Punnittua asiaa

Saariselälle suuntautunut, lähinnä varusteiden testailuun käytetty retki osoittautui ainakin rinkan tuunauksen suhteen hyödylliseksi. En pidä itseäni grammanviilaajana, mutta tavoitteenani on silti minimoida kantamani repun paino. Toistaiseksi olen lähinnä keventänyt varusteita ja pienentänyt niiden pakkauskokoa, mutta voi olla, että jatkossa rinkasta täytyy myös kyetä jättämään jotain pois.

Teltta

Itseäni eniten etukäteen kiinnosti se, voisiko lähinnä hätävaraksi hankkimaani Vaude Power Lizard UL -telttaa käyttää vaelluksella myös ensisijaisena majoitteena. Yhden nukutun yön pohjalta ei voi tehdä kovin syväluotaavaa analyysiä, mutta jonkinlainen tuntuma Vaudeen kuitenkin syntyi.

Power Lizard on kohtuullisen tilava teltta yhdelle keskimittaiselle ihmiselle. Kyseessähän itse asiassa onkin 1 - 2 hengen majoite, mutta varsin lämminhenkinen suhde täytyy kahdella ihmisellä olla, jos tarkoitus on samaan telttaan sulkeutua. Yksin nukuttaessa pieneen absidiin saa mahtumaan paitsi kengät myös keskikokoisen rinkan, ja sisälle jää hyvin tilaa muille nyssäköille.

Tilalla on kuitenkin rajansa, eikä Power Lizardia voi tässä suhteessa verrata esimerkiksi kaksikaariseen Nalloon. Yksikaarisen teltan päätila on yleensä matala, minkä huomaa viimeistään silloin, kun nousee huolimattomasti makuuasennosta ylös: pää osuu herkästi ulkoteltan kattoon, mikä helposti johtaa vesivahinkoon.

Power Lizardin ilmanvaihtoa on kehuttu, mutta omasta mielestäni tuuletusräppänät ovat aika pienet. Ehkä ulko-oveakin täytyisi ymmärtää pitää hiukan raollaan? Toki Suomunruoktun metsäinen jokivarsi on vaikea paikka mille tahansa teltalle, mutta Vaude oli yhden hengen kuormallakin aamulla aika kostean oloinen. Tunturissa tuuletus epäilemättä toimii paremmin, jos teltta vaan pysyy maassa kahdeksan pienen kiilan avulla. Itse sujautin kaiken varalta kiilapussiin pari järeämpääkin vaarnaa.

Varsinaista sadetta ei kohdalle osunut, mutta kiinnitinpä silti huomiota myös Power Lizardin matalahkoon sadereunukseen, varsinkin oviaukon kohdalla. On mahdollista, että se tuottaa ongelmia märällä kelillä.

Arvelisin, että omassa käyttöprofiilissani Power Lizardin paikka löytyy nimenomaan hätämajoite-osastolta. Vaikka en harrasta mitään extreme-retkeilyä, teltta on kuitenkin turvapaikka, jonka pitää toimia, vaikka itse sähläisikin. PL ei täysin täytä näitä toiveita, mutta tarjoaa kuitenkin suojaisan tilan ja säilyttää käyttäjänsä kuivana. Osan kilon painoisen rääpäleen puutteista voi antaa anteeksikin.

Rinkat

Olin matkalle lähtiessäni ottanut mukaani kaksi rinkkaa: Haglöfs Matrix 60:n ja Haglöfs OXO 70:n. Ajatukseni oli, että käytän Matrixia aina kun voin, ja OXO:a vain pakon edessä - eli siis silloin, kun tavarat eivät mahdu Matrixiin.

Lukuisten pakkausyritysten jälkeenkään tavarat eivät lopulta mahtuneet Matrixiin, mistä syystä kävin Suomunruoktullakin OXO:n kanssa. Tämä on harmillista, koska Matrix painaa vain 1.7 kg (vs. OXO 2.8 kg), ja olin ajatellut, että riittävästi varusteita tuunattuani saan Matrixista kaverin lyhyemmille reissuille. Aluksi suunnittelemani viiden päivän retki Ukselmapäälle olisi siis ollut ylimitoitettu Matrixin kapasiteettiin nähden, mutta alle kolmen päivän tavaratkin mahtuivat rinkkaan vain, jos valitsin teltaksi Power Lizardin (enkä Nalloa) ja makuupussiksi Haglöfs Goga 1:n (lämpimämmän Goga 2:n sijaan).

Kantolaiteproblematiikan ohjaamana päädyin lopulta hankkimaan Matrixin tilalle uuden repun: Osprey Kestrel 68. Kestrel on olennaisesti Matrixia tilavampi, mutta silti lähes yhtä kevyt (1.91 kg). On selvää, että keveyden saavuttamiseksi jostain on täytynyt tinkiä, mikä Kestrelin tapauksessa tarkoittaa kantomekanismia, jonka säätömahdollisuudet ovat varsin rajalliset. Yhtä varmaa on, että kovin suuria taakkoja Ospreyllä ei kanneta, mutta siitähän ei tässä tapauksessa ole haittaa. Muutoin Kestrel on monipuolinen melko pelkistettyyn Matrixiin verrattuna ja tuntui ainakin kaupan painoilla lastattuna mukavalta selässä.

Muut varusteet

Tunkiessani varusteita Matrixiin mietin samalla, kuinka tavaroiden pakkauskoosta voisi edelleen tinkiä, ja voisiko kenties osan tärkeinä pitämistäni tavaroista jättää kokonaan pois. Tämä pähkäily kannattikin, koska vaihdettuani ensiapupussin puolet pienempää versioon siihen edelleen mahtuivat miltei kaikki EA-varusteeni. Myös hygieniatarvikkeita sisältävä pussukkani koki saman kohtalon ilman että minun tarvitsi deodoranttia lukuunottamatta luopua mistään.

Kaasukeittimen kanssa kävin melkoista ajatuspainia. Olen tähän asti kantanut mukanani Primuksen titaniumkattilaa, jonka sisälle mahtuu hyvin 230-grammainen kaasusäiliö sekä pieni poltin. Yhdistelmä on kätevä, mutta yksin kuljettaessa litran vetoinen kattila on niin painon kuin tilavuudenkin suhteen ylimittainen.

Miettiessäni korvaajaa litraiselle keittimelle kävin läpi ainakin seuraavat vaihtoehdot:

1. Luovun keittimestä kokonaan. Jos vietän illan tuvan lähistöllä, voin hyödyntää tuvassa olevaa keittomahdollisuutta, mutta kauempana telttaillessa syön vain kylmämuonaa.

2. Otan mukaani vain pienen peltimukin mutta en kaasua. Pyrin hyödyntämään tupien keittomahdollisuutta, mutta hätätilassa voin kuumentaa vettä peltimukissa risuja polttaen.

3. Otan mukaani pienen peltimukin ja kaasupullon polttimoineen.

Lopulta päädyin 3-vaihtoehtoon, koska löysin kaupasta juuri sopivan 0.5 litran kokoisen peltimukin, jonka sisälle mahtuu 100-grammainen kaasusäiliö polttimen kera. Tarkoitus on, että hyödynnän tupien kaasua aina kun mahdollista, mutta jos tupaa ei ole (tai en teltassa yöpyessäni viitsi aamulla kolistella tupaan keittämään vettä), saan veden kuumennettua omin välinein.

Lisäksi hankin myös pienen 0.25-litraisen termospullon. Ajatus tietysti on, että omia kaasuvarastoja säästääkseni kaadan kerran keittämäni veden termariin, jolloin voin hyödyntää sitä myöhemmin. En ole vielä testannut, kuinka kauan tuollainen pieni termospullo pitää veden lämpimänä niin, että se soveltuu vaikkapa puuron valmistamiseen. Yön yli ehkä? Termari painaa parisataa grammaa, mutta toisaalta se helpottaa aamutoimia, jos puurovesi on valmiina heti kun on saanut selkänsä suoristettua.

Ja vaikka termoksessa oleva vesi yön aikana jäähtyisikin, se on joka tapauksessa niin lämmintä, että sen kiehauttaminen on nopeaa. Ehkä jopa niin nopeaa, että tehtävään ei välttämättä tarvita edes keitintä vaan hommaan riittää... sytkäri? :)

Lisää loma-ajatuksia

Kesälomareissu on taas tältä erää ohi... Saariselältä poistuttuani ajelin hissukseen Inarin ja Muotkan kautta Karigasniemelle, josta edelleen jatkoin Kautokeinon ohi Hettaan. Hetassa yövyttyäni suuntasin kohti Pallasta pysähtyäkseni matkalla Ketomellassa, jossa hiippasin Pippovuoman luontopolun eli "suopolun". Ja kyllähän sitä suota riittikin... Ehkäpä mieluummin tunturia pitkin seuraavalla kerralla!

Valtaminen jäi muuten tällä erää aika vähälle. Osittain tämä johtui huonosta matkasuunnittelusta, mutta toisaalta yksi vaihtoehtoni olikin vain matkailun ohessa testailla uusia varusteita. Taisin myös tunturissa juostessani hiukan vilustua, koska sain kurkkuni kipeäksi, mikä sittemmin muuttui nuhaksi. Ei se kulkiessani isommin vaivannut, mutta tarkkailinpa silti aamuisin vointiani normaalia enemmän.

Mitä reissusta sitten jäi käteen? Maisemathan olivat jo ennestään tuttuja, mutta varusteisiin - lähinnä teltta, rinkka, makuupussi ja vaatetus - liittyviä kokemuksia kertyi ihan mukavasti. Kun kulkee yksinään, voi mennä omien mieltymystensä mukaan ja tehdä kokeiluja, jotka eivät perheen kanssa reissatessa olisi mahdollisia.

Tällä kertaa keskityin lähinnä keventämään kantamusten painoa ottamalla mukaan 60-litraisen rinkan (Haglöfs Matrix 60) sekä pienen teltan (Vaude Power Lizard UL) ja kevyen makuupussin (Haglögs Goga 1S). Tavoitteeni oli saavuttaa kolmen päivän varusteille alle 10 kg:n lähtöpaino, missä en kuitenkaan vielä onnistunut. En edes saanut tungettua kaikkia tavaroitani Matrixiin, vaan lähdin lopulta testimatkalle kiloa painavamman Haglöfs OXO 70:n kanssa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, kyllähän romppeet Matrixiinkin mahtuivat, mutta rinkka oli niin turvonneen näköinen ja paha kantaa, että en halunnut lähteä sen kanssa liikkeelle. Jo pähkinäpussin kaivaminen rinkan sisuksista oli tavattoman vaikeaa!

OXO:n kanssa Kiilopään rinkkavaaka näytti lähtöpainoksi 13 kg (sisältäen litran vettä), joten Matrixin paino ilman vettä olisi ollut 11 kilon tienoilla. Ei paha, mutta parannettavaakin vielä jäi. Tältä pohjalta jatkoinkin varusteideni tuunaamista ja tein jotain uusia hankintoja. Toivottavasti seuraavalla reissulla olen taas pykälää kevyemmän taakan kanssa liikkeellä! Tosin ihan helppoa se ei tule olemaan, koska jos syysreissusta on kyse, joudun ottamaan takapakkia ainakin tuhdimman makuupussin muodossa. Jo nyt kärsin hiukan koleasta yöstä, mikä tosin saattoi johtua vilustumisestakin.

Muutenhan Lapissa on kiva ajella ja varsinkin Pallakselle on aina kiva mennä; olkoonkin, että Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ei pohjoisosiltaan enää suuria yllätyksiä tarjoile. Toisaalta koko Inarin pohjoispuolinen Lappi on minulle varsin vierasta aluetta, joten kyllähän kuljettavaa riittää tästä eteenpäinkin! Jatkossa täytyy kuitenkin reissuja suunnitellessa olla hieman määrätietoisempi. Jos kohteesta ei vielä tielle lähdettäessä ole selvyyttä, homma menee helposti haahuiluksi.

Loma-ajatuksia

Se on sitten kesäloma... Tuttuun tapaan lomamatka suuntautui taas pohjoiseen, aluksi Saariselälle. Alunperin vaihtoehtoja oli useampiakin, mutta tällä kertaa kohteen valinta oli sääennustusten pohjalta helppoa. Ruotsiin ja Länsi-Lappiin oli luvassa vähintään epävakaista, kun taas Saariselän ennuste näytti päiväkausiksi poutaa ja aurinkoisia kelejä.

Olen ennenkin huomannut, että loman alkaessa on joskus vaikea hankkiutua eroon kiireestä, joka arkea usein vaivaa. Niin tälläkin kertaa. Aluksi oli kiire päästä tien päälle, koska matka pohjoiseen kestää kauan. Ensimmäisenä iltana ajelin lopulta Luostolle asti, jotta ehtisin seuraavana päivänä aikaisin Kiilopäälle ja pääsisin hyvissä ajoin maastoon.

Kovin tarkkoja reittisuunnitelmia minulla ei ollut, mutta jotain keksiäkseni päätin lopulta patikoida Ukselmapään suuntaan, koska se jäi kesäkuun reissun yhteydessä väliin. Niinpä Luostolle päästyäni pakkasinkin rinkkaani tavarat viiden päivän retkeä varten: Kiilopää - Lankojärvi - Sarvioja - Luirojärvi - Suomunruoktu - Kiilopää.

Kiilopäälle ajaessani suunnittelma aikoi kuitenkin epäillyttää. Epämääräistä kiireen tunnettani ei varsinaisesti vähentäisi se, että käyttäisin viikon lomastani viisi päivää turhankulkemiseen sellaisia reittejä pitkin, jotka enimmäkseen olivat jo minulle tuttuja. Ihan alkuperäinen ajatuksenihan oli kevytretkeillä ja testailla uusia varusteita; unohtamatta etäistä haavettanikaan lähteä joskus juoksuvaellukselle, mitä varten olin pakannut mukaani myös maastojuoksukengät ja pienen selkärepun.

Niinpä Kiilopäälle päästyäni luovuin Ukselmapää-haaveistani, otin itselleni huoneen ja siirryin loma-moodiin... Nyt kun minun ei tarvitsisi tavoitella Ukselmapäätä, aikaa riittäisi vaikka mihin! Siispä hetken huilattuani kiskoin jalkaani lenkkarit, pakkasin pieneen juoksureppuuni juomaa, suklaata ja tuulitakin, ja lähdin hölkkäämään Kiilopään rinnettä kohti Luulampea.

Luulammelta jatkoin edelleen Rumakuruun, josta käännyin takaisin Kiilopään suuntaan. Parin tunnin lenkin aikana olin viidesti kaatua nenälleni, mutta kenties vastatuulen ansiosta pysyin pystyssä ja selvisin lopulta ehjin nahoin takaisin huoneeseeni. Joka tapauksessa kokemus oli pääosin asfaltilla ja kävelyteitä juosseelle virkistävä, eikä ajatus juoksuvaelluksesta tuntunut enää kovinkaan etäiseltä. Pitäisi vaan keksiä, mitä pikkuruiseen reppuunsa pakkaisi!

Juoksemisen jälkeen oli taas aikaa ajatella kävelemiseen liittyviä asioita. Autossa makasi kärsimättömänä Vaude Power Lizard UL, jota olin ajatellut testata lomani aikana. Mutta mihin VoimaLiskon kanssa lähtisin? Ukselmapää oli liian kaukana, eikä ajatus jo liiankin tuttujen lähipolkujen tallaamisesta yksin viehättänyt.

Sitten karttaa tutkiessani huomasin, että Ruijanpolulta pääsee kätevästi Kopsusjärvelle, josta edelleen menee polku Suomunruoktuun. Ruijanpolkua en ollut aiemmin mennyt, joten se alkoi kiinnostaa kovasti. Niinpä tuunasinkin rinkkani uudestaan kahden päivän lähiretkeä varten ja kuljin lopulta reitin Kiilopää - Kopsusjärvi - Tammakkolampi - Suomunruoktu - Kiilopää. Varsikin Ruijanpolku oli positiivinen kokemus, vaikka reitti ei tunturimaisemissa kuljekaan.

Parhaillaan majailen Saariselällä ja mietin loppuviikon ohjelmaa... Pari lepopäivää voi olla paikallaan, mutta ehkäpä Länsi-Lappi vetää sitten puoleensa!

Valkoinen Hevonen

Vaikka juokseminen on parhaimmillaan erittäin nautinnollista, on juoksulenkistä helppo kehittää itselleen pakkosuoritus, joka täytyy vaan säännöllisesti hoitaa alta pois. Minulle käy aika ajoin juuri näin. Yleensä syynä on kiire (todellinen tai keksitty), joka estää lähtemästä lenkille silloin, kun periaatteessa olisi mukavinta mennä. Sitten sitä yrittää löytää päiväohjelmastaan tunnin mittaisen aukon, jotta pääsee juoksemaan, vaikka vatsa on täppösen täynnä, silmät hädin tuskin pysyvät auki tai olo ei muuten ole juoksemiselle otollinen. Kun tämä toistuu riittävän monta kertaa, juoksemisen ilo karkaa jonnekin huitsin nevadaan, josta sen tavoittaminen voi olla hankalaa.

Minä olen viime päivinä löytänyt juoksemisen riemun uudestaan. Sain merkkipäivänäni lahjaksi Christopher McDougallin kirjoittaman kirjan "Syntynyt juoksemaan". Kyseessä on faktaa ja fiktiota sekoittava romaani, jonka tarina pyörii paljolti Meksikossa asustavan Tarahumara-nimisen heimon ympärillä. Tarahumarat ovat saaneet julkisuutta (noh, ainakin ultra-juoksijoiden keskuudessa...) erinomaisten juoksijanlahjojensa vuoksi. Lähinnä maissioluella elävät, vain sandaalit jalassa askeltavat tarahumarat ovat menestyneet monilla ultra-maratoneilla, mikä on herättänyt mielenkiintoa heidän elintapojaan ja juoksutekniikkaansa kohtaan. Tarahumaroiden lisäksi tarinaan on liitetty muitakin todellisia henkilöitä, kuten ultra-juoksijat Ann Trason ja Scott Jurek, sekä Caballo Blanco - Valkoinen Hevonen - joka on tarinan keskeisimpiä hahmoja.

Kyseessä ei varsinaisesti ole tietokirja, mutta kirjoittajan mukaansatempaava tyyli on saanut minutkin ahmimaan kirjan sivuja, ja samalla avannut uusia näkökulmia omaankin juoksemiseen. Jopa siinä määrin, että olen miettinyt, pitäisikö kohta koittavalla lomaviikolla kokeilla juoksuvaellusta... Tulin itse asiassa jo muutama vuosi sitten hankkineeksi maastojuoksukengät ja pienen juoksurepun, koska ajattelin lähentää juoksu- ja vaellusharrastusta toisiinsa, mutta paria metsäjuoksulenkkiä pidemmälle en tässä asiassa edennyt. Pitäisiköhän yrittää uudelleen?

En ihan helposti näe itseäni juoksemassa sandaalit jalassa 160 kilometrin mittaista vuoristopolkua, mutta joku paikallinen sovellus lyhyemmin etapein saattaisi olla toteutettavissa. Pallakselta Hettaan ehkä? Tai Nikkaluoktasta Abiskoon? Aluksi voisi yrittää mennä 20 - 30 kilometrin päivämatkoja, jos pidemmät pätkät tuntuvat liian häijyiltä.

Ehkäpä varustaudun tulevaan reissuun myös (maasto-)juoksuvälinein... Ja jos jostain sattuu löytymään maissiolutta, tankkaanpa sitä ensin ja juoksen sitten tunturiin!

Parasta aikaa

Vietinpä eilen 42. syntymisen jälkeistä vuosipäivääni! Aloin siinä sitten aihetta sivuten miettiä, mikä mahtaa olla ihmisen "paras ikä"?

Onko se nuoruus, kun kaikki on vielä edessä ja ihminen on fyysisesti vahva, mutta tekee joskus hölmöjä juttuja? Vaiko keski-ikä, jolloin pohkeissa ei enää ole voimaa entiseen tapaan, mutta toisaalta sitä aika tarkasti tietää, mitä elämältään haluaa ja osaa arvostaa oikeasti tärkeitä asioita? Tai kenties vanhuuden päivät, jolloin "kaikki oli ennen paremmin", mutta elämä kuitenkin on mukavan yksioikoista ja rauhallista.

Muistelen alle parikymppisenä ajatelleeni, että onpa hienoa olla nuori. Tunsin sääliä 40 - 50 -vuotiaita kohtaan, jotka olivat jo menettäneet nuoruutensa ja ilmeisesti vaan odottivat vanhuutta ja siihen liittyviä hankaluuksia. No nyt olen itse samassa jamassa, mutta eihän tämä elämä yhtään hullummalta tunnu! Toisaalta ikääntyminen huolettaa minua hiukan lähinnä siksi, että 10 - 20 vuoden päästä ainakin fyysinen kunto on heikompi kuin tällä hetkellä - ja nytkin eron 10 - 20 vuoden takaiseen huomaa jo selvästi. Miten sitä sitten jaksaa, kun jalka ei enää nouse? Ehkä on viisainta suhtautua vanhenemiseen niin, että iästä riippumatta paras aika on juuri nyt!

