keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Evästä matkalle

Näin reissujen lomassa on aikaa pähkäillä retkiruokailuun liittyvää problematiikkaa... Millaista purtavaa reppuun siis kannattaisi pakata? Selvää on, että tavaran täytyy olla energiapitoista, mutta toisaalta se ei saisi kuitenkaan painaa liikaa. Ruoan pitäisi myös olla helposti valmistettavaa, joten on syytä välttää kaikkea sellaista, jota täytyy keittää minuuttikaupalla.

Itse suosin retkiruoissani mahdollisimman valmiita ratkaisuja. En siis ole sellaista tyyppiä, joka käyttää päiväkausia retkiruoan valmisteluun (jauhelihan kuivaaminen yms.), vaan yleensä poimin tarvitsemani suoraan kaupan hyllyiltä. Oma perussettini onkin ajan myötä muotoutunut seuraavanlaiseksi:

Elovena-pussipuurot sekä Blå Band -kiisselit ja -keitot. Näitä menee lähinnä aamuisin, mutta pienet pussit eivät paina paljoa, joten kannan muutamia ylimääräisiä mukanani myös hätävarana. Erilaisia makuja sekoittamalla saa vaihtelua aamiaiseensa, ja jos on tarve loihtia tuhdimpi aamupala, pusseja voi käyttää useammankin.

Pikakahvi. Pikakahviin olen päätynyt ihan käytännön syistä: kahvin keittäminen on vaivalloista ja ainakin Nescafen Red on ihan riittävän hyvää.

Pikanuudelit. Näitä löytyy kaupasta montaa sorttia, mutta itse suosin sellaisia, joita ei tarvitse erikseen keittää (ts. pelkkä kuuma vesi + haudutus riittää; esim. "Mama"-merkkiset). Nuudelit eivät paina juuri mitään ja erilaisia makuvaihtoehtoja on runsaasti, mutta toisaalta ne ovat myös ravintosisällöltään on aika köykäisiä. Nuudelilounasta on kuitenkin helppo jatkaa muilla elintarvikkeilla. Kyllästymisen estämiseksi pyrin välttämään nuudelien syömistä kotioloissa.

Pikamakaroni. Makaroneja täytyy yleensä keittää vähintään 3 - 4 minuuttia eivätkä ne yksistään maistu oikein miltään, mutta sopivan kastikkeen kera ne kuitenkin tuovat vaihtelua leiriruokailuun.

Valmisateriat (Reiter, Real Turmat, Blå Band, Mx3). Yleensä varaan yhden tällaisen annoksen jokaista vaelluspäivää kohden. Nämähän ovat aika tuhtia tavaraa, ja soveltuvat käytettäväksi esimerkiksi silloin, kun on tarkoitus syödä itsensä uneen. Oma suosikkini on Real Turmat, mutta väsyneenä tuskin huomaan eroa muihin.

Näkkileipä. Näkkileipä lienee itseoikeutettua retkievästä keveytensä vuoksi. Minä rouskutan mieluiten Wasa Solruta -näkkäreitä (sesam / spelt), koska ne sisältävät näkkileiväksi aika paljon rasvaa (8 - 9%). Yksi paketti riittää omassa käytössäni kahdeksi päiväksi.

Koskenlaskija-juusto. Tämä tuote löytynee monen retkeilijän repusta rasvaisuutensa ja hyvän säilyvyytensä vuoksi. Itse ostan yleensä Koskenlaskijan sulatejuustoversiota, joka on helppoa levittää, mutta ei silti laske alleen niinkuin vetisemmät sulatejuustot tapaavat tehdä.

Metwursti. Ehkä vähän outoa, mutta tulen usein hankkineeksi Kevyt Linja -metwurstia, koska se on näppärän pakkauksensa vuoksi helppoa käsitellä.

Kuuma Kuppi. Näitä minulla on puurojen ohella hätävarana. Melko kevyttä ravintoa, mutta kuuma juoma leivän kera menee aina kurkusta alas. Varsinkin Tomaatti-Basilika -kuppi toimii hyvin paitsi sellaisenaan myös makaronin kastikkeena. Siinä on myös sopivasti valkosipulia, jonka sanotaan karkottavan punkit tiehensä...

