sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Viisveejuhlat

Tänään vietän eräänlaisia 5v-juhlia. Siitä on nyt viisi vuotta, kun tulin hankkineeksi Suunto Ambitin ja siihen sykevyön. Suunnon rannetietokoneita on tosin ollut ranteessa aiemminkin, mutta sykevyö oli minulle uusi juttu.


Olen sittemmin tallentanut juoksu- ja hiihtolenkkini Suunnon Movescount-palveluun, ja sieltä löytyvät myös tuona aikana tehdyt retket, joita tosin en ole mitannut Ambitilla.

Vuodet eivät muuten Ambitissa näy, mutta sen akku ei enää pidä virtaa entisen lailla. Osittain tämä kai johtuu siitä, että kellon USB-kaapeli pätkii löystyneiden leukojensa vuoksi virtaa, ja siitähän ei akku tykkää. Kaapeli on myös menettänyt yhden hampaistaan, joten olen joutunut paikkaamaan sitä tinalla.


Ohjelmistopäivityksiä tähän vanhimpaan Ambit-malliin ei ole enää aikapäiviin tullut. Mietin jo aiemmin, että päästyäni 1000 moven kerhoon palkitsen itseni uudella rannetietokoneella, mutta hanke jäi toteuttamatta, kun Ambitissa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Nyt huomaan taas katsovani rannetietokoneita sillä silmällä.

Suunnolta näkyy ilmestyneen uusi Spartan-malli, joka mittaa sykkeen käyttäjän ranteesta. Tämähän ei ole uunituoretta tekniikkaa, mutta sykkeen mittaaminen muuten kuin sykevyöllä on perinteisesti ollut vähän epätarkkaa.

Syketoiminto ei sinänsä ole minulle kovin tärkeä. En tapaa tuijotella palautumisaikoja, mutta liikunnan tehokkuuteen liittyvä tieto on periaatteessa ihan mielenkiintoista. Käytin sykevyötä melko pitkään, mutta jouduin luopumaan siitä, kun vyö alkoi hikoillessa tuottaa ihottumaa.

Tarvitsen kelloa lähinnä matkan mittaamiseen, joten GPS:n toiminta on minulle tärkeämpää. Tässä suhteessa viisi vuotta vanha Ambitkin on hoitanut homman kelvollisesti, joten tuskin uudemmat laitteetkaan tuottavat pettymystä.

Ehkä kerran kuukaudessa tai kahdessa käy kuitenkin niin, että Ambit ei löydä satelliitteja nopeasti (5 - 15 sekunnissa), vaan ulkona täytyy hetki patsastella, jos mielii tallentaa reitin alusta lähtien.

GPS-kellojen valikoima on nykyään suuri. Takavuosina Suunnolle ei juuri ollut vaihtoehtoja, mutta nyt markkinoilta löytyy kymmeniä erilaisia GPS-vastaanottimella varustettuja rannekelloja. Myös hintahaitari on laaja, liki ilmaisesta miltei tuhanteen euroon.

Periaatteessa minulle riittää, että laite mittaa aikaa ja matkaa, ja että akku ei hyydy kesken suorituksen (eikä uuvu muutaman päivän odottelustakaan). Langaton tiedonsiirto on myös plussaa, mutta täytyyhän laitteeseen jotenkin syöttää virtaakin, eikä langatonta latausta taida vielä olla tarjolla.

Äkkiseltään ainakin seuraavat kellot vaikuttavat mielenkiintoisilta:

  • Garmin Forerunner 235
  • Garmin Fenix 3
  • Polar M600
  • Suunto Ambit3
  • Suunto Spartan

Yksinkertaisinta olisi tietysti pysyä entisessä merkissä, jolloin myös mittausten tallentamiseen liittyvä jatkumo säilyisi. Spartanin ohjelmistoa on kuitenkin moitittu keskeneräiseksi, tosin päivityksillähän se ajan myötä paranee.

Polarin M600-mallissa näkyy olevan musiikkisoitin, mikä voisi olla hyväkin juttu, koska kannan nykyään mukanani erillistä soitinta. Toisaalta akun kesto mietityttää hiukan, enkä varsinaisesti tarvitse M600:n älykello-ominaisuuksia.

Garminista puolestaan löytyy GLONASS-tuki, mikä on paikannustarkkuutta ajatellen hyvä lisä. Fenixistä taitaa vaan kohta tulla uusi malli, joten 3-version hankkimisella ei varsinaisesti ole kiire.

Yksinomaan teknisiä ominaisuuksia vertaillen rannekelloa ei tietysti kannata hankkia. Jos laite näyttää tai tuntuu seurantapannalta, sitä mieluummin liikkuu ilman härpäkettä. Kroppa tuskin pahastuu siitäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti