Uudessa järjestyksessä

Eilinen nöyryyttävään tappioon päättynyt kauppareissu jäi kalvamaan mieltä. Tilannehan oli se, että jos Jykerön metsästys epäonnistuisi toistamiseen, leivät jäisivät kokonaan hankkimatta. Katastrofin välttämiseksi laitoin aamurutiinit uuteen järjestykseen.

Yleensä aamiaiselle riennetään heti, kun sängystä päästään ylös. Tänään heräsin hieman ennen seitsemää, mutta lähdin ensimmäiseksi tallustamaan kohti Jounin kauppaa. Ajoitus oli loistava, koska varhain aamulla hyllyt notkuivat Jykeröistä, ja asioiminen oli muutenkin mukavaa, koska muita asiakkaita oli vähän.

Palattuani hotellille perheen muut jäsenet nukkuivat vielä, joten lähdin itse huoltamaan suksia. Eilen nautittu pitsapäivällinen oli siinä määrin runsas, ettei aamupalaa tässä vaiheessa edes tehnyt mieli.

Kun sukset oli rasvattu, oli viimein aamiaisen vuoro, ja sen jälkeen lähdimme hiihtämään. Reitiksi valikoitui Kesängin kierto, joka sisältäisi sopivassa määrin tasaista ja mäkimaastoa. Tänäänkin taivaalta tihkuva kosteus hankaloitti silmälaseja käyttävän hiihtäjän elämää, mutta leuto keli tuntui muuten miellyttävältä.

Jykerö-tragedia siis vältettiin, mutta uusi vastoinkäyminen odottaa jo oven takana: loma on loppu. Jäljellä on enää pitkä ajomatka kuraiseen Kuopioon. Kuka on vastuussa siitä, että Suomi on rakennettu eteläiseen osaan maata?

Mene länteen

Tänään ajelimme Saariselältä Ylläkselle, tarkemmin sanoen Äkäslompoloon. Tavoitteemme oli ehtiä hotellille klo 14, jotta meille jäisi majoittumisen jälkeen aikaa käydä kaupassa ja hiihtämässäkin - ennen illaksi luvattuja lumisateita.

Kävi kuitenkin ilmi, että huoneet ovat käytettävissä vasta klo 16, joten päätimme mennä syömään. Suuntasimme 940-tien risteyksessä olevaan Rouhe-ravintolaan, josta meillä oli aiempia hyviä kokemuksia (olkoonkin, että ravintolalla oli tuolloin toinen nimi). Maanläheistä linjaa noudattaen tilasimme pitsat, joiden uskoimme tukevan hiihtoharrastustakin.

Ruoka oli hyvää, mutta kaupassakin piti vielä käydä, joten jatkoimme ravintolasta kohti Jounin kauppaa. Vuodenvaihde lähestyy, mutta yllätys silti oli, että liike oli tupaten täynnä. Ja mikä pahinta, kaikki Jykeröt oli viety!

Kauppareissusta ei lopulta tullut mitään, joten palasimme hotellille ja lähdimme hiihtämään. Sen verran myöhäinen majoittuminen haittasi, että sade oli nyt ehtinyt alkaa.

En oikeastaan koskaan ole haikaillut silmäleikkauksen perään, mutta nollakeli ja räntäsade on yhdistelmä, jossa silmälasit eivät ole käytännölliset. Märkä sade kastelee linssit, jolloin niitä saa tuon tuosta olla kuivaamassa, jos haluaa nähdä eteensä. Lisäksi lasit huurtuvat aina, kun hetkeksikin pysähtyy juomaan tms.

Hiihtolenkki jäi tänään lyhyeksi, mutta onneksi huomiseksi on luvattu parempaa keliä. Todennäköisesti huomenna käydään myös Jykeröihin liittyvät ratkaisutaistelut.

Mennään bussilla

Kolmannen Saariselkä-päivän ohjelmaksi valikoitui hiihto Kiilopäältä Saariselälle. Emme kuitenkaan heti aamulla kiirehtineet ladulle, koska keskipäivän molemmin puolin oli tiedossa räntäsadetta, joka iltapäivällä loppuisi.

