Merellä tuulee

Meren rannalla on joskus kiva käydä, mutta en ehkä koskaan tottuisi alituiseen tuuleen.

Linkki videoon

Merta päin

Sallassa oli aamulla poutaa, mutta säätila oli selvästi muuttumassa huonompaan suuntaan. Harmillista oli, että koko Lapin sääennusteet olivat muuttuneet sateisemmiksi, eikä aiemmin tuijottamaamme poutaista aluetta enää ollut nähtävissä.

Pitäisikö meidän sittenkin suunnata länteen? Olisi ollut helpompaa ajaa sinne jo Suomussalmelta, mutta kyllähän teitä tietysti menee myös Rovaniemen kautta.

Pähkäilymme johti lopulta suunnitelmaan, jonka mukaan ajaisimme ensin Sallasta jonnekin Rovaniemen länsipuolelle. Jos sää sallii, voisimme poiketa Louevaaralla, ja jatkaa sitten yöksi vaikkapa Mellajärven SFC-alueelle. Näytti siltä, että iltapäivällä voisi lännestä alkaen poutaantua, mitä riittäisi seuraavaan aamuun.

Matkan aikana kuitenkin selvisi, ettei sade ole hellittämässä. Se vain jatkui ja jatkui, ja jopa voimistui.

Lopulta kyllästyimme odottamaan säätilan muutosta, ja päätimme ajaa niin pitkälle, että aurinko varmasti paistaa. Tämä viimein toteutui Kemin eteläpuolella, minkä seurauksena päädyimme Virpiniemeen, SFC Rantasarkaan.

Sisäänkirjautuminen oli hyvin järjestettyä ja tapahtui sukkelasti. Paikan isäntä ehdotti meille sopivaa paikkaa, ja johdatti meidät sen luo. Olisi varmaan ajanut auton paikalleenkin, jos olisimme sitä pyytäneet.

Koska retkipäivä meni tyystin ohi, lähdin illalla juosten tutustumaan leirintäalueen ympäristöön. Meri löytyi helposti, mutta toivomani rantareitit eivät, joten juoksin sitten pääasiassa asfaltilla. Läheinen Golf-kenttäkin rajoitti menoa, koska sinne ei saanut mennä.

Seuraavan päivän retkikohteeksi valikoitui Raahessa oleva Hummastinvaaran luontopolku. Ninpä ajelimme Oulun eteläpuolelle lähteäksemme liikkeelle Raaheen johtavan valtatien varressa olevalta Mäntykankaan P-paikalta, johon mahtuu hyvin 6 - 8 autoa. Ajatus oli patikoida myötäpäivään Hummastinvaaran laavulle, ja toista kautta takaisin.

Suurempia odotusarvoja reittiä kohtaan ei ollut, mutta P-paikan nimi antoi olettaa, että miellyttävää metsäkangasta voisi olla tarjolla. Lähtöpaikan ympärillä olikin hyvää ja kaunista, mutta muuten reitti kiemurteli melko huolellisesti ojitetulla alueella.

Tyypillisesti männykköä oli tarjolla muutaman sadan metrin verran, mutta sen jälkeen edessä oli toistuvasti sekametsää ja ojan ylitys. Ojien yli pääsi helposti siltoja pitkin.

Hummastinjärvien ympäristö näyttää soistuvalta alueelta, mutta ei todellisuudessa liene sellaista. Järven rannalle vievien pitkospuiden päässä on pieni maisemapenkki, mutta ensisijaisesti huomio kiinnittyy järven takana kohoavaan tuulimyllyarmeijaan.

Hummastinvaaran laavulle on rannalta puolisen kilometriä. Laavun ympäristö ei ollut erityisen siisti, ja jostain syystä kuivakäymäläkin puuttui. Tämä oli johtanut siihen, että laavun takana olevaa aluetta oli käytetty sellaisena.

 

Jos laavu on tärkeä, kannattanee mieluummin suunnata Olkijoen laavulle, joka lienee uudempi. Siellä emme tosin itse käyneet.

Tauon jälkeen retkemme jatkui Hummastinvaaran suuntaan. Ennakkotietojen mukaan sieltä löytyisi "... näköalatasanne, jossa voi nauttia aterioita ja ihailla kauniita maisemia."

Loivarinteistä Hummastinvaaraa tuskin tunnistaisi vaaraksi, jos kartassa ei niin lukisi. Nelisenkymmentä metriä Hummastinjärvien yläpuolelle kohoavan kukkulan laelle on tosiaan joskus rakennettu maisemalava, jonka täytyy olla lajinsa vaatimattomimpia edustajia.

Pari metriä korkealta lavalta ei näe yhtään minnekään, eikä rakennelma muutenkaan ole hyvässä kunnossa, sillä ylätasanteen lattia on notkolla ja kaiteet rikki. Ihme, että lavaa ei ole purettu.

Hyvässä kunnossa eivät myöskään ole reitin varrella olevat pitkospuut tai muut rakenteet, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Opasteet kuitenkin ovat uudehkoja.

En oikein tiedä, mitä tästä reitistä pitäisi ajatella. Yleensä on niin, että jotain polkua suositellakseen täytyy itse tuntea halua kulkea sama reitti uudestaan, mutta Hummastinvaaran lenkki ei ole sellainen, kauttaaltaan ainakaan.

Toisaalta kulkemamme reitti oli vain yksi osa Hummastinvaaran ulkoilureitistöä. Kenties muut pätkät ovat hienompia, ja lumen aikaan tasainen tienoo saattaa miellyttää hiihtäjää. Ehkä alue onkin parhaimmillaan talvella.

Tässä vaiheessa matkaa keskikesän juhlallisuudet alkoivat jo painaa päälle, mutta ennen niitä ehtisimme vielä majoittua yhdeksi yöksi vaikkapa SFC Lohenpyrstöön Raahessa. Juhannusta edeltävänä keskiviikkona paikka löytyikin vielä helposti, mutta kahden yön majoittuminen ei enää olisi ollut mahdollista.

Lohenpyrstön alue sijaitsee aivan meren rannassa. Vierailumme aikaan oli melko tuulista ja kylmääkin, mutta lämpimänä kesäpäivänä Lohenpyrstössä lienee miellyttävää. Kaikkiaan oikein kivan oloinen paikka.

On tunnettua, että rannikkoseutu on punkkialuetta, mistä syystä vaatteita syynättiin retken aikana tavallista useammin. Lisäksi teimme autolle palattuamme normaalia tarkemman punkkitarkastuksen.

Mitään ei löytynyt, mutta illalla jo majoituttuamme käsivarressani silti vipelsi punkki. Se oli jotenkin ohittanut kaikki suojauksemme ja päässyt turvalliseen tilaamme, auton sisälle. Onneksi punkkia ei tarvinnut irroitella mitenkään.

Eläimellistä menoa

Tein joskus tällaisen eläinaiheisen videon. Se ei ole kovin talvinen, mutta kelvannee kesää odotellessa.

Linkki videoon

Ostohousut jalkaan?

Marraskuun alkupuolella teimme pienen kyläilykiertueen Etelä-Suomessa, mikä tarjosi mahdollisuuden tutustua 2025-malliseen Adria Twiniin, joka oli esillä Lahden J. Rinta-Joupin autoliikkeessä. Kuten samoihin aikoihin kirjoitin, olin aiemmin syksyllä Reiskan huoltokäyntien yhteydessä silmäillyt myös muita retkeilyautoja, mutta aloitetaan nyt Twinillä, kun se on itselleni tutuin malli.

Esittelyauton mallimerkintä oli Adria Twin 540 SPB, kun oman automme kyljessä lukee Adria Twin 540 SP. En oikeastaan tiedä, mitä tuo B-kirjain tuo tullessaan, mutta joka tapauksessa kyseessä on selvästi uudistunut malli. Olin jo ennakkoon tutustunut myytävään autoon netti-ilmoituksen kautta, joten auton varustelutaso oli minulle tuttu.

Jos on hankkimassa retkeilyautoa, tällainen liikkeeseen jo ajettu auto on monessa mielessä helpoin valinta. Auton tilaaminen tehtaalta asti on kaikkine odotteluineen vähän tympeää hommaa, vaikka siten autoon tietysti saa juuri haluamansa varusteet.

