säätilasta ei vielä ole tietoa, kulunut viikonloppu ainakin oli lämmin. Niinpä päätimmekin tehdä pienen retken Nurmeksen länsipuolella sijaitsevalle Raesärkkien alueelle. Maasto oli helppokulkuista, lukuisien pienten lampien ympäröimää hiekkakangasta. Itse patikoimme lounastamaan Tammenalussuvannon nuotiopaikalle, jonne menevä reitti oli leveää kärrypolkua. Aurinko paistoi ja miltei helteinen sää oli tainnut lannistaa hyttysetkin, koska niistä ei juurikaan tehty havaintoja.

Raesärkiltä lähdettyämme autoilimme vielä Kolille, josta avautui komea näkymä Pieliselle. Korkeuseroa Pielisen ja Kolinvaaran välillä on paljon, ja Ukko-Koli epäilemättä onkin hienoimpia paikkoja, joita näiltä leveyksiltä löytyy.

Tulevan loman jälkeenkin riittää jännitettävää, koska käytyäni käsikirurgin vastaanotolla selvisi, että jo 1.5 vuotta kipeältä tuntuneessa ranteessani on repeämä, joka vaatinee leikkaushoitoa. Ymmärtääkseni kyse on siitä, että osa ranneluuhun kiinnittyvistä jänteistä on irronnut, mikä ilmeisesti juontaa juurensa toissa talvena tapahtuneeseen kaatumiseen. Kompastuin tuolloin portaissa niin, että jouduin kaatuessani ottamaan käsillä vastaan, mistä ranne ei tykännyt. Hyvä, että asia selvisi edes neljännellä lääkärikäynnillä!