No joo... Oikeastaan tarkoitukseni ei ollut tässä pähkäillä mitään elämää suurempia juttuja. Tekstin otsikkoa valitessani mietin pikemminkin vuodenaikoja ja sitä, mikä mahtaisi olla vuoden hauskin kuukausi! Tulin siihen tulokseen, että huhtikuu ja elokuu ovat omia suosikkejani.

Huhtikuussa talven selkä alkaa viimeistään taittua, mutta talvilajeja ja varsinkin hiihtämistä ajatellen olosuhteet ovat parhaimmillaan, ainakin pohjoisemmassa Suomessa. Valoa on paljon ja talven jälkeen myös lisääntyvä lämpö tuntuu mukavalta. Elokuu taas on kesälajien suhteen mainiota aikaa: päivät ovat yleensä lämpimiä, mutta iltojen ja öiden viileys tekee selvää ötököistä, jotka keskikesällä vielä kiusaavat luonnossa liikkujaa. Myös pimenevät illat ovat valoisan kesän jälkeen jotenkin jännittäviä, vaikka pimeydestä on tietty joskus haittaakin.

Nyt eletään siis TOP 2 -kuukautta... Ja minulla on vielä kesälomaakin jäljellä! Ehkäpä lähden taas repun kanssa jonnekin, mutta kohteesta ei vielä ole selvyyttä. Tunturi-Ruotsi kiehtoo suuresti, mutta sinne on aika pitkä matka. Jos kuitenkin meinaan toteuttaa "helikopterivaelluksen", sen aika selvästikin olisi nyt, koska elokuun jälkeen päivittäisiä vuoroja ei juurikaan enää lennetä.

Pohjois-Suomi tuntuu Ruotsia helpommin saavutettavissa olevalta kohteelta, mutta se on vaan harhaa, koska ainakin linnuntietä mitaten etäisyydet ovat jokseenkin samat. Toisaalta esimerkiksi Saariselkä on alueena tuttu, joten kynnys ajaa vaikkapa Kiilopäälle on matala, ja löytyyhän sieltäkin pienellä vaivalla itselleni uusia maisemia. Esimerkiksi patikointi Raja-Joosepista Kiilopäälle kuulostaa oikeastaan aika hyvältä ajatukselta, vaikka alkukesästä sillä suunnalla jo liikuttiinkin.

Hetkittäin puntaroin myös mielessäni ajatusta lähteä Karhunkierrokselle. Olen joskus päiväretkeillyt Juumasta Rukalle, mutta reitin alkuosa Hautajärveltä tai Ristikalliolta Juumaan on enimmäkseen näkemättä. Karhunkierros voisi hyvin soveltua suunnittelemani kevyen retkivarustuksen testailuun, mutta melko metsäistä maisemaahan siellä on tarjolla, mikä ei raapaise omaa sieluani kovin syvältä.

Yksi vaihtoehto voisi myös olla tehdä useampia pieniä retkiä. Muotkanruoktusta käsin parin yön reissukin voisi onnistua; ainakin jos tarkoitus on keskittyä lähinnä kulkemiseen. Myös Saariselälle voisi tehdä lyhyemmän vierailun, jos lähtisi liikkeelle Aittajärveltä, mutta ymmärtääkseni Aittajärven tie on vähän huonokuntoinen. Kolmenkymmenen kilometrin ajomatka muhkuraista soratietä pitkin ei kuulosta hyvältä - ja pitäisihän sieltä vielä tulla takaisinkin. Toisaalta onhan taksikin keksitty, ja tuskin kuljetus Aittajärvelle sen enempää maksaa kuin helikopterikyyti Ritsemistä Staloluoktaankaan... Hmm. [Lisäys: Löysinpä Seppo Suomisen ansiokkaista retkikuvauksista tiedon, jonka mukaan taksi Aittajärveltä Kiilopäälle on vuonna 2000 maksanut 400 mk. Eli lentäminen voi hyvinkin olla kairassa autoilua edullisempaa...]

No, vielä on viikko aikaa suunnitella reissua. Tosin voi olla, että Foreca jälleen kerran valitsee kohteen mun puolestani, joten ehkä asialla ei vielä kannata vaivata päätään liikaa.