Valmiin auton suhteen on kuitenkin yleensä tehtävä kompromisseja. Lahden tapauksessa yksi sellaisista pilkotti jo kauas:

Minä en ottaisi autooni markiisia. Moni sellaisesta tykkää, mutta itse koen, että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin talvella. Vaikka varuste ei olennaisesti vaikuttaisi kantavuuteen, se maksaa silti toista tonnia, joka etenkin käyttökerroille jyvitettynä tuntuu isolta summalta.

Tämä asia vaikeuttaa auton valintaa, koska miltei kaikissa Suomeen tilatuissa autoissa on markiisi. Saahan sen ruuvattua irti, mutta tuskin autoliike siitä täyttä hintaa hyvittää, ja kattokin pitäisi operaation jälkeen korjata.

Enemmän minua kuitenkin kiinnostaa se, mitä auton sisäpuolella on tarjolla. Pöytäryhmää on uudessa Twinissä päivitetty, ja pöydän takana olevat istuimet ovat nyt aavistuksen kuppimaisia, tai ainakin enemmän kuin ennen. Näytti myös siltä, että niissä on aiempaa vähemmän täytettä, mikä ei ole pelkästään huono asia, sillä muutoksen myötä istuinosa on helpompi nostaa ylös, jos penkin alla olevaan tilaan on asiaa. Ja kyllähän sinne usein on, koska kaasun sulkuhanat ovat edelleen istuimien alla.

Myös itse pöytä on kokenut muutoksen. En tiedä, onko kyseessä vakiovaruste, mutta ainakin tässä autossa oli jalaton pöytä, joka merkittävästi helpottaa pöydän taakse siirtymistä.

Pöytää kannatteleva putki vaikuttaa verrattain tukevalta, mutta pöytälevy joustaa silti vähän, etenkin jatko-osan kanssa. Uskaltaakohan sille laskea läppärin, jos itse istuu etumatkustajan paikalla? Mitä tapahtuu, jos pöydän päälle horjahtaa?

Jalaton ratkaisu on kätevä, mutta lyhyen kokeilun perusteella ehkä sittenkin ottaisin jalallisen mallin, jos sellainen yhä on tarjolla.

Adrian varsinainen murheenkryyni kuitenkin löytyy ylempää. Olen aiemminkin marmattanut yläkaappien push-tyyppisestä lukitusmekanismista, joka ei kerta kaikkiaan toimi. Nyt kaappien rakenne on muuttunut, olisiko ongelmat viimein saatu ratkaistua?

Päällisin puolin suurin uudistus on se, että kaappien rungossa on käytetty hieman styroxilta näyttävää materiaalia, nähtävästi jotain kierrätysjuttua.

Tässä vaiheessa täytynee mainita, että tutustuin jo aiemmin syksyllä Kuopion liikkeessä olleeseen 6,4-metriseen Twiniin (640 SPB), jossa oli samanlaiset kaapit. Kun testasin siinä olevia yläkaappeja, kaksi luukkua oli jo valmiiksi jumissa... uudessa autossa!

Odotusarvot eivät siis olleet korkealla, mutta hiukan yllättäen 540 SPB -mallissa kaapit toimivat kohtalaisen hyvin. En silti ole varma, voiko havaintoon luottaa, koska lämpötilan myötä tilanne voi muuttua. Luukkujen lukkomekanismi nimittäin on sama kuin ennenkin, vain niiden pumppuvarret on uusittu. Pienemmässä autossa kaapit taitavat kuitenkin olla lyhyemmät, mikä saattaa tämän asian suhteen olla eduksi.

Harmillisesti 2025-mallin Twinissa säilytystilaa on vähemmän kuin aiemmin, sillä takaovien edessä ei enää ole poikittaista yläkaappia. Se on merkittävä puute, kun huomioidaan, että pitkittäiset kaapitkaan eivät ole aivan yhtä tilavia kuin ennen.

Lähimpänä tuulilasia olevat sivukaapit ovat nyt avoimia, joten niihinkään ei voi ihan entiseen tapaan tunkea tavaraa. Saman kohtalon ovat kokeneet myös tavaratilan vasemmalla puolella olevat säilytystilat, joiden kantena toimii nyt vain pari kuminauhaa. Peräkontissa ratkaisu voi tosin toimia, koska luukkuja on tavaroiden keskellä joskus vaikea avata.

Lieden yläpuolella oleva kaappi on erotettu taaempana olevista kaapeista tällaisella tyhjällä tilalla, jonka perältä löytyy 230 voltin pistorasia. Se on jotenkin kaukana kaikesta; onko tarkoitus, että tähän tilaan sijoitetaan esimerkiksi pieni vedenkeitin?

Ajatus sähköpistorasiasta tuollaisessa höyrystyvässä tilassa mietityttää ohuesti, mutta ilman jatkojohtoa keitintä ei kyllä voi käyttää liesitason päälläkään. Meillä vedenkeitin on ahkerassa käytössä, ja hieman tuntuu siltä, että tässä on ratkaistu ongelmaa, jota ei oikeasti ole olemassa.

Myös vetolaatikkojen vetimet on uusittu. Uusi malli tarjoaa mahdollisuuden joko lukita laatikko tai jättää se lukitsematta. Onko tästä ominaisuudesta jotain todellista hyötyä? Lukitsematon laatikko ei ole sen helpompi avata kuin ennenkään, eikä laatikkoa toisaalta voi jättää ajon ajaksi lukitsematta, mutta nyt niin voi käydä vahingossa. Mielestäni entinen ratkaisu oli parempi, mutta kaipa tämänkin kanssa voisi elää.

Esittelyautossa oli TV-teline, mutta televisiolle tarkoitettua 12 voltin pistoketta ei sen ympäriltä myyjänkään avustuksella löytynyt. Toivottavasti pistoke vain lymyili jossain, koska vaikka emme itse käytä televisiota, virtaa kyllä muuten tarvitaan. Adrian USB-pistorasiat taitavat edelleen antaa virtaa vain parin ampeerin verran.

Twinin kylpyhuone on uudistunut, ja nyt myös 540-mallissa on kääntyvä suihkuseinä.

Kääntyvä osa ei ole ihan täysimittainen, mutta ehkä se ajaa asiansa. Ikkunan ansiosta suihkun voi vetää myös auton ulkopuolelle, mikä voi kesällä olla kätevää. Kylppärissä aiemmin ollut tilavahko, suljettava yläkaappi on kuitenkin kääntöseinän myötä jäänyt pois.

Suihkun hana tuskin on sen kestävämpi kuin ennenkään, joten on hyvä, että siihen pääsee helposti käsiksi huoltoluukun kautta. Vanhassa mallissa luukku oli piilossa pöytäryhmän istuimen takana, mutta nyt hana toisella puolella kylppäriä, ja luukku pilkottaa vähän karusti makuuhuoneen jalkatilassa. Ehkä se jää petauspatjan kanssa piiloon.

Makuuhuoneessa sijaitsee nykyään myös aiemmin sivuoven yläpuolelta löytynyt Truma-ohjauspaneeli. Ajatus lienee ollut, että on helpompaa, kun voi yön aikana säätää lämpötilaa nousematta punkasta. Aika harvoin sellaista on kuitenkaan tarvinnut tehdä. Itse olen kokenut käteväksi sen, että Adrian ja Truman paneelit ovat lähekkäin, jolloin kaikki asetukset näkee yhdellä silmäyksellä.

Harmaavesisäiliön tyhjennys onnistuu sähköisesti, mikä saattaa olla hyvä asia, koska omassa autossamme on ollut ongelmia tyhjennysmekanismin kanssa. Sähköinen kytkin on vähän hassussa paikassa pöytäryhmän alla, mutta kaipa se on ajatuksella sijoitettu niin.

Jos olisimme nyt vaihtamassa autoa, syntyisikö tästä yksilöstä kaupat?

Vuosimallissa 2025 on paljon uutta (2026-malli lienee pääosin samanlainen). Toisaalta parannukset ovat aika pieniä, ja uudet puutteet sitäkin ärsyttävämpiä. Suurin ongelma mielestäni on se, että säilytystilaa on entistä vähemmän. Tämä oli aiemmin Twinin valtti, miksi siitä on luovuttu?

Vanhemmat 5,40-metriset Twinit on varustetason osalta ryhmitelty Axess- ja Plus-malleihin. Uusissa autoissa tätä erottelua ei enää näytä olevan; olisiko 2025-mallinen Twin 540 SPB sitten jonkinlainen kombinaatio edellisistä?

