keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Tanssin hurmaa

Syksyisen lomamatkamme päätteeksi päätimme viimeinkin hakeutua Kuirivaaralle, josta on niin monta kertaa puhuttu. Edellisenä kesänä pyörähdimme vaaralla jo pikaisesti kartoittaaksemme Kuirivaarantien autopaikkatilannetta. Tuolloin metsäkone oli buukannut pysäköintiä varten havittelemamme tontin, mutta nyt vapaana ollut ruutu tarjosi meille hyvän lähtöpaikan.

Luonnollinen kääntöpiste retkellemme olisi Kuirivaaran pohjoispuolelta löytyvä laavu, jonka kautta UKK-reitti etenee kohti Siikavaaraa ja sieltä edelleen Iso-Syötteelle.



Lintujen metsästysaika oli juuri alkanut, ja kauempaa kuuluikin ammunnan ääniä. Olin tästä syystä varustautunut matkaan punalierisellä päähineellä, josta tosin saattoi olla ennemmän haittaa kuin hyötyä, koska kokematon metsästäjä saattaisi sekoittaa minut teereen.


Vaikka Kuirivaaran yli menevä reitti on enimmäkseen hyvin merkitty, maalitäpliä on muutamassa kohdin harvakseltaan.  Polkukaan ei kaikkialla erotu hyvin, mutta onneksi maasto on muuten helppokulkuista.


Sen verran kaatuneet puut kuitenkin hidastivat etenemistä, että viimeiset sadat metrit laavulle tuntuivat hiukan pitkiltä. Nälkäkin jo oli, mutta päätin silti ennen evästelyä ulkoiluttaa Mallaa.

Kalibrointitanssini ollessaan kuumimmillaan paikkaa lähestyi pari metsästäjää koirineen. Koreografiaani ei onneksi sisälly minkäänlaista ääntelyä, mikä saattoi pelastaa minut ammutuksi tulemiselta. Saatoin silti saada hieman oudon ihmisen maineen.

Kuirivaaran laavu sijaitsee kostean nihkeässä notkelmassa, mikä etenkin keskikesällä lisännee eläimistön monimuotoisuutta. Vieraskirjasta löytyikin pitkän matkan kulkijan kommentti, jossa pahoiteltiin erityisesti hyönteisten suurta määrää. Omalla retkellämme hyttysistä ei enää ollut haittaa.


Käpylintu sen sijaan tuli tervehtimään meitä kesken ruokailun.


Voi tosin olla, että enemmän kuin meistä lintu oli kiinnostunut eväistämme. Tuollaisella nokalla varustettu eläin tekee sämpylöistä hetkessä hakkelusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti