Vaelluksen jälkilöylyjä

Vaellusreissun jälkeen tulee usein mietittyä, mikä reissussa oli hyvää ja mikä ei toiminut toivotulla tavalla. Kun asioita käy läpi, etenee seuraavan reissun suunnittelu jo alkumetreillä oikeaan suuntaan. Omalla kohdallani tällainen pohtiminen liittyy lähinnä siihen, mitä mukana oikeasti tarvittiin ja mitä ei.

Abiskon reissu meni pääpiirteissään hyvin, mutta jotain uuttakin tuli sentään opittua:

1. Verkkoaluspaita ja -housut eivät oikein toimi kesävaelluksella. Pitkiä kalsareitahan ei tarvitse kuin yöllä ja verkkopaitaa (joka vain takertuu pajuihin) parempi kulkupaita on auringoltakin suojaava pitkähihainen juoksupaita. Mustat verkkokalsarit tietty näyttävät hyvältä päällä ja ovat ihan OK verkottoman kalvohousun alla, mutta joku lyhyempikestoinen urheilusuoritus tai ehkä syysvaellus lienee niille sopivampi käyttökohde. Oikeastaan tiesin tämän jo etukäteen, mutta kun olin tullut verkkokuteet hankkineeksi, niin pitihän niitä testata.
2. Nuudeleita meni nyt vähemmän kuin aikaisemmin. Lähinnä kai siksi, että päivällä kulkemisen lomassa keittely tuntui jotenkin ylimääräiseltä hommalta. Tiedän, että jotkut pystyttävät teltankin lounastaukoa varten, mutta itse olen hiukan hätäisempää tyyppiä eikä oikein malta viettää pitkiä taukoja, varsinkaan sateen uhatessa. Luulenpa, että jatkossa siirrän nuudelit suosiolla iltaruoksi ja syön päivällä vain fast foodia (leipää, keksejä, suklaata, ...). Samalla illalla valmistettavia valmispussejakaan ei tarvitse varata jokaiselle päivälle.

Tämä pohdiskelu taitaa olla johtamassa siihen, että seuraavalle reissulle lähden aiempaa vähäisemmin varustein. Kesäloma alkaa enimmäkseen olla jo takana, mutta 1 - 2 vapaata viikkoa voisi vielä syksymmällä olla käytettävissä. En ole ihan varma, onko järkevää rampata kaikki lomat pitkin tuntureita, mutta enpä toisaalta keksi vapaa-ajalleni parempaakaan käyttöä. Kotona istuminen ei tule kyseeseen ja kaupungin hälinää en erityisesti kaipaa, joten tunturi ei ole vaihtoehdoista huonoimpia.

Itse asiassa olen jo hiukan varustautunut syysretkeen hankkimalla uuden... öhhöh... teltan! Abiskon matkan jälkeen pohdin mahdollisuutta toteuttaa loppukesällä "ruotsalainen tupavaellus", jonka perusajatus on kulkea kevyen repun kanssa ja yöpyä tunturituvissa niistä hankittaviin ruokatäydennyksiin luottaen. Toisaalta ihan ilman hätämajoitetta en mielelläni lähde matkaan, joten aloin etsiä vaihtoehtoa kaksi kiloa painavalle Nallolle, ja lopulta haaviin tarttui kilon painoinen Vaude Power Lizard UL.

Teltan lisäksi ajatukseni on tinkiä muistakin varusteista niin, että saan kannettua kaiken mukanani kaapista jo ennestään löytyvällä Haglöfs Matrix 60:llä. En vielä tiedä, kuinka realistinen tavoitteeni lopulta on, mutta jos se toteutuu, painonsäästö aiempiin reissuihin nähden on merkittävä.

Perussetti hiukan kevyemälle syysvaellukselle voisi siis olla seuraava:

• Kantolaitteeksi Haglöfs Matrix 60
• Majoitteeksi Vauden VoimaLisko (hassu nimi hänellä)
• Makuualustaksi Therm-A-Rest Prolite Small + ohut solumuovi
• Makuupussiksi Haglöfs Goga 2
• Keittimeksi Primus Micron Stove TI + titaanikattila + kaasu

Arvelisin, että nämä varusteet menevät 60-litraiseen Matrixiin helposti. Selvää kuitenkin on, että joudun tinkimään myös vaatetuksesta ja muonasta, jos mielin kantaa kaiken Matrixilla, jossa ei edes ole sivutaskuja. Ruotsin puolella homma voi toimia, jos kokonaan heittäydyn tupamyymälöiden tarjonnan varaan, mutta Suomessa ainakin retken pituus lyhenee. Toisaalta viikon aikataululla ei kovin pitkää reissua tehdä muutenkaan.

Yllä mainittujen perusvarusteiden yhteenlaskettu paino on 4 - 5 kg, joten muut tarvikkeet lisättyänikin kokonaispaino jäänee alle 10 kilon, mikä ei kuulosta pahalta. Yleensä rinkkani lähtöpaino on ollut 17 - 19 kilon paikkeilla, mikä ei ole kohtuutonta sekään, mutta ihan tarpeeksi 70-kiloiselle miehelle.

Asiaa Abiskosta

Eipä toteutunut Ljungdalenin reissumme niin kuin alunperin tavoittelimme... Varsin sateisiksi muuttuneet sääennusteet saivat meidät optimoimaan retkikohdetta, ja niinpä ajelimmekin Haaparannasta Jämtlandin sijasta Abiskoon! Mutta ei ollut huono valinta sekään, sillä Abiskon maisemat ovat hienoja ja polkuja riittää tallattavaksi useammankin reissun verran.

Retkemme alkoi Abiskon turistiasemalta, josta patikoimme viitenä päivänä rengasreitin Abisko - Abiskojaure - Alesjaure - Unna Allakas - Abiskojaure - Abisko. Vaikka reittimme kulki tunturitupien kautta, kannoimme silti telttaa mukanamme, koska tarkoituksemme oli pääsääntöisesti yöpyä tupien pihapiirien ulkopuolella.

Alkumatka Alesjaurelle asti kulki Kungsledeniä pitkin, mikä tietysti tarkoitti sitä, että vastaantulijoista ei ollut puutetta. Toisaalta ei kulkijoiden suuri määrä meitä isommin haitannutkaan; jossain vaiheessa mietin jopa mahdollisuutta kätellä kaikki vastaantulijat... Tiedossa myös oli, että Alesjaurelta Unna Allakasin suuntaan käännyttyämme väki joka tapauksessa vähenee.

Ruotsin tunturimaisemat ovat kyllä hienoja, enkä olisi pahoillani, vaikka Suomestakin löytyisi Kungsledenin kaltaisia reittejä - vaikka kaikkine kulkijoineenkin. Käsivarren suunnalla sentään on tarjolla jotain samantapaista, mutta muutenhan meillä on aika tasaista. Toisaalta suuret korkeuserot tarkoittavat myös sitä, että kulkeminen on raskaampaa. Tämä lienee yksi syy sille, että ruotsalaisista tunturituvista on kehittynyt monipuolisia "huoltoasemia", joita hyödyntäen tunturissa voi halutessaan kulkea hyvinkin kevyen repun kanssa. Ihan halpaa hupia tupayöpyminen ei kuitenkaan ole, sillä monissa tuvissa alennettu STF-jäsenhintakin on sesonkiaikana 300 - 400 SEK eli kahdelta hengeltä helposti 80 € / yö. Suomessahan samalla summalla pääsee jo hotelliin, jossa tarjoillaan aamupalaakin.

Vaikka tupaverkosto on kohtuullisen tiheä - tuvat ovat pääsääntöisesti päivämatkan päässä toisistaan - voi tuntureilla silti ajautua ongelmiin. Näin kävi sille ruotsalaispariskunnalle, jonka tarkoitus oli kulkea Kungsledeniä Abiskosta etelään. Abiskojaurella raskaana olevan tytön ja hänen poikakaverinsa polut jostain syystä erosivat, kun tyttö lähti kulkemaan kartan (ja teltan?) kanssa edellä, ja pojan oli tarkoitus tulla hiukan myöhemmin perässä. Tyttö löysi oikean reitin kohti Alesjaurea, mutta poika harhautui seuraamaan Unna Allakasille menevää talvireittiä... Hän oli kulkenut vuorokauden eksyksissä, kunnes tapasi meidät reilun kilometrin päässä Unna Allakas -tuvilta. Poika oli väsynyt, mutta onneksi sen verran tolpillaan, että opastettuamme hänet oikeaan suuntaan hän viimein selvisi Unna Allakasille, josta sitten pelastushelikopteri kävi hänet hakemassa.

Ehkä tarinan opetus on, että jonkinlainen hätämajoite olisi aina syytä olla matkassa. Meidän mukanamme kulki uusi Kaitum, joka osoittautuikin kelpo majoitteeksi kahdelle hengelle. Ehkä mukavin piirre Kaitumissa on se, että miltei tasakorkean katon vuoksi sisätilat ovat erinomaisen väljät. Symmetrisyydestä seuraa myös, että maaston kaltevuus ei vaikuta teltan pystytykseen, koska kumpaa tahansa päätyä voi käyttää pää- tai jalkopäänä. Kahdesta absidista saavutettava hyöty sen sijaan on näennäisempi, koska ainakin perus-Kaitumissa rinkat tulee yleensä heitettyä toiseen absidiin, josta ei sitten enää mahdukaan kulkemaan. Tuuletuksen suhteen kaksi avointa päätyä sen sijaan on loistojuttu ainakin kesähelteillä!

Kaitumin vedenpitävyyttä tuli testattua Alesjauren rantamilla, jossa tuuli puski vettä järven yli aika navakasti. Vesi pysyi muuten teltan ulkopuolella, mutta hetkittäin lähes vaakasuoraan edennyt sade työntyi teltan absidiin tuuletusaukon vetoketjun saumakohdista. Suurempaa haittaa tästä ei ollut, koska käytännössä asia ilmeni vain pieninä vesiläikkinä absidissa olleiden kuoriasujen päällä. Ehkä tuuletusaukkoa muotoilemalla tästäkin vaivasta olisi päässyt eroon? Enemmän yöaikaan kiusasi sateesta ja tuulesta johtuva meteli, josta siitäkin selvittiin korvatulppia käyttämällä.

Hyttystilanne oli reissun aikana varsin siedettävä. Ensimmäisenä päivänä hyttysiä ei näkynyt juuri lainkaan, vaikka kuljimme alavilla mailla ja vesistöjen läheisyydessä. Toisena päivänä taas tuuli karkotti ötökät, jos niitä ylipäänsä jossain oli. Vasta kolmannen päivän iltana hyttysistä oli ensimmäisen kerran kiusaa, vaikka tuolloin telttailimme liki kilometrin korkeudessa. Sää oli kuitenkin tyyni, joten sytytimme ulkoruokailun ajaksi hyttyssavun ja käytimme muita asiaankuuluvia karkotteita.

Luulenpa, että palaamme vielä jossain vaiheessa Pohjois-Ruotsin maisemiin; ehkä Abiskoa, Nikkaluoktaa tai Ritsemiä lähtöpaikkana pitäen. Eikä Ljungdaleniakaan ole kokonaan unohdettu...

Kaitum tuli taloon

Taisin aiemmin Varustelua-otsikon alla arvella, että retkivarustetilanteemme on siinä määrin hyvä, ettei uusia hankintoja ihan heti tarvitse tehdä. No, eihän se homma ihan niin mennyt... Pari makuupussia tulin jo UKK-reissua varten ostaneeksi ja eilen posti toi tullessaan uuden Kaitum 2 -teltan. Ehkä on niin, että varusteista löytyy aina jotain säätämisen varaa.

Mutta mihin sitä Kaitumia nyt sitten tarvitaan? Ihan vaan kaveriksi varustekomerosta jo ennestään löytyville Cavitylle, Nallo 2:lle, Nammatj 2:lle ja Akka R/S 3:lle?

Arvelen, että tässäkin asiassa tarve syntyy halustani löytää mahdollisimman tarkoituksenmukaiset varusteet kaikenlaisia reissuja varten. Joskus olen liikkeellä yksin, toisinaan vaimon kanssa ja satunnaisesti myös perillisemme täydentää retkeilevää ryhmäämme. Yksinvaelluksilla kannan mieluiten Nalloa, koska se on kevyin, ja ollessamme kolmistaan liikkeellä mukana kulkee Akka, koska se on ainoa kolmen hengen majoite.

Kun liikun vaimon kanssa kahdestaan, mikä tahansa komerosta esiin kaivettava teltta periaatteessa ajaa asian. Nalloon mahdutaan molemmat, mutta ilman GT-absidia tavaroiden säilytystilat ovat kahdelle vähän niukat. Akka R/S 3 taas on ylenpalttisen tilava, mutta kolmen ja puolen kilon paino tuntuu selässä raskaalta, kun tietää, että hiukan pienempikin teltta riittäisi.

Kaitum 2 täyttää näppärästi Nallon ja Akkan väliin jäävän aukon. Sen sisäteltta on lähes Akka R/S 3:n kokoinen, mutta painoa on vain 2.8 kg. Lisäksi siinä on kaksi sisäänkäyntiä ja kaksi pientä absidia, jotka yhteensä vastaavat yhtä suurempaa eteistilaa.

Sopivaa telttaa etsiessäni silmäilin myös Helsportin Fjellheimen 2 Camp- sekä Fjällrävenin Abisko Lightweight 2 -malleja. Niissäkin on - jopa Kaitumia paremmin - paino kohdallaan, mutta tämä on osin saavutettu sisätilavuuden kustannuksella. Varsinkin Abisko näytti aika tiukkaan leikatulta teltalta, vaikka se taitaakin olla edeltäjäänsä Akka Shapea väljempi. Fjellheimenissä puolestaan epäilytti "helmatuuletusjärjestelmä", joka käytännössä tarkoittaa ylempänä olevien tuuletusräppänöiden puuttumista. Helsportin nettisivuilta löytyvissä olevissa kuvissa tosin näkyi tuuletusaukollisia mallejakin; uudempaa tuotantoa kenties? No, hyviä telttoja kaikki, mutta Kaitum tuntui parhaiten täydentävän aiemmin hankittuja telttoja.

Vaan mitäpä teen Cavityllä? Se oli ensimmäinen hankkimani "oikea" vaellusteltta eikä ihan huonokaan, mutta aika pieni kuitenkin. Yksi rinkka toki mahtuu Cavityyn sisällekin, mutta teltan mataluus alkoi ajan myötä kiusata. Varsinkin kipeän selän kanssa suoritettava aamupukeutuminen otti voimille, kun teltassa ei mahtunut kunnolla istumaan. Lisäksi Cavitylle on ominaista, että sisäteltta pystytetään ennen ulkotelttaa, mikä ei varsinaisesti kannusta lähtemään retkelle muutoin kuin 100% poutaisella säällä. Tällä hetkellä Cavitylle ei oikein ole käyttöä, koska pienuudestaan huolimatta se painaa liki saman verran kuin Nallo.

Entäpä Nammatj sitten? Alunperin ajatus oli, että Nammatj soveltuisi sekä yhden että kahden hengen reissuille, koska teltan paino on maltillinen (2.8 kg) ja toisaalta sen tasakorkea katto tuo sisätelttaan ilmatilaa, mikä on kahden hengen majoittuessa eduksi. Käytännössä Nallo on silti vieläkin kevyempi eikä Nammatjin pienehkö absidi ole kahden hengen käytössä parhaimmillaan. Toisaalta Nammatj on ainakin Hillebergin asteikolla tämän telttakatraan vahvin yksilö, joten eipä siitä tohdi luopuakaan. Mikäli joskus ajaudun retkelle lumeen ja pakkaseen, Nammatj on todennäköisesti se teltta, joka tuolloin lähtee mukaan.

On joka tapauksessa hyvä, että majoitteen suhteen on hiukan valinnanvaraa, koska kaikista yöpymisvaihtoehdoista teltta on minulle mieluisin vaihtoehto. Ihan taivasalla tai laavussa en tykkää nukkua (ainakaan hyttysaikaan), enkä toisaalta ole oikein tupaihminenkään. Arvostan sitä, että voin valita yöpaikkani sieltä, mihin jalat milloinkin sattuvat kulkemaan.