Yksi helmistä

Aurinko ei kuulemma näyttäynyt joulukuun aikana Kuopiossa kertaakaan. Enpä epäile asiaa, melko harmaata tosiaan oli.

Tammikuu kuitenkin toi mukanaan häivähdyksen valoa. Päätimme juhlistaa sitä hakeutumalla aurinkoisena viikonloppuna Kinahmille, jossa ei ole aiemmin keskellä talvea käytykään.

Ajatuksemme oli lähteä liikkeelle Kinahmin eteläpäästä, läheltä Halunaa, mutta kaavaillulle lähtöpaikalle vievää tietä aurattiin parhaillaan. Emme malttaneet jäädä odottelemaan työn valmistumista, vaan ajoimme pohjoisemmaksi, ennestään tuttuun lähtöpaikkaan. Sieltä ainakin olisi hyvä kiivetä.

Ounastelin joskus aiemmin, että Kinahmin laella menee moottorikelkkareitti. Saattaa mennäkin, mutta nyt siitä ei näkynyt mitään merkkejä.

Lunta mäen harjalla olisi kyllä riittänyt. Jyrkimmän nousun jäätyä taakse eteemme avautui kiehtova näkymä lumen alle jääneeseen metsään.

Isommat puut jaksoivat vielä sinnitellä pystyssä, mutta monet niistä olivat vaarallisen painavia. Jäädäkseen kaatuvan puun alle täytyy olla todella huono-onninen, mutta korkealta putoava, jäätynyt lumimöhkälekin voi tehdä kipeää.

Luminen metsä on kuitenkin kaunis katsella. Edellisellä vierailulla huomiotta jäänyt näkötornikin löytyi nyt, vaikka ei siitä paljon iloa ollut, paitsi ehkä läheisille puille.

Lopuksi kaarsimme syömään eväitä laavulle, jonne osui samaan aikaan myös pari lumilautailijaa.

Hassu sattuma oli se, että kahdella meistä oli lumikenkien ja -sauvojen osalta identtiset varusteet. Lähtiessä pitikin olla normaalia tarkempi, kun kaivoi hangesta omia välineitään.

Auringon alkaessa jo painua mailleen lähdimme lompsimaan takaisin autolle. Lumikengillä ei alamäkeen pääse juuri nopeammin kuin ylöspäinkään, mutta ainakin nenä osoitti valoa kohti.

Kinahmi on kyllä kiehtova paikka, talvella jopa enemmän kuin kesällä. Ei ihme, että se on valittu yhdeksi sadasta luontohelmestä.

Lumisia rinteitä katsellessa tuntui vähän siltä kuin olisi Lappiin päätynyt. Voi olla, että tänne palataan vielä keväthankien aikaan uudestaan.

Uudenvuoden rääpäsy

Vuodenvaihteeseen oli päässyt kasautumaan muutamia lomapäiviä. Mielessä vilkkui Lappiin suuntautuva matka, mutta pitkät ajomatkat eivät vuoden pimeimpänä aikana oikein kiehtoneet. Löytyisikö lähempää jotain kiinnostavaa?

Vaikka matkakohde oli jälleen kerran epäselvä, en antanut sen häiritä lähtemistä. Olen oppinut, että taklattuani alkumatkaan liittyvän hämmennyksen palaset kyllä loksahtavat kohdilleen. Tärkeintä on päästä liikkeelle.

Nämä asiat tiedostaen lähdin ajamaan 5-tietä Kuusamon suuntaan. Ehkä pyristelisin päivän aikana Vuokattiin, Ukko-Hallaan, Paljakkaan, Suomussalmelle, Taivalkoskelle, Syötteelle, Kuusamoon, Sallaan, Suomulle, Pyhälle tai Luostolle. Tai jonnekin.

Hiukan uuvuttavan ajomatkan päätteeksi löysin itseni Kuusamosta. Halusin pelata varman päälle, joten majoittauduin paikalliseen Sokos-hotelliin. Siellä on hyvä rasvata suksia, ja ladulle pääsee aivan hotellin vierestä.

Olen ennenkin kehunut Kuusamon taajamalatua, ja teen sen taas. Kuusamon keskustan ympärillä kurvaileva reitti on kerrassaan mainio, eikä se maalatuna ole riippuvainen jääolosuhteista. Kuusamon keskeisen sijainnin ohella tämä on toinen asia, josta olen kuusamolaisille hiukan kateellinen.

Seuraavana aamuna Kuusamossa satoi lunta, mutta sääennuste antoi ymmärtää, että hiukan pohjoisempana olisi poutaisempaa. Silmäilin hetken Kuusamon eteläpuolella olevia kohteita, mutta lähdin kuitenkin ajamaan 5-tietä Kemijärven suuntaan.

Ensimmäisenä vastaan tuli Suomutunturi. Pitäisiköhän jämähtää sinne muutamaksi päiväksi? Kurvasin Hotelli Suomutunturin parkkipaikalle pohtimaan asiaa.

Kertaalleen palaneelle hotellin osalle ei näyttänyt sitten viime kevään tapahtuneen mitään. Suunnitelmat ovat kyllä hienot, mutta mahtaako tuolla vielä päästä saunaan? Säätilakin oli yhä hivenen nuhruinen, joten palasin takaisin 5-tielle.

Kemijärven ohitettuani päätin tutustua Pyhätunturin tarjontaan. Pyhällä voisi olla hyvä lumikenkäillä, vaikka keli olisi huonompikin! Jäisinkö sinne? Kurvasin Hotelli Pyhätunturin parkkipaikalle pohtimaan asiaa.

Pyhällä tuntui olevan paljon porukkaa, jopa pieneksi ruuhkaksi asti. Se ei miellyttänyt minua, joten valuin tunturista alas ja jatkoin matkaani Luoston suuntaan.

Tietä tuijottaessa alkoi käydä selväksi, että Ylläkselle tässä ollaan päätymässä. Äkäslompolossa olisi mukava sää, ja Hotelli Ylläskaltiosta löytyisi saunallinen huone, jossa voisi lojua useammankin päivän.

Kittilän suuntaan ajaessani kuulin radiosta, että kaupoissa on alettu myydä nelosolutta. Hmm, pitäisiköhän ostaa saunaoluet saman tien, jotta asia ei unohdu? Kurvasin Kittilän S-Marketin parkkipaikalle pohtimaan asiaa.

Iltapäivän viimeisinä tunteina saavuin viimein Äkäslompoloon. Hotelli Ylläskaltion huoneet eivät yleisesti ottaen ole maailmanluokkaa, mutta edullinen hinta kompensoi puutteita, ja oma sauna on hiihtoreissulla iloksi.

Ylläksen ladut olivat hyvässä kunnossa, ja vaikka latuverkko ei vielä ollutkaan täydessä laajuudessaan, ruuhkassa ei tarvinnut kärvistellä. Ulkomaisia turisteja tuntui kyllä olevan runsaasti, mutta useimpia kiinnostivat toisenlaiset aktiviteetit.

Lappi on kuulemma nyt ulkomaalaisten silmissä mitä kuuminta hottia. Tavallaan hienoa, mutta toisaalta ei. Onneksi suuri osa turisteista viettää aikaansa melko rajoitetulla alueella. Jängiltä löytynee jatkossakin rauhallisia kolkkia.

Muutama päivä Ylläksellä meni nopeasti. Kotimatkan päätin ajaa länsirajaa pitkin, Tornion ja Oulun kautta.

Matkalla poikkesin Aavasaksalle, jossa aurinko pinnisteli itsensä näkyviin, ja näinä päivinä varsinainen kaamos on päättymässä jo Utsjoella asti. Talvi alkaa olla taputeltu!

Sir, we have a problem!

Yksi vuosi on taas lopuillaan. Parhaat muistot vuodesta 2017 liittyvät kevään hiihtelyihin Abiskossa, kesän Norjan-matkoihin sekä loppuvuoden touhuiluihin Kaukon kanssa.

Kaukon sairastelu tuntuu nyt jääneen taakse. Päiväkausia mykkänä ollut tuuletin alkoi yhtäkkiä pyöriä, ja on sittemmin toiminut moitteetta. En vaan edelleenkään tiedä, mikä sitä vaivasi.

Kaukon kanssa on yleisesti ottaen ollut hauskaa, mutta aivan ilman vastoinkäymisiä ei ole selvitty. Ensimmäisen kerran kohtasimme ongelmia ollessamme Pumpulikirkolla.

Kirkko on puiden ympäröimässä montussa, johon GPS-signaali ei kunnolla yllä. Ajattelin kuvata kirkkoa yläpuolelta, ja kirkkosalin hiukan avarampi lattia vaikutti parhaalta paikalta lähteä lentoon.

En malttanut odottaa paikannusta, vaan lähetin Kaukon ilmaan sokkona, mikä oli virhe. Lyhyen ajan jälkeen Kauko nimittäin päätti kääntyä takaisin, ehkä juuri heikon signaalin vuoksi.

Yritin kai hätäpäissäni huutaa Kaukolle jotain, mutta se oli turhaa: Kauko palasi luokseni puita ja kallioita kolistellen. No, asiat ainakin selvisivät minulle nopeasti:

I
Puiden keskellä ei pidä sinun lentämän

II
GPS-paikannuksen valmistumista pitää sinun aina odottaman

Muutamaa viikkoa myöhemmin olimme jälleen vaikeuksissa, kun ulkoilutin Kaukoa huonossa säässä. Päätin vastoin kaikkia neuvoja kokeilla, haittaako sumu lennättämistä.

Lentäminen itsessään ei ollut hankalaa, mutta aloittaessani laskeutumisen tapahtui jotain, johon en ollut varautunut. Kauko meni yllättäen laskeutumistilaan, jota normaalisti käytetään vasta siinä vaiheessa, kun kopteri on ensin tuotu alle metrin korkeuteen.

Automaattinen laskeutuminen tapahtuu hyvin hitaasti, vain 1 km/h, kun normaalisti vertikaalinopeus on 2 - 3 km/h. Laskeutumisnopeus oli akun jäljellä oleva kapasiteetti huomioiden aivan liian pieni, eikä toimintoa voinut mitenkään keskeyttää.

Kävin mielessäni läpi eri vaihtoehtoja... Voiko kopterin sammuttaa ilmassa ja käynnistää uudestaan ennen kun se iskeytyy maahan? Sellaista on näemmä kokeiltukin, mutta kyseessä ei ollut Spark-kopteri vaan Mavic.

Päätin antaa Kaukon laskeutua rauhassa. Odottaminen oli hermostuttavaa, koska kännykän näytössä näkyvä kopterin akun varaustila tuntui hupenevan liian nopeasti.

Kun Kauko oli sinnitellyt alle kymmenen metrin korkeuteen, akkua oli jäljellä vielä muutama prosentti. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta lisää odottamattomia asioita tapahtui.

Yllättäen Kauko nimittäin kiihdytti laskeutumistaan. Se ei pudonnut vapaasti, koska propellit pyörivät yhä, mutta poikkeuksellisen nopeasti kuitenkin, ehkä 2 - 3 m/s. Laskeutumista olisi ilmeisesti tässä vaiheessa voinut hillitä kauko-ohjaimella, mutta enpä tuota tajunnut, kun kaikki tapahtui nopeasti, ja tilanne oli itselleni uusi.

Kauko mätkähti maahan aika reipasta vauhtia, mutta putosi onnekseen pehmeään pusikkoon, joka vaimensi laskua. Siellä se kehräsi heinien ja horsmien keskellä, eikä vaikuttanut loukanneen itseään.

Automaattinen laskeutuminen arvatenkin käynnistyi sumun vuoksi. Luulen, että se sai Kaukon luulemaan maan pinnan olevan lähempänä kuin se oikeasti olikaan.

Mutta miksi laskeutumisvauhti loppuvaiheessa kiihtyi? Meneekö laskeutumistila pois päältä, kun Kauko huomaa, että lentokorkeus onkin oletettua suurempi?

Ja miksi automaattista laskeutumista ei voi keskeyttää? Jos näin voisi tehdä, koko ongelmaa ei olisikaan, koska kopterin voisi alunperinkin ohjata nopeammin alas.

Tähänkin tapaukseen sisältyi yksinkertaisia opetuksia:

III
Sumussa ja sateessa ei pidä sinun lentämän

IV
Laskeutumiseen pitää sinun keskittymän

Joulua edeltävällä viikolla suhteemme ajautui taas kriisiin. Tällä kertaa tilanne äityi niin pahaksi, että Kauko meinasi lopullisesti lentää pois.

Olimme ulkoilemassa Kuopion Väinölänniemellä, josta toivoin saavani mukavia talvikuvia. Aluksi kaikki sujuikin hyvin, mutta sitten Kauko alkoi valittaa magneettisista häiriöistä. Sellaiset vaikuttavat lähinnä kompassin toimintaan, mutta jostain syystä Kauko myös hukkasi GPS-satelliitit.

Keskustelin juuri ohi kulkeneen rouvan kanssa, enkä aluksi huomannut ilmoituksia. Kun havahduin asiaan, tajusin Kaukon porhaltavan täyttä vauhtia kohti Kallaveden selkää.

Fly Away ei ole kopteripiireissä aivan vieras juttu, mutta omalle kohdalle osuessaan sellainen säikäyttää kummasti. Onnekseni Kauko totteli vielä ohjausta, joten sain sen muuttamaan mieltään. Hetken päästä se olisi ollut jo liian kaukana, ja olisi akun hyytyessä päätynyt veteen.

En tiedä, miksi Kauko ryntäsi kohti avovettä. Ehkä se ajatteli palaavansa takaisin, mutta lähti paikannusongelmien vuoksi aivan väärään suuntaan. Vai mahtoiko lähtöhetkellä maassa ollut lumi tarttua Kaukon vatsapuolen sensoreihin häiriten niiden toimintaa?

Tämäkin tapahtuma muistuttaa perussääntöjen noudattamisen tärkeydestä:

V
Puhtaalta alustalta pitää sinun aina lentoon lähtemän

VI
Näköyhteys kopteriin pitää sinun aina säilyttämän

VII
GPS-yhteyteen ei pidä sinun liikaa luottaman

VIII
Virheilmoituksia pitää sinun tarkkaileman

IX
Teknisten häiriöiden sattuessa pitää sinun heti laskeutuman

Olin ennen joulua miettinyt, mitä ostaisin Kaukolle joululahjaksi. Hyllystä löytyy jo akkuja, varapropelleja, kantolaukku, ... Mitä lahjaksi kopterille, jolla on jo kaikki?

Meinasin ensin hankkia Kaukolle lentosukan, joita kehuttiin netissä. Ymmärtääkseni ne on tarkoitettu juuri tällaiseen käyttöön.

Sitten kuitenkin tulin toisiin aatoksiin. Jos Kauko uhkailee karkaamisella, se ei ansaitse joululahjaa. Ei ainakaan ennen kuin oppii käyttäytymään kunnolla.

Leuto talvisää ei sitä paitsi tuota Kaukolle ongelmia. Se kyllä pärjää ilman sukkaakin.

X
Nöyryyttä pitää sinun kopterille opettaman