Pelko pois

Aamu Hoikankankaalla oli viileä. Onneksi autossa riitti kaasua, sillä ulkolämpötila lienee käynyt lähellä nollaa. Yleensähän kaasu loppuu yöllä, ja olin jo päiväkausia odottanut sen hiipuvan.

Päivän ensimmäinen tehtävä olisi hoitaa rengasasia kuntoon. Nyt alla oleva vararengas oli samanlainen kuin varsinainen rengaskin, joten erityisiä ajorajoitteita ei ollut, mutta peltivanne näytti auton alla vähän hassulta.

Enemmän kuitenkin mietitytti se, että kaikki ehjät renkaat olivat nyt käytössä, eikä ylimääräisiin rengasrikkoihin olisi enää varaa.

Renkaanpaikkausaineestakaan ei taitaisi olla suurta iloa, koska mukana oleva Bilteman 12V-kompressori tuskin jaksaisi synnyttää Ducaton renkaaseen ainakaan täyttä painetta.

Tapahtuneen jälkeen tiellä oleva musta sepeli näytti entistä uhkaavammalta. Lähempänä päätietä siihen oli onneksi muodostunut tasaisempia ajouria, mutta poistuimme silti Hoikankankaalta todella hitaasti ryömien.

Rengasepisodin myötä kävi selväksi, että emme tällä erää jatka Hossaa pohjoisemmaksi. Sen sijaan palaisimme Suomussalmelle, jossa ehkä saamme renkaan paikattua. Uutta rengasta ei toivottavasti tarvitse ostaa, koska rikki menneellä on ajettu vasta muutamia tuhansia kilometrejä.

Renkaan paikkaamisen suhteen meillä oli onnea, sillä rengas saatiin nopeasti ja edullisesti (30 €) korjattua Ämmän Huolto-Osa Oy:ssä. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä näköinen kivi oli tuottanut renkaan uraan noin sentin mittaisen viillon.

Sen verran renkaan puhkeaminen yhä mietitytti, että investoin korjauksen yhteydessä akkukäyttöiseen kompressoriin, jonka tuottaman maksimipaineen (8 bar) pitäisi riittää myös Ducaton renkaille. Kompressorin lataaminen onnistuu tien päälläkin virta-aseman avulla, ja ehkä laitetta voi renkaiden täyttämisen ohella käyttää myös johonkin muuhun tarkoitukseen.

Vaikka rengas tuli nopeasti kuntoon, päivän retkeilyannoksen saamisen kanssa oli jo vähän kiire. Onneksi Suomussalmelta ei ollut kohtuuton matka Kuivajärvelle, jonka lähellä oleva Kirnulammen polku jäi menomatkalla sateiden vuoksi väliin. 

Kuivajärvelle menevän soratien alku hieman arvelutti, koska tielle oli hiljattain kylvetty... noh, sepeliä. Sen raekoko kuitenkin näytti pienemmältä kuin Hoikankankaalla, ja värikin oli erilainen. En tiedä, kumpi lopulta on renkaille pahempaa, murske vai sepeli, ja onko koolla tai värillä tämän suhteen merkitystä, mutta pienistä epäilyistä huolimatta uskaltauduimme Kuivajärventielle. Olihan meillä taas ehjä vararengas mukana, ja paikka-ainekin käytössämme.

Pysäköimme auton Kuikkalehtoon, johon on lanattu pieni pysäköintialue (ei näy satelliittikuvissa vielä), ja lähdimme kulkemaan Ruuvikkosuon suuntaan menevää tietä. Reilun kilometrin jälkeen reitti erkanee tieltä metsään.

Vaikka reittimerkinnät eivät olleet kovin vanhoja, polkua oli selvästi kuljettu jo pidempään. Oletimme, että polkuahan tänne tullaan tamppaamaan, mutta se oli väärä luulo, sillä polku erottui metsässä oikein hyvin.

Myös alueen pitkospuut olivat tuoreita ja hyvässä kunnossa. Olisi pitänyt käydä tarkastamassa myös Saarijoen sillan tilanne, mutta asia tuli mieleen vasta retken jälkeen. 

Näitä jälkikäteen syntyviä oivalluksia on ihan liikaa. Täytyisi ehkä kävellä hitaammin, jotta ehtii ajatella enemmän. Oli kuitenkin kiva pitkästä aikaa poiketa Kirnulammella, sillä paikka on varsin hieno. 

Niemi laavuineen tuo jostain syystä mieleeni Teerilammen Martinselkosessa, vaikka paikat ovat topografialtaan ihan erilaisia, eikä Kirnulammella edes ole tupaa. Ehkä niissä on jotain samaa tunnelmaa.

Murhijärven suuntaan jatkuva polku jäi aamun rengastouhujen vuoksi edelleen tutkimatta. Se tarkoittaa, että tänne täytynee vielä joskus palata. Tai Murhisaloon ainakin, eipä kulkusuunnalla varsinaisesti ole väliä.