Maisema Kolilta

Jos Eero Järnefeltillä olisi ollut drone, olisiko taiteilija malttanut tuntikausia seistä rinteessä hyttyset seuranaan? Vai olisivatko monet Koli-aiheiset maalaukset jääneet tekemättä; Maisema Kolilta ja muutkin?

Linkki videoon

Vikaa kaasujalassa

Syksyisen kesälomaviikkomme loppu häämötti jo, mutta kun hyvät kelit suosivat edelleen, emme malttaneet ajaa Paiholasta suorinta tietä Kuopioon. Sen sijaan koukkasimme kohti Kolia, vaikka emme olleet ihan varmoja, oliko se alkusyksyinen retkeilysesonki huomioiden järkevä suunta.

Ylä-Kolin puolelta löytyy kuitenkin yhä polkuja, joita emme ole koskaan menneet. Ehkä suurin osa muista kulkijoista liikkuisi Ukko-Kolin eteläpuolella, jossa reittivalikoima on laajempi.

Ajoimme Reiskan Ollilan pysäköintialueelle, joka on lähellä Ylä-Kolintietä, mutta kunnollisten ajo-opasteiden puuttuessa hiukan piilossa. Ollilan kulmalta liikkeelle lähtien voisimme tehdä muutaman kilometrin mittaisen lenkin Ipatin ympäri.

Koska itse suosimme yleensä pienempiä kohteita, Kolilla retkeily edellyttää pientä aivojen uudelleenkalibrointia. Kolin poluilla väkeä tulee ja menee, eikä vaaroilta löydy samanlaista rauhaa kuin vaikkapa itärajan reiteiltä. Kaikenlaisia sääntöjäkin on paljon, joten tarkkana saa olla.

Toisaalta maisemat ovat kauniit, ja onhan Koli paikkana ja luontonsa puolesta erityinen. Rinteestä voi löytää vaikkapa esihistoriallisen linnunjalkafossiilin, joka on mahdollisesti kuulunut Phorusrhacidae-lajin edustajalle. Liekö lintu sumussa osunut Kolin rinteeseen, ja pudonnut sitten maahan?

Kiehtova on myös Mattilaan vievän tien varrella tekemäni leijonahavainto. Onkohan tämä karannut Yrttisuolta vai mistä?

Ipatin rinteessä menevät polut tarjoavat näkymän Kolin historiaan. Mäen länsipuolella olevat Mattilan, Ollilan ja Turulan tilat ovat nykyisin osin matkailukäytössä, mutta Mattilan rakennukset ovat takavuosina toimineet myös jonkinlaisena kulttuurin kehtona, jossa aikaansa ovat viettäneet monet taidemaalarit kuten esimerkiksi Kolilla viihtynyt Eero Järnefelt.

Kolin maalareiden on täytynyt olla hyväkuntoisia, sillä tasaista maastoa Kolin rinteiltä ei juuri löydy. Mattilan tilalta satamaan vievä reittikin - joka joskus on ollut nykyistä merkittävämpi kulkuväylä - on pelkkää mäkeä, tosin vain kilometrin mittainen.

Nykyisin Ylä-Kolin polut ovat paljolti sorastettuja, ja siinä mielessä helppokulkuisia. 

Mattilan tilan pihapiiri on viehättävä. Jos ei ole tarvetta yösijalle, pelkälle kahvillekin voi pysähtyä.

Oma retkemme oli tässä vaiheessa niin alkumetreillään, ettei kahvia vielä tehnyt mieli. Niinpä jatkoimme sataman kautta koukaten Vaaralanahon tulentekopaikalle.

Ipatin rinteet eivät ainakaan puuston osalta edusta ihan tyypillisintä pohjois-karjalaista luontoa. Osittain tämä johtuu kasken poltosta, jota tällä seudulla on pitkään harjoitettu. Ja poltetaan vieläkin, ainakin perinnemielessä.

Tämä oli oikeastaan piristävän erilainen retki Kolille. Ehkä olen vältellyt paikkaa ihan turhaan, osittain vanhojen mielikuvien pohjalta.

Illaksi jatkoimme Merilänrantaan, ja Pieliseen! Olen kesän 2024 aikana uinut enemmän kuin monena edellisenä kesänä yhteensä, ja kaiken sen syyskuussa.

Syysiltoina hämärä laskeutuu Merilänrantaan melko varhain, mutta Pielisen takaa aamulla nouseva aurinko lämmittää yhä aikaisin. Vaunuilijoita oli edelleen yllättävän paljon, myös ulkomaalaisia. Respa kuitenkin oli jo illalla kiinni. Vähän haikeaa tällainen.

Niin on taas yksi loma paketissa. Minusta tuntuu, että ajoimme viikon aikana paljon, mutta ehdimme silti hädin tuskin Pielisen ympäri. Ehkä on hyvä, että pidemmät reissut tuli tehtyä nuorempana, kun kaasujalka oli raskaampi. Nykykunnolla olisi turha haaveilla mistään Välimerelle suuntautuvista automatkoista.

Mä yössä kuljen

Olen viime päivinä jälleen pohtinut Adrian rengasasioita. Tarkistin Reiskan renkaiden urasyvyyden, joka oli vielä 4 - 5 milliä. Kulutuspinnan puolesta niillä siis pärjäisi vielä tämän kesän, mutta ei kovin pitkälle seuraavaa.

Minua häiritsee se, että en yhtään luota Reiskan alla oleviin Agilis-renkaisiin. En tästäkään syystä halua ajaa niitä sakkorajalle, koska tokihan renkaan kestävyys heikkenee kulutuspinnan ohentuessa. Kumeja on myös korjattu kahdesti, joten ihan uudenveroiset ne eivät tältäkään osin ole.

Kuten olen monesti maininnut, mieleni tekisi hankkia jotkut maastokäyttöön soveltuvat renkaat - kuten BFGoodrich All-Terrain, jonka uutta KO3-mallia ei kuitenkaan vielä saa Suomesta (Ducato-koossa). Ei siksi, että kuvittelisin Fiatin olevan maastoauto, vaan siitä syystä, että uskon sellaisten renkaiden kestävän paremmin myös normaalia käyttöä. ("Normaali" tässä tapauksessa tarkoittaa, että auto ajetaan jossain hevonv*tunkuusessa olevan metsäautotien päähän.)

Otin muutama päivä sitten bfgoodrich.fi-sivuston kautta yhteyttä BFGoodrichin maahantuojaan tiedustellakseni KO3-mallin saatavuutta. BFGoodrich on Michelinin alabrändi, joten tietoa ei herunut sen enempää kuin taannoisessa keskustelussani Michelinin edustajan kanssa.

Yhteydenottoni oli silti hyödyllinen, koska sen myötä tajusin, että renkaiden valintaan liittyy tekijöitä, joita en ollut aiemmin huomioinut. 

Olen tähän asti lähinnä tuijottanut rekisteriotteeseen merkittyä rengaskokoa ja verrannut renkaille ilmoitettua kantavuusindeksiä Adrian akselipainoon (1960 / 2000 kg). Akselipainoon nähden BFGoodrichin 115/112 -indeksi on riittävä, mutta toisaalta Adrian rekisteriotteessa lukee, että tyyppihyväksytty rengas on "225/75R16CP 116/114Q". 

Nopeusluokka (Q) ei rajoita menoa, koska jokseenkin kaikkien renkaiden luokitus riittää siihen vauhtiin, jota Reiskalla pääsee. Mutta pitäisikö kantavuusindeksi (116/114) ja Camping-merkintä (CP) tulkita aivan kirjaimellisesti, siis akselipainot unohtaen?

Arvelin, että vastauksen saattaisivat tietää seuraavat tahot:

• Renkaan valmistaja ja/tai maahantuoja
• Katsastuskonttori
• Vakuutusyhtiö

Ihan aluksi kysyin asiasta tekoälyltä, jonka kanta merkintöihin oli melko ehdoton:

Myös Michelin maahantuojalta saamani sähköpostivastaus oli saman suuntainen:

"Pyytäisimme kuitenkin huomioimaan, että me emme suosittele kyseistä rengasta retkeilyautoonne. BFGoodrich -renkaat eivät ole varustettuja "C"- tai "CP" -merkinnällä, joista luultavasti ajoneuvonne valmistaja on määrännyt jomman kumman pakolliseksi. Voitte tarkistaa tämän rekisteriselosteestanne."

Vastaus kuitenkin epäillytti minua, koska eihän ainakaan CP-merkittyjä talvirenkaita taida olla olemassakaan. Jos CP-merkintä on "pakollinen", ei talvella saisi ajaa lainkaan.

Seuraavaksi tiedustelin asiaa suullisesti kolmelta eri katsastusasemalta. Kaikissa oltiin sitä mieltä, että kantavuuden osalta rengas on OK, jos sen kantavuusindeksi on akselipainoihin nähden riittävä. Katsastuskonttorilta kerrottiin myös, ettei CP-merkintä ole renkaissa pakollinen. Suositeltu se saattaa olla, ja etenkin C-merkintä on sellainen, mutta ei niiden puuttumisen vuoksi autoa hylätä, eikä muutoskatsastuskaan ole tarpeen.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, halusin selvittää vakuutusyhtiön kannan asiaan. Vakuutusten voimassaolon kannalta on tärkeää, ettei vakuutusyhtiö tulkitse renkaita laittomiksi. LähiTapiolan esitteestä:

"Ajoneuvon on oltava ajoneuvolain määräysten mukainen ja muutoin sellaisessa kunnossa, että sen käyttäminen tiellä on sallittua ja että se hyväksytään katsastuksessa (tieliikennelaki ja ajoneuvolaki). Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että ajoneuvossa tulee olla säännöstenmukaiset renkaat."

Omat vakuutukseni ovat LähiTapiolassa, josta minulle vastattiin seuraavasti:

"... ja ajoneuvolla tulee olla siihen tarkoitetut ja soveltuvat renkaat. Kunhan renkaiden kantavuus on riittävä vaatimukset huomioiden, myös katsastuskonttorin mukaan, ei C/CP merkinnän puuttumisella ole vaikutusta korvattavuuteen."

Näyttäisi siis siltä, että kaikista tiukimmin rekisteriotteen merkintöjä tulkitsee renkaiden maahantuoja. Mutta johtuuko tämä siitä, että maahantuoja epäilee omia tuotteitaan, vai onko taustalla kenties kaupallisia syitä?

BFGoodrichin ohella olen silmäillyt myös General Grabber AT3 -maastorengasta, josta on 235/65 R16 -kokoisena olemassa myös C-luokiteltu versio. Sen kai voisi periaatteessa laittaa Ducaton alle, mutta malli on laskennallisesti 16 milliä 225/75 -kokoa matalampi, ja käytännössä enemmänkin, jos käytetään pienempää rengaspainetta. Kaikki tämä on pois maavarasta, jota ei riitä tuhlattavaksi asti.

Yksinkertaisin vaihtoehto olisi tietysti löytää joku alkuperäisen kokoinen C/CP-luokiteltu rengas, joka olisi nykyistä Michelin Agilis Camping -rengasta kestävämpi. Saman firman myymä Michelin CrossClimate Camping voisi kenties olla sellainen, mutta en oikein luota siihenkään.

CrossClimate-mallia myydään kolmessa eri kantavuusluokassa: 116, 118 ja 121. Adriaan riittäisi 116 (joka myös on edullisin), mutta mahtaisivatko 118 ja 121 paremmin sietää kalliomursketta?

Kantavuuslukema ei aina suoraan viittaa renkaassa olevien vyökerrosten määrään (→ PR-luokka), mutta lienee silti suuntaa-antava tekijä renkaan kestävyyttä arvioidessa. Tähänkin tosin sisältyy kompa, sillä 121-luokitellussa mallissa ei yllättäen ole CP-merkintää: 

Michelin CrossClimate Camping saattaisi olla vahvin sellaisista renkaista, jotka Adrian alle voisi heittää asiaa enempää miettimättä. Mutta tuleeko Ducatosta sen myötä vielä enemmän kivireki kuin nykyään? Ja jos ensijaisesti haen kestävää rengasta, miksi en sitten ajaisi talvirenkaina käyttämilläni Hakkapeliitoilla, joiden luokittelu on vastaava (C121, PR10)?

Sain myöhemmin Michelin maahantuojalta vielä toisenkin viestin.

"CP-renkailla on sen vuoksi suuri kantavuus ja ne kestävät siksi huomattavasti korkeampaa ilmanpainetta ja samalla suojaa mekaanisilta vaurioilta.

Vahvistus on tehty useissa kerroksissa. Vahvistus myös suojaa renkaita pitkien seisontajaksojen aikana."

Michelinillä ei taideta ihan ymmärtää, mitä minä haen takaa. En halua rengasta, joka sietää huomattavan korkeaa ilmanpainetta, vaan sellaisen, joka toimii, vaikka sitä ei olisi pumpattu aivan kivikovaksi. En liioin ole kiinnostunut siitä, miten rengas selviytyy pitkistä seisontajaksoista, vaan pikemminkin siitä, miten se kestää, kun sillä ajetaan.

Mutta täytyy sanoa, että olen hiukan yössä tämän asian kanssa. Olisi helpompaa, jos retkeilyautoihin jo uutena asennettaisiin retkeilykäyttöön soveltuvat renkaat.