Vakiovarusteilla

Viritetty Raisu olisi saattanut olla Ritosärkällä hyvä, mutta onneksi sille ei nyt ollut todellista tarvetta.

Linkki videoon

Tehomännän merkityksestä

Lieksassa on aina jotenkin mukava vierailla, mikä osittain selittyy muistoilla, jotka opintolainantäyteinen elämä kaupungissa 80-luvun loppupuolella synnytti.

Hyviä muistoja on sittemmin kertynyt myös Pieneltä Ritojärveltä, jossa kymmenisen vuotta sitten poikkesimme.

Tässä vaiheessa elämää toistoilta ei enää voi välttyä, joten jatkoimme Lieksasta Kontiovaarantien kautta kohti Ritojärveä. Kontiovaarantie on jo yksistään miltei matkakohde, sillä maisematieksikin tituleerattu reitti on poikkeuksellisen hieno etenkin Lieksan puoleisen päänsä osalta.

Reiskan pysäköinti meinasi kuitenkin muodostua ongelmaksi, sillä joku oli tulpannut henkilöautollaan Ritojärven P-paikalle johtavan lyhyen tien. Ehkä vierestä olisi väkisin tunkien mahtunut ajamaan, mutta en viitsinyt yrittää, kun ei ollut pakko.

Myös Kontiovaarantien toisella puolella olevalla levikkeellä oli auto. Edempänä saman pikkutien varressa oleva - yöpaikaksikin kaavailemamme - silmukka ei sekään tullut kyseeseen, koska sitä edelsi jyrkähkö, veden syömä ylämäki, jonka arvioin Reiskalle hankalaksi.

Lopulta päädyimme parkkiin sota-aikaan liittyvän muistomerkin P-paikalle. Myös siltä pääsi reitille hyvin; lähdimme kiertämään Ritojärveä vastapäivään.

Ritojärven ympäri menevä lenkki on paljolti kaksiosainen: järven itäpuolella on pitkospuita ja kivaa suomaastoa...

... kun taas länsipuolella polku etenee hienolla Ritosärkällä. 

Ritojärven ympärillä kartassa näkyy lähinnä korpea. Siellä täällä on muutamia rakennuksia, mutta jos alueen lukuisia metsäautoteitä lähtisi koluamaan, kokolailla omassa rauhassaan saisi todennäköisesti olla. 

Mitä alueen rauhaan muuten tulee, rauhassa eivät saaneet olla ne matkaajat, jotka 1940-luvulla päätyivät Kontiovaarantien vieressä olevalla kumpareella väijyneiden partisaanien uhreiksi. Kohti Suomua ja Patvinsuota matkalla olleen kuorma-auton kyydissä oli yhteensä 15 ihmistä, niin sotilaita kuin siviilejäkin, joista tulituksessa kuoli neljä.

Järven eteläpuolella näyttää menevän useita kärrypolkuja. Reiskalla pienimpiä teitä ei viitsi kyntää, joten tällaisia tilanteita varten mukana pitäisi olla joku toinenkin kulkuväline kuten polkupyörä.

Mopo olisi silti pienillä metsäautoteillä ihan paras. Ritojärven syrjäinen sijainti kuitenkin herättää kysymyksen: pääseekö mopolla tarvittaessa karhua karkuun?

Ehkä ei, mihin tulokseen myös ChatGPT päätyi, kun asiaa siltä tiedustelin:

"Entä jos kyseessä ei ole perusmopo, onnistuuko pakeneminen sitten? Puhutaan esimerkiksi vuosimallin 1984 Helkama Raisusta, jossa on tehomäntä ja pari piikkiä pienempi takaratas."

Tällöin selviytymismahdollisuudet vaikuttavat olennaisesti paremmilta:

Aivan selvä peli ei silloinkaan ole, mutta arvioisin, että sylinterin pakoaukkoa vielä viilaamalla metsäautoteitä voisi ajella jo melko turvallisin mielin.

Epäonnisten sota-ajan matkaajien tavoin mekin jatkoimme Ritojärveltä Patvinsuon suuntaan, mutta Suomuntien heikko kunto sai meidät perääntymään. Tai ei tie muuten ollut huono, mutta sitä oli menty jollain telakoneella, joten ajaminen oli melkoista tärryytystä. Eikö metsäkoneet yleensä siirretä kohteeseensa jollain lavetilla? Tuskin tietä panssarivaunulla sentään oli rymytty.

Koska lomaviikko alkoi jo olla ehtoopuolella, päädyimme viimeiseksi yöksi Paiholan BestParkiin. Ehkä hiukan ironista on se, että toisin kuin BestParkkeja yleensä, entisen psykiatrisen sairaalan vieressä olevaa aluetta ei ole kokonaan aidattu.

Paiholassa oli jälleen hyvin tilaa, ja paikan isäntäkin - tai sellaiseksi mies ainakin esitteli itsensä - pyörähti tontilla vaihtamassa pari sanaa. Joen rannalla oleva alue on verrattain viihtyisä, mutta pitäisi kai silti joskus kokeilla myös KontioLomat-yrityksen matkaparkkia.

Remote Areas

Maaninen viehtymykseni syrjäisiä seutuja kohtaan johti tällaiseen videoon.

Linkki videoon

Uusia suunnitelmia

Olen taas viime aikoina pohtinut, pitäisikö RPAS-lentosuunnitelman tekemiseen viimein perehtyä. Liikumme usein Itä-Suomessa ja etenkin ADIZ-alueella, jossa suunnitelma on pakollinen, jos aikoo lennättää kopteria. Ja minähän usein aion, kun retkivideoitakin teen.

Alle 250-grammaisten kopterien osalta vaatimus on verrattain uusi. Lentosuunnitelman voi etukäteen laatia nettilomaketta käyttäen, mutta tehtävä ei ole ihan helppo. Likipitäen ainoa kenttä, jonka osaan ilman apua lomakkeesta valita, on "Drone / Miehittämätön lento".

Muutaman muunkin - kuten Lentosäännöt - kykenee parin nettihaun jälkeen täyttämään, mutta mikä mahtaa olla Malla-kopterin Pyörrevanaluokka? Kyllähän se saattaa lentoon lähtiessään vähän maata pöllyttää, mutta tuskinpa tuo muita ilma-aluksia raiteiltaan saa. Jostain syystä lomakkeella tehty drone-valinta ei vaikuta muihin kenttiin, joten kopteria lennättääkseen täytyy syöttää samat tiedot kuin jos liikennöi Boeing 747:llä.

Matkaillessamme taannoin Kuhmon suunnalla päätin viimein ottautua asiaan. Syötin pakollisiin kenttiin tietoja parhaan ymmärrykseni mukaan, ja lopulta onnistuinkin lähettämään lomakkeen eteenpäin.

En totta puhuen uskonut, että antamillani tiedoilla olisi mitään vaikutusta itäisen Suomen lentoliikenteeseen. Itseäni mietitytti erityisesti se, että suunnitelmani sisälsi lentotapahtumasta ainoastaan kellonajan, mutta ei esimerkiksi päivämäärää tai paikkaa, jossa kopteria oli tarkoitus lennättää. En yksinkertaisesti keksinyt, mitä lomakkeen kenttiä käyttäen nämä tiedot olisi voinut syöttää.

Seuraavana aamuna heräsin siihen, kun puhelin soi. Ilmailuhallinnosta soitettiin. Siellä taidettiin luulla, että olin lähettänyt lomakkeen kännissä tai läpällä, eikä unenpöpperöinen käytökseni ainakaan hälventänyt tätä uskomusta. Onnistuin kuitenkin selittämään, että ihan tosimielellä tässä ollaan liikkeellä, vaikka antamissani tiedoissa saattoikin olla puutteita.

Keskustelu eteni aluksi hitaasti, koska soittaja taisi olettaa, että lennän Cessnalla, vaikka puhuin koko ajan Mallasta. Myös Suomussalmella sijaitseva lennätyspaikka herätti kummastusta, sillä se oli kaukana (lähimmästä lentokentästä kai, tai sitten Helsingistä).

Pikku hiljaa asiat kuitenkin loksahtelivat paikoilleen, ja hankkeeseeni ystävällisesti suhtautunut virkailija täytti lentosuunnitelman edellyttämät tiedot puolestani. Suunnitelmasta tulikin lopulta aika hieno:

FF EFINRPAS
150400 EFHKZPZX
(FPL-RPAS1-VX
-VFHC/L-N/N
-ZZZZ0900
-K0014VFR DCT
-ZZZZ0400
-DEP/6438N02938E DEST/6438N02938E DOF/250615 RMK/ADIZ 250G
VAALEANHARMAA KUVAUSTA PIC TEL 0400xxxxxx)

Keskustelun aikana kävi myös ilmi, että drone-lentosuunnitelman tekemiseksi on nykyään olemassa yksinkertaisempikin tapa. Uutta Fintraffic Sky -alustaa käyttäen suunnitelman voi syöttää antamalla vain olennaisimmat tiedot kuten:

• Päivämäärä, aika ja lennätyksen kesto
• Lennätyksen paikkatieto ja alueen säde
• Maksimikorkeus

Kun Sky-sovelluksen avaa, näytölle tulee dialogi, jossa lukee "NOT FOR OFFICIAL USE" ja lisäteksti: "Finnish NOTAMs visualization map. Informative use only. Shall not be use as a sole source in flight or operation planning. NOTAM activation times and other aeronautical data shall be checked from ais.fi".

Nähdäkseni sovellusta voi silti käyttää drone-lentosuunnitelmien laatimiseen, koska virkailija nimenomaan suositteli tekemään näin. Käyttäjän tunnistaminen tapahtuu Microsoft Authenticator -sovelluksen avulla, joten sellainen täytyy puhelimeen asentaa myös, mikä ottaa hetken.

Muutoin Sky-sovelluksen käyttöönotto on suoraviivaista ja uusien lentosuunnitelmien tekeminen niin yksinkertaista, että laadin samantien toisenkin suunnitelman lennättääkseni Mallaa hieman eri paikassa. Ei sanaakaan jättöpyörteistä, varalentopaikasta tai pelastusvarusteista!

Hämärtyvää

Kun syyskuinen ilta oli tyyni, kuvasin Timitranniemestä hämärtyvää Lieksaa ja Pielistä.

Linkki videoon

Kamelin selässä?

Tässä ei oikeasti olla kamelin selässä, vaikka paikoin siltä saattaa näyttääkin.

Linkki videoon

Nyt naarataan

Kuten olen joskus todennut, pitkänajan tavoitteenamme on ollut tutustua Karhunpolkuun pala kerrallaan. Valittu strategia pohjautuu paljolti laiskuuteen olla kulkematta koko reittiä yhdellä kertaa, mutta toisaalta sen myötä Pielisen takana on aina tarjolla joku uusi pätkä patikoitavaksi.

Karhunpolun osalta tällaiset osuudet tosin alkavat olla vähissä, mutta Lieksan pohjoispuolelta sellaisia yhä löytyy. Yksi niistä on Niskavaarantien kautta kulkeva polku, johon päätimme syyskuun matkallamme tutustua.

Tien kupeessa olevalta parkkipaikalta pääsee näppärästi molempiin suuntiin, sekä Persaussärkille (pohjoiseen) että Raiskavaaralle (etelään). Särkillä olemme jo käyneet, joten nyt oli vastakkaisen suunnan vuoro. Naarajoen rannassa olevalle Niskavaaran laavulle ei ole kuin kolmen kilometrin matka, mutta tarvittaessa retkeä voisi pidentää kulkemalla reilun kilometrin päässä odottavalle Naarakosken laavulle.

Raiskavaaran etelärinne on hakattu melko paljaaksi. Joku voisi ajatella, että vaaran nimikin kumpuaa tästä, mutta ainakin sen laelta sitten avautuu avarahko näköala Naarajoen suuntaan.

Vaaran jälkeen polku muuttuu vähän pusikkoiseksi, mutta onneksi tympeämpi osuus on melko lyhyt. Puskien jälkeen reitti lopulta laskeutuu Naarajoen varteen, josta se jakaantuu Ruunalle ja Naarakosken laavulle meneviin polkuihin.

Niskavaaran laavu on kohtalaisen kivalla paikalla, vaikka sen nimi hieman hämmentää, koska lähin Niskavaara näyttäisi olevan kilometrin päässä.

Kun sää suosi, päätimme yksintein jatkaa Naarajoen laavulle asti. Mielestäni sillä oli aiemmin Retkikartassa oma symboli, mutta enää sellaista ei näy. Liekö Metsähallitus sitten luopunut paikan ylläpidosta.

Naarajoen varressa menevällä polulla oli paikoin märkää, ja suopursujen keskellä oli muutenkin hidasta edetä. Hankalampi osuus oli kuitenkin vain kilometrin mittainen, ja senkin olisi halutessaan voinut kiertää hakkuuaukean reunaa pitkin. Sitten tosin Naarakosken kuohut olisivat jääneet näkemättä.

Naarajoen laavun ympärillä maasto on olennaisesti hienompaa. Laavun lähelle pääsee autollakin, joten paikka lienee etenkin kalastajien suosiossa muuten paitsi syksyllä, jolloin koskesta ei saa kalastaa.

Koska maasto ei menomatkalla ollut läpeensä helmeä ja alueen hirvikärpäspopulaatiokin vaikutti vahvalta, päätimme patikoida takaisin autolle tietä pitkin. Vähän tylsä ratkaisu, mutta samalla saisimme aikaan rengasreitin, jollaiset nykyään ovat harvinaista herkkua.

Ja eivätpä tieosuudetkaan kategorisesti huonoja ole, sillä joskus niillä kohtaa eläimiä, joita ei tiheässä metsässä näe. Niin tälläkin kertaa, kun moneen otteeseen hätistelimme teerilauman edestämme pois. 

Autolla liikuttaessa isot linnut tosin voivat säikäyttää, kuten samoilla kulmilla kävi kymmenisen vuotta aiemmin.

Retken jälkeen ilta-ohjelmaan sisältyi enää yöpaikan etsiminen. Ruunaa kummitteli vielä mielessä, joten jatkoimme autoillen Ruunaan retkeilykeskuksen suuntaan. Matkan varrelta täytyy antaa erityismaininta Junginsärkille, joiden päällä menevä tieosuus on hieno.

Ruunalla oli paljon muitakin matkailuautoja, eikä mieluista paikkaa oikein tuntunut löytyvän. Retkeilymielessä meitä eniten kiehtoi Lieksanjoen ja Ruunaanjärven yhdistävä uittokanava, mutta kannattaisiko sellaisen nähdäkseen jäädä Ruunaalle?

Lyhyen harkinnan jälkeen suuntasimme kohti Lieksaa ja Timitranniemen lomakylää.

Timitranniemi oli paikkana ihan mukiinmenevä. Leirintäalueen suihkuosasto tosin kaipaisi remonttia, mutta muuten yleiset tilat olivat OK-kunnossa. Liekö lomakylällä sama omistaja kuin Kolin Merilänrannan camping-alueella; ainakin alueiden nettisivut näyttävät olevan yhteiset.

Osmon kanssa järvellä

Kuhmon Kalevalassa paistoi aamulla aurinko. Nyt viimeistään täytyisi päättää, jatkammeko Kuhmosta pohjoiseen vai etelään.

Tällä kertaa sääennusteet tekivät valinnan helpoksi, sillä Lieksan ja Ilomantsin suunnalla aurinkoa tarjoiltaisiin lisää isolla kauhalla, mutta pohjoisempana oli olemassa sateen riski. Niinpä kurvasimme Lieksan tielle ajatuksenamme pyrkiä kenties jonnekin Ruunaan suuntaan.

Pullukantien risteyksessä mieli kuitenkin muuttui. Ruunaa ei tosiasiallisesti ollut aivan suosikkilistamme kärjessä, ja kun edellisestä Kieverrysjärvet-vierailusta oli hyvinkin kymmenen vuotta, ohjastin Reiskan Pullukantielle. Tällaisessa summittaisessa etenemisessä on se hyvä puoli, että äkillisiä muutoksia on helppo tehdä. 

Kieverrysjärvet on vähän hassu nimi, koska yhdelläkään alueen järvistä ei ole samankaltaista nimeä. Pikemminkin kartassa lukee Porojärvi, Syrjänlampi, Syvälampi, Hukkalampi tai Juolunka. Viimeksi mainitusta sentään laskee hauskasti mutkitteleva Kieverrysjoki, joka johtaa vetensä Venäjälle. Ehkä järvenkin nimi kumpuaa joen kiemuraisesta muodosta.

Porojärven P-paikalla ei näkynyt muita autoja, joten saisimme todennäköisesti retkeillä koko lailla omassa rauhassamme. Kieverrysjärvet on kuitenkin niin lähellä rajaa, että kopteria ei polun varrella voisi lennättää. Suurin osa reitistä itse asiassa menee EFR100-alueella, jossa edes lentosuunnitelman tekeminen ei riitä, vaan tarvitaan lupa Puolustusvoimilta.

Kun kopterikuvaus ei ollut mahdollista, otin koemielessä retkelle mukaan aiemmin hankkimani DJI Osmo Mobile 6 -gimbaalin. Ajatus oli, että laite toisi retkivideoihin vähän vaihtelua, ja toki toivoin sen avulla saavani myös entistä vakaampaa videokuvaa.

Gimbaalia ohjataan DJI Mimo-sovelluksella, joka ei ainakaan virallisesti toimi kaikissa puhelimissa, ei omissanikaan. Tämän vuoksi jouduin hankkimaan myös uuden luurin, jota ajattelin gimbaalin ohella hyödyntää kopterienkin kanssa. Outlet-laarista löytämäni iPhone 11 saisi kelvata molempiin tehtäviin.

Kieverrysjärvien ympärillä on varsin hienoa maastoa; ainakin, jos reitin kaakkoisin kulma jätetään laskuista pois. Parkkipaikan vieressä olevat uudehkot portaat herättivät toiveita siitä, että reittiä olisi viime aikoina muutenkin ehostettu. Tämä ei aivan pitänyt paikkaansa, sillä Kieverrysjoen molemmin puolin olevat pitkospuut olivat heikossa kunnossa. 

Onneksi joen ylittävä silta oli edelleen toimiva.

Edellisellä vierailulla näimme reitin varrella mahdolliset suden jäljet. Itse susi oli tälläkin kertaa hukassa, mutta pienen yllätysmomentin koimme, kun Juolungansalmen laavulla istuessamme metsästä alkoi kuulua vierasta kieltä. Ei venäjää sentään, mutta englantia ja italiaa ainakin.

Pian paikalle pölähtikin suomalaismies italialaisine vieraineen. Visiitti lienee ollut vieraillekin miellyttävä, koska sää oli verrattain hieno, eikä hyönteisistäkään ollut enää vaivaa.

Kieverrysjärvien rengasreitti ei ole erityisen pitkä, mutta emme silti autolle palattuamme jaksaneet enää jatkaa Lieksaan asti. Sen sijaan päädyimme Nurmijärveltä Ruunaalle menevälle Puuruun tielle, jonka varteen, Suuri-Piilosen lähettyville, jäimme yöksi. Paikka oli ennestään tuttu, ja sikäli helppo valinta.

En ole mikään vesipeto, ja joskus on sellaisia kesiä, että en kertaakaan päädy järveen tarkoituksella. Nyt veden lämpötila oli yhä ainakin +20 C, joten Suuri-Piilonen veti puoleensa. Myös ilma oli edelleen lämmin, vaikka pimeys jo illaksi laskeutuikin.

Uuden gimbaalin kanssa oli vähän vaikeuksia, enkä ole ihan tyytyväinen etenkään liikkeessä kuvaamiini otoksiin. En hallitse homman edellyttämää ninja-kävelyä, ja gimbaali kädessä hortoilu näyttää muutenkin typerältä, etenkin polulla. Mutta ehkä harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Muita ihmisiä ei illan aikana näkynyt, mutta joku motokuski leikkasi kauempana metsää sitkeästi läpi yön. Oli ilmeisen omistautunut ammatilleen, sanoisin.

Kesäkumeista

Reiskan renkaiden kanssa on ollut vähän huonoa tuuria. Jo ensimmäisenä kesänä sepeli rikkoi yhden renkaan, ja nyt muutama päivä sitten toinen alkoi vuotaa saatuaan ruuvista.

Vika ilmeni, kun asioin Reiskan kanssa paikallisessa palosammutinhuollossa. Autolle palatessani huomasin toisen eturenkaan olevan aavistuksen lytyssä (mutta ei täysin tyhjä). Hassua sinänsä, olin juuri hetkeä aiemmin pohtinut, miten matalia rengaspaineita Ducatossa uskaltaa käyttää.

Vajaa rengas ei ajossa tuntunut mitenkään erikoiselta, ainakaan taajamanopeuksissa. Huoltoaseman mittari kuitenkin näytti, että ilmaa oli vain 1,5 barin verran. Yllättävän pienellä paineella rengas oli vielä hämävän ajokelpoinen.

Rengas korjattiin alan liikkeessä, jossa sattumoisin oli samaan aikaan vierailemassa myös Michelinin edustaja (ns. Michelin-ukko). Tilanne tarjosi mahdollisuuden hankkia ajantasaista tietoa BFGoodrich All-Terrain -renkaiden saatavuudesta. Yhdysvalloissa uutta KO3-mallia myydään jo, mutta vaikutti epätodennäköiseltä, että rengasta saataisiin Suomeen ainakaan kesän aikana. 

Samalla puhuimme myös rengaspaineista... Virkansa puolesta edustaja ei suositellut Ducaton renkaisiin muita paineita kuin mitä auton valmistaja on ilmoittanut (5,5 baria), mutta epävirallisesti taisimme olla yhtä mieltä siitä, että kolmitonninen Adria saattaisi pärjätä hiukan vähemmälläkin.

Mitä rengasrikkoon vielä tulee, minulla taisi käydä pieni tuuri, kun huomasin vian kaupunkialueella. Jos olisin sammutinhuollon sijaan ollut matkalla jonnekin muualle, rikkinäisestä renkaasta olisi saattanut muodostua isompi ongelma.

Palosammutin ei taida nykyään olla matkailuautossa pakollinen varuste, mutta tärkeä silti. Sammuttimelle on kuitenkin joskus vaikea löytää paikkaa, jossa se ei ole tiellä, mutta josta sen toisaalta saa nopeasti käyttöön.

Adria Twinin keittiöryhmän ja tavaratilan väliin on jäänyt (tai jätetty) pieni kolo, joka on sammutinta ajatellen periaatteessa aika hyvä.  

Sammuttimen asentaminen tähän tilaan on silti vähän konstikasta. Asennuksen pitäisi olla ehdottoman vahva niin, ettei painava sammutin pääse ajon aikana irtoamaan.

Aluksi ruuvasin asennuskehikon tilan takaseinään, mutta eihän se pysynyt ruuveilla tuollaisessa vanerissa kiinni, ei järeän asennusteipin kanssakaan. Pulttikiinnitys olisi parempi, mutta pultteihin liittyviä muttereita on hankala saada vanerin taakse.

Lopulta ongelmaan kuitenkin löytyi yksinkertainen ja riittävän hyvä ratkaisu. Leikkasin ohuesta makuualustasta palan, jonka pyöräytin sammuttimen ympärille. Koko hoito pysyy kiilattuna tukevasti paikoillaan, mutta tarvittaessa sammuttimen saa silti muutamassa sekunnissa käyttöön.

Paketti ei ole erityisen kaunis, mutta ei toisaalta ole jatkuvasti näkökentässä eikä häiritse muuta elämistä. Vaakasuuntainen asennus voisi toimia myös, jos se ei yllä käytävälle asti. Ehkä kokeilen sitäkin vielä.

Missä se reikä on?

Hiisien käyttämä portti lienee aika pieni, koska sitä ei näy myöskään ilmakuvissa.

Linkki videoon

Porttiteoriasta

Peurajärvellä oli levollista yöpyä. Seuranamme oli vain kaksi muuta autoa, joista yksi taisi olla saksalainen, ja toisessa majaili vanhempi suomalainen pariskunta.

Koska olimme jo valmiiksi samoilla kulmilla, päätimme seuraavaksi hakea sisältöä elämäämme Hiidenportin kansallispuistosta. Puistoon pääsee helposti Käärmesärkältä, Palolammelta tai Urpovaarasta, joista kaikista löytyy pysäköintialue. Lisäksi puistoa voi lähestyä Syrjänkankaan suunnasta, vaikka siellä ei virallista parkkipaikkaa olekaan. Ainakin ennen auton pystyi jättämään esimerkiksi Kivijärven ohitse menevän metsäautotien silmukkaan.

Käärmesärkän pysäköintipaikka olisi ollut lähimpänä, mutta päädyimme silti ajamaan Urpovaaraan, koska sieltä emme ole yhdessä lähteneet liikkeelle kertaakaan. Lisäksi paikka on valmiiksi lähellä Hiidenportin rotkojärveä, joten vaaraa uhmatakseen ei tarvitse ryömiä koko puiston läpi.

Kallioinen rotkohan antaa merkityksen koko Hiidenportin kansallispuistolle. Jyrkänteille johtavien polkujen varrella on monin paikoin kaunista metsää ja suota, mutta puistoa tuskin olisi olemassa ilman rotkoa.

Hiidenportin sanotaan syntyneen jääkauden jälkeen tapahtuneen maaperän lohkeamisen seurauksena, mutta itse hiukan epäilen tätä selitystä. Näillä seuduilla liikkuu paljon hiisiä - ehkä enemmän kuin missään muualla - ja jostainhan ne ovat tänne tulleet. Todennäköisesti juuri siitä portista, jonka kautta pääsee herraties minne.

Aurinkoinen maanantaipäivä oli lähes tyyni, ja metsässä siten hiljaista, kun lintujen laulukin oli jo hiipunut. Tätä taustaa vasten metsästä yhtäkkiä kuulunut haukan kiljaisu oli viiltävä. Olimme suon laidassa, mutta emme harmiksemme nähneet haukkaa, vaikka se ei vaikuttanut olevan kovin kaukana. Kun Urpovaaralla oltiin, nimesimme haukan Urpoksi.

