Käy rotkolaaksosta polku

... mutta Pitkämäeltä ei.

Päätimmepä sunnuntaipäivän ratoksi lähteä hiukan ulkoilemaan. Sopivan kohteen valinta tuntui jälleen vaikealta. Ensin ajattelimme ajaa Kolille ja käydä katsomassa Pirunkirkkoa, joka on aivan Pielisen rannassa oleva pitkä, rakomainen luola. Kolille on kuitenkin 2 - 3 tunnin ajomatka, eikä puoli päivää kestävä matkustaminen tällä erää kiehtonut. Niinpä luovuimme Koli-suunnitelmasta ja aloimme selata nettikarttoja löytääksemme lähempää jotain mielenkiintoista.

Itse etsin retkireittejä lähinnä Metsähallituksen Retkikartta.fi-sivuston ja Infokartta Oy:n tuottaman karttapalvelun avulla. Jälkimmäinen ei ole maantieteellisesti kovin kattava, mutta sen avulla löytää usein pienempiä, paikallisesti ylläpidettyjä polkuja, joita Metsähallituksen sivusto ei tunne. Tällainen on esimerkiksi Juankoskella oleva Pitkämäen luontopolku (n. 10 km). Pitkämäelle ajaa reilussa puolessa tunnissa, joten valitsimme sen päivän kohteeksi. Tarvittaessa ehtisimme poiketa myös Seinävuoren Rotkolaaksossa, johon ei Pitkämäeltä ole kuin parinkymmentä kilometriä.

Merkityllä luontopolulla kulkiessaan selviää usein ilman karttaa. Pitkämäen reitillä opastus oli kuitenkin heikkoa, eikä polustakaan ollut apua, koska sitä ei juuri maastosta erottanut. Meillä oli onneksi mukanamme netistä tulostettu karttasivu.

Reitin alkuosa kulki latupohjaa ja tietä pitkin, mutta tämän jälkeen "polku" kääntyi heinikkoiseen rantametsään ja siitä edelleen kohti Pitkämäen harjannetta. Tässä vaiheessa matkaa taitettiin jo pääosin umpimetsässä, mikä ei oikein vastannut ennakko-odotuksiamme luontopolusta. Lopulta kyllästyimme rytöiseen sekametsään ja lompsimme autolle samaa reittiä kuin mitä olimme tulleetkin. Pitkämäki jäi siis valloittamatta, mutta retken pituudeksi kertyi kuitenkin 6 - 7 km.

Pitkämäeltä jatkoimme Seinävuorelle, jossa olimme käyneet kerran aikaisemminkin, tosin jo kymmenisen vuotta sitten. Tuusniemellä sijaitseva Rotkolaakso ei ehkä ole Suomen tunnetuin luontokohde, mutta hieno paikka silti! Samanlaisia jyrkänteitä löytyy muualtakin, mutta Seinävuoren alue lienee yksi helpoiten saavutettavista.

Kiersimmme Rotkolaakson ympäri kulkevan lyhyehkön polun ja evästimme lähtöpaikassa olevalla laavulla. Reitti on mukava, mutta märällä kelillä sen varrella olevat kallioluiskat ovat aika liukkaita. Ja vaikka nyt ei puhuta mistään Grand Canyonista, alueella oleva muistutus kulkemiseen liittyvästä omavastuusta ei ole ihan turha.

Veljekset

SOS:sta tilattu Osprey Exos 34 saapui eilen lähipostiin. Paketin haettuani päätin koepakata repun muutamaa pientä makuupussia ja nyssäkkää käyttäen. Vertailun vuoksi tungin samat romppeet myös aiemmin käyttämääni 33-litraiseen Taloniin, joka siis on kokonsa puolesta samaa kaliiberia. Muutenkin reput ovat paljolti kuin veljekset: ne on pääosin tehty samoista materiaaleista, taskujen lukumäärä ja sijoittelu ovat identtiset, painoluokka on sama jne. Vain rungon rakenteessa on eroa.

Isommat Exos-mallit vaikuttavat jotenkin litrakokoaan suuremmilta, ja siksi odotin, että myös Exos 34:n yllättäisi positiivisesti tilavuudellaan. No, ehkä pääosasto onkin kohtalaisen iso, mutta ei sen suurempi kuin Talonissakaan. Voi olla, että Exosin rinkkamainen ulkomuoto saa repun näyttämään tilavammalta kuin mitä se oikeasti on.

Litran ero reppujen nimelliskoossa selittyy ulkotaskujen mitoituksella. Exosin "kengurutasku" on hieman suurempi kuin Talonissa, mutta enemmän eroa löytyy sivutaskuista. Vajaan litran juomapullo mahtuu Talonin taskuun vain alaosastaan, ja varsinkin tyhjänä se tuppaa hivuttautumaan taskusta ylös. Exos nielaisee saman pullon korkkeineen, ja viereen jää vielä tilaa hansikkaille tai jopa pienelle sadetakille. Yläläpässä olevat taskut ovat jokseenkin samankokoiset. Jostain syystä 34-litraisessa Exosissa ei ole kengurutaskun alla samanlaista vetoketjutaskua kuin isommissa Exos-malleissa.

Ero pakattujen reppujen kannettavuudessa oli odotetun kaltainen. Exosissa olevaa kuormaa ei huomannut muuten kuin lisäpainona hartioissa. Talonista sen sijaan tuli täyteen pakattuna hankalan muotoinen, eikä sitä huolimattomasti pakattuna olisi voinut kantaa lainkaan.

Toisaalta jos reppua ei ole tarve pakata piripintaan, löysärakenteisen Talonin saa kiristettyä selkään Exosia tiukemmin. Tämä voi olla hyvä ominaisuus silloin, kun on tarkoitus lähteä juoksemaan, hiihtämään tai pyöräilemään. Kävellen tapahtuville päiväretkille Exos on mukavampi kaveri.

Nyt reppu jupiset

Kesäkausi ei ole vielä tyystin ohi, mutta iltojen viilentyessä siltä alkaa jo tuntua. Väistelen ajatusta selaamalla retkeilytarvikkeita myyvien liikkeiden nettisivuja.

Kesän aikana tehdyt varustetäydennykset ovat liittyneet lähinnä kantolaitteisiin. Alkukesästä vaimolle hankittiin vaelluksia ajatellen 55-litrainen Osprey Exos, ja myöhemmin itselleni päiväretkikäyttöön saman valmistajan Talon 33.

Jos Exos olikin erinomainen ostos, Taloniin en ole ollut täysin tyytyväinen, vaikka sitä Retki-lehden testivoittajanakin mainostetaan. Tarkoitukseni ei alunperin edes ollut ostaa Talonia, vaan kiikarissa oli Exos-sarjan pienin eli 34-litrainen reppu, jota en kuitenkaan paikallisista liikkeistä löytänyt. Siksi päädyin Taloniin, joka oli ~samanpainoinen, mutta hiukan Exosia edullisempi.

Talon ei suoranaisesti ole huono reppu, mutta ei se olennaisesti ole halpahallien tusinareppuja parempikaan. Sadan euron hinta ainakin on kohtuuton. Itseäni eniten kiusaa se, että Talon ei - ainakaan täyteen pakattuna - ole kovin ryhdikäs reppu. Myös sivutaskut ovat juomapulloja ajatellen varsin pienet.

Exosissa on yksi tärkeä ominaisuus, joka erottaa sen Talonista: kunnon runko. Koko reppua kiertää alumiinikehys, jonka ansiosta reppu tuntuu selässä ~samalta kantamusten määrästä riippumatta. Lisäksi kehys mahdollistaa ilmavan selkäosan, joka on Exosissa toteutettu kehykseen pinnoitetulla verkolla. Toisaalta tuotteiden suora vertailu ei ole ihan reilua, koska Talon on selkeästi päiväreppu, mutta Exos jonkinlainen "puolirinkka".

Seikkailu Talonin kanssa johti lopulta siihen, että tilasin verkkokaupasta Exos 34:n, jota nyt odottelen saapuvaksi. Ehkä Talonista tulee vielä hyvä hiihtoreppu; Exos ei nimittäin leveän runkonsa vuoksi ole hiihtokäytössä parhaimmillaan.

Merkille pantavaa on, että en menneenä kesänä kertaakaan käyttänyt "oikeata" rinkkaa. Suurin eli 58-litrainen Exos on riittänyt niillä muutaman päivän reissuilla, joita kesän aikana tehtiin. Epäilemättä rinkallekin löytyy vielä käyttöä, mutta kantolaitteen valinnalla saavutettava 1 - 2 kilon säästö ohjaa helposti kevyempään vaihtoehtoon.

Kuulumisia rintamalta

Pitkään viipyvä kesä on mukava juttu. Kesäloma on kuitenkin jo lusittu, ja hieno sää uhkaa jäädä hyödyntämättä. Olisi ollut kiva toteuttaa syksyllä vielä yksi hiukan pidempi vaellus, mutta se ei nyt onnistu. Onneksi viikonloppuisin voi tehdä lyhyempiä retkiä.

Iisalmen ja Kajaanin välissä sijaitseva Talaskangas on itselleni uusi kohde. Talaskankaan retkeä on suunniteltu aiemminkin, mutta ehkä alueen metsäinen luonto ei ole riittävästi houkuttanut, koska reissu on aina jäänyt tekemättä. Nyt se kuitenkin päätettiin toteuttaa, kun ei muutakaan keksitty.

Kuopiosta Talaskankaalle ajaa reilussa parissa tunnissa. Me lähdimme liikkeelle alueen luoteiskulmassa olevalta Jyleikönkankaalta ja patikoimme Pikku-Talaksen kiertävän noin 12 km pituisen reitin. Polku mutkitteli sammaleisia metsiä ja soita pitkin, ja sen varrella oli kolme taukopaikkaa. Itse evästimme Pikku-Talaksen itäpuolella olevalla kodalla, mutta järven länsipuolella oleva laavukin vaikutti ihan mukavalta.

On silti sanottava, ettei Talaskankaan kaltainen metsäkohde raapaise omaa sieluani kovin syvältä. Talaskankaan metsät eivät ole mitään ryteikköä, mutta Lapin kitukasvuinen luonto ja itärajan hiekkapohjaiset kangasmetsät viehättävät silti enemmän. En oikeastaan ymmärrä, mitä erinomaista ympäristöliikkeen vihreät soturit ovat alueessa 80-luvun taisteluiden aikana nähneet. No, puissa roikkuvat naavat ovat kyllä hienoja!

Talaskankaalta lähdettyämmme ajelimme metsäautotietä länteen kohti 8770-tietä ja siitä edelleen Kiuruvedelle. Matkalla poikkesimme vielä Paljakanvuorella, joka sijaitsee Kiuruvedeltä Pielavedelle menevän 561-tien varrella. Kohteeseen ei ole opastusta, mutta netistä ennakkoon tulostettu karttasivu auttoi löytämään parkkipaikan, jonka kupeesta vuorelle nouseva parin kilometrin mittainen luontopolku lähti.

Paikan nimi antaa olettaa, että mäen laella olisi tarjolla jonkinlainen näköalakin, mutta tämä toive ei toteutunut. Paljakanvuoren ehkä mielenkiintoisin yksityiskohta onkin huipulta muutaman sadan metrin päässä oleva onkalo tai luola ("Pirunpesä"), joka on joskus ollut yli 20 metriä syvä. Sittemmin luolaan on kipattu kiviä ynnä muuta, jotta eläimet eivät putoaisi aukkoon. Polun varrelta löytyy myös laavu ja nuotiopaikka, mutta ne eivät nykystandardein mitattuna ole erityisen siistejä (kyseessä ei ole metsähallituksen ylläpitämä reitti).

Kun viimein palasimme kotiin, oli jo pimeä. Juurikaan kauemmas ei siis tähän aikaan vuodesta kannata päiväretkille lähteä.

Lenkillä

Tämän vuoden Kuopio Maraton on takana. Taisi olla 11. kerta, kun itse osallistuin tapahtumaan. Kuten monesti aiemminkin, juoksin puolikkaan matkan vaimon kanssa.

Sää oli todella hieno: auringonpaistetta ja lämpöä +20 C. Moni oli uskaltautunut reitille jopa T-paidassa, mutta itse pukeuduin konservatiivisesti pitkähihaiseen juoksupaitaan. Se ei ole leikin asia, jos Kallavedeltä tuleva viima hyydyttää juoksijan matkan varrelle.

Säästä huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - tapahtuman järjestelyt eivät tällä kertaa osuneet ihan kohdalleen. Matkan varrella olevilla juomapisteillä oli jatkuvasti pulaa urheilujuomasta. Useimmiten juomaa joutui jonottamaan, mutta yhdellä rastilla se kerta kaikkiaan loppui kesken. Onneksi vettä sentään oli tarjolla riittävästi.

Ehkä juottoloiden logistiikkaa sotki sekin, että maratoonarit ja puolikkaan matkan juoksijat lähtivät tänä vuonna matkaan eri aikaan. Tästä huolimatta kyse on niin yksinkertaisesta asiasta, että sen hoitamiseksi ei tarvita oraakkelitason osaamista. Riittää, kun matkan varrella on juoksijamäärään nähden ylimitoitettu määrä juomaa, pöytiä ja henkilökuntaa. Eiksje?

Vielä maalissakin jokin meni pieleen, koska en missään vaiheessa saanut näppiini mitalia, joka kaikille osallistujille jaetaan. Mitali ei ole itselleni tärkeä - ja huomasinkin sen puuttuvan vasta kuullessani muiden puhuvan omistaan - mutta joku ensikertalainen olisi voinut pettyä enemmänkin.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta tuntuu silti hyvältä, että perinne jatkuu. Joskus tekisi silti mieli osallistua johonkin toiseenkin juoksutapahtumaan, kenties jossain Kuopiota pohjoisempana.

Perinteisellä tyylillä

"Ee hättee, Väesälänmäk näkkyy."

Lapinlahdella kuulemma hoetaan tätä sanontaa, tai ainakin joskus on niin tehty. Väisälänmäen perinneluontopolulle on opasteet 5-tieltä asti, mutta jostain syystä mäki on tähän asti jäänyt näkemättä, vaikka Lapinlahden ohi on kerran jos toisenkin tullut ajettua. Kesäloman viimeisenä päivänä oli aikaa hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä.

Luontopolulla on pituutta vain 2.6 kilometriä, joten se soveltuu hyvin sunnuntaikävelyyn. Väisälänmäen laella on näkötorni, josta avautuu mukava (kansallis-)maisema mäen itäpuolella olevalle Onkivedelle. Puurakenteinen torni ei ole tolkuttoman korkea, mutta sen rakenteisiin on sisällytetty heilurimaisia tukkia, joiden tarkoituksena lienee vaimentaa tornin huojumista.

Reitin varrella oleva Karjamajakahvila on opasteiden mukaan auki elokuun loppuun asti, mutta onneksemme tarjoilu ei päättynyt keskellä viikonloppua. Toisaalta reitin varrelta löytyy katettu tulipaikkakin, jossa omat kahvit voi nauttia, vaikka kahvila olisi jo vedetty talviteloille.