Takaisin juoksu-uralle

Olen viimeinkin selättänyt minua vaivanneen sitkeän flunssan. Tauti olikin hankalampi tapaus kuin aluksi arvelin, ja hupia riitti lopulta yli viikon ajaksi. Voi olla, että flunssan ärhäkkyys johtui osittain siitä, että rasitin itseäni pitkällä hiihtolenkillä juuri samaan aikaan, kun tauti oli puhkeamassa (mitä en toki silloin vielä tiennyt).

Tänään kävin ensimmäisen kerran tervehtymisen jälkeen juoksemassa. Olen aina yrittänyt varmistaa, etten rasita itseäni liian pian sairastelun jälkeen, ja odotin nytkin 2 - 3 kuumeetonta päivää ennen kuin aloitin liikunnan. Jossain tosin neuvotaan lepäämään yhtä pitkään kuin sairastelu on kestänyt - tässä tapauksessa siis 8 - 9 päivää - mikä kuulostaa aika paljolta. Voi olla, että sydän tykkäisi, mutta siitä ei ole hyötyä, jos pää hajoaa.

Juokseminen tuntui yllättävän hyvältä. Tai ainakin odotin pahempaa, koska en ollut muutenkaan juossut huhtikuun aikana kuin kolme kertaa. Toisaalta keskisyke nousi aika korkealle (160 BPM), vaikka yritin mennä rauhallisesti. En tiedä, onko korkea syke flunssan jälkioire vai johtuuko se siitä, että harjoittelussa oli liki kahden viikon tauko. Myös leposyke on edelleen epätyypillisen korkealla (60 BPM).

Ehkä sydämen hyvinvointiinkin täytyy tässä iässä alkaa kiinnittää huomiota. Luulen, että minulla oli menneenä talvena jonkun verran rytmihäiriöitä. Huomasin ne kokeillessani ranteesta pulssia (mitä teen aika usein), mutta varsinaista haittaa niistä ole ollut. Nyt häiriöt tuntuvat loppuneen, kenties flunssaan liittyneen pakkolevon vuoksi. Täytynee silti tarkkailla asiaa jatkossa.

Karvasta

Eipä edennyt hiihtomatkani Kilpisjärvelle asti. Alkanut flunssa ei lopulta ollut ihan niin lievä kuin aluksi uumoilin. Kuume nousi vasta viiveellä, mutta on sitä sen jälkeen riittänytkin. Sairastettuani pari vuorokautta Pallaksella päätin lopulta ajaa kotiin, koska oli selvää, ettei hiihtämisestä enää tulisi mitään. Nyt jatkan potemista kotioloissa.

No, aina kaikki ei mene suunnitellulla tavalla. Onneksi ensimmäinen puolisko reissusta kuitenkin onnistui, ja varsinkin Hannukurun kierros oli mukava. En myöskään ollut vuosiin hiihtänyt Vuontisjärven ja Pallaksen väliä enkä siten muistanut, että kyseisellä osuudellakin on varsin hienoja maisemia. Mielestäni tämä väli on parhammillaan nimenomaan Pallakselle päin hiihdettäessä.



Taitaa olla niin, että päättyvän talven hiihdot on nyt hiihdetty. Movescountin mukaan hiihtokilometrejä kertyi talven aikana kaikkiaan 1264, mutta tämä sisältää pari virhemittausta, ja oikea lukema on n. 1200 km. Tämä on itselleni ihan hyvä määrä, vaikka tiedän innokkaimpien suksivan talvessa yli 2000 kilometriäkin. En ole aiemmin edes pitänyt hiihtämisestä kirjaa, mutta nyt Ambit hoitaa homman automaattisesti.

Vielä pari kuukautta, ja hyttyset tulevat. Sitä ennen olisi varmaan hyvä kokeilla vaelluskenkiä jalkaan.

Tyhjäkäyntiä

Kevätlomailu on nyt hiukan pysähdyksissä. Hannukurun hiihtolenkkiä seuranneena maanantaina tunsin kipua kurkussa ja nenäkin alkoi vuotaa. Olin siis vilustunut. Kuumetta tai lihassärkyjä ei onneksi ole, joten tauti vaikuttaa lievältä ja mennee nopeasti ohi.

Pidin kuitenkin maanantaina lepopäivän ja tästä tiistaistakin taitaa tulla sellainen. Nenän tukkoisuuden vuoksi en nukkunut yöllä kovinkaan hyvin, joten ehdin aamuyöllä neljän aikaan havainnoida, että ulkona oli viitisen astetta pakkasta ja pilvetön taivas. Ja sehän tarkoittaa, että aamulla voisi olla hankikanto, jota tietysti olisi mukava testata!

Asiasta innostuneena en varsinkaan loppuyöstä nukkunut lainkaan ja päätin heti seitsemän aikaan loikkia aamupalalle, jotta ehtisin tunturiin ennen kuin ilma lämpiää. Valkeneva aamu kuitenkin tuotti pettymyksen, koska seitsemään mennessä kuulas sää oli vaihtunut sakeaan sumuun. Olin yöllä mielessäni herkutellut Rihmakurun kodalle suuntautuvalla hiihtoretkellä, mutta jo nyt oli selvää, ettei tässä mihinkään Rihmakuruun ainakaan olla menossa.



Koska lämpömittari kuitenkin edelleen näytti pakkaslukemia, kaivelin suksipussistani viime keväänä hankkimani Madshus Vossit ja suuntasin kohti Palkaskeron rinnettä. Hanki kantoi kohtalaisen hyvin, mutta sortui kuitenkin siellä täällä alta. Suurempi ongelma oli sumu, joka oli jo muutaman sadan metrin päässä hotellista niin sakeaa, että sitä katsellessa tuli huono olo, koska mitään kiintopisteitä ei näkynyt. Kun hankeenkaan ei täysin voinut luottaa, käännyin aika pian takaisin.

Arvatenkin sumu häipyy iltapäivään mennessä, mutta niin tekee hankiainenkin. Tämäkin päivä taitaa siis mennä lorviessa, mutta ehkä se on vaan hyvä juttu. Jos huomenna on kelpo olo, matka jatkunee Kilpisjärvelle. Päinvastaisessa tapauksessa suunnitelmat menevät uusiksi. Soppaa sekoittaa myös erittäin leuto (päivisin +5 .. +10 C) sää, joka on pehmentänyt latuja aika lailla. Toiveeni oli, että Kilpisjärvellä olisi hieman kylmempää, mutta tämäkään ei taida viimeisimmän ennusteen mukaan olla ihan selvää.

Tunturia ympäri

Ylläksen jäätyä taakse suuntasin auton keulan kohti Pallasta. Alkuperäinen ajatukseni oli viettää Pallaksella yksi yö ja hiihdellä sitten seuraavana päivänä Hettaan. Logistisista syistä johtuen päädyin kuitenkin tekemään rengasmaisen hiihtoretken Pallakselta käsin. Valitsin kohteeksi Hannukurun, joka on sopivasti Pallas-Hetta -reitin puolivälissä.

Pakkasin siis reppuuni evästä ja juomaa ja lähdin hiihtämään sunnuntaiaamuna heti aamupalan jälkeen. Muutaman vuoden takaisesta Pallas-Hetta -hiihdosta viisastuneena varasin juomista yli kaksi litraa, koska päivä oli aamusta lähtien lämmin, ja keli olisi siten raskas.

Olen tavannut keväisin hiihdellä Madshus Kolleneilla ja ne valitsin alle nytkin, vaikka jääkelin puuttuessa teräskanteista ei olisikaan mitään hyötyä. Entiseen tapaan olin myös tehnyt suksiin vain luistovoitelun, koska tarkoitukseni oli edetä luistellen niin pitkälle kuin voimia riittää. Loppumatkan voisin sitten suksia perinteisellä tyylillä, mitä varten repussa oli pitovoiteita ja nousukarvat jyrkimpiä mäkiä varten.

Hiihtelin menomatkan tunturijonon länsipuolta, jossa ensimmäiset kymmenen kilometriä olivat mukavaa loivaa alamäkeä. Arvelin, että paluumatka olisi helpompi itäpuolen kautta, koska siellä tunturi hieman suojaa latua auringon pehmentävältä vaikutukselta. Joka tapauksessa latupohja oli Lapponia-hiihdon jäljiltä varsin hyvässä kunnossa.

Hiihtovarusteiden puolesta retki sujui hyvin. Oikeisiin luistelusuksiin verrattuna Kollenit ovat melko raskaat eivätkä luista yhtä hyvin, mutta alkujärkytyksen jälkeen niihin tottuu. Tärkeää on hiihtää maltillista vauhtia ja välttää ylenpalttista rehkimistä, koska se syö nopeasti voimat. Toisaalta pelkän luistovoitelun kanssa ylämäissä onkin sitten pakko luistella tai mennä haarakäyntiä, koska vuorotahtia matka ei pidon puuttuessa etene lainkaan.

