sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Missä polut risteävät

Peurajärveltä lähdettyämme ajoimme Kuhmoon, jossa voisimme vielä täydentää matkatarvikkeitamme.

Kuhmohan on jo kolmisenkymmentä vuotta ollut kaupunki. Maalta tulevalle kaupunkiliikenne on joskus yhtä kaaosta, minkä itsekin totesin, kun odotin S-marketin parkkipaikalta poistuessamme punaisten vaihtumista vastaantulevien kaistalla.

Vaikka virhe ei ollut minun vaan sen pakettiauton kuljettajan, joka oli pysäköinyt koslansa reunimmaiseen parkkiruutuun estäen minua havaitsemasta liikenteenjakajaa, taisin silti tarjota paikallisille isännille aamun naurut. Oli selvästikin aika kiihdyttää kohti Malahvianvaaraa.

Olen tainnut ennenkin mainita, että Malahvia on mielestäni ylikaunis paikan nimi. Ja paitsi että Malahvianvaaran liikennejärjestelyt ovat toimivia, kylällä on toinenkin lyömätön etu: sen kautta kulkee sekä Vienan reitti että Itärajan retkeilyreitti.

Oli selvää, että Malahvianvaarassa riittäisi tekemistä vaikka useaksi päiväksi. Meillä oli käytettävissämme vain yksi päivä, joten jostain piti tinkiä.

Valitsimme päiväretkemme kohteeksi Aittojärveä halkovalla niemellä olevan laavun, jonne vievä polku voisi aurinkoisena päivänä olla hieno. Tuulen puhaltaessa niemellä tuskin olisi hyttysiäkään.



Jos Malahvianvaarasta pitäisi väkisin keksiä jotain huonoa sanottavaa, voisi kai mainita itärajan läheisyyteen liittyvät lentorajoitukset. Kauko vaikuttikin hiukan pettyneeltä, kun se ei päässyt ilmaan koko päivänä.


Kerroin Kaukolle perhosefektistä ja siitä, miten olemme joskus sotineet Neuvostoliittoa vastaan. Kaukon touhuilut saatettaisiin tulkita provosoinniksi, joka voisi johtaa uuteen noottikriisiin, yöpakkasiin, suurvaltojen sapelinkalisteluun, ydinsotaan ja maailmanloppuun. Eli ehkä on parempi, että minä otan ne kuvat.


Aittojärveltä poistuttuamme palasimme autolla vähän matkaa Kuhmosta Suomussalmelle menevän 912-tien suuntaan, ja kurvasimme sitten Ahvenvaaraan menevälle pienelle tielle. Meillä ei varsinaisesti ollut asiaa Ahvenvaaraan, mutta kartan mukaan näytti siltä, että sinne voisi pysäköidä auton poiketakseen Jumalanhyvänahon laavulla.

Laavun kautta menevä Vienan reitti on nykyään hiljaisempi kuin ennen. Joskus sitä pitkin on kulkenut muun muassa Elias Lönnrot, mistä syystä polkua kutsutaan myös Lönnrotin poluksi.

Reittiä on viime vuosina ehostettu, mutta metsäisillä osuuksilla polku paikoin erottuu huonosti maastosta. Puihin tehdyt pilkkamerkinnät kuitenkin helpottavat suunnistamista.


Jumalanhyvänahon laavu ei ollut ihan niin loistokas kuin paikan nimestä olisi saattanut päätellä, mutta luulisi tuon kelpaavan ainakin silloin, kun paikalle saapuu idästä, Syntisenkankaan suunnasta.


Malahviasta itään johtava särkkäosuus lienee sen sijaan hieno, mutta siihen emme nyt ehtineet tutustua. No, jääpähän jotain seuraavalle kerrallekin.

Päivän päätteeksi poikkesimme vielä Vienan merkityn reitin alkupäässä olevalla Rautiaisen myllyllä. Myllyllä - kuten koko alueella - on oma mielenkiintoinen historiansa. Nykyihmistä se palvelee lähinnä mukavana taukopaikkana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti