sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Sanojen merkityksestä

Syyskuu ja kesän viimeiset henkoset... Syksy on aina täynnä haikeutta, kun lämpö pakenee päivä päivältä ja seuraavaan kesään tuntuu oleva niin pitkä matka.

Erilaiset vuodenajat ovat kyllä rikkaus, mutta pimeä aika tuo mukanaan lieveilmiöitä, joita en erityisemmin arvosta. Yksi niistä on se, että ihoni alkaa päivien lyhentyessä voida huonosti. Olen tasapainoillut atopian kanssa koko ikäni, ja vaikka kesät sujuvat yleensä hyvin, syyskuussa kroppa alkaa aina oireilla.

Pää sen sijaan tykkää, kun on lomaa, ja sitä oli syyskuun alussa tarjolla viikon verran.  Lomajakso alkoi hieman sateisissa merkeissä, mutta tiedossa oli, että Kajaanin pohjoispuolella olisi tarjolla parempaa, ainakin hetkellisesti. Sinne siis!

Koska kuiville pääseminen edellyttäisi kohtalaista ajosuoritusta, päätimme tavoitella jotain helposti saavutettavaa retkeilymaastoa.  Sellaista voisi löytyä esimerkiksi Pärsämönsärkältä, joka sijaitsee mukavasti aivan Juntusrannantien vieressä. 

Lähtöpaikaksi kaavailemamme soramonttu oli hämmennystä herättävän liikennemerkin takana.  Ajokieltomerkki oli tietysti selvä, mutta siihen käsin kirjoitettu Yksityisalue-teksti tuntui sorakuoppakonteksti huomioiden oudolta.  Kai tästä sopii harjulle kävellen lompsia?


Soramontun kupeessa oli jonkinlainen työmaaparakki, mutta ei mitään pysyvään asumukseen viittaavaa, joten nousimme montun reunaa ylös harjulle.  Polusta päätellen niin olivat tehneet muutkin. 

Pärsämönharjun ympärillä on verrattain kaunista, mitä osaltaan selittää sen vieressä oleva Pärsämönjärvi.


Ehkä juuri vesistöjen vuoksi paikka tuo mieleen Öllörinsärkän, jossa pari vuotta sitten samoihin aikoihin vierailimme.  Mitään retkeilyrakennelmia polun varrelta ei löydy, mutta eipä niitä hyvällä kelillä tarvitakaan.  


Harjun puolessa välissä eteen tulee puro, jonka käytännössä on Kiantajärveen laskevan Pärsämönjoen alkuhaara.  Leveähkö puro olisi saattanut olla ylitettävissä, mutta emme tutkineet asiaa tarkemmin, kun ei ollut syytä.  Itse harju jatkuu vielä kilometrikaupalla kohti itärajaa, jossa se kohtaa Särkän.

Puron varressa lienee joskus ollut myös mylly.  


Jostain syystä myllyn raatoa ei ole merkitty nähtävyyskohteeksi, vaikka särkän liepeiltä löytyy vähäisemmältäkin vaikuttavia kohteita (kuten jotain röykkiöitä).  Tai sitten kyseessä ei ole mylly lainkaan, vaikka rakenteissa lojuvista rattaan palasista voisi niin päätellä.


Majavakin oli tainnut touhuta puron ympärillä.  Liekö majava lopulta ottanut myllystä niskalenkin?


Pärsämönsärkän aurinkoisella puolella oli vielä tarjolla häivähdys kesää, vaikka ylempänä harjulla tuuli tuntui jo kolealta.  Kaikkiaan ympäristö miellytti enemmän kuin esimerkiksi Myllysärkillä, joihin muutama viikko aiemmin tutustuimme.  Ehkä se on totaalinen tuotteistamattomuus, joka paikassa viehättää.


Retken jälkeen mieltä askarrutti enää yksi kysymys: mikä tai mitä on pärsä?  Sanaan törmää ajoittain, joten se selvästikin sisältyy suomen kieleen, mutta omassa sivistyksessäni on tässä kohtaa aukko. Onko kyseessä substantiivi, joka on johdettu perstaantua-verbistä?

Vai onko hiukan vaikeasti lausuttava sana mahdollisesti tarkoitettu voimasanaksi:

  • "Haista p*rsä!"
  • "Minähän en p*rsä lainaa sulle latiakaan!"
  • "Suksipa p*rsään nyt siitä!"
  • "Voi p*rsä sun kanssasi taas!"
Yleisesti ottaen on hyvä, jos ihmiset ymmärtävät sanojen merkityksen samalla tavalla. Minun kannattanee toistaiseksi vältellä pärsä-sanan käyttöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti