torstai 30. huhtikuuta 2015

Valintoja

Aamu avautui jälleen valtavan arpomisen merkeissä. Suurimmat periaatepäätökset liittyisivät siihen, kääntyisinkö Hotelli Kilpiksen pihasta vasemmalle (Skibotniin) vai oikealle (Muonioon).

Ajatus ajella Riksgränsenin, Björklidenin ja Abiskon kautta kiehtoi minua, koska en ole käynyt siellä talvella. Se kuitenkin tietäisi enemmän ajamista, ja lisäksi asiaan liittyi useita epävarmuustekijöitä:

  • Onko Ruotsin tunturikeskuksissa maastohiihtolatuja?
  • Onko vappu huono aika vierailla yllä mainituissa paikoissa?
  • Onnistunko löytämään majapaikan?
  • Millainen sää Ruotsin tuntureilla on?

Ensimmäistä kohtaa olen pohtinut ennenkin. Käsittääkseni latuja on, mutta aika vähän. Tällä kertaa kuitenkin löysin netistä toiveita herättävän sivun.

"Toppspåret" kuulostaa hyvältä, ja "Låktaspåret" vielä paremmalta. Hiihtäen Låktatjåkkolle! Epäselvää kuitenkin on, millainen ura tunturiin vedetään. Jos sinne vedetään luistelubaana, jyrkkään ylämäkeen luistelusta täytyy todella nauttia. Lisäksi asiaan liittyy olennaisesti sääkysymys.

Kaksi seuraavaa kohtaa mietityttivät vielä enemmän. Pikaisen nettihaun perusteella kaikki ennalta tuntemani majoituspaikat olivat täynnä, mikä ei luvannut hyvää. Myös Kilpiksen opas tiesi kertoa, että vappu on Ruotsin tunturikeskuksissa ruuhkaista aikaa.

Ajankohtaan liittyvä problematiikka sammutti pahimman innostuksen, ja lähdin lopulta ajamaan kohti Muoniota. Matkalla voisin vielä miettiä seuraavaa kohdetta. Aika vähäisin henkisin ponnistuksin päädyin kuitenkin Hettaan ja maanmainioon Hetan Majataloon.

Huoneen saatuani rasvasin Yokot ja lähdin sutimaan Ounasjärven yli kohti Pyhäkeroa. Ajatukseni oli hiihtää Ullajärven kautta menevä ympyrälenkki.

Kevät on kuitenkin tulossa Lappiinkin, ja tämä näkyi latujen kunnossa. Latupohjat oli ajettu vain moottorikelkalla, ja ainoastaan perinteistä tyyliä varten. Luistelubaanalla oli useampi sentti märkää lunta, mikä teki ylämäkeen hiihtämisestä raskasta.


Pyhäkeron tupaa on mukava lähestyä Hetan suunnasta, kun taustalla siintää valkoinen tunturi. Maisemassa on jotain tuttua, mutta en nyt saa päähäni, mistä se on mieleen tarttunut.


Pyhäkerolle päästyäni päähäni alkoi nousta kerettiläisiä ajatuksia. Olet jo hiihtänyt ihan tarpeeksi, älä suotta rimpuile Ullajärvelle asti. Olet sitä paitsi käynyt siellä aiemmin. Kuuma sauna odottaa!

Niinpä minä luovuin Ullajärveä koskevasta suunnitelmastani ja palasin ~samaa reittiä takaisin kirkolle. Pyhäkerolta alamäkeen olikin mukavaa lasketella. Sen kun vaan hyppäsi latu-uraan ja katseli ohi vilistäviä maisemia.

Hiihtäjiä oli kaiken kaikkiaan aika vähän, muistan nähneeni neljä. Lisäksi yksi mies tuli tunturista potkukelkalla.

Hetan Majatalon miesten sauna on parhaillaan remontissa, joten minulle osoitettiin vuoro naisten saunan puolelta. Toivoin hiljaa mielessäni, että tämä olisi johtanut jonkinlaiseen sekaannukseen, mutta näin ei tapahtunut, vaikka istuin saunassa pitkään ja hartaasti.

Huomenna ei vielä tarvitse palata Kuopioon, mutta kiihkeimmät hiihtopäivät taitavat nyt olla takana. Pöh.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Mallan kainalossa

Tänään oli hiihtopäivä, ehkä talven hienoin. Ne alkavatkin jo olla vähissä, joten jokaiseen täytyy suhtautua tietyllä hartaudella.

Kilpisjärvellä konelatuja ei ole kovin paljoa, lähinnä kolmen valtakunnan rajatolpalle ja Saanan ympäri. Tuntureita toki riittää hiihdettäväksi, mikä varsinkin hankiaisten aikaan onkin parasta hupia.

Itse lähdin aamulla suksimaan kohti rajatolppaa, jossa edellisen kerran kävin muutama vuosi sitten. Menomatka sujui sukkelasti jäätä pitkin, ja vaikka en erityistä kiirettä pitänytkään, olin tolpalla jo reilun tunnin jälkeen.

Minua nopeammin matkan taittoi ruotsalaisporukka, joista yhden repusta kuului melko äänekästä musiikkia... Siellä siis oli jonkinlainen äänentoistolaitteisto. No, ehkä se pitää tunnelmaa yllä, kun kaikki eivät hiihtele napit korvissa.

Paluumatkan päätin tehdä Mallan kautta. Luonnonpuistossa ei ole koneella tehtyä latua, mutta kuten sanottua, hanki kantaa. Nyt teräshangen päälle oli satanut pari senttiä lunta, mikä oli hyvä juttu, koska muuten laskuosuudet olisivat olleet latusuksilla hankalia.


Osa Mallan reitistä kulkee tunturikoivikon läpi. Puiden välissä pujotellessani huomasin, että lyhyt suksi on koivikossa aika kätevä. Joskushan käy niin, että sukset päättävät kiertää puun tai oksan eri puolilta, mikä on epämiellyttävää. Lyhyen suksen kanssa riski on ainakin pienempi.

Mallan talvireittikin kulkee Kitsiputouksen kautta, mutta meinasin vahingossa hiihtää sen ohi. Huomasin sattumalta syvennyksen, jota epäilin joen töyrääksi, ja kyseessä olikin juuri putouksesta valuva joki. Tosin nyt niin joki kuin itse putouskin olivat jäässä, mutta paikka oli silti hieno. Lähemmäksikin olisi päässyt, kuulemma ihan jäätyneen putouksen taakse.


Takaisin kylille palattuani päätin vielä koukata Saanan takaa. Nousu Saanan pohjoispäähän on aika uuvuttava, ja koska luistin painoi jo, kiinnitin suksien pohjaan karvat. Nousua on kilometrikaupalla, ja taisin karvoittaa sukset hiukan liian aikaisin, mutta rinne toisaalta taittuikin sitten helposti.


Huomenna on aika poistua Kilpisjärveltä. En vain tiedä, mihin suuntaan. Jatkaisinko Norjan puolelle ja sieltä edelleen Björklideniin tai Abiskoon? Vai palaisinko Pallakselle, en nimittäin ole koskaan viettänyt vappua Vatikurussa. Hettakin osuisi matkan varrelle. Ylläksellä taas olisi parhaat ladut talven todennäköisesti viimeisiä hiihtoja varten.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kilpisjärven ihme

Epätietoisuus lomamatkan jatkosta kalvoi mieltä. Eihän sitä lomalla jokaista minuuttia tarvitse etukäteen suunnitella, mutta jonkinlainen käsitys suunnasta olisi hyvä olla.

Aamulla Pallaksella heräsin siihen, kun minua taas puhuteltiin.

- Ismo, herää, sinun täytyy lähteä Kilpisjärvelle!

- Siis mitä, häh, Kilpisjärvelle? Sinne juoppojen norjanlappalaisten keskelle?

- Kyllä vaan. Enkä käyttäisi heistä tuollaista nimitystä. Pohjimmiltaan he ovat vain... No, vähän eksyksissä.

- Mutta Kilpisjärvellehän on luvassa röppöistä säätäkin, minä tarkastin ennusteet juuri eilen. Lunta ja räntää!

- Tämä on ihan järjestettävissä oleva asia.

- No entäs ne pilkkikisat? Kilpisjärvellähän on vappuna joku suuri pilkkitapahtuma, johon odotetaan tuhansia osanottajia. Sanovat, että koko Käsivarrentie on mustanaan asuntovaunuja.

- Sinä ehdit sieltä pois ennen kuin tapahtuma alkaa. Kilpisjärvessä on sitä paitsi vielä metri jäätä. Sellaista on ikävä kairata, moni tulee pettymään.

- Ahaa. Mutta yksi juttu vielä: Kilpisjärvellä on aika paljon moottorikelkkailijoita. Voisiko sille tehdä jotain?

- Hmm... Asiahan on niin, että moottorikelkka on saatanan keksintö. Aion kyllä aikanaan ratkaista ongelman, mutta se hetki ei ole vielä koittanut.

- Tuskin maltan odottaa.

Sitten ääni vaikeni. Itse menin aamupalalle ja tarkistin netistä sääennusteet. Ja toden totta, Kilpisjärven tuorein ennuste parille seuraavalle päivälle näytti todella hyvältä:


Pakkasin tavarat autoon ja suuntasin kohti Muoniota ja sieltä edelleen Kilpisjärvelle. Olin tänään ajatellut pitää lepopäivän, mutta perille päästyäni tein kuitenkin lyhyen hiihtolenkin Salmivaaran ympäri. Aurinko paistoi.



maanantai 27. huhtikuuta 2015

Aikalisä

Eilen oli siinä määrin muuta ohjelmaa, etten juurikaan ehtinyt miettiä loman jatkoa. Majoitusvaraukseni Pallaksella päättyi tänään, mutta koska jatkosuunnitelma oli vielä levällään, otin aikalisän ja jäin tänne vielä yhdeksi vuorokaudeksi.

Varauksen jatkaminen oli vähän hassu operaatio. Käytössäni oli II-kerroksessa oleva retkeilyhuone, ja olisin mieluiten ollut kolmannenkin yön samassa huoneessa.

Kyseiseen huoneeseen oli kuitenkin tehty jo uusi varaus, mistä syystä minulle osoitettiin I-kerroksesta täysin identtinen retkeilyhuone.

Siirsin tavarani sinne, mutta samalla hämmästelin järjestelyn mielekkyyttä. Käytössäni ollut huonehan vaatii nyt ylimääräisen siivouskerran. Eikö uusi asiakas olisi voinut suoraan mennä alakerran huoneeseen, joka siis on samanlainen?

Vaikka mikäpä minä olen asiakaslogistiikkaa arvostelemaan. Sainhan uudet puhtaat lakanat ja pyyhkeen, ja Marianne-karkkikin odotti taas tyynyllä.

Aamulla oli kirkas sää, mutta iltapäivästä alkaen oli luvassa sateita. Niinpä nappasin autosta lumikengät ja lähdin nousemaan kohti Taivaskeroa. Sieltä on tunnetusti hienot maisemat, enkä sitä paitsi ollut käynyt kerolla aikoihin.

Otin mukaani uudemman kamerakännykän (Samsung Galaxy S5 Active), koska ajattelin, että saisin sillä parempi kuvia kuin talvella yleensä käyttämälläni Galaxy Xcover II:lla. Hermot kuitenkin meinasivat mennä.

Vanhempaa Xcoveria voi hyvin käyttää kuvaamiseen myös hansikkaat kädessä. Kun fyysistä Home-nappia painaa, näyttö aktivoituu, ja tämän jälkeen kameran saa päälle (ja näyttölukon pois) pitämällä kameranäppäintä painettuna sekunnin ajan. Kuvatkin saa otettua samalla painikkeella.

S5 Active-mallissakin on ohjelmoitava painike, johon voi liittää vaikkapa kameran, mutta sen painaminen ei poista näytön lukitusta. Näyttölukkoa ei tunnu saavan pois muuten kuin kosketusnäyttöä käyttämällä, ja se ei kerta kaikkiaan hansikkaat kädessä onnistu, vaikka näytön herkkyyttä asetuksista lisäisikin.

Näyttö ei myöskään reagoi hyvin nenään tai muihin ulokkeisiin. Kieltä en tosin kokeillut. Nähdäkseni ainoa vaihtoehto on kytkeä näyttölukko tilapäisesti pois päältä, mutta sitten ei voi tietää, mitä hölmöä kännykkä taskussa ollessaan keksii.

Eikös sen pitäisi olla ihan peruskauraa, että active-kännykkä toimii käsineiden kanssa? Pitääkö korealaisille käydä tumput kädessä näyttämässä, että homma ei toimi? Vai enkö minä vaan osaa?

No, nythän tuon tietää. Tosin sitä en tiedä edelleenkään, mitä huomenna teen.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hobittityylillä

Pallaksella oli aamulla pakkasta ja hieno sää. Se ei varsinaisesti helpottanut suksivalintoja, mutta lyhyen pähkäilyn jälkeen kaivoin autosta uudet Yokot, ja lähdin sutimaan kohti Hannukurua. Ajatus oli, että kierrän vertailun vuoksi saman lenkin, jonka pari vuotta sitten menin Kolleneilla. Siis tunturin länsipuolta Hannukuruun, ja itäkautta takaisin.


Pakkasyön jälkeen hanki kantoi hyvin, mikä oli hieno juttu, koska latupohja ei enää ollut ihan priimakunnossa.

Noin kymmenen kilometrin päässä Pallakselta latu erkanee Hannukuruun ja Nammalakuruun. Juuri ennen risteystä on vähän karu alamäki, joka on normaalisti helppo laskea, kunhan ei sählää. Tällä kertaa latupohja oli kuitenkin niin jäinen ja röppöinen, että päätin kävellä mäen alas.

Päästyäni mäen puoleen väliin takaani alkoi kuulua kohinaa. Sieltä tuli tyttö, joka kovaa vauhtia sujahti ohitseni. Tyttö oli todennäköisesti joku kilpalaskija, ehkä SM-tason sellainen. Tai saattoi olla ulkomaalainenkin, vauhti oli sen verran hyvää - ainakin 80 km/h.

Vain hetkeä myöhemmin ohitseni syöksyi vielä toinenkin tyttö, joka laski edellistäkin lujempaa. Onko täällä jotkut kilpailut?

Hemmetti. Eihän se käy, että minä kävelen mäkeä, ja naiset laskevat nauraen ohi. Luulevat vielä, että olen mäen jyrkkyyden tai jäisyyden vuoksi heittänyt sukset jalastani.

Kiskoin sukset takaisin jalkaan ja lykkäsin ihan sauvoilla vauhtia, kun kiihdytin alamäkeen. Se oli tyhmää, ja meinasinkin laskea risteyksessä olevan ladon seinään. Lisäksi naiset eivät edes nähneet suoritustani, koska olivat jo itse kaukana.

Risteyksestä käännyin Hannukuruun menevälle ladulle, mutta se ei ollut yhtään aiempaa osuutta laadukkaampi, pikemminkin päinvastoin. Reittiä oli kynnetty moottorikelkalla, joka oli pahimmillaan uponnut syvälle lumeen.


Eihän moottorikelkan jälki välttämättä perinteisen hiihtäjiä haittaa, mutta luistellen sitä sai väistellä tuon tuosta. Onneksi hobittimallin Yokoille riittää jalkakäytävän levyinen alue, joka uran vierestä yleensä löytyi.

Hannukurun kodassa hörppäsin kahvit ja evästelin muutenkin. Hanki kantoi edelleen, mutta latupohja oli jo sen verran pehmennyt, että kurusta Vuontisjärven suuntaan lähtevä lasku ei ollut paha.

Lähempänä Vuontispirttiä ladun kunto parani olennaisesti, kun saavuin latukoneella ajetulle reitille. Sitä riitti Saivojärvelle asti, mutta tämän jälkeen loppumatka Pallakselle oli hyvin pehmeää latua. Itse asiassa pohja upotti jo sen verran, ettei luistellen päässyt kuin lyhyen matkaa Sarvijärven jäällä. Ei varsinkaan ylämäkeen, ja sitähän Pallaksen suuntaan mennessä väkisinkin on.


Palkaskurun nousu tuntui yhtä loppumattomalta kuin aina ennenkin. Toisaalta lämmennyt keli tuotti sellaisen oudon efektin, että vaikka suksi luisti hyvin, pitokin oli pertsaa hiihdettäessä yllättävän hyvä. Siis jopa ilman voiteita.

Itse asiassa pitoa tuntui siinä määrin riittävän, etten Palkaskurussa edes käyttänyt karvoja, vaikka olin niin suunnitellut. Aikamoista nylkyttämistähän se meno sitten oli, mutta luulen, ettei pitokarvoista olisi pehmeällä alustalla ollut suurta iloa.

Mitä suksitestistä sitten jäi käteen? Ainakin olen tyytyväinen mini-Yokojen keveyteen, minkä ansiosta matka tuntui väsyneenäkin etenevän ihan kohtuullista vauhtia.

Lisäksi lyhyillä suksilla on helpompi mennä silloin, kun luistelualue on kapea, eivätkä ne jatkuvasti ole tarttumassa reunavalliin tai törröttäviin oksiin. Jäisellä latubaanalla teräskanttinen suksi kulkee vakaammin, mutta tätä voi usein kompensoida luistelemalla baanan vieressä, jos maasto sen sallii.

Repussa oli mukana 2,3 litraa juomista, mikä riitti naftisti. Join viimeiset tipat saavuttuani hotellille, mutta enemmänkin olisi matkan aikana maistunut.

Ruis-Nachot tuntuvat olevan hyvää evästä hiihtoretkelle. Ne eivät paina paljoa, ja ainakin Seesami & Merisuola -versio auttaa nopeasti, jos matkalla alkaa suolan puutteen vuoksi tulla kramppeja.

Suunto Ambit sen sijaan reistaa vähän. Voi johtua kaapelistakin, mutta nykyään kelloa täytyy monesti houkutella, jotta sen saa kytkettyä tietokoneeseen. Arvelen, että kaapelin kiinnitysleuat ovat ajan myötä väsyneet.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Asemapaikka

Tänään jatkoin Pallakselle. Rovaniemeltä lähtiessäni puntaroin vielä hetken suuntaa: Saariselälle vai Länsi-Lappiin? Lopulta ajauduin Kittilään menevälle ajokaistalle, mikä ainakin vapausasteiden määrää ajatellen oli hyvä asia. Toisaalta mieltä hiukan hankaa se, etten ole menneen talven aikana kertaakaan käynyt Saariselällä.

Pallakselle on kuitenkin helppo tulla. Majoituksen taso ei ehkä täytä kaikkia länsimaisia standardeja, mutta harva kai Lappiin hotellihuoneen perässä tuleekaan. Baarikaappikin on melko pieni ja soveltuu lähinnä juustojen säilytykseen.


Matkassa ovat uudet mini-Yokot, mutta ne olivat toistaiseksi voitelematta. Niinpä kaivoin suksipussista Kollenit ja lähdin hivuttautumaan kohti Pyhäkeroa ja Palkaskeroa.

Kolleneiden tuottama alkujärkytys oli ennallaan, mutta kun rinteen jyrkimmän osan sai könyttyä, meno muuttui ihan miellyttäväksi. Hanki kantoi koko ajan hyvin, ja loivempaa rinnettä oli mukava luistella ylös. Karvatkin olivat varalta taskussa, mutta niiden käyttökynnys ei tällä kertaa ylittynyt.

Kerojen välisessä satulassa meinasin tosin nuukahtaa, kun kaikkialla näkyvä valkoinen lumi sotki tasapainon. Välillä piti ihan tarkoituksella katsella taakseen, jotta horisontti palasi mieleen.


Palkaskerolta on aika mukavat maisemat. Lähimmät kukkulat kuten Sammaltunturi ja Keimiötunturi tietysti näkyvät, mutta myös Olos, Ylläs ja Levi erottuvat selvästi.


Alas tullessa mieleen palautui myös se, miksi aikoinaan ostin teräskanttiset Kollenit. Hiihtelin joskus tunturin yli Nammalakurusta Pallakselle tavallisilla pertsasuksilla, mikä ei jäisten hankien aikaan ollut erityisen hehkeää. Laskutekniikassa tosin lienee ollut puutteitakin.


Hiihtämästä palattuani kävin vielä voitelemassa Yokot. Hotelli Pallaksen suksitila oli aika sotkuinen, koska monet muutkin olivat tuunanneet siellä välineitään. Eikö tapana ole, että huoltopiste siistitään omien toimien jälkeen? Suksipöydän kanssa oli muutenkin vaikeaa, koska sellaisia ei liene suunniteltu Yokon hobittimallistoa ajatellen.

Huomenna ehkä otan repun selkään ja hiihtelen jonnekin Nammalakurun suuntaan. Uudet Yokot odottavat koeajoaan, mutta edessä on pakkasyö, mikä puoltaisi Kolleneiden valintaa. Vaikeita asioita. Päätyyköhän sitä lehteen, jos jaloissa on eriparin sukset?

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Liikkeitä

Jokuloma! En ole ihan varma, onko kyseessä talviloma, kevätloma, vappuloma vai joku muu, mutta väliäkö sillä. Kohta pääsee hiihtämään.

Pakkasin autonkin valmiiksi jo tiistaina, vaikka työkiireiden vuoksi lähteminen lopulta venyi perjantaihin. Ei se mitään, kohta pääsee hiihtämään.

Suuntakin on perinteiseen tapaan hukassa, mutta ei haittaa sekään. Kohta pääsee hiihtämään!

Tosin semmoinen pieni haitta on, että lunta on toistaiseksi näkynyt aika vähän. Tai no, tulihan sitä taivaalta välillä sakeastikin, mutta maassa lunta ei enää Rovaniemen korkeudella - jossa parhaillaan majailen - liiemmälti ole.