En loppujen lopuksi tarvinnut matkalla lainkaan pitovoiteita. Pyrinkin tietoisesti välttämään niitä, koska luisteluhan loppuu samalla hetkellä kun suksen pohjaan laitetaan liisteriä. Viimeisen jyrkän nousun Pallakselle (Pyhäkeron ja Palkaskeron välisessä kurussa) tallustin kuitenkin nöyrästi nousukarvojen kanssa, mikä tuntui hyvältä ratkaisulta - ja suksien pohjatkin säilyivät siisteinä.

Ranteessa ollut Suunto Ambit ei tällä kertaa täyttänyt kaikkia odotuksia, sillä yhden harhamittauksen vuoksi se laski matkan pituuden väärin. Olin ennen lähtöä (akkua säästääkseni) säätänyt Ambitin mittaamaan GPS-sijainnin vain minuutin välein normaalin sekunnin sijasta. Tämä asetus ei selvästikään ole luotettava, koska myös edellisellä kerralla 60 sekunnin mittausvälin käyttö johti samanlaiseen virheeseen. No, nyt asia ainakin on tullut selväksi.

Huhtilomaa

Onnistuin tänäkin keväänä saamaan töistä hieman vapaata, mikä mahdollisti huhtikuisen lomailun lumisissa maisemissa. Tai kyllähän lunta vielä on etelässäkin, mutta hiihtäminen ei enää oikein luonnistu. Siksipä suuntasin jälleen pohjoiseen tavoitellen lähinnä Pallas-Hetta-Kilpisjärvi -alueelta löytyviä hiihtomaastoja.

Tarkkaa matkasuunnitelmaa minulla ei ollut, vaan ajattelin entiseen tapaan ajella fiiliksen ohjaamana. Mielessä välkkyi ajatus Pallas-Hetta -hiihdosta, mutta sääennusteita tuijottaen ensimmäinen mielekäs päivä pidemmälle hiihdolle olisi vasta sunnuntai, ja lähdin liikkeelle jo torstaina. Niinpä ajelin Oulussa vietetyn yön jälkeen Ylläkselle.



Pienoinen yllätys oli se, että Äkäslompolossa molemmat Lapland Hotels -ketjun majoitusliikkeet olivat täynnä. En ollut etukäteen varannut huonetta ja meinasinkin ensin jatkaa Ylläkseltä eteenpäin, mutta lopulta onnistuin saamaan huoneen hotelli Ylläshuminasta.

Ylläshumina olikin positiivinen kokemus! En ollut aiemmin yöpynyt kyseisessä hotellissa, koska nettihinnaston perusteella paikka näytti melko kalliilta - ilmeisesti siksi, että se on yksi ulkomaalaisten vierailijoiden suosikkikohteista.

Huminan hotellihuone oli siisti (joskin melko pieni), ravintola vaikutti tasokkaalta, ja kaiken kruunasi mainio sauna, joka oli rakennettu samaan tapaan (tai siltä se ainakin minusta näytti) kuin entisaikojen ruokavarastot - siis tolpan päälle, eläimiltä suojaan.

Koska Ylläs ei tällä kertaa ollut pääkohteeni, hiihtelin vain hotellista käsin pari lyhyempää lenkkiä. Ylläksen ladut olivat edelleen priimakunnossa ja latuverkko laajimmillaan. Vain Hangaskurun ja Latvamajan kautta kulkevalla reitillä piti nähdä ylimääräistä vaivaa, koska ladulla oli todella paljon poronpapanoita... Niitä väistellessä tuntui, että matka etenee kovin hitaasti.

Hangella

On taas hankiaisten aika... Lähdin vaimon kanssa suurin odotuksin kevään ensimmäiselle hankiaishiihdolle kohti Hietasaloa, mutta Kallavesi tuotti tällä kertaa pienen pettymyksen. Hanki kantoi kohtuullisen hyvin, mutta lumen pinta oli monin paikoin epätasainen, mikä teki luistelusta hankalaa.

Ilmeisesti röppöisyys johtuu siitä, että viime viikkoina ei juurikaan ole satanut uutta lunta, ja vanhan lumen pinta on jäätynyt tuulen tuivertamaan muotoon. Vain suojaisissa poukamissa hanki oli sileä ja niissä luistelu olikin miellyttävää. Muualla tilanteen korjaantuminen taitaisi edellyttää kunnon räntäsadetta, joka tasoittaisi hangen pinnan ja jäätyisi sitten kovaksi kerrokseksi.

Onneksi aurinko kuitenkin paistoi kirkkaalta taivaalta, joten ulkoilu oli muuten mukavaa!