Hyppäsimme siis klo 16:15 lähtevään hiihtobussiin, joka reilussa vartissa kurvasi Kiilopäälle. Sateiden puolesta liikkeelle olisi voinut lähteä aikaisemminkin, mutta etelästä puhaltavan tuulen vuoksi päätimme odottaa bussikyytiä ja hiihtää nimenomaan Saariselän suuntaan.

Saariselän leveillä latupohjilla on hyvä sutia, mutta asialla on kääntöpuolensakin. Kun ilman sauvoja on helppo edetä, hiihtäessä tulee herkästi räplättyä mp3-soitinta, lähetettyä tekstiviestejä, selattua nettiä... Tästä voi seurata ongelmia, joten asiaan täytynee jatkossa kiinnittää huomiota.

Huomenna on aika vaihtaa maisemaa, kun siirrymme pariksi päiväksi Ylläkselle. Siellä avoinna olevia latuja on vielä enemmän, ja säätilakin taitaa kääntyä kylmempään suuntaan. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että Jounin kaupasta saa... Jykeröä! #jykerö

Lisää toistoja

Joululomailumme jatkuu leppoisan nollakelin vallitessa. Aamuyöllä ja aamupäivän aikana satoi luntakin, mikä teki latupohjista miellyttävämpiä hiihtää. Tänään suksimme Rönkönlammen tuvalle ja takaisin.

Saariselällä on entiseen tapaan runsaasti ulkomaalaisia. Varsinkin japanilaisia on paljon, ja muutamat heistä uskaltautuvat ladullekin. Nuoskalumen tarttuessa mononpohjaan suksien kiinnittäminen voi olla yllättävän hankalaa, joten autoimme paria aloittelevaa hiihtäjää pääsemään liikkeelle.

Oma hiihto sujuu kesätauon jälkeen kohtalaisen hyvin. Alkutalvesta ylämäet ovat usein työläitä luistella, mutta tällä kertaa olen varautunut asiaan tekemällä pitkin syksyä ylimääräisiä reisilihasharjoituksia. Jalkakyykky käsipainojen kanssa on yksinkertainen ja riittävän tehokas liike. Keuhkothan onneksi kestävät tässä iässä jo vaikka mitä.

Ensi yöstä on tulossa lauha, ja vesisadettakin saattaa olla tiedossa. Huomenna hiihtokeli ei siis liene parin aiemman päivän veroinen, mutta aamiaispuuron, pekonisämpylöiden, jugurtin, myslin, appelsiinimehun, kahvin ja piparin jälkeen kaikki usein näyttää paremmalta.

Keskellä kaamosta

Saavutimme viimeinkin Saariselän, josta olimme etukäteen varanneet huoneiston muutamaksi päiväksi. Matka Rukalta Inariin sujui lopulta hyvin, vaikka eilinen luistinrataosuus Suomussalmelta Rukalle herätti ajomatkaan liittyviä epäilyksiä. Tänään ei kuitenkaan satanut vettä, joten jäiset tienpinnatkaan eivät aiheuttaneet ongelmia.

Saariselälle päästyämme suuntasimme kohti latuja. Perheemme hiihtointressejä ei ole helppo sovittaa yhteen: vaimon kanssa hiihdämme yleensä luistellen, mutta jälkikasvu suosii perinteisestä tyyliä - tai mikäli mahdollista, ei hiihdä ollenkaan. Kun jokainen hieman joustaa, yhdessä hiihtäminen kuitenkin sujuu riittävän auvoisasti.

Saariselällä avoinna olevien latureittien määrä on toistaiseksi melko vaatimaton. Käytännössä Saariselältä pääsee Kiilopäälle paria eri reittiä pitkin, mutta esimerkiksi Luton suuntaan latuja ei mene lainkaan (ainakaan nettisivulta löytyvien tietojen perusteella).

Itse aloitimme hiihtokauden maltillisesti suksien kuutamolatua ympäri. Keli oli erittäin luistava, mikä toisaalta haittasi perinteisellä tyylillä etenevän osastomme liikettä. Pitovoitelu ei siis näin alkutalvesta osunut ihan kohdilleen.

Huomiseksi on luvassa lumisadetta, mikä tietää latupohjille hyvää. Ehkäpä huomenna hiihtelemmekin... Kiilopään suuntaan?

Tiellä pohjoiseen

Kauan odotettu talven ensimmäinen hiihtolenkki lähestyy... Joulunpyhien kääntyessä välipäiviksi lähdimme ajamaan kohti Lappia ja Saariselkää. Matkalla pysähdyimme yhdeksi yöksi Rukalle, jossa suksille oli jo tarkoitus nousta, mutta hieman ennen Kuusamoa alkanut vesisade latisti tunnelmaa niin, että lenkki jäi tekemättä. Käytinpä sitten säästyneen ajan suksihuoltoon.

Vesikeli toi omat haasteensa tieliikenteeseenkin. Jäisen tienpinnan päälle satava vesi ei ole kitkarenkailla ajavan mieleen, ja loppumatkan köröttelimmekin 50 - 60 km/h, vaikka tiellä oli satasen nopeusrajoitus. Lopulta pääsimme turvallisesti perille, mutta ainakin yksi ajoneuvo näkyi poistuneen tieltä kylki edellä.

Autokaan ei tainnut tykätä vallitsevista olosuhteista, koska liukkaan tieosuuden alettua se alkoi vihjailla, että jonkun renkaan ilmanpaine on hupenemassa. Onneksi kyseessä oli väärä hälytys, joka ilmeisesti johtui siitä, että en ollut aikoihin kuitannut rengaspaineita ne tarkastettuani. Mitään ylimääräistä sählinkiä ei pimeälle ja sateiselle maantielle olisi toivonutkaan.

Huomenna matka jatkuu Saariselälle, josta odotamme löytävämme hiukan talvisempaa keliä.

Kulttuuripolulla

Minua ei voi sanoa kulttuurin suurkuluttajaksi, mutta talvea odotellessa päätin kokeilla uusia juttuja ja lähteä konserttiin. Kyseessä oli Depeche Moden konsertti, joka pidettiin Hartwall Areenalla 15.12. Siispä autolla Helsinkiin, vaunu Pasilan Sokos-hotellin parkkiin ja kävellen narrihallille.

Tai ei tässä ihan ensimmäistä kertaa oltu pappia kyydissä, mutta edellisestä konserttikäynnistä oli jo yli 15 vuotta. Tuolloinkin paikka oli sama, mutta vierailevana tähtenä J M Jarre.

Jarren konsertti ei omalta osaltani mennyt ihan suunnitelmien mukaan, koska tapahtumaa edeltävänä yönä minulle nousi kuume, joka johtui korvatulehduksesta. Kävin vaivan vuoksi aamuyöllä ensiavussa, jossa molemmat tärykalvoni puhkaistiin, jotta päähän kertynyt mätä (hehheh) pääsisi ulos.

Päätös mennä samana päivänä konserttiin (ilman korvatulppia) jo muutenkin lepattavien tärykalvojen kanssa ei ollut hyvä ajatus, mutta kun Jarrea oli tovi odotettu ja liputkin ostettu... Konsertin jälkeen minulla olikin muutaman päivän ajan hiukan kurjaa, mistä syystä olen tuon jälkeen karttanut meluisia tapahtumia.

Päästäkseni meluasian yli valmistauduin DM:n konserttiin huolella. Ostin monenlaisia korvatulppia, joista voisin sitten konserttitilanteessa valita sopivimmat:

• Bilteman sangalliset korvatulpat (SNR -19 dB)
• Vihreät tulpat (Uvex, -24 dB)
• Keltaiset tulpat (EAR classic, -28 dB)
• Oranssit tulpat (3M 1001, -37 dB)

Kun saavuin Hartwall Areenalle, lämmittelybändi tahkosi hallissa jo täyttä päätä. Hallia kiertävällä käytävälläkin meteli oli sellainen, että se sai minut epäilemään koko hankkeen mielekkyyttä. Kaivoin kuitenkin taskuni pohjalta oranssit tulpat, rullasin ne korviini ja hakeuduin omalle paikalleni, jonka olin (tietysti) valinnut hallin takaosasta. Konsertin alkaessa täydensin kuulonsuojausta vielä Bilteman sankamallisilla tulpilla, joiden suurin merkitys lienee tosin ollut henkisellä puolella. Tai no, ehkä ne myös pitivät alla olevia tulppia paremmin paikoillaan.

Tulin siis miltei vetäneeksi kuulonsuojauksen suhteen överit, mutta itse keikkatunnelma ei tästä kärsinyt. Musiikki sanoineen kuului tulppienkin läpi aivan riittävällä volyymilla. Lähinnä mietin sitä, näytänkö peruuttamattomasti hölmöltä, jos kiskon vielä piponkin päähäni.

