Taidot kehittymässä

Helpohkolla Taitajan taipaleella ei haittaa, vaikka omat retkeily- tai muut taidot olisivat vielä kehittymässä (tätä sanontaa suosittiin myös omassa ala-asteen todistuksessani aikoinaan).

Linkki videoon

Ilomieli nousee yli vaarojen

Ilomantsi saattaa olla paratiisi, mutta kesäkuu on silti sitä aikaa, kun taistelu hyttysiä vastaan on kiivaimmillaan, Eedenissäkin. Yritin jo viime kesänä löytää ratkaisun Adriaa vaivaavaan hyttyspulmaan, mutta Petkeljärvellä vietetyn yön jälkeen oli pakko tunnustaa, etteivät suorittamani verkotustyöt poistaneet ongelmaa.

Olin sovitellut ratkaisijan viittaa myös Mosquito Marauder -hyttysansalle, joka kuitenkin on osoittautunut kovin vaatimattomaksi laitteeksi. Kysehän on USB-liittimen kautta virtansa saavasta, propellilla ja sinisellä valolla varustetusta härpäkkeestä, jonka on tarkoitus houkutella ja vangita hyttyset säiliöönsä.

Yöaikaan laitetta ei ole testattu, mutta ainakaan päivällä se ei tunnu hyttysiä kiinnostavan. Tosin eipä valokaan juuri päiväsaikaan erotu, jos asialla nyt ylipäänsä on mitään merkitystä. Joka tapauksessa vekotin pitää sellaista hurinaa, ettei sen kanssa oikein voi nukkua ilman korvatulppia.

Huonosti nukutun yön jälkeen ilomantsilainen ilomieli oli hetken hukassa, joten päätimme loiventaa aamuamme retkeilemällä jossain lähellä. Sopiva lähtöpaikka löytyi Issonjärven kupeessa olevalta pysäköintialueelta, jonka kautta kulkee Petkeljärveltä Mekrijärvelle menevä, reilun 30 kilometrin mittainen Taitajan taival.

Mekrijärven kylä on aiemminkin noussut esiin mahdollisena käyntikohteena, mutta tällä kertaa emme tavoittelisi sitä, vaan ajattelimme patikoida noin kolmen kilometrin päässä olevalle Hiislammen laavulle.

Ilma oli lämmin, ja liki tuulettoman sään ansiosta hyttyset olivat jälleen seuranamme. Mietin lyhyesti, kannattaisiko hyttysmyrkyt edes kostomielessä kaivaa esiin, mutta lopulta päädyin vain ylipukeutumaan, kuten aina ennenkin.

Olemme piipahtaneet Hiislammen laavulla kerran aiemminkin, silloin pohjoisen suunnasta lähestyen. Nyt kuitenkin oli toinen vuodenaika, minkä ansiosta laavu ympäristöineen näyttäytyi aavistuksen mielikuviani kauniimpana.

Taitajan taival on tiettävästi Pohjois-Karjalan vanhin merkitty retkeilyreitti. Tämä ilmenee paikoin tavallista laveampana polkuna, mutta aivan pilalla herkästi kuluvat harjuosuudetkaan eivät silti ole.

Hiislammelta haarautuvaa polkua pitkin voi halutessaan kipaista vaikka Parppeinvaaralle. Vuonna 1992 käyttöön vihitty Parppeinpirtti muistuttaa Nurmeksen Bombaa, mittasuhteet vain ovat pienemmät.

Emme ole koskaan osuneet pirtille sen aukioloaikojen puitteissa, joten paikan palvelut ovat yhä testaamatta. Pitäisi ehkä joskus ajella Ilomantsiin ihan pelkästään tämän asian korjaamiseksi. Tarjoiluja ainakin näytetään netissä kehuttavan.

Parppeinpirtille johtava seitsemän kilometrin pistoreitti tuntui nyt liian pitkältä, mutta kävelimme silti tovin vaaran suuntaan saadaksemme retkellemme hieman lisämittaa. Kumpuileva kangasmetsä vaikutti myös mukavalta juoksumaastolta, ja talvellahan tässä menee latu, jossa hiihdetään muun muassa Pogostan Hiihtoa.

Lopulta palasimme Matosalmelle, jonka yli menevällä sillalla oli kiva nauttia eväitä auringossa istuskellen. Karttaan merkitty latupohja olisi tarjonnut mahdollisuuden myös ympyrälenkkiin, mutta palasimme silti autolle vanhoja jälkiämme pitkin. 

Tämä Suomen kolkka on lomailumielessä varsin mukavaa seutua. Vaikka Ilomantsi ei ole tieverkon suhteen ihan pussinperä, asfalttiteitä seuraten sieltä ei oikein pääse muualle kuin takaisin Joensuuhun, mikä jonkin verran vähentänee muuta liikennettä.

Ilomantsissa ei liioin ole ylitarjontaa leirintäalueista, joten seuraavaksi yöksi meitä kutsui puska. Yksinkertaisimmalta vaikuttava ratkaisu oli jatkaa Issonjärveltä kohti Kaunisjärveä. Susitaipaleen varrella oleva paikka voisi tarjota paitsi yösijan myös sopivasti virikettä seuraavalle päivälle.

Maailman laidalta

Vehreää luontoa, kauniita harjuja, muutama hyttynen ja valtavasti kuikkia. Niistä oli Petkeljärven alkukesä tehty.

Linkki videoon