sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Ylläällä Rylläyksellä

Jos matkustaa yhtenä viikonloppuna länteen, on hyvä ajaa seuraavana itään, jotta ei näytä siltä, että on johonkin suuntaan kallellaan. Niinpä kurvasimme eilen Kolille tavoitteenamme kiivetä Ryläykselle (315 mpy), josta on muikea näköala Herajärven yli aina Pieliselle asti.

Olen joskus takavuosina kiertänyt Herajärven ympäri, mutta Ryläyksellä ei ole sen koommin tullut käytyä. Helpoiten kohteeseen pääsee Jerontien vieressä olevalta pysäköintipaikalta, josta kipuamista on reilut pari kilometriä suuntaansa.

Kuumana päivänä Ryläykselle nouseminen oli vähän hikistä hommaa, mutta puuskittainen tuuli vilvoitti mukavasti aukeammilla paikoilla. Ja maisemat ovat joka tapauksessa hienoja! Kolin vaaroille kelpaisi viedä ulkomaisiakin vieraita, jos sellaisia sattuisi kylään tulemaan.

Minulla oli edellisen reissun pohjalta mielikuva, että Ryläyksen laella on pieni näkötorni, josta näkee hyvin joka suuntaan. Torni kyllä löytyikin, mutta aivan eri kohdasta kuin mitä muistelin. Lisäksi sen ympärillä olevat puut olivat kasvaneet niin, että ne rajoittivat näkymää Pieliselle päin.

Asian todellinen tila alkoi valjeta, kun vielä hetken kuljettuamme löysimme vaaran laelta toisenkin tornin. Tämä selvästikin oli vanha yksilö, johon olin Herajärveä kiertäessäni (2008) noussut. Enää siihen ei voinut kiivetä, sillä rakennelma oli hajoamispisteessä. Harmi sinänsä, koska uudesta tornista näki esteettömästi vain länteen, jossa oli lähinnä metsää.

Paras näköala avautuikin Ryläyksen kiviputouksen vieressä olevilta kallioilta. Myös Kolille menevän 504-tien toisella puolella oleva Räsävaaran torni tarjoaa enemmän nähtävää, vaikka emme siellä tällä kertaa käyneetkään.


Vaikuttaa siltä, että hehkeimmät retkeilysäät ovat tällä erää ohi, ainakin Itä-Suomessa. Toivottavasti Pohjois-Suomeen on silti tarjolla lumet sulattavia ja maastoa kuivaavia kelejä, jotta kesäretkeilykausi pääsee sielläkin aluilleen.

Vaikka asiaa ei aina tule ajatelleeksi, tähän aikaan vuodesta parhaat retkeilymaastot löytyvät eteläisemmästä Suomesta, kuten Ryläyksen kodan päiväkirjaan kirjoitettu tuore kommenttikin paljasti: "Kyllä kannatti tulla pohjoisesta etelään retkeilemään." No, joskus näinkin päin.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Vuorikiipeilyä

Jos kiipeää vuorelle, voi sanoa harrastaneensa vuorikiipeilyä, eikö vaan? No, ehkä asiaa ei kannata yksinkertaistaa liikaa, mutta tänään joka tapauksessa matkailimme Kulhanvuorelle. Kulhanvuori ei varsinaisesti ollut viikonlopun ykköskohde, mutta kun Kolille ja Ryläykselle suuntautuvan retken suunnittelu eteni huonosti, päätimme lopulta lähteä länteen.

Mitä retkikohteiden määrään tulee, lännessä on tarjolla lähinnä niukkuutta. Siltä suunnalta kuitenkin löytyy Kulhanvuoren lisäksi myös Pyhä-Häkin kansallispuisto, jossa ei ole aiemmin tullut vierailtua. Koska kyseisten paikkojen saavuttaminen Kuopiosta käsin edellyttää ponnisteluja, katsoimme parhaaksi poimia molemmat saman automatkan varrelle.

Kulhanvuori soveltuu luonnonsuojelualueena lähinnä päiväretkikohteeksi, mutta sellaisena on se onkin varsin hieno! Reilun 10 kilometrin poikkeama päätieltä vähentää turhaa liikennöintiä, eikä vuoren rinteillä nytkään ollut tungosta.

Kulhanvuoren kupeessa sijaitseva Syvänojanrotko muistuttaa suuresti Tuusniemellä sijaitsevaa rotkolaaksoa. Rotko-osuutta lukuunottamatta maasto on melko helppokulkuista. Itse "vuori" ei korkeudestaan (260 mpy) huolimatta ole kummoinen, koska sieltä ei puuston vuoksi näe mihinkään. Näkötornikauppiaat herätys!

Kulhanvuorelta jatkoimme Pyhä-Häkin kansallispuistoon, jossa kiersimme Kotajärvelle menevän polun polun. Pyhä-Häkillä ei ole tarjottavana messeviä maisemapläjäyksiä, mutta luonnonrauhaa sitäkin ennemmän.

Kulkemamme reitin varrelle osui pari isoa (26+ m) ja vanhaa (~500 v) puuta. Korkea ikä herättää aina kunnioitusta, mutta kyseiset yksilöt eivät silti erottuneet ympäristään erityisellä tavalla. Ehkä odotukset olivat liian suuret. Polut olivat silti mukavia kulkea, ja maastokin kohtalaisen vaihtelevaa: aarnimetsää, honka-armeijoita ja paikoin avosuotakin.

Ehkä erikoisinta Pyhä-Häkin kansallispuistossa on kelojen suuri määrä. Info-tauluista voisi päätellä, että asia selittyy 1800-luvun talonpoikien tarpeella sotkea leivän sekaan puolet puuta, mutta ilmiön takana voi olla joku toinenkin syy.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Pohjakerros

Vaikka tulevaa kesää varten ei tarvinne tehdä suuria varustehankintoja, jotain on jo haaviin tarttunut. Tänään lähti Partioaitasta mukaan uusi makuualusta.

Olen viime vuosina käyttänyt Therm-a-rest Prolite Small -alustaa, joka on 2/3-mittaisena (120 cm) mukavan pieni, kevyt (310 g) ja helppokäyttöinen. Ohut (2.5 cm) alusta ei kuitenkaan ole kovin pehmeä, vaikka alla olisi solumuovikin.

Aiemmin en pitänyt pehmeyttä kovinkaan tärkeänä ominaisuutena, mutta vuosikausien juokseminen lienee johtanut siihen, että selkäni välilevyt eivät ole enää ihan uudenveroisessa kunnossa. Venyttelyiden ja jumpan ansiosta selkä ei muuten oireile, mutta jos nukun kovalla alustalla, aamulla on joskus vähän hankalaa.


Ajattelin siis kokeilla, josko paksumpi retkipatja helpottaisi maastoheräämisiä. Tämä mielessäni hankin Therm-a-rest NeoAir Xtherm -alustan, joka täysimittaisena ei ole aivan yhtä kevyt (430 g) kuin aiempi patjani, mutta kuuden sentin paksuuden olettaisi ilmentyvän lisääntyneenä mukavuutena.

NeoAiriin liittyy mielenkiintoinen innovaatio, sillä patjan pakkauspussia voi käyttää ilmapumppuna. Äkkiseltään ajatus herättää epäilyksia, mutta homma toimii yllättävän hyvin.

Pakkauspussi on kaksikerroksinen, ja kun sen avaa suoraksi, pumpun tilavuus on muutamia litroja. Patjan venttiili kiinnitetään pussin umpinaisessa päässä olevaan pieneen reikään, minkä jälkeen pussia avaamalla ja rullaamalla patjaan menee ilmaa.

Rullaustekniikka ei pärjää keuhkojen käytölle nopeudessa, mutta noin kolmenkymmenen rullauksen ja 2 - 3 lisäpuhalluksen jälkeen patja on siinä määrin topakka, että venttiilin voi sulkea. Nähtäväksi jää, onko teltassa riittävästi tilaa näihin manöövereihin, vai viekö perinteinen puhallusmenetelmä sittenkin voiton.

Muiden NeoAir-alustojen tapaan Xtherm pitää kahisevaa ääntä, jonka kuitenkin voi peitota korvatulpilla, jos se alkaa häiritä. Äänimaailmaa enemmän mietityttääkin patjan kestävyys, koska sen pintamateriaali tuo lähinnä mieleen vappupallon. Lienee silti lupa odottaa, että 200 euron hintainen alusta säilyy ehjänä keskikokoisen miehen alla.