perjantai 31. elokuuta 2012

Lähtöviivalla taas

Huomenna järjestetään taas jokavuotinen Kuopio Maraton. Olen entiseen tapaan ilmoittautunut juoksemaan puolikasta maratonia. Liikkuminen isossa porukassa on omalla tavallaan hauskaa, mutta yhtä tärkeältä on viime vuosina tuntunut se, että tapahtumaa edeltävällä viikolla voi syödä oikein luvan kanssa. Myös juoksua seuraava savusaunominen on kivaa, vaikka se onkin samalla alkanut symboloida päättyvää kesää.

Mietin joskus, miksi aina ilmoittaudun puolikkaalle matkalle, vaikka käytännössä samaan hintaan voisi juosta koko maratoninkin. Ehkä kyse on jonkun sortin laiskuudesta. Olen kyllä pari kertaa mennyt täyden matkankin, mutta silloinkin livahdin salaa toiselle kierrokselle... Tankkaamisesta homma ei ainakaan jäisi kiinni.

Toisaalta ero 22.1 ja 44.2 kilomerin välillä on iso. Puolikas maraton menee juoksua harrastavalta helposti, mutta täyden matkan seurauksena on yleensä rakkoja, kipeitä polvia ja irtoilevia kynsiä. Ensimmäisellä kerralla ne kuuluvat asiaan, mutta maratonin uutuudenviehätyksen haihduttua ajatus säästää kroppaansa tuntuu entistä tärkeämmältä.

Tämän vuoden maraton on tavallaan juhlatapahtuma, koska olen nyt mukana kymmenettä kertaa. Hauska sattuma on, että sain tällä kertaa osallistujanumeroksi oman syntymävuoteni.

Kuopio Maratonilla on perinteisesti ollut poutainen sää, enkä muista kymmenen vuoden ajalta kuin yhden osittain sateisen juoksun. Nyt ennusteet olivat vielä muutama päivä sitten vetisiä, mutta viimeisin sääkartta näyttää kuivalta. Toivottavasti se paikkansa, koska kengät kasteleva sade tekee juoksemisesta ikävää ja ainakin lisää rakkojen määrää.

Maratontapahtuman jälkeen onkin sitten syksy, joten täytyy alkaa miettiä ruskaretkeä ja muuta mukavaa.

perjantai 17. elokuuta 2012

Hyvät, pahat ja rumat

Paratiisikurun jäätyä taakse on aika miettiä, miten retkeen liittyvät kokeilut ja valinnat onnistuivat. Yleisesti ottaen reissu meni hyvin ja jälkitunnelmat ovat positiiviset. Ainoat vastoinkäymiset liittyivät Sarviojalla vietettyyn kylmähköön yöhön ja siihen, että saavuin Pälkkimäojalle turhan aikaisin, jolloin aika kävi hienoista olosuhteista huolimatta hieman pitkäksi.

Yksi retken tavoitteista oli puristaa rinkan lähtöpaino mahdollisimman pieneksi, mielellään alle kymmenen kilon. Kotona tehty koemittaus kertoi rinkan painoksi 8.8 kg, mutta tämä ei ollut koko totuus, koska rinkasta puuttuivat vielä crocsit, solumuovi ja osa eväistä. Lisäksi vesipullotkin olivat tyhjiä. Kiilopäällä tehty lopullinen mittaus näytti painoksi 13.5 kg, joka sisälsi pari litraa vettäkin.

En ole ihan varma, mistä yrittäisin seuraavaksi tinkiä. Syksyn lähestyessä keventäminen tuskin onnistuukaan, koska varusteet muuttuvat kelien viilentyessä raskaammiksi. Ruokaa olin nyt varannut 3 + 1 päiväksi, ja päivän verran eväitä tuli repussa takaisin. Vaellussauva oli tällä kertaa turha, koska sitä käytin vain Suomun ylityksessä.

