Toukokuun viimeisten päivien helteet houkuttelivat jälleen konttorirotan tien päälle. Vaikka kesä 2024 oli näin jälkeenpäin ajatellen hyvä, hellepäivät ovat Suomessa siinä määrin rajallinen resurssi, ettei niitä kannata talven kylmyyden jälkeen haaskata yhtään.
Tällä kertaa ajattelin viettää pari päivää Kolilla, tarkemmin sanoen Loma-Kolin leirintäalueilla, joita nykyään on kaksi: Kolin Caravan ja Koli Camping. Jälkimmäinen oli kai muutaman vuoden suljettuna, mutta on nyttemmin avautunut uuden omistajan komennossa.
Molemmat paikat olivat minulle ennestään vieraita. Nettitietojen perusteella vaikutti siltä, että Kolin Caravan on alueena uudempi, mutta Koli Camping sijaintinsa puolesta parempi. Kun käytettävissä oli kaksi päivää, päätin kokeilla molempia.
Lähdin tiistaina töiden jälkeen ajamaan Kuopiosta kohti Kolia. Noin kolmen tunnin jälkeen saavuin Merilänrantaan, jossa hakeuduin Kolin Caravanin respaan ja varasin itselleni sähköpaikan yhdeksi yöksi. Kahdenkymmenen seitsemän euron hintaan sisältyi valosähkö. Lämmityssähkö olisi maksanut vitosen lisää, mutta sille ei nyt ollut käyttöä.
Joissain nettiarvosteluissa on moitittu Kolin Caravanin camping-alueen karkeaa sepeliä, minkä tavallaan ymmärränkin. Alue on otettu käyttöön vuonna 2021, minkä jälkeen sepeli on kyllä tasoittunut, mutta olin silti hieman huolissani renkaiden hyvinvoinnista. Muutenhan sepeli on tällaiseen käyttöön oiva ratkaisu, koska se päästää veden läpi, eikä kantaudu kenkien mukana auton sisälle.
Retkeily jää näillä etätyöreissuilla pieneen rooliin, mutta juoksemaan on aina helppoa lähteä, vaikka vapaa-aikaa olisi niukasti. Illalla kirmasinkin latupohjia pitkin Käränkälammen takana kohoaville Käränkävaaran rinteille.
Vaara on itselleni osittain tuttu, vaikka en ole latupohjia pitkin siellä suhannutkaan. Tai oikeastaan se on kuntorata, joka rinteessä menee, ja kuntoa lenkki kysyikin. Toisiaan seuraavat nousut ja laskut eivät antaneet siunaaman rauhaa, eivätkä sitä suoneet hyttysetkään, joita vaaralla oli jo yllättävän paljon. Nuorempana juoksin niiltä helposti karkuun, mutta enää en pääse, ainakaan tällaisessa maastossa.
Vaaralta palattuani koukkasin vielä Koli Campingin tontilla katsomassa, miltä siellä näyttää. Huoltorakennus on hieman kälyinen, mutta muutoin alue mäntykankaineen vaikutti oikein viihtyisältä. Ja Pielinen vain muutaman askeleen päässä.
Piipahdin myös rannalla, mikä vahvisti ajatustani siitä, että tänne kannattaa pyrkiä toiseksi yöksi. Olen telttailuaikakaudellani moneen otteeseen tavoitellut Herajärven kierroksen varrella olevaa Rykiniemeä sitä koskaan saavuttamatta. Ehkä Merilänrannan Isohiekka paikkaisi tämän puutteen.
Vaikka seuraavakin päivä oli helteinen, työskentely autossa oli miellyttävää, kun kaikki räppänät piti auki. Puolilta päivin siirsin suunnitelmani mukaisesti asemapaikkani lähemmäs Pielistä, jolloin sain Reiskan vielä puiden varjoon.
Tässä vaiheessa alueella ei lisäkseni ollut muita kuin yksi hollantilainen pariskunta retkeilyautoineen.
Myöhemmin paikalle saapui pari autoa lisää, mutta käytännössä alue oli silti vielä tyhjä. Alkukesän hyviä puolia tämä.
Vaikka tilaa ja vapaita sähköpaikkoja oli mielin määrin, yksi tulijoista päätti kuitenkin hinkata vaununsa aivan oman autoni eteen. Autojen ja vaunujen väliin on tapana jättää neljän metrin turvaväli, eikä suurempikaan olisi haitaksi. Nyt etäisyys oli hädin tuskin 2 - 3 metriä, mutta enpä tuosta enää viitsinyt omaa autoani siirtää.
Muutenhan paikka oli mainio. Oven takaa avautui näköala Pieliselle, joka vielä sopivasti tyyntyi iltaa kohti.
Aamu oli silti vielä maireampi, kun nouseva aurinko lämmitti idän puoleista rantaa.
Tällaisia hetkiä ei voi ihmisen elämässä olla liikaa. Olen jo vuosia haaveillut hyvin yksinkertaisesta arjesta, ja vaikka elämän realiteetit rajoittavat valintoja, pienikin poikkeama totutusta potkii eteenpäin.
Kolin isoille vaaroille ja retkipoluille on Merilänrannasta useampi kilometri. Retkeilymielessä paikka ei siis ole optimaalinen, mutta yleisen hälinän suhteen etäisyys voi olla hyväkin asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti