Varrella virran

Kaavin ja Juuan rajalla virtaa erityisesti melojien suosiossa oleva Vaikkojoki. Sen rantamilla kulkee myös Vaikon vaellukseksi kutsuttu vaellusreitti, jota jostain kumman syystä on tähän asti vältelty

Reitti ei varsinaisesti ollut meille tuntematon, mutta nyt päätimme perehtyä Vaikon vaellukseen tarkemmin. Niinpä ajoimme autolla Rakkinekoskelle, josta lähtee polku kohti pohjoisempana olevaa Makkarasärkkää. Hienoja nimiä, muuten!

Alkuperäinen ajatuksemme oikeastaan oli autoilla Makkarasärkälle asti, mutta Rakkinekoskella olevan sillan ylittäminen epällytti. Olihan siinä ajokieltokin, mutta jos silta on niin heikko, ettei kaiteisiinkaan parane nojailla, liekö sillalle muutenkaan mielekästä ajaa autolla?

Oikeasti näytti siltä, että silta kaiteineen on hiljattain kunnostettu, mutta päätimme silti kunnioittaa liikennemerkkiä. Jätimme auton Rakkinekosken P-paikalle, ja lähdimme patikoimaan Vaikkojoen vartta ylös.

Vaikkojoki on jäänyt itselleni hiukan etäiseksi, enkä tiennyt, mistä ja mihin se tarkalleen ottaen virtaa. Kun karttaa katsoo, yläjuoksulta löytyy aika monen nimistä jokea, mutta lopulta vastaan kuitenkin tulee Vaikkojärvi. Eli kai se sitten on Vaikkojoki, joka Rakkinekoskessakin virtaa.

Jokien rantamilla on usein alkukesäisin märkää, eikä Vaikkojoki ollut tässä suhteessa poikkeus. Pitkospuita kyllä riitti satametreittäin, mutta ne olivat vähän rempallaan. Oltiinko niitä vasta laittamassa paikoileen, vai oliko tulva levittänyt ne miten sattuu? Pitkokset ainakin näyttivät melko uusilta.

Polkua ympäröivä märkä suo taisi herättää vaimossa vanhoja pelkotiloja, ja arvelinkin, että suohon kaatumisten maailmanennätys on taas kohta uhattuna.

Ennakko-odotuksista poiketen rouva sinnitteli suon yli kuivin jaloin. Hiukan myöhemmin eteemme kuitenkin tuli lisää kosteikkoja, jotka saivat itsenikin epäröimään ylitystä.

Onneksi Retkikartta opasti, että läheisen Rätkäle-Levän kautta pääsisi kiertämään kastelematta itseään. Tuota pikaa saavutimmekin Makkarasärkän, joka vaikutti... todella hienolta!

Polku eteni särkkää pitkin Vaikkojoen lipuessa vieressä, ja navakka tuuli sai ajoittain hongat humisemaan. Tarvitaanko vielä jotain muuta?

Pian havaitsimme laavun, joka oli rakennettu joen rantaan, ilmeisesti myös melojia ajatellen. Ruokahalua herättääksemme kävimme vielä Rajasuon laidassa kääntymässä, ja palasimme sitten laavulle kahvittelemaan.

Paluumatka eteni pääosin samoja jälkiä kuin mennessäkin. Takaisin Rakkinekoskelle päästyämme oli taas nälkä, joten söimme viimeiset eväät kosken partaalla olevalla nuotiopaikalla. Olisihan siinä ollut keittokatoskin, mutta ruoka loppui kesken. Ehkä ensi kerralla sitten.