Uhkia taivaalla

Koillis-Savon retkeilyreitti Kaavilla on yksi oman kotikulman pisimmistä retkeilyreiteistä. Reitti näyttää kartassa hyvältä, ja etenkin Makkarasärkän osalta se on aika hieno maastossakin. 

Reitin ongelma kuitenkin on, että polusto etenee suurelta osin teitä pitkin. Jos hamuaa yksinomaan kilometrejä, asia ei välttämättä haittaa, mutta yleisesti ottaen polulla on mielekkäämpää kulkea.

Reitistön pohjoisosasta, läheltä Mökkösen kylää löytyy silti osuus, joka näyttäisi sisältävän ihan metsäistä polkua. Kirkkotieksi nimetty pätkä voisi sopia vaikkapa kesäisen sunnuntaipäivän ohjelmaksi.  Päätimme heinäkuun alussa ottaa selvää, miltä Kaavin saloilla näyttäisi.

Jalkautumispaikaksi valikoitui kohta, jossa reitti erkanee tieltä metsään.  Ruohosuon luonnonsuojelualueen tienovilla metsäautotie oli jo hiukan puskittunut, mutta pysäköintiin soveltuvia levikkeitä oli silti mukavasti tarjolla.

Polun pää ei kuitenkaan avautunut ihan yhtä kutsuvana kuin mitä olimme toivoneet.

Reittiä ei selvästikään kuljeta paljon.  En tiedä, olisiko syvempää metsästä löytynyt jälkeä seurattavaksi, mutta kun pohjakartassa ei sellaista näkynyt eikä kirkkotien toinen pääkään vaikuttanut helposti saavutettavalta, päätimme keksiä vaihtoehtoista tekemistä.

Sinänsä pettymys ei ollut suuri, koska tienoo vaikutti muuten hienolta.  Jo yksistään Ylä-Kangaslammen ympäri menevä metsäautotie oli mukava, ja olisi hyvinkin täyttänyt pienen kävelyretken tarpeet.

Koska olimme jo ajamassa tietä pitkin, päätimme hakeutua Ala-Kangaslammen nuotiopaikan läheisyyteen, josta voisimme hiukan tutkia ympäristöä.

Yllä olevassa kuvassa näkyvät molemmat Kangaslammet.  Kuriositeettina mainittakoon, että maiseman yläreunassa erottuvat myös Pisa ja Tahkovuori.

Lampea kiertäessämme kohtasimme liron, joka käyttäytyi kovin uhkaavasti.  Ilmeisesti sillä oli pesä lähellä, koska jalkauduttuni autosta ulos lintu hyökkäili minua kohti.  

Uhka ei väistynyt edes palattuani takaisin autoon, sillä nyt lintu isotteli autolle.  Pelkäsin, että se kiukuspäissään lentää vielä tuulilasiin.

Hetkeä myöhemmin ärtymyksen syy selvisi: tiellä viipotti liron poikanen.  Vaikka emme itse vaanineet sen henkeä, taivaalla hetkeä myöhemmin nähty haukka olisi saattanut tehdä niin.  

Ala-Kangaslampi lienee suosittu uimapaikka, mutta viereinen nuotiopaikka pöytineen oli hiukan vaatimattoman oloinen.  Oli pöydän ääressä silti harrastettu kirjallisuuttakin, joten kyllä se kelpasi meillekin.

Päivän patikointiosuus jäi varsin lyhyeksi, mutta tepasteltuamme hetken tiellä edestakaisin saimme sentään kilometrin täyteen.  Tällaisia pienempiä kohteita kierrettäessä pitäisi aina olla joku varasuunnitelma, mutta sellainen puuttui nyt.

Kun alueen ilmakuvia jälkikäteen tutkii, niissä voi silti hyvällä tahdolla havaita jonkinlaista poluntynkää.  Ehkä Kirkkotietä kannattaa joskus lähestyä pohjoispäästä, kenties polku on sillä suunnalla laveampi.

Vähän Salmia vielä

Tässä vielä Salmin kylän ympäristöä niin kuin Malla sen näki.  Videon alussa oleva pieni suontapainen alue on siis Mäkijärvi, vaikka Mäkisuo saattaisi olla osuvampi nimi.

Linkki videoon

Kevyesti keskellä kesää

Työpäivän jälkeen on usein hyvä tuulettaa päätään, vaikkapa ulkoilemalla.  Olin heinäkuun alkupäivinä päätynyt etätöihin Tampereelle, joten vaihtoehtojen selvittämiseksi minun täytyi hieman tutkia karttaa.

Pirkanmaan retkikarttaan näkyy viime aikoina ilmestyneen monta uutta reittiä.  Se on hyvä asia, koska merkityt reitit eivät yleensä sisällä läpipääsemätöntä ryteikköä. Suosituimmilla poluilla saattaa joskus kokea markkinatunnelmaa, mutta aikaa ja paikkaa optimoimalla siltäkin voi välttyä. 

Koska pääsin liikkeelle vasta iltapäivällä, toivoin löytäväni sopivan kohteen läheltä majapaikkaani, joka sijaitsi Lentävänniemessä.  Lyhyen tutkimisen jälkeen minua alkoi kiinnostaa Porintien eteläpuolella oleva Salmin kierros. Sinne ei olisi pitkä matka, ja aavistuksen mäkisellä seudulla voisi olla hienoakin.  Salminvuorelta saattaisi jopa avautua näköala läheisille järville, Kulovedelle kenties!

Pakkasin reppuuni anopin leipomaa pullaa ja lähdin ajamaan kohti Poria.  Jo reilun puolen tunnin jälkeen saavuin Salmin kylään, jonka kautta tavoittelemani reitti kulkee.

Luontainen lähtöpaikka retkelle olisi Otamusjoen rannassa sijaitsevan Otamuskahvilan pihassa, mutta jostain syystä päädyin ajamaan Saviantien alkupäähän.  Myös sieltä löytyi autolle hyvä paikka, ja polkukin meni ihan vierestä.

Lyhyen tieosuuden jälkeen reitti sukelsi metsään ja eteni opasteiden kera kohti Salminvuorta.  Polun ympärillä oleva kallioinen metsä oli varsin hienoa, mutta itse vuori tuotti pienen pettymyksen.  Ilman apuvälineitä sen laelta ei nimittäin järvimaisemaa avautunut.

Minulta jäi kuitenkin huomaamatta, että hiukan etäämpänä oli tehty metsätöitä; olisikohan niiltä paikkeilta näkynyt paremmin?

Onneksi Malla avasi auttavat propellinsa ja selvitti puolestani, että Kulovesi todella on olemassa.

Laskeuduttuaan Salminvuorelta alas reitti eteni vähän matkaa pikkuteitä ja kylänraittia pitkin.  Keskikesällä saattoi olla vaikutusta asiaan, mutta pienen kylän maalaismaisema näytti silmääni erityisen kauniilta.  Vain tilusten poikki menevä järeähkö voimalinja rikkoi paikoin harmonian.

Kylän pohjoispuolella polku siirtyi jälleen metsään ja kohti Peltokankaanvuorta.  Tämä puolisko reitistä on oikeastaan vielä hienompi kuin Salminvuoren osuus.  Polku oli melko leveää, joten kohde lienee suosittu, vaikka tällä kertaa ei ketään vastaan tullutkaan.

Keskikesän heleydestä huolimatta hyttysiä tai paarmoja oli yllättävän vähän.  Vain vuoren laella olevan Mäkijärven - joka oikeastaan on suo - rantamilla oli muutamia inisijöitä, mutta pääosin äänimaailma koostui aivan muista äänistä.

Liikenteen ääni nimittäin paikoin häiritsi, mikä ei sinänsä ollut yllätys, koska Porintielle oli matkaa vain puolisen kilometriä.  Pitäisi ehkä kulkea yöllä tai käyttää sellaisia korvatulppia, jotka suodattavat matalat äänet pois niin, että vain linnunlaulu kuuluu läpi.

Muilta osin Salmin polun tarjoilemat yllätykset olivat yksinomaan positiivisia.  Penkki tai pari matkan varrella olisi ehkä sopinut ympyräreitin luonteeseen, mutta suon laidassa olevilla kallioillakin kelpasi istuskella.  Mäkijärvi lienee silti joskus ollut ihan oikea järvi?

Paluumatkalla poikkesin vielä autoillen Otamuskahvilalla, joka sijaitsi viehättävällä paikalla joen rannassa.

Palatessani Tampereelle autoilin Kuljun ja Siuron kautta kohti Nokiaa.  Pienempää tietä oli kiva körötellä, ja etenkin Siuron kosken paikkeilla oli muutenkin mukavan oloista.  Jos pitäisi muuttaa Etelä-Suomeen, niin mieluiten johonkin tällaiseen paikkaan sitten.

Haaveet kaatuu

Olen saattanut käyttää samaa otsikkoa aiemminkin, mutta olkoon.  Joskus haaveet kaatuvat, useammankin kerran.

Ei tullut meistä karavaanareita, tai matkailuautoilijoitakaan; ainakaan vielä.  Tässä asiassa kävi lopulta niin, että auton toimituksen merkittävästi viivästyessä päätimme lopulta perua koko kaupan.  Koska kyseessä oli etäkauppa, peruminen tapahtui yhteisymmärryksessä myyjäliikkeen kanssa, eikä siihen liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa

Mutta oliko järkevää perua kauppa nyt, kun auto kuitenkin kuukausien odottamisen jälkeen olisi kohta saapunut?  Oli ja ei.  

Jos tarkoitus on hankkia nimenomaan joku tietty yksilö tai malli, kaupan peruminen tässä vaiheessa ei tietysti kannattaisi.  Meillä ei kuitenkaan ollut sellaista rajoitetta.

Alkuperäinen tarkoituksemme oli saada auto ajoon ennen kesää. Jo ensimetreillä kuitenkin selvisi, että näin ei tule tapahtumaan. Kesän myötä alkoi pikemminkin näyttää siltä, että lomat ehditään pääosin pitää ennen kuin autosta nähdään vilaustakaan.

Lisäksi odotuksen aikana kävi ilmi, että Fiat Ducatosta on tulossa facelift-malli, joka on merkittävästi vanhaa mallia varustellumpi: vakio- tai lisävarusteeksi ovat tarjolla esimerkiksi LED-ajovalot, sähköinen pysäköintijarru, mukautuva vakionopeudensäädin, digitaalinen mittaristo ja pysäköintiavustin.

Vuoden 2022 matkailuautomallit tulevat suurelta osin pohjautumaan uuteen Ducatoon.  Ajatus hankkia vanha malli talveksi pihaan seisomaan ei enää tuntunut mielekkäältä.

Matkailuauton hankinta on yhä tapetilla, mutta yllä mainittujen syiden vuoksi päätimme pitää asiassa pienen tauon.  Kuinka pitkä tauosta tulee, on vielä epäselvää.  

Uuteen Ducatoon pohjautuvat autot kiinnostavat, mutta niiden hinnat tulevat oletettavasti olemaan nykymalleja korkeampia.  Hinnankorotukset saattavat olla 5 - 10 prosentin luokkaa, ilman uusia varusteitakin.

Myös matkailuauton säilytykseen liittyvät realiteetit ovat kevään jälkeen hieman muuttuneet.  Tällä hetkellä näyttää siltä, että auto pitäisi saada mahtumaan kerrostalon parkkiruutuun, mikä tarkoittaa, että verrattain maltillisen kokoisen Caradon kanssakin olisi ollut vaikeaa.  Käytännössä joudumme ottamaan retkeilyautot uudelleen tarkastelun alle.

Retkeilyautoasia ei sinänsä ole ongelma, koska uuden Ducaton henkilöautomaiset ominaisuudet saattaisivat mahdollistaa, että autoa voisi käyttää kaikkiin ajoihin.  Yhdessä pysäköintiin liittyvien rajoitusten kanssa tällöin kuitenkin puhutaan 5,40-metrisestä retkeilyautosta, mikä vaatii hiukan sulattelua.

Sulattelua vaatii myös uuden Ducaton korkeampi hinta, mistä syystä joku 2021-vuosimallinen autokin saattaisi yhä tulla kyseeseen.  Juuri tällä hetkellä sopivia ei vain ole tarjolla.

Kaupan peruuntumisen jälkeen päällimmäisenä fiiliksenä on pieni pettymys.  Uuden auton ostaminen, sen odottaminen ja siitä luopuminen tarjoaa kuitenkin sellaista tunteiden vuoristorataa, että onhan siinä oma hupinsakin.  Ja ehkä keitosta tulee lopulta parempi, kun sen oikein huolella valmistaa.

Ikävä

Nämä olivat kesän valoisimpia hetkiä.  Näin elokuussa niitä on jo hiukan ikävä.

Linkki videoon

Seisokkimiehistä

Piilosensärkiltä matkamme jatkui kohti Lieksaa.  Ilta oli jo pitkällä, joten päätimme menomatkan tavoin yrittää Hotelli Puustelliin yöksi, mutta lappu ulko-ovessa torppasi toiveemme: Hotelli on täynnä.

Siis miten niin täynnä?  Onko Lieksassa joku tapahtuma?  Ei ollut, mutta satuimme kuulemaan, että paikalliset majoitusliikkeet olivat pullollaan jotain... kutsumusmiehiä?

Voi olivatko ne sittenkin komennusmiehiä?  Vaimo puolestaan arvelee, että kyse oli seisokkimiehistä.  Ja muitakin vaihtoehtoja nousi esiin.

En enää muista käytettyä nimikettä, mutta komennusmies käsittääkseni on sellainen, joka täytyy aina käskeä työpaikalle.  Kutsumusmies saapunee oma-aloitteisesti, joten sellaiset lienevät parempia.  Muista en ole varma.

Oli miten oli, emme saaneet huonetta, ja harkitsimme jo palaavamme takaisin Kuopioon.  Seuraavaksi päiväksi oli nimittäin luvassa sateita, joten retkeilyolosuhteet eivät olisi optimaaliset, vaikka lämmintä piisasikin.

Hetken arvottuamme päädyimme - jälleen kerran - Hotelli Pieliseen.  Kotimatka yötä vasten olisi ollut turhan pitkä, ja aamulla matkaa voisi taittaa sateessakin, kiireettä.

Odotusarvoista poiketen aamu kuitenkin valkeni aurinkoisena.  Hmm, pitäisikö sittenkin vielä kurvata... Patvinsuon suuntaan?  

Onnistuimme myymään ajatuksen itsellemme melko helposti, ja pian olimmekin jo Uimaharjusta Kitsiin menevällä tiellä ja matkalla kohti Piiloa, jonka kautta päivän ohjelmaksi valitsemamme reitti kulkisi.  

Matkamme susi- ja karhuteeman mukaisesti kyse oli jälleen pienestä pätkästä Ruunaalta Patvinsuolle menevää Karhunpolkua.  

Tämä osuus Karhunpolusta on metsäisempi kuin Piilosensärkillä, mutta mikäs siinä, kun metsä on kaunista.  Ja kuten Karhunpolulla yleensäkin, fillarillakin olisi ollut helppo edetä. 

Lisämausteen reitille tarjoilee Ukonjoki, joka virtaa polun vieressä aina Kitsintielle asti.  Samoille kulmille, jossa alkukesästäkin poikkesimme, siis.

Nyt retkemme ei yltäisi Kitsintielle asti, sillä tarkoituksemme oli tavoitella vain Ahokosken kupeessa olevaa laavua.  Paikka oli muuten mukava, mutta veden läheisyys oli houkutellut paikalle myös hyönteisarmeijan, joka hieman häiritsi ruokahetkeämme.

Laavulla istuessamme meille selvisi, että edellispäivänä tehty päätös vältellä Koillismaata oli ollut hyvä.  Tuskin olisimme päätyneet myrskyn uhatessa metsään, mutta ei autoilukaan ole mukavaa, jos puita kaatuu edessä ja takana.

Vajaan viikon kestäneen matkan aikana ehdittiin hädin tuskin Pielisen ympäri, mutta hyvä näinkin.  Vähemmän ajamista, enemmän kulkemista ja luontoa.

Uukkari

Aikomuksemme oli jatkaa Kuhmosta kohti pohjoista.  Asialistalta löytyi ainakin sellaisia nimiä kuin Elimyssalo ja Iso-Palonen, joista varsinkin jälkimmäinen on ollut listalla jo pitkään.

Elimyssalon osalta meitä kiinnosti erityisesti Juntinsalon suunnasta tuleva polku, ja Iso-Palosella puolestaan Pikku-Paloselta Iso-Tahkoselle menevä polku.  Molemmat itsellemme täysin vieraita pätkiä. 

Mutta, mutta...  Uutisten mukaan Kainuuta ja Koillismaata oli lähestymässä kesämyrsky, joka ehtisi Kuhmon ja Kuusamon välimaastoon samoihin aikoihin kuin mekin.  Myrskyn ensimmäinen rintama oli juuri tehnyt tuhojaan Oulussa, eikä jälki ollut kaunista.

Kannattaakohan myrskyn keskelle väkisin puskea, jos ei ole pakko? 

Asiaa hetken tuumattuamme päätimme tehdä U-käännöksen.  Päätös ei ollut helppo, koska olin kaikessa hiljaisuudessa haaveillut myös Martinselkosen retkestä.

Myrskyn jälkeinen sääennuste näytti paremmalta, mutta parin vuorokauden odottelu ei tuntunut mielekkäältä.  Tämä on näiden lyhyiden lomajaksojen kääntöpuoli: yllätyksiin ei juuri ole varaa.

Jos pohjoiseen ei ole menemistä, loogisinta on kääntyä etelän suuntaan, ja niin mekin teimme.  Täytettä päivään löytyisi Karhunpolulta, jonne loikkaisimme Suuri-Piilosen ohi kulkevan metsäautotien varrelta.

Lähtöpaikka valittiin niin, että siitä voisi fiiliksen mukaan lähteä kulkemaan joko pohjoiseen, Piilosensärkille, tai etelään, Isosuon suuntaan.  Särkkämaasto näytti kartalla hyvältä, joten aluksi käänsimme nenät kohti harjua.  

Piilosensärkkien ympäriltä löytyykin oikein messevää maastoa: helppokulkuista polkua, avaraa metsää ja pieniä lampia siellä täällä.  Pari hakkuuaukeaa hiukan rikkoo harmoniaa, mutta muuten silmä tykkää kyllä.  Jos oikein muistan, Iso-Palosen liepeillä on hyvin samankaltaista.

Piilosensärkiltä pohjoiseen Karhunpolku jatkuu paljolti samanlaisena, mutta koska osuus oli meille ennestään tuttu, käännyimme särkkien pohjoispäässä ympäri.  Palasimme Suuri-Piilosen rannassa olevalle laavulle syömään eväitä.  

Helteestä huolimatta kulkeminen tuntui mukavalta, joten päätimme ruokatauon jälkeen jatkaa vielä laavulta etelään.  Melko pian saavuimme Isosuolle, jonka vieressä olevaa kaunista harjua pitkin polku eteni.

Suon pohjoispäässä tuntui olevan elämää, etenkin lintuja.  Hipsin varovasti suon laitaan nähdäkseni muutamia linssin läpi, vaikka äänet kuuluivat kovin kaukaa.

Vaikutti siltä, että suolla vietti aikaansa ainakin kuovi...

... sekä töyhtöhyyppä.

Myös käpytikka näytti viihtyvän harjumetsässä, vaikka ohikukijoita hiukan ihmettelikin.

Särkkäistä harjua olisi riittänyt vielä kilometrikaupalla, mutta me käännyimme suon jälkeen takaisin autolle.  Etelämpää löytyvät Persaussärkät jäivät siis näkemättä, mutta niidenkin aika koittanee joskus.

Hieman harakkaperspektiiviä

Harakkasaaren rannoilla kelpaa laiskotella, vaikka osa rannoista lieneekin vähän äkkisyviä.

Linkki videoon

Rantaelämää

Edellisen illan myöhäinen majoittuminen johti siihen, että myös aamutoimet venyivät tavallista pidemmiksi.  Kiire ei onneksi ollut, sillä pikemminkin meillä oli tarve odottaa, että Kainuuseen ja Koillismaalle povatut myrskyt ehtisivät lipua edestämme pois.  Siihen suuntaan matkamme joka tapauksessa jatkuisi.

Hidastelun hengessä päätimme päivän aikana edetä vain Kuhmoon asti.  Yhä helteisempi sää voisi suosia esimerkiksi Harakkasaareen suuntautuvaa pienretkeä.  Niinpä hakeuduimme Kalevala-hotellin lähettyville, ja huoneen varattuamme kirmasimme reput selässä kohti saarta erottavaa salmea.

 

Laiskankangas lienee matalan veden aikaan kuljettavissa vaikka lenkkikengissä, mutta nyt vesitilanne edellytti kahlaamista, mikä oli virkistävää.  Ajan saatossa moni muukin oli kahlannut, minkä saattoi päätellä saaressa menevästä polusta.

Pienestä koostaan huolimatta Harakkasaaresta löytyy useita uimarantoja, joista yhden valtasimme omaan käyttöömme.  Olosuhteet huomioiden muuta väkeä oli yllättävän vähän, vain muutamia ihmisiä siellä täällä.

Saaren itäpuolella on pitkähkö hiekkaranta, jonka yhteydessä olevia rakenteita on hiljattain uusittu.  Tulia kukaan tuskin helteellä tekee, mutta tasainen alusta suosii myös kopterin lennättämistä, mikäli sellainen sattuu olemaan mukana, ja kelläpä nyt ei olisi.

Jos kulkeminen ei olisi niin tärkeää kuin se on, voisi ehkä joskus pysähtyä rannalle makoilemaan.  Mutta nyt ei voi, koska on mentävä, jonnekin.

Harakkasaaressa vierähti kaikkiaan kolmisen tuntia, vaikka mitään erityistä ohjelmaa ei ollutkaan.  Saari taitaa nykyään olla osa Ystävyyden puistoa, mikä on hiukan hassua, koska muut puiston osat ovat pikemminkin erämaisia.  Keräisin mieluusti koko puistosarjan, ellei liikkumista Ulvinsalossa olisi rajoitettu.

Puolangan kunnassa vaalitaan lämminhenkistä pessimismiä, mikä ilmenee esimerkiksi taajamaan johtavien teiden varrella olevina kyltteinä: "Seuraavana Puolanka - Vielä ehdit kääntyä pois" tai "Oletko eksynyt? Seuraavana Puolanka".

 

Mielestäni Ulvinsalokin tarvitsisi muutaman sloganin, joita voisi ripotella polun varrelle.  Ehdotan seuraavaa: "Seuraavana Ulvinsalon ystävyyden puisto - painuthan vittuun täältä!"

Ostaisinko pingismailan?

Paalasmaan jäätyä taakse haahuilimme vielä hetken Kolin maisemissa, minkä jälkeen päädyimme yöksi Lieksan Vuonislahteen.  Olemme saaneet Hotelli Pielisestä hyvän tukikohdan näille Itä-Suomen reissuille.

Itä-Suomessahan menee kaksi pidempää retkeilyreittiä, Susitaival ja Karhunpolku, joiden yhteenlaskettu pituus lienee 230 kilometrin luokkaa.  Molempia on pyritty koluamaan kilometri kerrallaan, ja tämän teeman ympärillä lomaviikkomme näyttäisi tälläkin kertaa pyörivän.

Nyt päätimme ottaa työn alle Naarvan eteläpuolelta löytyvän osuuden Susitaipaleesta.  Päivän kohteeksi valikoitui Harkkojärven rannalla oleva Jorhon autiotupa.  Tehtävän aluksi ajelimme Hattujärventietä samoille kulmille kuin viime syksynäkin.

Keli oli helteinen, joten kilometrit saattaisivat olla tavallista raskaampia.  Helpottaaksemme hieman urakkaamme emme jalkautuneet maastoon vielä Hattujärventieltä, vaan jatkoimme verrattain hyväkuntoisen metsäautotien päässä olevaan silmukkaan, jonka lähettyville oli hyvä pysäköidä.

Vaikka lämmintä oli yli 30 astetta, navakka tuuli helpotti olemista niin, ettei olo ollut erityisen tukala.  Ja kun käveli vastatuuleen, tuuli karkotti lentävät hyönteiset miltei kokonaan.  Vain isoja paarmoja pörräsi metsäautoteillä liikaa.  

Mietin siinä kulkiessani, että kesäretkivarusteisiin pitäisi ehkä sisällyttää pingismaila.  Sillä olisi hyvä hutkia ympärillä pörrääviä paarmoja.  Jos tieto pingismailalla varustautuneesta retkeilijästä leviäisi paarmapopulaation keskuudessa, surisijat saattaisivat muutenkin muuttua varovaisemmiksi.

Itse reittiä ei voi moittia.  Luotolamminsärkällä on oikein kaunista, ja ympärillä oleva korpivyöhyke tarjoaa hyvän suojan modernia yhteiskuntaa vastaan.

Parisen tuntia kuljettuamme saavuimme Harkkojärven rantaan, jonka läheisyydestä Jorhon tupakin löytyy.  

Tuvan lisäksi alueella on pari nuotiorinkiä, mutta kuumana päivänä paras paikka löytyi vesirajan läheisyydestä.  Ranta itsekin oli aika hieno.

Ennen ruokailua kävimme katsomassa tuvan pohjoispuolella olevaa Jorhonjoen lauttaa.  Tai oikeastaan lauttoja on kaksi, sillä kilometriä myöhemmin ylitettävänä on vielä toinenkin salmi.  Niiden takana olevilla Pahakalansärkillä täytynee myös joskus poiketa, mutta nyt emme viitsineet soutaa edestakaisin, kun varsinaista asiaa ei ollut.

Näillä kulmilla olisi kelvannut yöpyä matkailuautossakin, jos sellainen olisi ollut käytettävissä.  Jorhon tuvan lähelle vievä tie näytti verrattain hyväkuntoiselta, ainakin nyt patikoidun loppupätkän osalta.  

Matkailuauto olisi muutenkin yksinkertaistanut loppupäivän ohjelmaa.  Ajatuksemme nimittäin oli, että hakeudumme yöksi Lieksan Puustelli-hotelliin, mutta se oli sunnuntaina suljettu.  Tämän vuoksi ajauduimme lopulta Nurmekseen asti, mikä tarpeettomasti myöhäisti majoittautumista.

Osaltaan matka eteni hitaasti myös siitä syystä, että Ilomantsi-Lieksa -tie on huonossa kunnossa, ja siten hidas ajaa.  Tai ei ehkä koko tie, mutta ainakin Kitsin eteläpuolella oleva osuus.

Eikö tuota tietä nyt viimeinkin voisi korjata?  Päättäjille ei miljardikaan ole iso raha, joten kai tuohon nyt muutaman miljoonan voisi jostain osoittaa?  Paljon typerimpiin kohteisiinkin tuntuu rahaa riittävän.