sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Hengessä mukana

Kuten tunnettua, tänään on Kreikassa äänestyspäivä. Vähemmän tunnettua sen sijaan on, mistä kreikkalaiset tarkkaan ottaen äänestävät.

Halusimme elää mukana kreikkalaisten suuressa päivässä, joten pakkasimme reppuun Lidlistä hankittuja kreikkalaisia keksejä ja ajelimme sitten Kallaveden taakse, Niittylahteen. Sieltä löytyy Niittylahden retkeilyreitti ja sen varrella oleva Mustamäen näkötorni, joka jäi toukokuisella tornikierroksella testaamatta.

Tällä kertaa mukaan lähti myös viikonloppulomaileva sotamiehemme, mikä oikeastaan oli yllätys, koska perinteisesti jälkikasvun kiinnostus retkiämme kohtaan on ollut vähäistä. Sotamies jopa vaati saada kantaa reppua selässään ("On outoa kulkea metsässä ilman reppua."), joten itselleni jäi lähinnä turistin rooli. Onneksi sentään selvittiin ilman rynnäkkökivääriä.


Edellisen kerran poikkesimme Niittylahdessa vuonna 2007, mutta tuolloin tornia ei vielä ollut. Rakennelma ei ole kovin korkea, mutta näkyvyys Kallavedelle on silti hyvä. Kuopiolaista tosin hämmentää se, että Puijon tornia ei Mustamäeltä näy, vaikka matkaa on linnuntietä vain reilut kymmenen kilometriä.


Oltiinpa kreikkalaisesta työ- ja veromoraalista mitä mieltä tahansa, helleenien valmistamat hunajalla terästetyt kaurakeksit ovat ainakin hyviä. Myös aiemmin koemaistamamme seesaminsiemenillä ja pähkinöillä höystetut patukat - jotka myös olivat peräisin Lidlistä - ovat mukavaa retkievästä. Jos siis äänestystuloksella on asiaan mitään vaikutusta, toivoisin ainakin, että niitä olisi tarjolla jatkossakin.

2 kommenttia:

  1. Kreikkalaisia keksejä saksalaisesta kaupasta, ethän vaan samassa hengessä jättänyt maksamatta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jättänyt maksamatta, koska arvelin, että se olisi vain johtanut kaaokseen... Oli vähän kiirekin, joten en olisi ehtinyt rakentaa parkkipaikalle mitään barrikadejakaan. :)

      Poista