Itse keikka oli hieno, vaikka suomalainen yleisö ei aivan etelämaalaiseen riehakkuuteen ylläkään. Fletch (kosketinsoittajista silmälasipäinen) on erittäin rock!

Korvatulppien ansiosta kuulon kanssa ei konsertin jälkeen ollut mitään ongelmia. Omat yritykseni taltioida konsertin huippukohtia kännykällä johtivat hirvittävän säröiseen ääneen, mutta onneksi muut ovat onnistuneet hommassa hiukan paremmin.

Kulttuuripolun pää alkaa häämöttää... Toivottavasti seuraavalla kerralla puhutaan jo hiihtämisestä.

Talven alkutahdit

Viimeinkin lunta satoi vähän isompi satsi kerrallaan... Hiihtämistä ajatellen sitä ei edelleenkään ole tarpeeksi, mutta onpahan hyvä alku kuitenkin.

Lunta varrotessa olen etsinyt tietoa länsinaapurin hiihtokeskuksista. Niitä lienee kaikkiaan yli 200, mutta tältä seisomalta osaisin itse nimetä vain kolme paikkaa: Åre, Jällivaara ja Riksgränsen.

Missä ne muut sitten ovat? Arvatenkin suuri osa sijaitsee lähellä Norjan rajaa olevilla tunturialueilla, mutta jos niitä löytyisi lähempää Suomea, voisi joskus hiihtoreissulla poiketa länsirajan takanakin.

Google osaa nopeasti luetella muutaman aihetta käsittelevän sivuston:

• http://www.talviruotsi.fi
• http://www.visitsweden.com/ruotsi/Aktiviteetit1/Seikkailut-ja-urheilu/Ruotsin-hiihtokeskukset/
• http://snorapporten.se/

Snorapporten-sivuston karttaa vilkaisemalla selviää nopeasti, että monet Ruotsin hiihtokeskuksista tosiaan sijaitsevat Jämtlandissa ja Taalainmaalla. Ruotsin Lapissa keskuksia on hämmentävän vähän. Tosin ymmärtäähän sen, että jos tuntureita löytyy etelämpää, harva viitsii matkustaa napapiirille asti.

Myös latukilometrejä vertaillen näyttää siltä, että parhaat paikat löytyvät Keski-Ruotsista. Suomessa on totuttu siihen, että ainakin suuremmista hiihtokeskuksista latupohjaa löytyy satoja kilometrejä, ja valaistua latuakin on hyvä pätkä. Pohjois-Ruotsin kohteille ilmoitetut lukemat ovat melko vaatimattomia. Ei muutaman kymmenen kilometrin pituisen latuverkon perässä kannata kovin kauas Ruotsin puolelle ajella.

Monet ruotsalaiset "hiihtokeskukset" taitavatkin käytännössä olla laskettelukeskuksia. Myös Suomessa on tavallista sotkea hiihtäminen ja laskettelu toisiinsa, eikä asia ole ihan selvä Rukan markkinointiväellekään:

"Aikanaan hiihtokeskuksessa tärkeintä oli hissi, jolloin ei tunturin laelle enää tarvinnut kiivetä laskeakseen alas. Näin sai hiihtää enemmän."

Voi olla, että englantia puhuvilta lämpimien maiden asukeilta (ja ehkä Kalle Palanderilta) nämä termit menevät sekaisin, mutta muiden ei ole syytä langeta samaan ansaan.

Osa Pohjois-Ruotsin hiihtokeskuksista tuntuu olevan sesonkiluonteisesti auki, käytännössä siis vain keväällä. Jällivaara lienee kuitenkin avoinna läpi talven, ja se sijaitsee kohtuullisen matkan päässä Haaparannasta. Jällivaarassahan hiihdetään joskus hiihdon maailmancupiakin, joten tuskin ladut ihan huonoja voivat olla. Valaistua latuakin on jonkun verran, tosin valaistukseen liittyvä pakkasraja hämmentää hieman:

"Belysningen släcks kl. 22.00 eller vid temperatur under -18."

Se voi kääntöpaikalla hetken harmittaa, jos huomaa pakkasen kiristyessä valojenkin sammuvan.