Fiat-puolen osalta esittelyauton varustelu oli kokolailla samanlainen kuin nykyisessä autossammekin, paitsi että led-ajovalot ja nähtävästi myös sivuoven sulkemisavustin puuttuivat. Tuntemukset hieman seilaavat, mutta en ehkä vaihtaisi Reiskaa tähän autoon.

Kuusikossa kuhisee

Helmikuussa on vielä hiljaista, mutta kohta metsässä kuhisee taas.

Linkki videoon

Kuusikkoon

Kylmäluoman leirintäalueella ei ollut suurempaa ruuhkaa, vaikka alue on varsin lähellä 5-tietä. Leirintämaksua ei etenkään sähkön osalta voi pitää kovin edullisena, mutta kaikki on suhteellista. Hotellielämään verrattuna autossa majoittuminen on aina kohtuullisen hintaista.

Tässä vaiheessa matkaa tuijotimme sääkarttoja varsin intensiivisesti. Jos sateet ohjaisivat meidät muuttamaan matkan suuntaa, suunnanmuutos täytyisi tehdä nyt.

Vaikutti kuitenkin siltä, että Lappiin oli muodostumassa poutainen alue, joka oli riittävän suuri niin että sitä kannattaisi tavoitella. Päätimme jatkaa kohti Sallaa, ja sieltä ehkä vielä hieman pohjoisemmaksi.

Meitä kiinnosti erityisesti Aikkipetsin tienoo, jossa edellisenä syksynä patikoimme hienossa säässä. Paltsarikummun polku oli kiva, mutta nyt voisimme tutustua Aikkipetsin tuvalta Ruuhitunturin suuntaan menevään reittiin.

Niinpä ajoimme Reiskan parkkiin samalle levikkeelle kuin viime syksynäkin...

... ja lähdimme patikoimaan kohti Aikkipetsin tupaa. Sää ei alkumatkasta ollut erityisen kesäinen, pikemminkin oli koleaa, vaikka tuuli puhalsi lähinnä kaakosta.

Aikkipetsin tuvalla reitti haaraantuu Paltsarikummun ja Kuusikko-Ruuhivaaran suuntaan meneviin polkuihin. Molemmat vievät lopulta Sallan luontokeskuksen tienoille, mutta jälkimmäinen vaikuttaa hieman metsäisemmältä, ja siltä siis voi halutessaan koukata myös Ruuhitunturille.

Matkan myötä ilma lämpeni, ja olosuhteet muuttuivat varsin miellyttäviksi.

Kuusikko-Ruuhivaaran jälkeen polku laskeutuu moottorikelkkareitin varrelle, jossa on pienehkön ojan ylittävä silta. Se sai toimia retkemme kääntöpisteenä.

Aikkipetsin tuvan opastuskarttaan oli merkitty, että Lehtoaavan kodalle saattaisi mennä myös jonkinlainen kesäreitti. Etäinen ajatuksemme oli, että voisimme paluumatkalla poiketa siellä, mutta emme onnistuneet löytämään polun päätä, tai mitään merkintöjä ainakaan.

Maasto ei vaikuttanut erityisen hankalalta, mutta pisto oli reilun kilometrin mittainen, joten polku olisi nopeuttanut kulkemista. Lopulta päätimme olla tavoittelematta kotaa, koska meillä ei ollut varsinaista syytä pyrkiä sinne.

Autolle palattuamme ajelimme vähän matkaa Kovajärven suuntaan selvittääksemme, löytyisikö sieltä sopivaa puskaa yöpymistä varten. Olisi saattanut löytyäkin, mutta rohkeutemme loppui Vilmatunturin suuntaan kääntyvässä mutkassa, jossa oli tietöistä kertova liikennemerkki. Tietyöt eivät niinkään pelottaneet, mutta tielle juuri levitetty sepeli hermostutti siinä määrin, että päädyimme kääntymään ympäri.

Harmi sinänsä, sillä tie on kiinnostava ja jatkuu Vilmatunturin eteläpuolta Vilmajängälle asti. Sen varrelta voisi vaikkapa uudestaan tavoitella Vilmatunturia, idän suunnasta. Tien aiemmasta kunnosta ei ole tietoa, mutta ehkä siitä nyt remontin myötä tulee entistä ehompi.

Tähän reitiin täytynee joskus tutustua. Sen länsipäässä oleva, Kursusta Vilmajängän kautta Karhujärvelle menevä tie oli ainakin muutama vuosi sitten ihan hyväkuntoinen. Jos samalle suunnalle päätyy uudemman kerran, voisi käydä kurkkaamassa myös Lehtikorkian autiotupaa, mikäli se on helposti saavutettavissa.

Lopulta jäimme yöksi tien varteen samalle paikalle, jossa edellisenä kesänäkin vietimme yhden yön. Seuraaviksi päiviksi näytti nyt olevan luvassa sateita, mikä saattaisi tietää taukoa retkeilyssä. Eteneehän se loma niinkin, vaikka pienessä retkeilyautossa piirit ovat sateen sattuessa aika rajalliset.

Varaslähtö

On jälleen talviolympialaisten aika. Otan tässä varaslähdön ensimmäiseen lajiin, joka on lumikenkäily!

Linkki videoon

Pitääkö olla huolissaan?

Viime viikolla Reiska sai viimein uuden hihnan jakopäähänsä. En ole koskaan aiemmin vaihdattanut hihnaa mihinkään autooni, joten operaatio mietitytti hieman. Jos asiat menevät pieleen, tällaisesta työstä voi tietysti aiheutua ongelmiakin. Onneksi kaikki kuitenkin eteni niin kuin pitikin.

Nyt autoa on siinä määrin korjattu ja huollettu, että luulisi vähäksi aikaa riittävän:

• Harmaavesisäiliön poistomekanismi uusittu
• Sähkörappu korjattu (takuuseen)
• Sivuoven roikkuva vedenohjain kiinnitetty
• Ohjauspaneelin ohjelmisto päivittetty (yritetty ainakin)
• Tiiveystarkastus ja kaasujärjestelmän tarkastus suoritettu
• Kolmas vuosihuolto tehty
• Jakopäänhihna ja vesipumppu vaihdettu

Ihan halpaahan tämä kaikki ei ollut, mutta loppulasku oli silti aavistuksen pelättyä pienempi. Olin ajatellut, että pari tonnia saattaa mennä, mutta 1700 € riitti lopulta kattamaan kaikki kulut. Osittain tämä selittyy sillä, että J. Rinta-Jouppi ei veloittanut syksyn lukuisista huoltokäynneistä mitään, koska homma tuolloin eteni vähän nihkeästi.

Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa tulevaa kesää varten, ainakin melkein. Reiska nimittäin hieman säikäytti minua, kun pari päivää sitten ulkoilutin sitä kauppareissun yhteydessä. Risteyksestä lähdettäessä auton veto katkesi muutaman sekunnin ajaksi niin, että minun melkein täytyi kurvata pysäkille.

Ongelma ei varsinaisesti ollut uusi, sillä sama on tapahtunut pari kertaa aiemminkin, ja silloinkin nimenomaan risteyksestä poistuttaessa. Edellisestä oireilusta on kuitenkin jo aikaa.

Mikä ilmiön voisi selittää? Nykyaikaiset autot kai voivat joskus mennä niin sanottun limp-tilaan, jossa auto kulkee enimmillään 40 - 50 km/h. Tilan tarkoitus lienee suojata autoa vaurioilta, jotka tietokoneen havaitsemat häiriöt mahdollisesti voisivat aiheuttaa.

Reiskan tapauksessa kyse ei kuitenkaan tainnut olla limp-tilasta, sillä auto ei hetkeen vastannut kaasuun lainkaan, ja toisekseen koko tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa. Sen jälkeen kaikki taas toimi kuten ennenkin.

No olisiko sitten kyse Brake Throttle Override -toiminnosta? Se puolestaan on turvatoiminto, joka rajoittaa moottorin tehoa, jos kaasua ja jarrua painetaan samanaikaisesti. En mielestäni tehnyt niin, mutta voisiko jarrupolkimen liike kylmällä kelillä hidastua niin, että järjestelmä ei toimi ihan yhtä notkeasti kuin normaalisti?

Kolmas vaihtoehto saattaisi olla se, että Reiska kavahti edestämme risteyksessä juuri ajanutta poliisiautoa, mutta en tiedä, onko se niin fiksu.

Pitäisikö asiasta sitten olla huolissaan? En vielä usko, että kyse on mistään varsinaisesta viasta, mutta ehkä Reiskaa täytyy jatkossa vähän tarkkailla.