Matkalla yritin löytää itselleni uudet BC-siteeseen sopivat hiihtokengät. Minulla on kyllä yhdet monot, mutta ne hankaavat varpaat verille.

Niinpä pysähdyin Oulussa, jossa kävin sekä Partioaitassa että Rintamäen Intersportissa. Seuraavaksi poikkesin Kärkkäisellä Iissä, ja lopuksi vielä Haaparannan liikkeissä (Naturkompaniet, Haglöfs outlet). Ei monon monoa missään, vaikka juhannukseen on vielä kaksi kuukautta!

Paljon muuta matkan varrella kyllä näkyi, ja varsinkin joutsenia oli paljon. Lisäksi kohtasin vähän säikyn hirven, jota selvästikin jännitti astua maantielle. Kerran poroon autolla törmänneenä tiesin, että eläin tekee oman peliliikkeensä juuri silloin, kun itse alkaa kyllästyä siihen vatuloimiseen.


Maanittelin hirveä hetken, jonka jälkeen se rymistelikin reippaasti tien yli. Komea eläin, tosin melko arvaamaton liikkeissään.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

AM kokeilee: Seat Leon X-Perience

Perjantaina oli ylimääräistä aikaa, joten päätin käydä tarkemmin tutustumassa jo aiemmin koeistumaani Seat Leon X-Perienceen.

Minulla ei ole tuoretta ajokokemusta Seatista, mutta VAG-konsernin autona Leon ei tuntunut vieraaltakaan. Sisarmerkeiltä löytyykin aika monta samantapaista autoa, jotka ainakin kokonsa puolesta kilpailevat keskenään:

  • Seat Leon X-Perience
  • Skoda Octavia Scout
  • Volkswagen Golf Alltrack

Seat X-Periencen kalleimman mallin hinta on ~35000 euroa, kun vastaava Golf Alltrack maksaa yli 5000 euroa enemmän. Vaikka varusteluun liittyvät eroavaisuudet huomioitaisiin, hintaero on merkittävä. Sanovat, että kaikki VAG-vaunut tehdään samoista osista, eikä keulalla olevista merkistä kannata maksaa tuhansia euroja.

X-Perienceen ei liittynyt suuria kysymysmerkkejä, koska olin jo etukäteen liikkeessä perehtynyt malliin kohtalaisen tarkasti. Autosta syntynyt mielikuva oli aika muovinen.


Jotkut käytettävyyteen liittyvät yksityiskohdat vaikuttivat vanhahtavavilta. Seat käynnistetään yhä perinteisellä taittuvalla avaimella, ja pysäköintijarrukin on hauislihaksella kiristettävää tyyppiä.


Pinnan alla olevat tekniset ratkaisut ovat silti pääosin samat kuin konsernin kalliimmilla merkeilläkin. Moottoriksi voi valita saman 184-hevosvoimaisen diesel-koneen kuin VW Golfiinkin, ja akselivälikin on millilleen sama kuin Golfissa. Maavaraa on noin 17 senttiä, mikä riittää useimmille.

Varustelussa on silti rajoitteita, eikä esimerkiksi lämmitettävää tuulilasia löydy lisävarustelistalta. Toisaalta Seatiin voi halutessaan valita vaikkapa LED-ajovalot, joita ei saa edes A4 Allroadiin. Myös turvallisuusvarustelu on jo vakiona ihan hyvää tasoa.

Peräkontti on kohtuullisen kokoinen (587 litraa), ja korkeussuunnassa kontin kokoa voi vielä kasvattaa, koska pohjalevyä laskemalla sen alla olevan tilan voi ottaa käyttöön. Yleensä siellä kai on tapana säilyttää jotain, mutta satunnaiseen tarpeeseen ratkaisusta on apua. Takapenkit saa kätevästi käännettyä eteen tavaratilassa olevia vetimiä käyttäen.


Puolen tunnin koeajo oli mallia "kevyt" ja sisälsi lähinnä maantieajoa. Kuten VAG-vaunuissa yleensäkin, Seatin ajettavuus on kohdallaan, mutta jossainhan edullisemman hinnan täytyy tuntua. Ehkä eniten sen huomasi melutasossa, joka 215/55 -kitkarenkaista huolimatta hiukan häiritsi.


Koeajoauto ei ihan vastannut omia mieltymyksiäni, koska kyseessä oli manuaalivaihteinen versio 150-hevosvoimaisesta mallista. Kun on vuosia ajanut automaattivaihteisella autolla, kytkinjalka on päässyt surkastumaan, ja onnistuinkin kahdesti sammuttamaan auton liikkeellelähdön yhteydessä. Maantiellähän vaihteistolla ei ole suurta merkitystä.

On selvää, että Seatin vahvin kilpailuvaltti on hinta, niin itse auton kuin lisävarusteidenkin osalta. Jos varusteluun liittyvät puutteet ja sisätilojen hiukan nuiva ilme eivät haittaa, X-Perience on toimiva perusauto, jolla tohtii lähteä huonommallekin tielle.

Toisaalta ymmärrän niitäkin, jotka haluavat auton keulalle rinkulat, munuaiset tai jonkun muun merkin, koska kyllä autoon sitten sisältyy vähän extraakin. Se ei varsinaisesti nopeuta matkantekoa, mutta tekee siitä hiukan miellyttävämpää.

Kiitämme

+ Hinta
+ Tavaratilaan liittyvät ratkaisut

Moitimme

- Sisätilojen muovinen yleisilme
- Lyhyehkö lisävarustelista

maanantai 13. huhtikuuta 2015

AM kokeilee: faith healer

Maaliskuussa kiukuttelemaan alkanut käsi vaivaa taas. Talvilomalla ongelma oli hetken poissa, mikä todennäköisesti johtui ennen lomaa ja sen aikana popsimistani kipulääkkeistä. Kun sitten vähensin lääkkeiden syömistä, vasemmasta peukalosta säteilevä särky palasi.

Lomalla oli aikaa analysoida ongelman alkuperää. Hiihtäessäni huomasin, että hiihtosauvojeni rannelenkki saattoi olla väärin säädetty. Käyttämäni One Wayn valmistaman rannelenkin rakenne on hiukan monimutkainen, koska siinä olevaa kahta nauhalenkkiä voi - ja ilmeisesti myös täytyy - säätää erikseen.


Ennestään kipeää rannetta suojellakseni olin tuunannut rannelenkin sellaiseksi, ettei peukalo saanut lainkaan tukea. Peukalon alle tuleva lenkin osa on siis ollut liian löysä, jolloin peukalo on altistunut toistuvalle jännitykselle.

Arvelen nyt, että tämä on saattanut johtaa sormikramppeihin, joita aiemmin talvella ihmettelin, ja että krampit ovat olleet alkuoire sille ongelmalle, joka peukaloon on tämän jälkeen iskenyt.

Asiaa tutkiakseni vaihdoin One Wayt Vauhti-merkkisiin rannelenkkeihin, joissa säädetään vain yhtä nauhaa. Ne ovat yksinkertaisemmat käyttää ja tukevat paremmin peukaloa silloin, kun sauvalla työnnetään alaspäin. En tiedä, olisiko tällaisen rannelenkin käyttö estänyt käden kipeytymisen, mutta jos asialla on merkitystä, ei liene haitaksi käyttää niitä jatkossa.

Selvää kuitenkin on, ettei ongelma katoa hiihtämällä, vaikka sauvoissa olisi minkälaiset lenkit. On mahdollista, että tässä tarvitaan vielä lääkärin apua, mutta yritän silti ensin hoitaa vaivaa itse. En kuitenkaan haluaisi syödä kipulääkkeitä 365/24/7, joten jotain muuta pitäisi keksiä.

Eilen mieleeni muistui, että olin joskus ostanut alennusmyynnistä NoPain-nimisen kivunlievittäjän, joka oli vielä testaamatta. Kokeilun aika oli selvästikin koittanut.

En ollut etukäteen ihan varma, mitä tuotteesta pitäisi ajatella. Paketissa lukee "clinically proven", mutta niinhän niissä aina lukee, vaikka sisällä ei olisi muuta kuin taivaalta pudonnut kivi.

Tuotteesta sanotaan myös:

  • TENS-teknologiaa - vapauttaa endorfiinia, kehon omaa luonnollista kivunlievittäjää
  • Turvallista ja nopeaa kivunlievitystä moniin tavallisiin kiputiloihin, kuten selkäsärkyyn, nivelsärkyyn, iskiaskipuun, hermosärkyyn, kuukautiskipuihin ja migreeniin

Ainakaan Wikipediasta ei löydy yksiselitteistä lausuntoa TENSin puolesta tai sitä vastaan. Kyseessä on paristokäyttöinen laite, johon liittyy vaihdettava geeliosa, ja joka asetetaan kipukohdan päälle 20 minuutiksi.

Otin laitteen käyttöön ohjeiden mukaan ja kiinnitin sen sitten peukalon varteen. Tehon maksimoimiseksi laitoin taustalle soimaan Faith Healerin, ja asetuin odottamaan.


Laite tuntui lähettävän käteen sähköpulsseja, jotka lähinnä kutittivat ihoa. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen vaikuttikin siltä, että kaikkein pisteliäin kipu saattoi olla hellittänyt. Mutta oliko se laitteen ansiota? En tiedä. Ehkä koko efekti perustui vain omiin toiveisiini, ja siivu kylmäsavustettua kinkkua peukalon päälle aseteltuna olisi tuottanut saman lopputuloksen.

Illalla kokeilin NoPainia vielä toisenkin kerran. Laitteen tehoa voi säätää 16-portaisin askelein. Nyt kokeilin vähän suurempaa tehoasetusta, joka sai käden nykimään varsin näyttävästi. Voi olla, että kyseinen asetus on tarkoitettu isompien lihasten kuten reisi- tai pakaralihasten hoitoon, eikä sitä pitäisi käyttää peukalon kanssa lainkaan. Sydän kuitenkin tuntuu yhä toimivan, mikä on hyvä.

Hoidon jälkeen otin vielä Buranan ja vähän konjakkia. Lisäksi voitelin käden kuumageelillä ja käärin sen ympärille kaksi metriä sideharsoa. Yöllä näin ehkä sekavimmat uneni vuosiin, eli joku vaikutus hoidolla ainakin oli.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ilmestyksiä

Kiihkein hiihtokausi on jo takana, mutta hiihtämiseen liittyvät asiat pyörivät yhä mielessä. Haluaisikohan vaimokin samanlaiset mini-Yokot, jotka itselläni on?

Omat sukseni soveltuisivat oikeastaan paremmin vaimolle, koska ne ovat minulle hieman liian löysät. Pitäisiköhän suosiolla antaa ne vaimon käyttöön, ja etsiä itselle pykälää jäykempi suksipari?

Asia nytkähti eteenpäin, kun vaimo eräänä aamuna laahusti aamiaispöytään vähän huonosti nukkuneen oloisena ja toi eteeni käsin kirjoitetun lapun. Siinä lapussa luki näin:

"Nainen, herää!

Kirjoita ylös tämä, mitä minä sinulle sanon, ja puhu siitä miehesi kanssa.

Minä tiedän sinun tekosi ja kärsivällisyytesi. Olen nähnyt, kuinka sinä räkä poskella luistelet Isometsän nousua samalla, kun miehesi kännykkää räpläten hiihtelee vieressä. Totisesti minä sanon sinulle: sinun vaivannäkösi ei ole ollut turhaa!

Sinä olet saava uudet sukset. Tasamaalla ne ovat kevyet kuin kyyhkysen henkäys, ja ylämäessä niiden pohjaan kasvaa karvaa, joka kiidättää sinut tunturin laelle!

Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se päätelköön suksen merkin; sillä siinä on neljä kirjainta. Mutta ne karvat tulevat Madshusilta.
"

Jaahas... Puhuttiinko unessa hybridimonoista ja sen sellaisista? Tai no sama se, taidan tietää, mistä on kyse.

Ja niin minä kävin hakemassa Forte-Sportista vielä yhdet mini-Yokot. Varovaisestikin arvioiden Yokojen määrä perheessämme on tällä erää riittävä. Nyt vaan odotellaan lunta ja pakkasia.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Epätoivoisia tekoja

Loma on ohi ja apatiaa pukkaa. Hiihtäminen olisi maistunut vielä, mutta ainakin Kuopiossa hanget hupenevat vauhdilla. Puijolla voisi vielä sutia lyhyttä lenkkiä, mutta todennäköisesti siellä on paljon muitakin epätoivoisia.

Kun toissapäivänä ajelimme kotiin Oulun ja Iisalmen kautta, 88-tien varrella oli todella houkuttelevan näköisiä hankia. Pakkasyön jälkeen niillä voisi olla hyvä mennä. Löytyisiköhän lähempää Kuopiota samanlaisia? Tarinan kentän kesäkunnostus on jo alkanut, joten sinne ei enää pääse.

Sääennusteen povatessa vähän kylmempää yötä päätin tutkia asiaa. Retkikartta.fi:stä näkyy, että Siilinjärven länsipuolella on paljon suo- ja peltoalueita. Eiköhän sieltä joku varjoisampi kohta löydy! Siispä sukset autoon ja menoksi.

Ajelin ensin moottoritietä Siilinjärvelle ja sieltä edelleen 77-tielle kohti Maaninkaa. Kinnulanlahdesta käännyin pienemmälle 5571-tielle, jonka varrella näytti kartan mukaan olevan runsaasti potentiaalisia hiihtopeltoja.


Ja kyllähän hiihtokelpoista aukeaa löytyikin. Suuremmat pellot tosin olivat jo paikoin mullalla, mutta pienempien plänttien tilanne oli parempi. Tässä vaiheessa kuitenkin törmäsin ongelmaan, jota en ollut aiemmin ajatellut: lähes poikkeuksetta pellot olivat maatilojen kupeessa tai niiden ympärillä.

Toki toisen mailla voi jokamiehenoikeuden suomin vapauksin kävellä ja hiihtää, mutta pihapiiriin ei sovi mennä. Ja vaikka lääniä olisi enemmänkin, tuntuisi oudolta sutia pellon reunassa, kun piltit tuijottavat nenä kiinni ikkunassa ("Äiti, äiti, joku hiihtää meidän pellolla!").

Ajaessani eteenpäin hylkäsin hiihtoaikeet pelto kerrallaan. Ehdinkin jo pettyneenä kääntyä takaisin Kuopion suuntaan, kun huomasin puiden välistä aika kivan näköisen suon. Suon laidalla tuskin asuu ketään? Koukkasin samantien metsäautotielle, joka näytti menevän suolle päin.


Metsäautotie rapisi mukavasti renkaiden alla. Kukaan ei ollut ajanut sitä aikoihin, ja tielle satanut märkä lumi oli jäätynyt erinomaisen tasaiseksi kerrokseksi. Suo unohtuikin nopeasti mielestä, kun pysäköin Passatin tiellä olevalle levikkeelle, ja kiskoin sukset jalkaani.

Eipä ollut aiemmin tullut mieleeni, että tielläkin voisi olla hyvä hiihtää. Käytännössä baana kuitenkin oli parempi kuin keskivertopelto, joka usein on aika muhkurainen. Vaikka olin liikkeellä Yokoilla ja combimonoilla, oli vaivatonta ylläpitää 10 - 20 km/h nopeutta, koska keli oli luistava ja alusta tasainen.

Joku toinenkin oli huomannut, että metsäautotiellä on hyvä kulkea. Ensin vähän hätkähdin tien ylittäviä lähes hiihtomonon kokoisia tassunjälkiä, koska luulin niitä karhun jättämiksi. Jälkianalyysin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että tiellä on liikkunut susi. Iso susi, mahdollisesti ihmissusi.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Tunturin ympäri ja takaisin

Voi sentään. Tänään saattoi olla loman viimeinen hiihtopäivä. Elättelen silti toiveita, että kyseessä ei vielä ollut talven viimeinen hiihtopäivä, mutta se jää nähtäväksi.

Pitkäperjantain lenkiksi valikoitui Keimiötunturin kierros, joka alkoi aika messevällä nousulla Sammaltunturille. On kuulemma Juha Miedon mäki se. En epäile ollenkaan, onhan Juhalla Hotelli Jeriksessä oma nimikkohuonekin.

Lakikohdan saavutettuamme Ambit näytti matkaksi neljä kilometriä, johon ei kovin paljon tasaista sisältynyt. Pieninä paloina mäki kuitenkin taittui mukavasti. Itse nousin aina muutaman sata metriä kerrallaan ja jäin sen jälkeen odottelemaan vaimoa, jota samalla kutsuin kannustavin "Tule jo!" -huudoin.

Jatko olikin sitten helpompaa, vaikka vanha viisaus kannatti silti pitää mielessä: alamäki ei jää koskaan rankaisematta. Keimiötunturin tuvalla oli mukava kerätä voimia loppumatkaa varten.


Illalla juttelin saunassa sveitsiläismiehen kanssa. Hän kuului isompaan ryhmään, joka oli tullut Lappiin hiihtämään Keski-Euroopan maastohiihtokauden päätyttyä. Itse asiassa kyseessä oli juuri sama "saksalaisporukka", johon edellisessä kirjoituksessa viittasin.

Olivat kuulemma jo hiihdelleet Levillä, Äkäslompolossa ja nyt Muoniossa, ja nauttineet olostaan, vaikka sää ei täysin alkuviikosta suosinutkaan. Yritin kysellä, mihin Alpeilla kannattaisi talvella/keväällä lähteä maastohiihtämään, mutta tässä vaiheessa kielimuuri välillämme nousi hiukan liian korkeaksi.

Loma alkaa siis olla lusittu. Alla vielä muutama kännykällä kuvattu lyhytpätkä tältä päivältä. Ei näkynyt aurinkoa, ei, mutta suksi luisti hyvin.

 
 

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kiirastorstain kuviot

Kiirastorstain ohjelmamme alkoi minibussikyydillä Pallakselle, josta ajattelimme leppoisasti hiihdellä takaisin Jerikselle. Auto tulikin ihan täyteen, koska monet Hotelli Jeriksen saksalaisvieraistakin olivat päätyneet samantapaiseen ratkaisuun.

Silmäilin kuljetuksen aikana saksalaisten varusteita. Joillakin oli kuviohiotut sukset... Mistähän sellaisia saa? Rahtikontin kokoisen hiontakoneen hankintaa voisi olla vaikea piilotella vaimolta. Toisaalta jos laite maksaa satatuhatta euroa, suksien hiontapalveluitakaan tuskin tuotetaan ilmaiseksi.


Eipä paistanut Pallaksellakaan aurinko, mutta onneksi pahimmat lumipyryt olivat takana. Päätimme koukata Pallaksen kympin kautta Torassiepin ladulle, ja kääntyä sitten Mäntyrovan kämpällä huilattuamme Jeriksen suuntaan.

Ladut olivat muuten hyvässä kunnossa, mutta Mäntyrovasta Jeriselle menevät kymppi oli lanaamatta, ja siten aika luminen. Kyseinen pätkä tuntui myös jotenkin vieraalta, mikä reittiä jälkikäteen tutkien selittyy sillä, että latupohja on viime kevään jälkeen linjattu uudelleen. Muutokseen on varmaankin omat syynsä, mutta vanha versio oli ehkä mukavampi.

Itselläni oli alla uudet Yokot + hybridimonot (tai combimonot, kuten niitä kai useammin kutsutaan), ja ne toimivat nuhruisella ladulla erittäin hyvin. Karvoja ei tänään tarvittu, mutta lyhyellä suksella on mukavampi luistella silloin, kun jalkoja täytyy lumen vuoksi nostella tavallista enemmän.

Itse asiassa mini-Yokot soveltuivat retkihiihtoon niin hyvin, että saatan joutua luopumaan niistä vaimon hyväksi... Se voi tarkoittaa, että minun täytyy vielä kertaalleen kriittisesti tarkastella omaa hiihtovälineistöänikin.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pakoon

Tänään pakenimme Äkäslompolosta. Hetki taisi olla hyvä, koska pääsiäishumu alkoi jo nostaa päätään, ja aamulla Jounin Kauppakin oli melko ruuhkainen. Jouni (tai Sampo) epäilemättä tykkää, mutta meille riittää vähempikin hulina.

Seuraava majapaikkamme löytyi Hotelli Jeriksestä, josta jo kolmannen kerran peräkkäin sain saman huoneen. Huoneen pieni erikoisuus on se, että kylppärin vesihana toimii nurinkurisesti: jos hanasta haluaa lämmintä vettä, vipua täytyy kääntää oikealle (vastapäivään). Asia siis vaatii hieman totuttelua.

Hupaisinta kuitenkin on se, että virhekytkentä tuntuu vaikuttavan myös WC-pönttöön, jonka huuhteluvesi on kuumaa. Vai onko tämä jonkin sortin luksusta?

Olen vuosi vuodelta alkanut arvostaa Jeristä enemmän. Paikka on aivan kansallispuiston kupeessa, ja varsinkin hiihtäjälle löytyy paljon tekemistä. Saman lienee havainnut se neuvos, joka jo kymmenisen vuotta sitten sai ensimmäiset 100000 hiihtokilometriänsä täyteen.


Hotellilta voi lähteä liikkeelle useampaan eri suuntaan: Keimiötunturille, Pallakselle, Torassieppiin, Olokselle tai Särkijärvelle. Pallakselle pääsee myös aamubussilla, minkä jälkeen takaisin Jerikselle voi lasketella ainakin neljää eri reittiä pitkin.


Iltapäivällä hiihtelimme Särkijärven suuntaan. Aurinko yritti jo hetken puskea pilvien välistä esiin, mutta kohta äkäiset lumikuurot peittivät taas taivaan. Toisaalta auringon paistaessa olikin aika tukalan kuuma.