torstai 31. joulukuuta 2020

Pientä varmistelua

Valkeisensärkillä kohtaamani keidas vaikutti aidolta, mutta sulkeakseni pois kangastuksen mahdollisuuden varmistin asian myös ilmasta käsin.

tiistai 29. joulukuuta 2020

Keitaalle

Näin joulun jälkeen uskaltanee sanoa, että talvi on tullut Savoonkin. Lokakuussa lumesta ei vielä ollut tietoakaan, vaikka ilma muuten tuntui jo vähän talviselta.

Minulla oli noihin aikoihin asioita Kaavin suunnalle.  Koska päivä oli poutainen, päätin samassa yhteydessä poiketa myös Outokummun Valkeisensärkillä.  Olen edellisen kerran käynyt särkillä ehkä 10 - 15 vuotta sitten, joten paikka lienee siinä ajassa jo muuttunutkin.

Valkeisensärkät on Outokummun kaupugin ylläpitämä retkeily- ja virkistusalue.  Särkkäalue ei ole kovin iso, ja koska Outokummun taajamaankaan ei ole kuin muutama kilometri, paikkaan ei ehkä ensisijaisesti kannata suhtautua luonnonrauhan tyyssijana. 

Säädettyäni odotusarvoni kohdalleen ajelin Valkeisensärkkien pohjoispuolelle, josta löytyy tilavahko pysäköintialue.  Vaikka oli lauantaiaamu ja kello jo kymmenen, lasten kalakeitaalle ei vielä ollut saapunut muita.


En ihan tarkkaan muista, miltä paikka on näyttänyt aiemmilla kerroilla, mutta keitaasta on joka tapauksessa kehittynyt kuin pieni kotakylä.  Kesälomien aikaan täällä lienee enemmän vilskettä; lokakuussa kala ei taida niin käydä pyydykseen.

Itse lähdin reppuni kanssa kiertämään harjualuetta reunustavia pieniä järviä.  Reitteihin liittyvä kyltistö oli melko tuoretta, eikä opasteista ollut pulaa.  Valkeisenkierto on vain muutaman kilometrin mittainen, mutta jos tieosuudet eivät häiritse, reiteistä voi halutessaan kasata pidemmäkin päiväretken.


Harjupolku ei ole harmaana syyspäivänä kauneimmillaan, mutta näyttävä silti.  Polun leveys ja kivisyys kuitenkin paljastavat, että harjulla on kuljettu paljon.


Järven länsipuolella menevä metsäisempi osuus oli kapeampi, ja kun muita ihmisiä ei edelleenkään näkynyt, saattoi mielikuvitusta käyttäen sijoittaa itsensä vaikka jonnekin syrjäseudulle.


Aamupäivän myötä ympäriltä toki alkoi kuulua enemmän ääniä.  Laavuja ja tulipaikkoja Valkeisensärkillä on kuitenkin runsaasti - jopa enemmän kuin mitä kartassa näkyy - ja korona-aika huomioiden jokaiselle seurueelle olisi helposti löytynyt oma laavu, tai nuotiorinki ainakin.  

Positiivista oli myös se, että taajaman läheisyydestä huolimatta tulipaikat olivat kohtuullisen siistissä kunnossa.


Jälkikäteen kävi ilmi, ettei edellisestä särkkävierailusta ihan kymmentä vuotta sentään ole, koska vain muutama vuosi sitten piipahdimme särkillä kesän alussa.  

Ympärillä menevät tiet lienevät talvikunnostuksen alaisia, joten särkille saattaisi helposti päästä myös lumikenkäilemään.  Ja tehdäänhän alueelle latujakin, ainakin paikkakuntalaisten iloksi.

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Vuoden loppusuora

Joulua tuuttaa taas.  Tänä vuonna teimme - ensimmäistä kertaa - päätöksen, että yhtään joululahjaa ei osteta.  Ajatus ei alunperin ollut minun, mutta olen siihen erittäin tyytyväinen.  Lahjojen ostaminen on rasittavaa, kun mistään ei varsinaisesti ole pulaa.

Kohta taakse jäävä vuosi on muutenkin ollut poikkeuksellinen, ensisijaisesti tietysti koronan vuoksi.  Olen maaliskuusta asti tehnyt töitä kotona, enkä enää edes kaipaa konttorille.  Siinä, että ajaa päivittäin muutaman kilomerin päähän tekemään sellaisia asioita, jotka voi aivan hyvin tehdä kotonakin, ei oikeastaan ole mitään järkeä. 

Jotta hommat etenevät sujuvasti kotonakin, vaihdoin 200 mbps-nettiyhteyden 400-megaiseksi.  Lisäksi päivitin jo muutaman vuoden käytössä olleen Google Wifi -järjestelmämme uudempaan Google Nest -versioon.  Jostain syystä niiden saatavuus oli Suomessa pitkään heikko, vaikka järjestelmän julkaisusta on jo yli vuosi.  Verkkokauppa.com:sta sentään löytyi muutama kappale.

Konttorin sijaan mieli aika ajoin haikailee pohjoiseen, josta käsin myös etätyöt onnistuisivat, tai niin ainakin toivon.  Viime talvi ei ollut hyvä hiihtotalvi, eikä nykyinen välttämättä ole yhtään parempi.  Vuokramökki tai hotellihuone riittävän pohjoisessa toisi hiukan eloa tällekin rintamalle.

Tämä mielessäni tutustuin jo aiemmin Lapland Hotels -ketjun etätyöpaketteihin.  Ongelma kuitenkin oli, että paketit olivat... no, melko kalliita (mielestäni).  Niihin oli väkisin pakattu mukaan kaikenlaista turhaa hissilipuista fatbike-paketteihin.  Ainakaan hissillä matkustaminen ei ole sellainen elämys, josta olisin valmis maksamaan yhtään mitään.

Sittemmin tarjolle on tullut myös edullisempia vaihtoehtoja, jotka sisältävät vain olennaisen eli pelkän majoituksen, jopa ilman aamiaista.  Silti majoitukseen saa uppoamaan saman verran kuin mitä kuukaudessa ehtii tienata, mutta ehkä asiasta on mahdollista päästä yli, jos sitä ei aktiivisesti ajattele.  Ja hiihtämisen voi tietysti aina laskea credit-puolelle. 

Muutenhan etätöiden tekeminen on verrattain edullista.  Sen jälkeen kun puoli vuotta remontissa ollut lähikauppamme avasi jälleen ovensa, oma elinpiiri on entisestäänkin kaventunut.  Lähikauppaa kauemmaksi on harvoin asiaa, mitä nyt joskus saatan juoksulenkillä pyörähtää oman kuplan ulkopuolella.  Auton käynnistän joskus ihan vain varmistaakseni, että se yhä toimii.

Kuten yllä olevasta voinee päätellä, koronavuosi on omalta osaltani edennyt aika mukavasti.  Terveyteen liittyviä murheita ei kukaan tietysti toivo, mutta jos tämä on uusi normaali, en enää kaipaa sitä entistä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Puhutaanko vielä säännöistä?

Olen kuluvan viikonlopun aikana pähkäillyt aika paljon EU:n dronesäännöksiin liittyviä juttuja.  Ehkä vähän liikaakin, koska koko asia on alkanut jo ärsyttää.

Lähtökohtaisesti suhtaudun uusiin säännöksiin positiivisesti.  Mutta kun asiaan tutustuu tarkemmin, herää tunne, että hyvään lopputulokseen olisi saatettu päästä vähemmälläkin kohkaamisella.  Eivät kansalliset säädöksetkään aina ole yksinkertaisia, mutta EU-versio on paikoin melkoista huttua.

Ärsyyntyminen saattaa johtua myös siitä, että säännöksistä syntyy helposti erilaisia tulkintoja.  Juuri kun on lukenut ja ymmärtänyt yhden, eteen putkahtaa jostain toinen täysin ristiriitainen tulkinta, ja lopputuloksena on syvä hämmennys.  

Mielestäni rajoituksista olisi voitu tehdä tiukempiakin, jos kokonaisuus olisi ollut yksinkertaisempi.  Suomessa olisi esimerkiksi voitu hyödyntää taajama-käsitettä, koska sen tuntevat kaikki, ja taajamassa lennättämiseen liittyvät riskit ovat suuremmat kuin taajaman ulkopuolella.

Arvatenkin tämä olisi ollut EU-mittakaavassa vaikeaa, koska koko Keski-Eurooppahan on yhtä hemmetin taajamaa.  Toisaalta helppohan säädöksiä on arvostella, kun ei tiedä, mitä kaikkea niiden taakse kätkeytyy.

Olen sittemmin kahlannut läpi myös drone-teoriakokeeseen liittyvän itseopiskelumateriaaliin.  Traficomin laatima materiaali on kohtuullisen hyvää ja mielenkiintoistakin, mutta on siinä omat puutteensa.  Materiaalia on taidettu näin loppuvuodesta kasata aika kiireellä.

Mielestäni yksi sääntöihin liittyvä ongelma on se, että monia niistä ei pysty maalaisjärkisesti johtamaan mistään.  Ei ainakaan sillä tarkkuudella, että niitä olisi helppo noudattaa.

Esimerkki: A2-alakategorian mukaisesta toiminnasta sanotaan seuraavaa: 

"Nämä dronet saavat painaa enintään 4 kilogrammaa, eikä niillä saa lentää satunnaisten ihmisten tai väkijoukkojen yläpuolella. Niillä saa kuitenkin lentää ihmisten lähelle vähintään 30 metrin vaakasuoralla etäisyydellä, tai 5 metrin etäisyydellä, jos matalanopeus-tila on aktivoitu. Jos dronen lentokorkeus on suurempi kuin 30 metriä, tulee etäisyyttä ihmisistä vastaavasti kasvattaa 1:1 –säännön mukaisesti."   

Kuka muistaa tämän kaiken, jos matkassa on useita erilaisia drooneja?  Ja mitä tuo 1:1 -sääntö käytännössä tarkoittaa?  Jokainen korkeusmetri lisää vaadittavaa vaakaetäisyyttä metrillä?  Ei kuulosta lentotilannetta ajatellen kovin helpolta.

Traficomin materiaalissa puhutaan myös itse (ts. yksityisesti) rakennetuista drooneista.  Asia kietoutuu kiusallisesti siihen, miten ja millaisilla drooneilla saa vuoden 2023 alusta lähtien lentää.  Sivuston etusivulla lukee näin: 

"Alle 250 gramman painoista dronea saa käyttää Avoin A1 kategorian ehtojen mukaisesti myös siirtymäaikojen jälkeen"

... mutta opiskelumateriaalissa A1-alakategoriasta todetaan hämäävästi: 

"Yksinkertaistetusti, alakategoria A1 sisältää toiminnan kevyimmillä droneilla: dronen suurin paino on olle 900 gramma. Ensisijaisesti C0- ja C1-hyväksytyt dronet, mutta myös enintään 250 gramman painoiset itse rakennetut dronet."

Siis eikö tehdasvalmisteisilla, C-hyväksymättömillä alle 250 gramman drooneilla saakaan lentää vuoden 2022 jälkeen?  Ovatko itse rakennetut laitteet jotenkin parempia?  Ei ole helpoksi tehty tätä! 

Häiritsevää on myös se, että etenkin painorajoista puhuttaessa käsitteet alle/enintään ja vähintään/yli menevät välillä iloisesti sekaisin, mikä aiheuttaa moniselitteisyyttä.

Monessa kohden myös puhutaan "avoimen luokan drooneista", vaikka toisaalla annetaan ymmärtää, että avoin/erityinen/sertifioitu-kategoriat liittyvät pikemminkin tapahtuvaan toimintaan kuin itse laitteeseen.

Säännökset eivät muutenkaan ole peruskuluttajaa ajetellen aivan yksinkertaisia.  C1-luokiteltujen laitteiden 900 gramman painorajasta A1-kategoriassa todetaan: 

"Jos dronesi on C1-luokiteltu, sen suurin sallittu lentonopeus on 19 m/s. Yleisenä periaatteena suurin sallittu lentopaino on 900 grammaa. Kuitenkin, jos dronesi ei välitä energiaa enempää kuin 80 joulea törmäyksessä suurimmalla nopeudella, drone voi olla painavampi kuin 900 grammaa.

Tähän kannattaa mummonkin kiinnittää huomiota, kun valitsee kopteria pukin konttiin. (Vinkki mummolle: Ota laskin mukaan. Energian voi laskea kaavalla E = ½ mv².  Pakkauksessa olevan km/h-lukeman voi muuntaa metreiksi sekunnissa jakamalla sen 3,6:lla.)

Entäpä lentovalmistelut sitten?  Niihin liittyvät ohjeet ainakin ovat selkeät:

"Käy suunniteltu lentoreitti läpi kaikkien osallisten kanssa. Varmista, että lähtöalueella ei ole esteitä eikä ihmisiä, ja että alueella on tiedotettu lentotoiminnasta. Kauko-ohjaajan tulisi käyttää huomioliiviä ja mahdollisuuksien mukaan laittaa kyltti lentotoiminnasta. Lähtö- ja laskualue on hyvä merkitä huomiokartiolla tai lippusiimalla."

Toivottavasti tässä sentään on kyse lähinnä taajamassa tapahtuvasta lennättämisestä.  Itse en ainakaan ala metsässä mitään kartioita kantamaan.  Ja vaimoa ei kopterin lentoreitti voisi vähempää kiinnostaa.

Vaikka erilaisia sääntöjä luulisi olevan tarpeeksi, en löytänyt yksiselitteistä ohjetta sille, kuinka etäälle droonin saa maksimissaan lennättää.  Olen tähän asti pitänyt jotenkin kohtuullisena rajana 500 metrin etäisyyttä, mutta se ei varsinaisesti perustu mihinkään.

Käytännössä moni drooni ei puolen kilometrin päästäkään erotu juuri lainkaan.  Jos johonkin olisi toivonut hiukan suuntaviivoja, niin tähän!

Voisi ajatella, että asia olisi merkityksellinen jo siitäkin syystä, että jos droonia ei näe kunnolla, silloinhan se on... näköyhteyden ulkopuolella.  Ja tällöin lennättäminen ei enää ole avoin-kategorian mukaista toimintaa, vaan siihen tarvitaan lupa.

lauantai 19. joulukuuta 2020

Muutosten jälkeen

Kun on nukkunut yön yli ja mieli hiukan rauhoittunut, EU-säädöksiin liittyvää asiaa on helpompi tutkia.  Edellisen bloggaukseni kirjoitusprosessi häiriintyi pahasti löydettyäni droneinfo.fi-sivustolta tietoa, joka oli sinne juuri lisätty.  Tämä johti vähän hätäisiin tulkintoihin, joten palataanpa asiaan vielä uudestaan.

Droonin jo omistavaa - tai sellaista kenties hankkimassa olevaa - harrastajaa kiinnostaa tietysti tämä: mitä tapahtuu nykyisille laitteille, joissa ei ole uuden asetuksen edellyttämiä C-hyväksymismerkintöjä (C0 .. C4).  Saako niitä lennättää siirtymäajan jälkeen, siis vuoden 2023 alusta alkaen?

Edellisessä kirjoituksessa esittämäni tulkinta oli, että vanhoja drooneja ei saa siirtymäajan jälkeen lennättää lainkaan, ainakaan ilman ammattikäyttöön verrattavissa olevaa lupaprosessin läpikäymistä.  

Onneksi tilanne ei lopulta taida olla ihan näin paha, koska droneinfo.fi kertoo myös:

"Alle 250 gramman painoista dronea saa käyttää Avoin A1 kategorian ehtojen mukaisesti myös siirtymäaikojen jälkeen.  Kauko-ohjaajan tulee tutustua laitteen käyttöohjeeseen, mutta verkkotentin suorittaminen ei ole välttämätöntä, vaikkakin suositeltavaa."

"Alle 25 kg:n painoista dronea saa käyttää Avoin A3 kategorian ehtojen mukaisesti myös siirtymäaikojen jälkeen. Kauko-ohjaajan tulee suorittaa verkkotentti."

Avoimen kategorian alakategoriat luokittelevat lennättämisen ensisijaisesti siihen liittyvän toimintaympäristön mukaan:

  • Avoin A1 -kategoria: "Lentäminen sallittu myös tiheästi asutuilla alueilla satunnaisten ihmisten, mutta ei ihmisjoukkojen päällä."
  • Avoin A3 -kategoria: "Lennot harvaan asutuilla alueilla kaukana lentokentistä."

Avoin A3-kategoriassa pieneenkin drooniin täytyy käytännössä suhtautua samalla vakavuudella kuin 20-kiloiseen järkäleeseen, eli niin että...

"... toiminta suoritetaan turvallisella vaakasuoralla etäisyydellä, joka on vähintään 150 metriä asuin-, liike-, teollisuus- tai virkistysalueilta" (EU 2019/947)

Nämä ehdot huomioiden vanhaakin droonia saanee siis edelleen lennättää myös vuodesta 2023 eteenpäin, mutta ei välttämättä yhtä lähellä ihmisten ilmoja kuin saman kokoista, uuden asetuksen mukaisesti merkittyä droonia.  Ja tentti täytyy pääsääntöisesti suorittaa.

Omaa käyttöäni ajatellen lievennys on merkittävä, koska lennätän pieniä droonejani pääasiassa korvessa.  Taajama-alueella 150 metrin etäisyysvaatimus voi tietysti rajoittaa toimintaa jonkin verran.

Toinen ulospääsy 2023-pulmasta saattaisi olla se, että valmistajat voisivat takautuvasti hyväksyttää nyt markkinoilla olevat laitteet uuden säännöksen mukaisesti.  Tämä tietysti edellyttäisi, että laitteet täyttävät tietyt tekniset vaatimukset, mutta nykydroonien ominaisuudet huomioiden tämä saattaisi rajoitetusti olla mahdollista.

Ei ole varmaa, tuleeko näin tapahtumaan, mutta ainakin DJI on väläyttänyt tutkivansa tällaista vaihtoehtoa.  Tämä tietysti olisi käyttäjille mieluisinta, vaikka mieleen nouseekin epäily, että vanhojen laitteiden leimaamisen sijasta valmistajat mieluummin myyvät kuluttajille uusia C-merkittyjä laitteita. 

No, vuoteen 2023 on vielä aikaa, ja voi olla, että omakin mieli ja laitekanta ehtii siihen mennessä muuttua monta kertaa.

perjantai 18. joulukuuta 2020

Muutosten edessä

Droonien lennättämiseen liittyvät säännöt ovat jälleen muuttumassa.  Tällä kertaa muutospaine tulee EU:n suunnasta, joten tarkoitus lienee yhtenäistää säännöksiä eri maissa.

Yritän tässä kirjoituksessa hiukan jäsennellä edessä olevia muutoksia.  Olen pintapuolisesti tutustunut uuteen asetukseen (EU 2019/947), ja ymmärtämisen tueksi lukenut myös sitä käsittelevän jutun droneinfo-sivustolta.  Tulkintani siis pohjautuu näihin molempiin.

Aiheesta on jo kirjoitettu muuallakin, joten tarkastelen asiaa lähinnä oman harrastukseni näkökulmasta.  Alla oleva teksti ei siten päde kaikenlaiseen lennätystoimintaan, ja saattaa muutenkin sisältää virheitä.

Mikä muuttuu?

Jatkossa lennättäminen jaotellaan toiminnan riskitason perusteella määräytyviin kategorioihin (avoin, erityinen, sertifioitu), joihin edelleen liittyy laitekohtaisia alakategorioita (A1, A2, A3). Harrastuskäyttö on pääasiassa avoin-kategoriassa tapahtuvaa toimintaa, ja harrastelijoiden kopterit yleensä A1- tai A2-tason laitteita.

Avoin-kategoriassa keskeisimmät lennättämiseen liittyvät reunaehdot ovat:

  • Suurin sallittu lennätyskorkeus lentoaseman lähialueen ulkopuolella on 120 m (aiemmin 150 m)
  • Ohjaajan on mahdollisesti (droonin painosta riippuen) suoritettava verkkotentti (netissä) ja lisäteoriakoe (valvotussa luokkahuoneessa)
  • Droonin käyttäjän on rekisteröidyttävä
  • Droonin paino vaikuttaa siihen, kuinka lähellä muita ihmisiä laitetta saa lennättää

Siirtymäkausi

Muutokset tulevat voimaan vuoden 2021 alusta, mutta niihin liittyy kahden vuoden siirtymäaika, joten täysipainoisesti ne otetaan käyttöön vasta vuodesta 2023 alkaen.  

Tätä blogitekstiä kirjoittaessani asiat yllättäen muuttuivat, tai ainakin droneinfo.fi-sivustolla olevaa tietoa olennaisesti päivitettiin.  Olin jo kertaalleen kirjoittanut oman tekstini näin:

Droneinfo.fi: "Itsekseen harrastavat dronen/lennokin lentäjät alkavat noudattaa EU:n droneasetusta heti sen tullessa sovellettavaksi 1.1.2021. Heidän osaltaan EU:n droneasetuksessa ei ole siirtymäaikaa. Seuraavassa kappaleessa esitetyt laitekohtaiset siirtymäajat koskevat kuitenkin myös heitä."

Seuraavassa kappaleessa sanotaan: "OPS M1-32 mukaan toimivat voivat siirtymäaikana noudattaa siinä määriteltyjä painorajoja. Tässä luetellut painorajat koskevat niitä laitteita, jotka eivät ole CE merkitty EU:n droneasetuksen (EU) 2019/945 mukaisesti."

Tulkitsen tämän niin, että vanhojen droonien (joita ei ole CE-merkitty uuden EU-asetuksen mukaisesti) omistajat noudattavat vuosina 2021 - 2022 siirtymäaikaan liittyviä rajoituksia.  Uusien droonien (jotka on CE-merkitty uuden EU-asetuksen mukaisesti) omistajien sen sijaan täytyy alkaa noudattaa uutta asetusta heti eli vuoden 2021 alusta.  Vuodesta 2023 alkaen kaikki noudattavat uutta asetusta.

Uudet CE-merkinnät ryhmittelevät droonit niiden painon ja ominaisuuksien mukaan luokkiin C0 ... C4.  Näin merkittyjä laitteita ei tosin vielä taida olla.

Juuri kun olin julkaisemassa tekstiä, huomasin droneinfo.fi-sivustoa päivitetyn.  Keskeisin muutos oli tämä:

"EU:n droneasetuksessa on myös laitteita koskevia siirtymäaikoja. Uusien, myynnissä olevien dronejen tulee olla CE-merkittyjä 1.1.2023 mennessä. Tämän jälkeen vanhoja, CE-merkitsemättömiä droneja voi käyttää vain rajatusti."

En ole ihan varma, mitä rajatusti tässä yhteydessä tarkoittaa, mutta ilmeisesti erikseen haettava toimintalupa ainakin vaaditaan:

"Luvasta vapaassa toiminnassa sallitaan 1.1.2023 jälkeen vain CE merkittyjä droneja edeltävän taulukon mukaisesti."

Edeltävässä taulukossa puhutaan vain uusista CE-merkinnöistä C0 ... C4.  Toisin kuin aiemmin annettiin ymmärtää, vanhoista drooneista näyttää siis siirtymäkauden jälkeen tulevan liki lainsuojattomia!  Kauko ei arvosta tällaista asetusta.

Rajoitukset siirtymäkauden aikana

Siirtymäkauden (2021 - 2022) aikana alle 500 grammaa painavien droonien lennättämiseen ei liity koulutusvaatimusta, mutta droonia saa lennättää korkeintaan satunnaisten ihmisten - ei siis ihmisjoukkojen - päällä.  

Vähintään 500 grammaa painavien laitteiden lennättäjien täytyy suorittaa verkossa tehtävä teoriakoe ja siihen mahdollisesti liittyvä, valvottu lisäteoriakoe.  Lennättäminen ihmisten tai ihmisjoukkojen päällä ei ole sallittua (turvarajan ollessa 50 m).

Rajoitukset siirtymäkauden jälkeen

Siirtymäkauden jälkeen (2023 -) alle 250 grammaa painaviin droonien (CE-merkintä C0) lennättämiseen ei liity koulutusvaatimusta, mutta droonia saa lennättää korkeintaan satunnaisten ihmisten - ei siis ihmisjoukkojen - päällä.  

Vähintään 250 grammaa painavien laitteiden (C1 - C4) lennättäjien täytyy suorittaa verkossa tehtävä teoriakoe ja siihen mahdollisesti liittyvä valvottu lisäteoriakoe.  Lennättäminen satunnaisten ihmisten päällä on sallittua vain, jos droonin paino on alle 900 grammaa (C1); muutoin turvaraja on 50 m (C2 - C4).


Mitä se on?

Omiin laitteisiini peilaten muutokset tarkoittavat sitä, että Telloa ja Mavic Miniä saa jatkossakin lennättää ilman suurempia rajoituksia, mutta Sparkin osalta täytyy vuoteen 2023 mennessä suorittaa verkkotentti tilanne on lohduton.
[Edit 19.12.2020 klo 12:08:  Yllä oleva teksti ei pidä täysin paikkansa.  Kuvittelin aluksi, että vuonna 2023 voimaan tuleva luokittelumuutos liittyisi vain vähintään 250 grammaa painaviin drooneihin, mutta se tietysti koskee kaikkia laitteita painosta riippumatta.]
Ajattelin silti suorittaa tentin, vaikka se ei Mallan osalta olisikaan pakollinen.  Jos en pääse tentistä läpi, täytyy kai kaivaa Kaukolle ja Keijolle yhteishauta ja siunata ne maan lepoon. 

Mielenkiintoinen seikka on se, että jotkut isommat Mavic-sarjan kopterit luokitellaan painon perusteella eri aikoina eri luokkiin.  Esimerkiksi Mavic Air 2 (570 g) kuuluu siirtymäaikana A2-kategoriaan, mutta sen jälkeen A1-kategoriaan.  Käytännössä siis siihen liittyvät rajoitukset hiukan lievenevät vuoden 2023 alusta alkaen.

[Edit 19.12.2020 klo 12:08:  Myöskään edellinen kappale ei ole totta.  Uusi CE-merkintä (C0 .. C4) vaaditaan kaikilta laitteilta, eikä nykyisissä Air-koptereissakaan sellaista ole.]

Rekisteröinti

Rekisteröintivaatimus näyttää koskevan liki kaikkia lennättäjiä.  Droneinfo: "Rekisteröintivelvollisuuden ulkopuolelle jäävät vain käyttäjät, joilla on alle 250 gramman painoinen kameraton drone tai drone, joka on CE merkinnän mukaan Lelulain mukainen lelu."

Eli myös alle 250 gramman painoisten laitteiden käyttäjien on liityttävä rekisteriin, jos lennokissa on kamera.  Rekisteröintinumero on merkittävä kopteriin, ja vaatimus koskee myös pieniä drooneja kuten Ryzen Tello tai DJI Mavic Mini / DJI Mini.

Yleistä mutinaa

Kaiken kaikkiaan säädökset tiukentuvat jonkin verran ihan vitusti.  Erityistä huomiota täytyy jatkossa kiinnittää siihen, ettei kopteria lennätetä ihmisjoukkojen yläpuolella.  Lennättäjältä edellytetään nyt myös 16 12 vuoden ikää (pl. lelukopterit, tai jos mukana on täysi-ikäinen valvoja). 

Maksimikorkeuden pieneneminen 150 metristä 120 metriin on mielestäni ihan OK.  Kuvaamisen kannalta asialla ei oikeastaan ole merkitystä, ja ylempänä sitä on vain muiden tiellä.

Kuten ennenkin, lennättäjällä on oltava kopteriin suora näköyhteys.  Sallittuja poikkeuksia tästä ovat seuraa minua -tilan käyttö (jolloin kopteri on enintään 50 metrin päässä ohjaajasta) sekä tilanne, jossa kopteria tarkkailee erityinen tähystäjä.

Omaan harrastukseeni rajoitukset eivät juuri vaikuta, koska useimmiten lennätän kopteriani jossain maan korvessa, ja olen jo aikaisemminkin noudattanut likipitäen vastaavia rajoja uudet säädökset iskevät kuin miljoona volttia.  Miten selitän tämän kaiken Kaukolle?

Tenttivaatimus on järkevä, koska se toivottavasti auttaa vähentämään kopterilennätyksen aiheuttamia vaaratilanteita.  On kaikkien etu, että lennättäjät eivät hölmöile laitteidensa kanssa.  

Myös rekisteröintivaatimus on OK, mutta lehtitietojen mukainen 30 euron vuosimaksu ei.  Kertamaksun ymmärtäisin, mutta toistuva maksu on silkkaa rahastusta.  Varsinkin, kun sen vastineeksi ei saa yhtään mitään, vaan raha lähetetään Afrikkaan, jossa heimopäälliköt ostavat sillä Hummereihinsa bensaa.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Kovaa ja korkealla

Kinahmin liukas lentokeli suosi jälleen videointia.  Tällä kertaa muistiin tallentui tavallista avarampia maisemia: 

perjantai 11. joulukuuta 2020

Onnen kukkuloilla

Kinahmilla on vuosien mittaan käyty useasti, mutta kertaakaan ei ole lähdetty liikkeelle aivan retkeilyreitin pohjoispäästä.  Syksy oli edennyt jo lokakuun puolelle, kun viimeinkin päätimme tehdä niin.  

Tai oikeastaan päädyimme Kinahmille hiukan vahingossa.  Olimme nimittäin ajamassa kohti Rautavaaraa, kun mieli Halunan kohdalla muuttui.  Auringossa kylpevä Kinahmin rinne alkoi houkuttaa enemmän kuin... no, emme oikeastaan edes tienneet, minne tarkalleen ottaen olimme matkalla. 

Hankkeen toteutumista joka tapauksessa edisti vuodenaikaan nähden kaunis ja lämmin sää.  Edellisenä syksynä oli tolkuttoman kylmä, mutta nyt olosuhteet olivat oikein miellyttävät. 

Liuskelouhoksen läheltä löytyi auton pysäköintiin soveltuva tila.  Sata metriä etelämpänä olisi ollut oikea P-paikkakin, mutta sen parasta ennen -päiväys oli jo mennyt umpeen.


Kinahmia on verrattain kivutonta lähestyä pohjoisesta.  Samat vertikaalimetrit on tietysti noustava suunnasta riippumatta, mutta liuskelouhokselta lähdettäessä nousu on sopivan loivaa ja reitti helppokulkuinen.

Vuoren pohjoispäästä avautuu myös kukkulan paras näköala.  Vaikka olen tässä kuvassa kiivennyt kiven päälle, riskejä kaihtava retkeilijä voi toki nauttia maisemista maan pinnan tasolta.


Retkeilyreitin palvelutaso on sitten viime syksyn kohonnut.  Pohjoishuipun eteläpuolella oleva hakkuuaukea on nimittäin otettu hyötykäyttöön, ja nyt aukean laidasta löytyy hieno penkki!


Lounaan suuntaan avautuvaan rinteeseen ei pohjoistuuli puhalla, mutta aurinko lämmittää senkin edestä, ja maisema on laadukas.


Avoimella paikalla on myös hyvä lennättää kopteria.  Vaimoa harrastukseni taitaa silti ajoittain kyllästyttää.


Onneksi puoliso hehkuu taas onnea, kun matka viimein jatkuu.


Kinahmin umpilaavulla ei tällä kertaa ollut ketään, mutta päätimme silti mieluummin evästellä Kinahmin huipulla olevalla taukopaikalla.

Istuutuessani mäen harjalla olevalle penkille näin siinä jotain ylimääräistä.  Penkin päällä oli aivan kuin... punkki.  Tarkempi tutkiskelu kuitenkin paljasti, että kyseessä oli vain puusta lennähtänyt hede tai joku muu kasviperäinen pala.  Punkki... Kinahmilla?  Heh!


Kun hetkeä myöhemmin mussutin tyytyväisenä leipääni, havaitsin taas jotain outoa, tällä kertaa omassa lahkeessani.  Nyt kohde kuitenkin liikkui ja kipusi säärystimen tarrareunaa pitkin kohti vartaloni pyhimpiä osia.  Äh, se oli oikeasti punkki.

Johdateltuani eläimen viimeiselle matkalleen istahdin takaisin penkille vain huomatakseni, että lahjettani kiipesi toinenkin punkki.  Hemmetti!  Pitääkö tässä alkaa kesken ruokailun tutkia, mitä vaatteiden alta löytyy?
 
En muista, että olisimme aiemmilla Kinahmi-retkillämme kohdanneet punkkeja, mutta ehkä lämmin sää oli saanut ne villiiintymään.  Voi myös olla, että säärystimen tarrareuna toimi haravana, joka tehokkaasti keräsi punkit heinikosta.

Oli selvää, että paluumatkan aikana lahkeita tuijoteltaisiin useasti.  Punkeista on mukavampi hankkiutua eroon silloin, kun ne vasta ryömivät vaatteiden päällä.


Punkkien ohella muuta eläimistöä ei juuri näkynyt.  Yhden linnun sentään onnistuin kuvamaan, mutta sekin muistutti lähinnä Kuopion keskustassa olevaa oksapoikaa.  Ja ehkä siinä oli ripaus Trumpiakin.


Ruokailun jälkeen selvittelimme vielä Kinahmin epäselvää laavutilannetta, josta viime syksynäkin kirjoitin.  Ei länsirinteestä mitään laavua löytynyt, vaikka kartta niin väittääkin, eikä laavua näyttänyt koskaan olleenkaan.

Loppumatkan aikana kohtasimme vielä yhden punkin, tällä kertaa vaimon lahkeessa.  Luulen, että ne ovat tykästyneet aurinkoiselle metsähakkuuaukealle kasvaneeseen heinikkoon.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Hyllyjen välissä

Olen hetken tuijotellut verkkokaupan nettisivua. DJI on hiljattain tuonut markkinoille uuden version Mavic Mini -kopteristaan.  Julkaisusta on jo hieman aikaa, mutta en ole aiemmin ehtinyt perehtyä uutuuteen mitenkään.

Ulkoisesti uutta kopteria ei juuri erota vanhasta mallista, mutta sen sanotaan sisältävän ainakin seuraavat parannukset:
  • OcuSync 2.0  
  • Tuki 4K-videoille ja raw-kuville
  • Uudet moottorit
Uuden kopterin virallinen nimi on DJI Mini 2, ja sitä entiseen tapaan myydään peruskokoonpanon (~480 €) ohella myös hiukan varustellumpana Combo-pakettina (~620 €).  Lisähinnalla saa lähinnä pari lisäakkua ja lataustelakan, jotka ovat peruskäytössäkin tarpeellisia.  Kauko-ohjain sentään sisältyy jo peruspakettiin.

Uusi malli painaa edelleen alle 250 g, mikä tosiasiassa oikeuttaa sen koko olemassaolon.  Pähkäilen nyt, pitäisikö vanha malli päivittää uudella.


Uusista herkuista tärkeimpänä pidän OcuSync 2.0 -ominaisuutta, joka on peräisin isommista DJI-koptereista.  Kyse on tekniikasta, jota käyttäen kauko-ohjain ja kopteri keskustevat keskenään.

Itse olen ollut tyytyväinen jo vanhan Mavic Minin käyttämään Enhanced Wifi -tekniikkaan, jonka kantama CE-alueella on speksin mukaan kaksi kilometriä.  OcuSyncin myötä lukema kuitenkin nousee kuuteen kilometriin, joten parannus on merkittävä.

Koska kopteriin on kaiken aikaa säilytettävä näköyhteys, suurista kilometrilukemista ei periaatteessa ole hyötyä.  Käytännössä on kuitenkin niin, että jos kantama on pitkä, radioyhteys toimii luotettavammin myös lyhyemmillä etäisyyksillä.  Yhteyden laatuun kun vaikuttavat niin maastoesteet (puut, rakennukset) kuin muutkin häiriötekijät (taajamassa esimerkiksi wlan-verkot).

Parantuneet kuvausominaisuudet kelpaisivat myös.  Toisaalta 4K-videotiedostot ovat isokokoisia, joten niiden käsittely tietokoneella olisi entistä työläämpää.  Meillä ei ole 4K-televisiotakaan, joten tämä ominaisuus ei ole aivan oman toivelistani kärjessä.  Mutta ehkä mieli jossain vaiheessa muuttuu.

Uusien moottorien sanotaan olevan entistä vahvempia ja hiljaisempia.  Niiden myötä kopterin lentoaika on hieman pidentynyt ja tuulensieto parantunut, mitä tosin voi olla käytännössä vaikea todentaa.  Lähtökohtaisesti tilanne joka tapauksessa on se, että kovalla tuulella alle 250 gramman painoisen kopterin oikea paikka on maan kamara.

Uusi malli herättää silti innostusta, jota hillitsee lähinnä yksi seikka:  OcuSyncin myötä myös kopterin käyttämä kauko-ohjain on vaihtunut.

Ongelma on se, että uusi ohjain on melko iso, liki tuplakokoinen vanhaan verrattuna.  Asialla ei ehkä muuten ole merkitystä, mutta reppuun pakattuna suuresta koosta on haittaa.  Ja miksi kauko-ohjaimen painoa ei kerrota missään?

Uusi ohjain vaikuttaa kuitenkin käytettävyydeltään hyvältä. Kännykkä asennetaan nyt ohjaimen yläpuolelle (ennen alle), jolloin se on entistä paremmin ohjaajan näkökentässä.  Myös puhelimen kiinnitysmekanismi on aiempaa monikäyttöisempi.

Kuten taannoin kirjoitin, hankin jokin aika sitten kopterikännykäksi iPhonen, koska aiemmin käyttämälläni Android-puhelimella oli tapana ladata akkuaan siihen liitetystä kauko-ohjaimesta.  Tai ehkä ilmiö kumpusi pikemminkin USB-standardista kuin itse puhelimesta, mutta kopterikäytössä se joka tapauksessa aiheutti ongelmia.

Harmikseni uudesta puhelimestakin on paljastunut virtaongelmia.  Vaikka puhelinta ei räplää lainkaan, sen akkuvaraus putoaa hämmentävän nopeasti.  Jos täyteen ladatun puhelimen sammuttaa, akku tyhjenee silti parissa viikossa.  Tämän jälkeen luuria ei saa hetkeen käyntiin edes kaapelin kanssa.  Kun lataaminen viimein alkaa, se kestää tuntikausia, ja varsinkin viimeiset prosentit tuntuvat olevan kiven takana.  Onkohan siinä jotain vikaa?

Uuden DJI Mini -ohjaimen akun sanotaan kestävän entistä pidempään, jopa 2,5 tunnin verran.  Voisinkohan sen myötä ottaa taas käyttöön vanhan Android-luurini.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Rantaviivaa

Ehkäpä lyhyesti vielä palaan syksyiselle Kallavedelle, kohta nämä rannat ovat kuitenkin jäässä.

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Mennään lossilla

Syyskuisen viikonlopun jälkeisenä maanantaina minulla oli vielä vapaata.  Olin ajatellut lähteä käymään jossain Rautavaaran suunnalla, kenties Tiilikkajärvellä tai Metsäkartanolla, mutta parin tunnin ajomatka suuntaansa alkoi mietityttää.  Kun päivät lyhentyvät, ei neljää tuntia kannata kannata käyttää autossa istumiseen.

Lopulta päätin viettää vapaapäiväni jossain lähempänä Kuopiota.  Silmäilin karttaa yrittäen keksiä, mistä päin kotikaupunkia voisi tarkkailla vähän erilaisesta perspektiivistä.  Tällöin esiin pomppasi Vaajasalon saari.  

Olenko koskaan käynyt Vaajasalossa?  Siellähän on viinitila ja kaikkea!  Kesäaikaan tilalle pääsee laivalla risteillen, mutta syksymmällä täytyy käyttää omaa autoa ja tyytyä lossiin. 

Lähtemistä edisti se, että samalta suunnalta löytyisi muutakin mielenkiintoista.  Olin toukokuisen Pirunpesäretkemme lopuksi tiiraillut Tulivuori-nimistä kukkulaa, joka näyttää kartassakin hieman omaleimaiselta.  Nythän tuon voisi katsastaa tarkemmin.  Mutta ensin kohti Vaajasaloa, siis!


Lossimatka Vaajasaloon on lyhyt, mutta eipähän tarvitse kauan lauttaakaan odotella.  Saareen päästyäni hakeuduin aluksi sen lounaispuolelta löytyvään satamaan, jonne risteilylaivatkin rantautuvat.

Laiturilta Kuopion keskusta ja Puijo torneineen erottuvat hyvin, tosin etäisyyttä ei olekaan kuin reilun viiden kilometrin verran.  Talvella välin voi mennä myös jäätietä pitkin, mutta enpä ole koskaan kokeillut sitäkään. 


Vaajasalo on Kallaveden saareksi suuri, mutta ei silti mitenkään valtava.  Ajomatka saaren eteläosan läpi kuitenkin paljastaa, miksi sitä on alettu kutsua saloksi.  Luonnonsuojelualueella metsä on aarnimaista, ja siellä kuulemma liikkuu ainakin peuroja ja ilveksiä.
 
Asioituani Alahovin viinitilalla jatkoin matkaani takaisin mantereelle ja edelleen kohti Tulivuorta.  Minkähän vuoksi paikalla on sellainen nimi?  Mitään vulkaanisia piirteitä ei asiaan välttämättä liity, koska joskus tällaisia kukkuloita on nimetty niillä poltettujen tulien vuoksi (henkien karkoittamiseksi tai jostain muusta syystä).

Vuoren profiili huomioiden ainoa järkevä tapa nousta vuorelle on lähestyä sitä lännestä, loivaa sivua pitkin.  Jostain syystä päädyin silti vuoren eteläpuolelle, metsäautotien silmukkaan.  Silmukka oli keskellä tiheähköä metsää...


... joka ei varsinaisesti houkutellut puoleensa.  Lisäksi aloin epäillä, onko vuoren jyrkkää rinnettäkään mielekästä kiivetä.  Niinpä luovuin - ehkä hiukan hätäisesti - ajatuksesta nousta vuorelle itse.  Sen sijaan lähetin Mallan asialle.



 
Tehtävä jäi siis edelleen hiukan vajaaksi.  Täytynee myöhemmin tutkia, pääsisikö vuorelle helpommin lännen suunnasta.   Jos kohde kaikesta huolimatta on tuliperäinen, se tietysti voi räjähtää ennen kuin ehdin paikalle uudelleen, mutta jospa tuo nyt vielä hetken malttaisi.

Tulivuorelta matkani jatkui kohti Ritoniemeä saaden samalla jo ympyräreissun piirteitä.  


Vaikka Ritoniemen lomakylää ei ole enää ollut vuosiin, sen kohtalo surettaa yhä.  Rappeutuneet rakennukset tuovat mieleen Tsernobylin, koska näyttää aivan kuin niistä olisi lähdetty hirmuisella kiireellä.



Toisaalta, jos olen rehellinen itselleni: mikäli lomakylä olisi vielä hengissä, en kuitenkaan menisi sinne.  Ympäristön puolesta ehkä voisinkin, mutta maksavana asiakkaana en.  Ajatus viettää vapaa-aikaa lomakylässä on minulle vieras, vaikka moni sellaisissa varmaan viihtyykin.


Ritoniemen jälkeen edessä oli vielä yksi lossimatka.  Puutossalmen lossi liikennöi kauniilla paikalla, ja iso alus jaksaa edetä, vaikka syksyinen tuuli jo vähän puhaltaisikin.  

Nyt onneksi oli helpompaa.  Tyynellä kelillä lossimatka päihittää Ruotsin risteilyn mennen tullen, ja on kaiken lisäksi ilmainen!

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Keihäsjoen kuulumisia vielä

Keihäsjoen reissulta syntyi pieni aurinkoinen video.  Pimeänä vuodenaikana aurinkoa ei koskaan ole liikaa!

maanantai 23. marraskuuta 2020

Tarinoiden lähteellä

Syyskuun loppupuolella oli vielä mukavan lämmintä, vaikka ajankohta jo muistutti lähestyvästä talvesta. Rospuuttoajan koittaessa retkeilyn luonne muuttuu, joten tunsin tarvetta lähteä jonnekin, kun kaikki olisi vielä helpompaa.

Kaikkein aurinkoisimmalta näytti idässä.  Niinpä pakkasin reppuni ja lähdin ajamaan kohti Juukaa ja Keihäsjoen suojelualuetta.  Samalta suunnalta löytyisi tarvittaessa muutakin mielenkiintoista - esimerkiksi Juuanharjut - joten yhdeksi päiväksi tekemistä olisi ihan tarpeeksi.

Keihäsjoella on tullut käytyä useasti, mutta syksyisenä aikana ei sittenkään kuin kerran.  Vaikka alue on verrattain helposti saavutettavissa, siellä saa yleensä kulkea aika rauhassa.

Itselleni paikka on erityinen myös siksi, että olohuoneessamme on Keihäsjoki-aiheinen taulu, jonka sain Kaukolta syntymäpäivälahjaksi vuosi sitten.  Ja ehkä muutkin perheenjäsenet osallistuivat lahjaan jotenkin.  

Perille päästyäni jätin auton Panjantien länsipuolella olevalle sorakuopalle, josta lähdin kulkemaan kohti Ala-Ruokosen eteläpuolella olevaa niemeä.


Kapeasta niemestä tuli mieleen Kaiskunniemi, jossa muutama viikko aiemmin kävimme.  Kaipa tällaiset kohteet väkisinkin muistuttavat toisiaan.  Hieno paikka tämäkin, joka tapauksessa.


Keihäsjoen tuvalla ei menomatkalla ollut ketään.  Aavistuksen varjoisalla paikalla joen rannassa oleva tupa voi kesällä olla hyttysien suosiossa, mutta syksyllä ympäristö on miellyttävä.  Pihaan oli sitten viime näkemän ilmestynyt uusi pöytärakennelmakin.


Nykyisen kämpän paikalla on aiemmin ollut pato- eli tammivahdin kämppä. "Tammivahdin tärkein tehtävä oli nostaa / säädellä uittoveden korkeutta", kertoo luontoon.fi.  Kuulostaa leppoisalta hommalta, mutta kuten metsänvartijan pestissäkin, palkkaus on huono.  Tai siis sitä ei enää ole.

Suuntasin jokivarressa menevälle polulle.  Se veisi muutaman kilometrin päässä olevalle Pettäisen vuokrakämpälle, jossa ajettelin käydä kääntymässä.

Keihäsjoen ympäristöhän on nimenomaan vanhojen metsien suojelualuetta.  Polun ympärillä oleva luonnontilainen metsä onkin kaunista, tosin kaatuneet puunrungot voivat hiukan haitata kulkemista.  Reitti on myös vaihteleva, koska matkan varrella on niin aarnimetsää kuin avaraa metsäkangastakin.
 
Vaikka joen pinta oli matalalla, jokirannassa oli paikoin märkää.  Yleensä tapanani on pukea säärystimet silloin, kun niitä ei tarvita (ja päinvastoin), mutta tällä kertaa varuste oli hyödyllinen.

Jostain kohtaa olisi saattanut päästä joen yli kuivin jaloin, ainakin kaatuneisiin puihin tukeutuen.  Siltaa ei edelleenkään näkynyt - joskus sellainen kai oli - mutta ehkä se olisi liian helppoa.


Pettäisen kämppä odotti minua Nurmisen takana, Petäisen rannassa.  Kämpällä on tosiaan tuollainen murteenomainen nimi, tai ainakin luulen sen olevan peräisin kansan suusta.


Rannassa oli vielä lämpötilan puolesta hyvin kesäistä, vain hyttyset puuttuivat. 


Paluumatkalle lähtiessäni minusta tuntui, että joku katseli minua kämpän ikkunasta. Mutta hetkinen... ovihan oli ulkopuolelta lukittu!  Oliko joku unohtunut sisälle?  Vai näinkö ne kummitustarinat syntyvät?