Reppuna toimi Osprey Exos 58 (1.1 kg), majoitteena Voimalisko (1.0 kg), makuupussina Mountain Hardwear MTN Speed 32 (0.5 kg) ja makuualustoina sekä 5 mm:n solumuovi että 2/3-mittainen Thermarest ProLite Plus (yhteensä 0.65 kg). Normaalia paksumpi Thermarestin alusta olikin ainoa varuste, jossa tietoisesti otin painon suhteen takapakkia, koska halusin testata viime syksynä hankkimaani 3.8-senttistä alustaa. Se kuitenkin painoi vain 150 g enemmän kuin kesällä tavallisesti käyttämäni 2.5-senttinen versio.

Ehkä vaatetta oli mukana liikaa, vaikka siltä ei Sarviojalla tuntunutkaan. Taitaa kuitenkin olla niin, ettei öinen kärvistely kylmässä sittenkään ollut makuupussin vika. Telttapaikkani oli nimittäin hiukan varjoinen ja sen maaperä tiivistä hiekkakangasta. Vaikka lämmittelin ennen nukkumaan menoa juoksemalla rinteessä, kylmyys tuntui yöllä paitsi jalkaterissä myös pakaroissa ja lonkan seudulla, mikä tarkoittanee, että olisin tuhdimman makuupussin sijasta tarvinnut paksumman solumuovin ilmapatjan alle.

On yllättävää, että kylmä hohkasi vielä 3.8-senttisen ilmapatjankin läpi. Onneksi olin tällä kertaa jättänyt ohuemman Thermarestin autoon. Pälkkimäojalla kylmyys ei vaivannut, koska maaperä oli sammaleinen ja auringonpaisteen ansiosta muutenkin lämpimämpi.

Mitä kantolaitteeseen tulee, 58-litrainen Exos on kelpo reppu ja imaisee varusteet sisäänsä yllättävän hyvin. Tapanani on pakata auton kyytiin useampia varustevaihtoehtoja, joista voin juuri ennen vaellusta kasata parhaalta tuntuvan kokonaisuuden. Nyt mukana oli myös Osprey Kestrel 68, joka ei kuitenkaan tavaroita koepakattaessa vaikuttanut yhtään Exosia tilavammalta. Exosin selkätaskuihin on helppoa sijoittaa ruokatarvikkeet, ja repun sivussa olevat isot verkkotaskut soveltuvat vesipullojen säilyttämiseen paremmin kuin Kestrelissä, jonka taskut ovat hankalia käyttää repun ollessa täynnä. Lisäksi Exosin alaosa on muotoiltu niin, että repun pohjalle mahtuu isokin teltta.

Teltoista matkassa oli Voimaliskon lisäksi myös Nallo 2. Lopulta kuitenkin Lisko sujahti reppuun, lähinnä kiloa pienemmän painonsa vuoksi. Keveys on kiva juttu, mutta neljän testiyön jälkeen täytynee sanoa, ettei Voimalisko tuuletu kovin hyvin. Ulkoteltan sisäpinta on poikkeuksetta aamulla kostea, ja vesi valuu herkästi sisäteltan läpi lattialle asti. Yritin parantaa tuuletusta jättämällä ulkoteltan oven illalla auki, mutta tästä ei ollut apua. Ilmeisesti teltan tuuletusräppänät vaan ovat liian pienet ja/tai väärin muotoillut tai sitten Lisko vaatii enemmän tuulta tuulettuakseen kunnolla (ei uskoisi, kun tuijottaa kahdeksaa nuppineulan paksuista vaarnaa).

Ruokaan liittyvät kokeilut rajoittuivat tällä kertaa leipäosastoon. Mietin aiemmin korviketta tilaa vievälle näkkileivälle, minkä johdosta pakkasin reppuuni pieniä tortilloita, kuivattuja rieskoja sekä ruotsalaista Lembasilta näyttävää "haltialeipää".

Tortillat olivat oikein hyviä tankomakkaroiden kanssa ja muutenkin huolettomia, koska ne saattoi tunkea rinkkaan pieneenkin tilaan. Yksi makkara kahden tortillan kera toimii hyvin kylmänä pikaeväänä. Ja makkaroitahan voi paistaa nuotiollakin, jos sosiaalinen paine sitä edellyttää.




Kuivatut rieskat ja haltialeipä olivat minulle uusia tuttavuuksia. Molemmat ovat kevyttä mutta samalla helposti murenevaa evästä, joten ne täytyy pakata rinkassa päällimmäiseksi. Tykkäsin oikeastaan molemmista, mutta kuivatut rieskat maistuivat hyvältä pidempään. Kummatkin menevät ajan myötä murusiksi, jotka kuitenkin voi kaataa vaikka puuron sekaan.

Ehkä merkityksellisin ruokailuun liittyvä yksityiskohta on se, ettei juustoa tai metwurstia ollut nyt mukana lainkaan. Olen aiemmin kantanut rinkassa Koskenlaskija-sulatejuustoa (200 g) ja pientä metwurstipakettia (100 g), mutta kuivattujen leipien kanssa ne eivät ole kovin käteviä. En varsinaisesti kaivannut matkan aikana leipäni päälle mitään.

Myös uusi kaasupoltin oli tulessa. Hankin rikkoutuneen Primuksen tilalle Optimuz Crux Liten, joka helposti pakkautuu käyttämäni pienen kattilan sisään. Säätöruuvi tosin on herkän oloinen ja sitä täytyy aika ajoin kääntää suuremmalle, jotta kaasu virtaa kunnolla (tai siltä ainakin tuntui).

Tällä reissulla mukana oli uusi kamerapuhelin (Samsumg Galaxy Xcover), jonka ostin lähinnä viihdykkeeksi yksinvaelluksille. Ennakkoon suurin Galaxyyn liittyvä kysymysmerkki oli akun kesto, joka osoittautui kohtuulliseksi, vaikka ei valmistajan ilmoittamiin tuntimääriin yltänytkään.

Käyttäessäni puhelinta lähinnä kamerana (lentotilassa), akku ei parin ensimmäisen päivän aikana tuntunut hyytyvän lainkaan. Päästyäni Pälkkimäojalle innostuin kuitenkin (Sokostin maston tukemana) latailemaan puhelimeen ohjelmia, viestittelemään vaimon kanssa, tviittailemaan ja lukemaan uutisia, jolloin varaus tippui nopeasti puoleen. Varsinkin tiedostojen siirto oli akulle myrkkyä, ja kolmannen päivän iltana luuri jo varoittikin virran vähyydestä.

Arvioisin, että kamerana, radiona ja pienimuotoisessa nettikäytössä Galaxy toiminee 4 - 5 päivää, joten yhden vara-akun kanssa virtaa riittää useimmille vaelluksille. Tätä asiaa täytyy jatkossa tutkia lisää. Xcover-versio on joka tapauksessa kestävyytensä vuoksi hyvä vaihtoehto luonnossa liikkuvalle.

tiistai 14. elokuuta 2012

Paratiisikurussa

Kesälomaviikko oli alkamassa ja vaellushermoa kutkutti taas, joten aloin miettiä kohdetta muutaman päivän retkeä varten. Lopulta tehtävä ei ollut vaikea, sillä vaikka UKK-kansallispuisto on minulle osittain tuttua seutua, Paratiisikuru ympäristöineen oli edelleen näkemättä. Kun Nikkaluoktassakin vietettiin Fjällräven Classic -tapahtumaa, päätin ponnistaa kohti Saariselkää.

UKK-puiston keskeisimmille alueille pääsee nopeiten Aittajärven kautta. Aittajärvelle menevä tie on joskus huonokuntoinen, eikä 30 kilometrin ajomatka epämääräistä soratietä pitkin muutenkaan houkuta. Tällä kertaa vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, koska käytettävissä olisi 3 - 4 vaelluspäivää, eikä siinä ajassa ehditä Paratiisikuruun muiden lähtöpaikkojen kautta (paitsi ehkä Raja-Joosepista, mutta sieltä lähdettiin edellisellä kerralla).

Kartan puuttuessa Aittajärvelle oli hiukan vaikea suunnistaa autollakin, mutta perille kuitenkin päästiin. Jätettyäni auton parkkiin kahlasin ensin Suomujoen yli vaijeroidun ylityspaikan kohdalta ja aloin sitten kulkea Maantiekurua etelään. Olin hahmotellut retken niin, että ensimmäisenä päivänä patikoisin Sarviojalle, toisena päivänä Paratiisikurun ja Ukselmapään kautta Pälkkimäojalle, ja kolmantena päivänä takaisin Aittajärvelle.

Saavutettuani Maantiekurun nuotiopaikan erkanin polulta ja nousin metsäistä rinnettä ylös kohti Kuotmuttipäätä, josta edelleen jatkoin Kaarnepään kautta Sarviojalle. Tunturiin nouseminen oli työlästä, mutta se kannatti, sillä näkymät ylhäältä olivat hienot!

Laskeuduttuani Sarviojalle pystytin telttani tuvan takana olevalle telttapaikalle. Seuraava yö ei ollut kovin miellyttävä, koska jouduin kylmyyden vuoksi toistuvasti lisäämään vaatetta päälleni, eikä uni siten ollut herkässä. Tämä yllätti minut, koska sääennuste oli lupaillut suhteellisen lämmintä yötä (+8 C), eikä makuupussini lämpörajojen kanssa pitänyt siten olla mitään ongelmia.

Kylmän yön jälkeen mietin, olisiko parempi tehdä Paratiisikuruun päiväretki ja palata sitten toiseksi yöksi Sarviojan tuvan lämpöön; Pälkkimäojallahan ei tupaa olisi lainkaan. Lopulta kuitenkin pakkasin reppuuni kaikki tavarani ja lähdin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kohti Paratiisikurua ja Pälkkimäojaa. Polku nousi takaisin tunturiin heti Sarviojan jälkeen, ja maisemat viehättivät silmää. Muutaman kilometrin jälkeen Paratiisikurun rehevä alkuosa tulikin jo näkyviin. Oli hyvä, etten jättänyt telttaani Sarviojalle, koska nyt tuntui hyvältä kulkea eteenpäin.

Olin ennakkoon suunnitellut, että nousen Ukselmapäälle Paratiisikurun putouksen vierestä, mutta maasto näytti sen verran hankalalta, että luovuin ajatuksesta. Niinpä kipusinkin kohti Pirunporttia nousevan jyrkän rinteen ja kaarsin sitten etelään Ukselmapään ja Lumipään kautta.

Lumipään rinteeltä Pälkkimäoja näkyikin jo, joten suunnistaminen kohti Pälkkimäojan laavua olisi helppoa. Laavu oli omassa kartassani merkattu väärään paikkaan, mikä oli tiedossa, mutta en toisaalta tiennyt laavun oikeaa sijaintiakaan. Kun laavua ei alkanut näkyä, pystytin telttani Pälkkimäojan eteläpuolella olevan hietikon kupeeseen. Iltakävelyllä kävi ilmi, että laavulle olisi enää ollut matkaa vain puolisen kilometriä... Vaan samapa tuo, koska jo valitsemani telttapaikkakin oli hyvä. Mukavaa oli myös se, että nyt teltassa riitti lämpöä aamuun asti.

Kolmannen päivän aamuna otin suunnaksi Pälkkimäpään laen, jonne minut johdatti Pälkkimäojan laavun takaa lähtevä mönkkäriura. Kävelin Pälkkimäpäätä ja Seisomakivenselkää pitkin kohti pohjoista, kunnes reittini ristesi Sarviojalta ja Sudenpesältä tulevan polun kanssa. Loppumatka takaisin Aittajärvelle kulki sitten Maantiekurua pitkin metsän suojassa. Retken kruunasi lopussa odottava Suomun ylitys, joka virkisti mukavasti kuuman päivän jälkeen.

Kaiken kaikkiaan retki meni hyvin ja erosi varsinkin maisemiensa puolesta olennaisesti aiemmista Saariselän reissuistani. Muita kulkijoita näkyi yllättävän vähän paitsi kolmantena päivänä, jolloin Maantienkurussa tuli vastaan toistakymmentä ihmistä.

perjantai 10. elokuuta 2012

Mietteitä: ruokailu

Tapanani on hankkia vaelluksella tarvittavat ruoat vasta automatkan varrelta. Tämä johtaa helposti siihen, että ruokia rinkkaan sovitettaessa tila loppuukin yllättäen kesken. Yritänkin valita ruokatarvikkeet niin, että ne ovat paitsi kevyitä myös pienikokoisia. Tästä huolimatta rinkan alkupaino karkaa helposti ylös, jos vaelluksen on tarkoitus kestää pidempään kuin muutamia päiviä. Säilyttääkseni homman mielekkyyden pyrinkin rajoittamaan reissun pituuden 3 - 4 päivään vaikkapa tekemällä useampia pienempiä retkiä.

Päivän ruokailujen perusrunko on omilla retkilläni vakiintunut seuraavanlaiseksi:

  • Aamiainen: puuroa, kiisseliä, leipää, kahvia
  • Lounas: leipää, makkaraa, kuppikuumaa
  • Päivällinen: valmispussi, leipää, kahvia

Aamiaisen kohdalla arvostan yksinkertaisuutta, joka parhaiten toteutuu pikapuuroa valmistaen. Valmiit puuropussit ovat aika pieniä, mistä syystä saatan terästää puuroa kiisselillä. Puurohiutaleet voisi tietty pakata isompaan minigrip-pussiinkin, jolloin isommankin määrän annostelu olisi helppoa.

Lounas jää usein kevyeksi, koska en aina malta pysähtyä laittamaan ruokaa. Joskus sentään keitän vettä ja teen kuppikuumaa, joka edes jotenkin vastaa lämmintä ruokaa. Energiansaannin pyrin turvaamaan syömällä kulkiessa pähkinöitä, rusinoita, kuivahedelmiä ja suklaata.

Illalla leiriytymisen jälkeen valmistan usein jonkun valmispussin. Ne ovat nopeita tehdä, mutta jo 3 - 4 pussia vie repusta aika paljon tilaa. Ostankin yleensä mahdollisimman pieniä (max 100 g) pusseja, ja jos olen liikkeellä vaimon kanssa, syömme joskus yhden valmispussin puoliksi.

Leipä on hyvää, mutta sen vaatima tila on muodostumassa ongelmaksi; varsinkin, kun leivän päällekin olisi kiva laittaa jotakin. Olen aiemmin pakannut reppuuni Koskenlaskija-juustoa ja metwurstia, mutta harkitsen korvaavani ne Ridderheim-makkaratangoilla (tai vastaavilla). Ajatus on, että makkara toimii aina leivän kanssa eikä erillisiä levitteitä tarvita. Makkaratangot säilyvät hyvin, niissä on paljon energiaa ja ne on helppo pakata pieneenkin tilaan.

Leipäongelma on silti jäljellä. Näkkäri on kevyttä, mutta hankalaa pakata. Rieskatyyppinen eväs menee reppuun helpommin, mutta painaa enemmän. Pitäisiköhän siirtyä käyttämään tortilloja? Ne säilyvät rieskaa paremmin, ovat käteviä tankomakkaroiden kanssa ja kyllähän niitä mutustaa sellaisenaankin. Ehkä tortilloja voisi vielä täydentää hapankorpuilla.

Ruoanvalmistusta varten kannan mukanani Esbitin 600 ml:n kattilaa ja kaasukeitintä. Ruokailuvälineinä käytän MSR:n lusikka/haarukka -yhdistelmää, joka mahtuu samanmerkkisen n. 400 ml vetävän kipon sisälle. Koska ruoka valmistuu kaasulla, en yleensä ole innokas sytyttämään nuotiota, ellei se ole aivan tarpeellista.

Juomapullona on 800 ml:n muovipullo, jonka lisäksi mukana kulkee litran vetoinen metallipullo vedenpuhdistustarkoitusta varten. Kaksi pulloa tuntuu vähän liioittelulta, mutta veden saatavuus on tärkeää, enkä toisaalta ole keksinyt tähän parempaakaan vaihtoehtoa.

Mietteitä: muut varusteet

Olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään repussa kannettavien pikkutavaroiden määrää. Jäljelle ovat jääneet lähinnä seuraavat:

  • Kännykkä + vara-akku + nappikuulokkeet
  • Pieni pyyhe (40 x 40 cm)
  • Käsidesi + vedenpuhdistustabletit
  • Pieni monitoimityökalu (Leatherman Squirt PS4) + kääntöveitsi
  • Kaasusytytin
  • Kartta + kompassi
  • Aurinkolasit
  • WC-paperi
  • Kaksi juomapulloa
  • Pilli (roikkuu kaulassa)
  • Varasilmälasit
  • Hygieniapussi: hammasharja ja -tahna, huulirasva, shampoota, aurinkovoidetta, pieni peili
  • Ensiapupussi: laastareita, kyypakkaus, paineside, kipu- ja allergialääkkeitä, kortisonivoidetta, punkkipihdit
  • Korjauspussi: teippiä, narua, tulitikkuja, tuikkukynttilä, spriipaloja, neula + lankaa



Lisäksi mukana on tarpeen mukaan:

  • Hyttyskarkote (kesällä)
  • Otsalamppu + telttavalo (syksyllä)
  • Monokulaari (joskus tunturissa)
  • GPS-vastaanotin (vieraassa maastossa)
  • Vaellussauva (jos tiedossa on paljon kahlaamista)

Erillinen GPS-vastaanotin on käymässä tarpeettomaksi, koska kännykkä osaa myös kertoa sijainnin ja ranteessakin on yleensä GPS-kello. Kännykkää käytän muutenkin monipuolisesti, koska se toimii myös kamerana, radiona, mp3-soittimena, pikkulamppuna ja ajanvietteenä (lukeminen, pelit yms.). Ja voihan sillä viestitelläkin, jos verkko löytyy.

Monokulaari on aika turha varuste, koska siitä on harvoin todellista hyötyä. Sillä on kuitenkin kiva tunturissa tiirailla ympärilleen, joten saatan pakata sen reppuun, jos tiedän kulkevani avarille seuduille.

Vaellussauvoja en tykkää kulkiessa käyttää, mutta kahlatessa kolmas jalka on hyödyksi. Toisaalta joen ylitystä varten joku rannalta löytyvä keppikin riittäisi.

Vedenpuhdistuksen hoidan Katadyn Forte MF 1T -tableteilla, joita aika herkästi lisään veteen, joka on tarkoitus juoda keittämättä. Myös pieni pullo käsidesiä on aina mukana, koska käsihygienia on tärkeää retkeillessäkin.

tiistai 7. elokuuta 2012

Mietteitä: yöpyminen

Vaatetuksen ohella olen pohtinut myös yöpymiseen liittyvää problematiikkaa. En juurikaan yövy tuvissa (pitäisi kai enemmän), joten makuupussin ja makuualustan ominaisuudet ovat käytössäni tärkeitä. En kuitenkaan ole löytänyt sellaista alustaa, joka täyttäisi kaikki toiveeni:

  • riittävän pehmeä
  • kestävä
  • paino max 500 g
  • helppo täyttää ja tyhjentää (ilmapatjat)

Solumuovialustat ovat kestäviä, mutta eivät erityisen mukavia nukkua. Ilmapatjat taas ovat pehmeitä, mutta voivat rikkoutua ja ainakin paksumpien alustojen täyttäminen on hiukan työlästä. Lisäksi alle puolen kilon patjojen suhteen tarjonta ei ole kovin runsasta.

Olen päätynyt tässä asiassa kompromissiin ja kannan mukanani sekä ohutta solumuovia (paksuuus 2-5 mm, 100-200 g) että 2/3-mittaista ilmapatjaa (25 mm, 300 g). Alla pidettävä solumuovi paitsi suojaa ilmapatjaa myös pehmentää kokonaisuutta ja varmistaa sen lämpimyyden. Lyhyen (120 cm) patjan käyttöönotto on nopeaa, koska 4-5 puhalluksen jälkeen se on jo täynnä.

Makuupussin valinta on helpompaa, koska sen voi paljolti tehdä sääennustuksen alimpia lämpötiloja tuijottaen. Useimmiten matkaan lähtee untuvapussi, koska omat reissuni ovat yleensä niin lyhyitä, ettei makuupussin keräämä kosteus muodostu ongelmaksi. Mountain Hardwear MTN Speed 32 on nykyään peruspussini, jota käytän mahdollisimman pitkälle syksyyn. Uskoisin, että uusille makuupusseille luvatut mukavuuslämpötilat pitävät nykyään hyvin paikkansa, kunhan niitä käytetään oikein. Olennaista on, että pussin suu kiristetään pään ympärille niin, ettei lämpö pääse karkaamaan ulos.

Reppuun pakattava teltta määräytyy kohteen ja retkiseurueen koon mukaan. Koko perheen (kolme henkeä) reissuilla mukana kulkee Akka R/S 3, vaimon kanssa retkeillessä Kaitum 2 (tunturissa) tai Nallo 2 (metsässä) ja omilla reissulla Nallo 2 (tunturissa) tai Voimalisko (metsässä). Näistä vain Akkassa on iso absidi, mutta Kaitumin kaksi pientä eteistilaakin toimii hyvin ja yksin kulkiessa pienempikin nurkka riittää. Tärkeänä ominaisuutena pidän sitä, että sisäteltta pohjoismaiseen tyyliin nousee ylös ulkoteltan mukana. Sisäteltan virittäminen sateisessa tunturissa ei houkuta, koska rankka sade muuttaa telttapohjan hetkessä uima-altaaksi.

Telttayöpyminen on parhaimmillaan hyvin miellyttävää, mutta joskus ympäröivät olosuhteet vaikeuttavat nukkumista. Telttaan ropiseva sade ja tuuli voivat tuottaa sen verran melua, että repusta löytyvät korvatulpat ovat tärkeitä siinä missä hammasharjakin. Todella kovaan myrskyyn en ole koskaan joutunut, mutta yöllä tunturiin nouseva ukkonen löytyy kyllä inhokkilistani kärkisijoilta.

maanantai 6. elokuuta 2012

Mietteitä: vaatetus

Reissuun lähdettäessä joutuu kerta toisensa jälkeen miettimään, mitä rinkkaan oikein pakkaisi. Voisi ajatella, että pakkaaminen ajan myötä helpottuisi, mutta itselleni ei ole käynyt näin. Ehkä vuosien mittaan lisääntynyt varustemäärä tekee valinnoista vaikeampia?

Myös tavoite keventää kantamusta tuo pakkaamiseen omat haasteensa. Joskus kuulee sanottavan, että varusteiden vähentäminen lisää vaeltamiseen liittyviä riskejä. Itse näen asian niin, että ainakin repun keventäminen pikemminkin lisää turvallisuutta kuin vähentää sitä. Suurimmat ongelmat vaelluksilla johtuvat yleensä kaatumisista tai kahlaamiseen liittyvistä kompuroinneista. Kevyen kantamuksen kanssa on helpompi pysyä pystyssä, varsinkin väsyneenä.

Sopivan vaatemäärän valinta on joskus hankalaa. Miten parhaiten varautua monenlaiseen säähän ilman että reppuun kertyy turhaa painoa? Selvää on, että kerrospukeutumista kannattaa suosia niin, että vaatteet täydentävät toisiaan. Itse olen kesäretkien osalta päätynyt ratkaisuun, joka paljolti rakentuu seuraavien vaatekappaleiden ympärille:

  • kulkuasuna G-1000 -takki ja -housut
  • alle juoksuvaatteita tarpeen mukaan
  • sateen varalle erillinen kevyt kuoriasu
  • oleskeluun fleece-asu

Fjällrävenin G-1000 -asut ovat mielestäni toimivia. Ne kestävät kovaakin käyttöä ja ovat riittävän hengittäviä. Täysin vedenpitävää G-1000 -kangas ei ole, minkä vuoksi repusta löytyy myös verkoton kuoriasu, jonka voi nopeasti pukea G-1000 -asun päälle tai käyttää yksistään. Toisaalta tapanani on myös vahata G-1000 -housujen lahkeet niin, että pienemmän sateen kohdatessa kalvohousuja ei heti tarvitse kaivaa esille.

Syksymmällä saatan käyttää kulkuvaatteina hiukan järeämpää kalvotakkia ja -housuja, jolloin reppuun ei tarvitse pakata erillistä sadeasua. Takissa täytyy kuitenkin aina olla huppu, joka räkkäaikaan pitää hyönteiset loitolla ja muutoin suojaa tuulelta ja sateelta. Kesällä lippalakki on hyvä kaveri hupulle, koska se auttaa pitämään pitää nenän kuivana, vaikka vettä sataisi suoraan edestä.

Juoksemiseen tarkoitetut vaatteet ovat käteviä kesävaelluksilla, koska ne ovat ilmavia ja kuivuvat nopeasti. Esimerkiksi polvimittaiset juoksushortsit ovat monikäyttöisiä, koska paitsi että ne toimivat hellehousuina, niitä voi käyttää myös verkottomien kuorihousujen alla estämässä housuja liimautumasta ihoon kiinni. Pitkävartisten sukkien kanssa ne lisäksi vastaavat pitkiä yöhousuja.

Fleece-asu painaa jonkin verran, ja yritinkin jossain vaiheessa löytää sille paremman vaihtoehdon, mutta heikoin tuloksin. Kun teltta on illalla pystytetty, tuntuu mukavalta vaihtaa vaellusvaatteet johonkin joustavampaan asusteeseen. Fleece-asu on riittävän hovikelpoinen silloinkin, kun samalla leiripaikalla on muita retkeilijöitä - pelkkä aluskerrasto höystettynä villashortseilla näyttää hyvältä vain teltan sisäpuolella. Lisäksi fleecen voi pukea päälle yön ajaksi, jos kylmyys pääsee yllättämään.

Yksittäisistä vaatetyypeistä olen erityisesti oppinut arvostamaan liivejä, joilla on helppo täydentää muuta vaatetusta. Hihaton liivi on kevyt, vie vain vähän tilaa ja sen voi joko pukea lisälämmikkeeksi takin alle/päälle (fleece-/untuvaliivi) tai käyttää takin korvikkeena (tuulenpitävät mallit). Jos liivissä on hyvä kaulus, sen tuottama lämpövaikutus voi olla merkittävä. Erityisen käyttökelpoinen liivi on silloin, kun kulkutakin hihat ovat tiukat ja hihallinen fleece-paita ei kunnolla mahdu takin alle.

Mitä jalkineisiin tulee, taidan kuulua vaelluskenkäklaaniin, koska ajatus kävellä kilometrikaupalla kumikengissä on minulle vieras. Leiri- ja kahlausjalkineina olen muutamien kokeilujen jälkeen päätynyt käyttämään crocseja, koska ne eivät paina paljoa, kuivavat nopeasti ja ovat ihan mukavat jalassakin.