Suurella sykkeellä

Kohta tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun hankin Suunto Ambitin. Sen mukana tuli sykevyö, jota olenkin toistuvasti käyttänyt juoksu- ja hiihtolenkeillä. Ambitin mittaamista arvoista olen keskisykkeen ohella seurannut lähinnä suorituksen hyötyvaikutusta kuvaavaa PTE:tä (Peak Training Effect). Omat PTE-lukemani ovat yleensä välillä 2 - 3 (asteikko 1 - 5), mikä tarkoittaa, että liikuntasuoritukseni ovat keskimäärin aika kevyitä. Toisaalta ei kai sitä iän kertyessä tarvitse jokaista mittaria tappiin asti vetääkään.

Vanhoja mittauksia selatessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että sydämen syke nousee juoksulenkkien alussa melko korkealle (170 - 190 bpm). En ole varma, onko kyseessä todellinen ilmiö, vai johtuuko asia sykevyön ja kehon välisestä huonosta kontaktista (vaikka kastelenkin vyön anturit ennen käyttöä). Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu todennäköisemmältä, koska jos pulssi todella olisi ~180, sen pitäisi tuntua raskaana hengästymisenä. Google kuitenkin antaa tukea molemmille vaihtoehdoille. Pitäisiköhän asiasta huolestua?

Hiihtäessä sydän onneksi käyttäytyy maltillisemmin, mikä on hyvä, koska vuoden parhaat hiihtokelit alkavat olla ovella. Kahtena edellisenä keväänä homma on mennyt vähän plörinäksi kipeän ranteen vuoksi, mutta jospa käsi nyt toimisi paremmin. Ainakin olen jo ihan riittävästi hiihtänyt pimeässä, joten odotan innolla auringossa hohtavia tunturinrinteitä!

Keväällä hiihtolenkit ja -retket ovat erilaisia kuin keskellä talvea. Alla on erityyppiset sukset, ladun kunto vaihtelee enemmän (tai latua ei ole lainkaan) ja juomavyö on todennäköisesti vaihtunut selkäreppuun. Hetkittäin mieltä kalvaakin se, että en ole tänä talvena hiihtänyt metriäkään perinteisellä tyylillä. Mutta ehkä huoli on turha, koska keväthangilla ei kuitenkaan hiihdetä kilpaa vaan nautitaan talven jälkeisestä valosta ja lämmöstä.

Kaunista katsella

Poikkesinpa eilen ruokaostoksilla paikallisessa marketissa, jonka urheiluosastolla suksivoidefirman edustaja esitteli tuotteita ja opasti käyttämään niitä. Koska minulla on ollut vaikeuksia voiteluraudan kanssa, menin kysymään neuvoja asiantuntijalta. Ja niitä sainkin!

Olen ihmetellyt, miksi suksen pohja jää usein siklauksen jälkeen epätasaiseksi, etenkin kovien voiteiden kanssa. Tämä johtuu siitä, että olen antanut voiteen jäähtyä liian pitkään ennen siklaamista. Varsinkin vihreä voide jähmettyy tällöin todella kovaksi, jolloin siklaaminen on hankalaa, ja voide irtoaa pieninä palasina. Lämpimän kelin voiteita käytettäessä ongelmaa ei ole, koska ne pysyvät pehmeinä jäähdyttyäänkin.

Toinen voiteluvinkki liittyi pikavoiteisiin. Olen tavannut käyttää voitelurautaa muutaman viikon välein. Näiden perushuoltojen välissä olen aina hiihtolenkin jälkeen levittänyt suksen pohjaan pikaluistovoidetta, jotta sivakat pysyvät kunnossa ja ovat valmiina seuraavaa kertaa varten. Tämä on huono ajatus, koska pikaluistovoiteet sisältävät liuotinta, joka huuhtelee alla olevan raudalla sulatetun voiteen pois. Kannattaa siis käyttää joko voitelurautaa (parempi vaihtoehto) tai pikavoiteita, mutta ei molempia sekaisin.

Voitelinpa samantien sukset saamieni neuvojen mukaisesti ja olen pitkästä aikaan tyytyväinen lopputulokseen. Nyt suksen pohja on kauttaaltaan kiiltävän musta, eikä epätasaisuuksista ole tietoakaan. On niin kauniit sukset katsella, että raskiiko noilla hiihtää ollenkaan?

Merkkipäivänä

Vietin hiljattain kipeän ranteen kaksivuotismerkkipäivää. Käden hoitamiseen liittyvää korvauskäytäntöä ihmetellessäni olen samalla muistellut, miten asia on edennyt.

Ongelmahan sai alkunsa, kun kompastuin portaissa. Otin kaatuessani käsillä vastaan, jolloin vasempaan ranteeseen sattui. Tunnustelin kättä, mutta se ei vaikuttanut murtuneelta, joten luulin selvinneeni pelkällä säikähdyksellä. Ajan myötä ranne kuitenkin kipeytyi yhä enemmän, ehkä hiihtämisen vuoksi. Päätin mennä lääkäriin.

Lääkäri #1 tutki ranteen nopeasti ja ilmoitti, että kyseessä on jännetupintulehdus. Hoidoksi hän antoi tulehduskipulääkettä, jonka tarkoitus oli vähentää tulehdusta. Pillerit kyllä lievittivätkin kipua, mutta kun kuuri loppui, tilanne palautui entiselleen.

Muutaman kuukauden päästä menin uudestaan lääkäriin. Lääkäri #2 hämmästeli ensimmäisen lääkärin määräämän lääkkeen vahvuutta, sitä kun on tapana käyttää lähinnä terminaalihoidossa olevien potilaiden hoidossa. Hän kuitenkin perehtyi eri vaihtoehtoihin tarkasti ja päätti ottaa kädestä röntgenkuvat. Koska kuvissa ei näkynyt murtumia, sain hoito-ohjeeksi lepoa ja kylmähoitoja, joilla oli tarkoitus saada ranne rauhoittumaan. Käytinkin pitkään käsitukea, erilaisia geelejä ja kylmäpusseja pyrkien samalla työskentelemään enemmän oikealla kädellä. Ei auttanut.

Muutama kuukausi vierähti, ja käsi oli edelleen kipeä, joten varasin taas ajan lääkärille. Lääkäri #3 ihmetteli tilannetta, päätti ottaa kädestä ultraäänikuvat ja lupasi soittaa kuvat saatuaan. Ei soittanut. Lääkärin yhteystietoja ei löytynyt lääkärikeskuksen sivuilta, joten lompsin lopulta paikan päälle kyselemään kuvista. Niissä ei näkynyt mitään erikoista. Lääkäri teki lähetteen seuraavaa (erikois)lääkäriä varten.

Erikoislääkäri #4 päätti ottaa ranteesta magneettikuvat. Ne paljastivatkin ranteessa olevan repeämiä, jotka vaativat leikkaushoitoa. Olin innoissani, koska kivun todellinen lähde tuntui lopulta löytyneen. Tunne kuitenkin kääntyi pettymykseksi, kun leikkauksen jälkeen alkoi näyttää siltä, että vaiva kiusasi edelleen. Mainitsin asiasta jälkitarkastuksessa, mutta lääkäri piti hidasta paranemista normaalina. Sovittiin, että jos ranne on kipeä vielä 2 - 3 kuukauden päästä, menen uudestaan lääkärin juttusille.

Ongelma ei hävinnyt mihinkään, joten päätin sovitusti ottaa yhteyttä samaan lääkäriin. Koska kyseessä oli erikoislääkäri, en voinut tehdä tätä suoraan, vaan minun täytyi ensin varata aika lääkärille #5, joka vain kirjoitti lähetteen erikoislääkärille #4. Erikoislääkäri #4 totesi ongelman ja sanoi, että hän vielä kertaalleen tutkii kädestä aiemmin otetut röntgen-, ultraääni- ja magneettikuvat, ja soittaa sitten minulle. Ei soittanut.

Olen nyt käynyt asian vuoksi lääkärissä, kuvauksissa ja operoitavana yhteensä 13 kertaa. Leikkauksen jälkeen käsi tuntuu hieman paremmalta kuin kaksi vuotta aiemmin, mutta ehjä se ei ole. Kirurgin mukaan on mahdollista, että ranne on vioittunut pysyvästi niin, ettei sitä enää saada kuntoon.

Mitähän asian suhteen voisi vielä tehdä? Nähdäkseni jäljellä ovat seuraavat vaihtoehdot:

• Operoin käden itse. On epäselvää, mitä pitäisi tehdä, mutta netistä löytynee hyviä ohjeita.
• Kokeilen akupunktiota, kiropraktiikkaa, kiviterapiaa, homeopatiaa tai henkiparannusta. Ehkä kaikkia niitä, samanaikaisesti.
• Hyväksyn sen, että vaiva on tullut jäädäkseen.

Voi olla, että kallistun viimeisen vaihtoehdon puoleen. Harvoinpa kivut ja säryt ikääntymisen myötä vähenevät, joten asiaa ei kannattane pohtia liikaa. Käsi kuitenkin toimii, eikä vika kohtuuttomasti rajoita elämistä.

Hoitokustannukset ovat tähän asti menneet joko työnantajan tai vakuutusyhtiön piikkiin. Tällä viikolla kuitenkin kävi ilmi, että vakuutusyhtiö on kanssani eri mieltä kaatumisen ja kipeän käden välisestä syy-yhteydestä. Se ei kuulosta hyvältä. Hoitokuluihin käytetyllä summalla olisi nimittäin viettänyt hulppean loman Caymansaarilla.