Paikka, jossa kohtasimme Urpon on sattumoisin sama, johon päättyy Google Mapsiin merkitty erikoinen kulkureitti. Se etenee Porttilampien kautta kohti Urpovaaraa, mutta loppuu yllättäen suon laitaan. Maastossa sitä ei erota muuten kuin pienenä polkuna.

Mikä tällainen reitti oikein on? Oman arvioni mukaan kyseessä on hiisien ikivanha kulkuväylä. Sen äkillinen päättyminen indikoi, että portti saattaa olla jossain lähellä. ChatGPT ei harmikseni tuntenut koko asiaa, mutta Urpo todennäköisesti päivysti yllämme juuri siksi, että se tiesi paikan olevan erityinen.

Alkusyksyn aikaan metsässä on miellyttävää liikkua. Vaikka oli yhä mukavan lämmintä, hyttyset olivat jo tiessään, eikä muitakaan ihmisen kimppuun käyviä hyönteisiä näkynyt. Edes hirvikärpäsiä ei tullut vastaan, vaikka periaatteessa elettiin niiden kulta-aikaa.

Porttilammen laavun lähestyessä poikkesimme polun varressa olevalle kalliolle syömään eväitä. Laavullekin olisi ehkä mahtunut, mutta aurinkoinen suon laita houkutti nyt enemmän. Tällaiset hetket vähentyvät vääjäämättä, kun talvi lähestyy.

Lennättäessäni Mauria havaitsin taivaalla linnun, jonka kaartelevasta lentotyylistä ei voinut erehtyä. Oliko se Urpo-haukka? Mahtoiko Urpo olla epäterveellä tavalla kiinnostunut Maurista?

Tilanne oli hankala. Olisin halunnut kuvata haukkaa, mutta en uskaltanut jättää kopteria taivaalle. Päädyin hätälaskemaan Maurin alas, minkä jälkeen Urpokin oli jo lentänyt tiehensä. Pöh.

Illaksi purjehdimme Kalevalan Matkaparkkiin, joka on osoittautunut hyväksi tukikohdaksi tällaisilla reissulla. Sorateillä etenemistä helpotti se, että olin ennen matkalle lähtöä hieman pudottanut Ducaton rengaspaineita.

Fiatin suositteleman 5,5 barin sijaan olin koko kesän ajanut 5,0 barin paineilla (kylmistä renkaista mitattuna). Nyt asetin saman paineen lämpimiin renkaisiin, mikä tarkoittanee 4,7 - 4,8 barin painetta kylmissä renkaissa. Eron huomasi ainakin Peurajärven tiellä, joka tosin soratienä ei ole ihan pahimmasta päästä.

Mutta kuinka alas paineen uskaltaa laskea renkaiden ja turvallisuuden siitä kärsimättä? Vaikka ChatGPT oli hiukan eksyksissä tuon hiisijutun kanssa, tässä asiassa se osasi neuvoa.

Kun annoin lähtötiedoiksi renkaiden koon (225/75 R16) ja muut tyyppitiedot (CP 116Q) sekä auton oletetun painon ajokunnossa (3200 kg, ehkä hiukan yläkanttiin), tekoälyn mukaan 4,5 - 5,0 barin paine saattaisi olla riittävä.

Suositus on annettu sillä oletuksella, että paino jakautuu tasaisesti kaikille renkaille, mikä lastatussa autossa harvoin toteutuu. Mutta ehkä tuo nyt käyttämäni paine on silti pieneen Twiniin ihan OK.

Nöyrä mieli

Mieli nöyränä katselen tätä videota, joka muistuttaa minua siitä, että pian on taas syyskuu.

Linkki videoon

Luonnon akrobatiaa

Syyskuu 2024 alkoi hyvissä merkeissä. Tai ainakin sään puolesta kaikki oli kohdallaan, sillä satunnaisista sadekuuroista huolimatta ilman lämpötila huiteli edelleen +20 C -lukemissa. Ei aivan poikkeuksellista, mutta retkeilyautoilua ajatellen oikein miellyttävää. Vain muutama vuosi sitten likipitäen samoihin aikoihin maa oli jäässä ja puut huurteisia.

Syyskuisen lomaviikkomme alussa kaikki lomakohteen valintaan vaikuttavat mittarit osoittivat Itä-Suomeen. Lieksan ja Ilomantsin suunnalla olisi poutaisinta, lämpimintä ja aurinkoisinta, ja lisäksi maamme itäinen kolkka on verrattain lähellä kotia.

Pohjois-Suomi kiinnosti silti myös, koska taakse jäävän kesän Lapin reissut olivat varsin onnistuneita. Jopa eteläinen Suomi vilahteli keskusteluissa, ja pohdimmekin mahdollisuutta lähteä Kasnäsiin, josta löytyvässä kylpylässä joskus nuoruusvuosina poikkesimme. 

Käytettävissä oleviin päiviin nähden sekä Lappi että Kasnäs tuntuivat kuitenkin kovin kaukaisilta. Emme silti halunneet heti sulkea ainakaan Lapin porttia, joten lähdimme aluksi ajamaan kohti Kuhmoa, tarkemmin sanoen Peurajärvelle.

Peurajärven alue on matkailuautoilijoiden suosiossa. Varsinaisen Peurajärven rannoilla tosin on lähinnä mökkimajoitusta, mutta muiden järvien ympäriltä löytyy myös matkailuvaunumerkillä osoitettuja paikkoja.

Itse päädyimme Mäntyjärven kaakkoisrannan P-alueelle, jossa olemme ennenkin majailleet. Tilavan pysäköintipaikan lähellä on nuotiopaikka laavuineen, eikä uimarantakaan ihan huonoimmasta päästä ole, jos syyskuussa helle sattuisi vielä ahdistamaan.

Lähellä olevista retkikohteista merkittävin on Hiidenportin kansallispuisto, mutta myös Peurajärven alueella menee mukavia polkuja. Mäntyjärven kierto on niistä pisin, mutta itse lähdimme kiertämään Iso-Valkeista, jonka varrelta pääsee halutessaan myös läheisellä Paistinvaaralla olevalle Kärnänkivelle.

Jos päätyy Iso-Valkeisen kierrokselle, ei Kärnänkivellä oikeastaan kannata jättää käymättä, koska se lisää matkaa vain parin kilometrin verran. Kysehän on painovoimaa näennäisesti uhmaavasta irtolohkareesta, jonka voisi kuvitella samantien vierivän mäeltä alas, mutta näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Kiven pysty asento on joskus herättänyt epäilyjä, että se on nostetty pystyyn ihmisen toimesta.

Selvittääkseni asiaa pyysin tekoälyä luomaan havainnekuvat, joista ilmenee, miten kivi on mahdollisesti jääkauden aikana päätynyt nykyiselle paikalleen...

... tai miltä vaihtoehtoisesti näyttäisi, mikäli Kärnä-niminen henkilö pystyttäisi kiveä. 

Kuvista on aistittavissa, että tekoäly ottaa positiota jääkausivaihtoehdon puolesta. Itse haluaisin ajatella, että Kärnähän sen kiven on pystyttänyt, mutta en ole täysin vakuuttunut käytetystä menetelmästä.

Omituisesta asennostaan huolimatta kivi seisoo paikallaan verrattain tukevasti. Lähinnä mietityttää se, miten lohkareen rapautuminen vaikuttaa sen tasapainoon. Jos sopivasta kohtaa irtoaa riittävän iso pala, möhkäle voinee mennä nurin. Kivi on suojeltu, joten asiaa ei ole syytä tutkia sen enempää.

Iso-Valkeisen aurinkoisella etelärannalla syksystä ei ollut tietoakaan. Tai jos kesän ehtoon jostain havaitsi, niin ehkä siitä, että muurahaisten vilinä oli hiljentynyt. Löysin rantahietikolta tasan yhden muurahaisen, joka päämäärättömän oloisesti säntäili edestakaisin.

Mitähän ajatuksia muurahaisen mielessä mahtoi liikkua, kun lajitovereita ei näy missään, ja talvi on tulossa? Jos Kärnänkiven yhtään täytyy ponnistella pysyäkseen pystyssä, myös muurahaisen henkinen tasapaino lienee ollut koetuksella.

Peurajärven maastossa on sulan maan aikaan miellyttävää liikkua. Harjuja ja järvien rantoja pitkin etenevät polut ovat helppokulkuisia, ja tarvittassa Käärmesärkän kautta voi jatkaa vaikka Hiidenporttiin.

Syyskuussa illat väkisinkin jo kylmenevät, mutta samalla aamusumut tuovat oleskeluun oman lisämausteensa.