Pesto. Silloin tällöin nappaan mukaani pienen Pesto-purkin (esim. Sacla Peso Genovese). Pestopurkki säilyy avaamattomana ties kuinka pitkään ja avattunakin kohtuullisen hyvin. Lasinen pieni purkki painaa n. 200 g, mutta toisaalta aine on varsin monikäyttöistä, koska se soveltuu ainakin makaronin kastikkeeksi ja leivänpäälliseksi.

Ridderheims-makkarat. Nämä ovat siis niitä 50g tankoja, joita monissa marketeissa myydään: tiivistä energiaa, säilyvät hyvin, täydentävät kivasti nuudeli- tai leipäateriaa. Ja jos päätä alkaa huimata tai jalat kramppaavat, makkara pelastaa päivän.

Rainbow California -kuivahedelmä/pähkinäsekoitus. Näitä syön kulkiessa kaiken aikaa. Yhdestä tuotepussista (200 g) täyttää kaksi MiniGrip Mini -pussia, joista kumpikin riittää omassa käytössäni päiväksi. Näihin tosin kyllästyy aika nopeasti, joten välillä täytyy nappailla jotain muutakin.

Suklaa. Viileämmällä kelillä rinkasta löytyy aina muutama Mars/Snickers/Twix -patukka, joka päästää pälkähästä, jos sellaiseen joutuu.

Myslipatukat. Ei ehkä ihan suklaan veroista tavaraa, mutta hyvää kuitenkin ja toimii myös helteiden aikaan.

Keksit. Vohvelit eivät paljoa paina ja maistuvat kahvin kanssa. Mutta mistähän tähän saisi vaihtelua?

Salmiakkipastillit ja purukumi. Salmiakista saa suolaa ja purukumi taas lisää syljeneritystä, mikä voi helpottaa oloa, jos vesi on tilapäisesti loppu.

Energiajuoma. Jostain syystä kannan yleensä mukanani 60 ml:n Battery Shot -pulloa. Olen kerran tai pari sellaisen nauttinut havaitsematta siitä mitään hyötyä, mutta usko tuotteeseen on kai edelleen kova, koska tuo ihmepullo silti rinkkaani päätyy.

200 ml vahvaa alkoholia (mieluiten kirkasta, E60/E80, muovipullossa). Tällä puhdistan haavat, sytytän nuotion ja viihdytän itseäni, jos satun telttautumaan liian aikaisin johonkin sateiseen näreikköön.


Seuraavista elintarvikkeista minulla ei vielä ole kenttäkokemusta, mutta olen ajatellut testata niitä tulevilla reissuilla:

Minibix-murot. Vaihtelua ja täydennystä aamupuuroon?

Perunalastut. Ihan päreiksihän nämä rinkassa menevät, mutta väliäkös sillä, kun lusikka on keksitty. Ehkä näillä voisi täydentää jotain Kuuma Kuppia.

Ligurialainen vehnäleipä. Tätä varsin energiapitoista leipää myydään satunnaisesti ainakin Lidlissä ("Ital d'Oro Ciappe Classiche").

Popcorn. Kaipa nämä kaasullakin valmistuisivat pienen öljytilkan kera? Soveltuvat muutenkin hyvin kaltaiselleni yläkarppaajalle.

Yllä olevasta voinee päätellä, että pyrin ruokatavaroidenkin osalta pitämään rinkkani kohtuullisen kevyenä. Yksi tapa vähentää (rinkan) painoa on tietty syödä hyvin juuri ennen reissua: iltapäivällä nautittu iso pitsa ei juuri illallista peräänsä kaipaa!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ei tuu mittään

Ei tästä mitään Kebnekaise-viikkoa taida tulla... Tai edes Abisko-viikkoa. Pohjois-Ruotsin sääkartasta katoaa yksi aurinkosymboli aina kun selainikkunan päivittää! Ehkäpä siis harjoittelen tämän viikon paikallaanoloa ja alan henkisesti valmistautumaan heinäkuussa olevaan lomajaksoon. Silloin kohteina (toivottavasti) ovat ainakin Jämtland ja Sylarna!

Jämtlandiin on tarkoitus lähteä yhdessä vaimon kanssa. Meistä kumpikaan ei ole liikkunut sillä suunnalla lyhyttä Åren kesävierailua lukuunottamatta. Luvassa on lähinnä avotunturia, mikä sopii meille molemmille. Tavallaan kyseessä on myös tutustuminen ruotsalaiseen vaelluskulttuuriin, joka on lähempänä keski-eurooppalaista tuvalta-tuvalle -tyyliä kuin omaamme. Kyllähän Ruotsissakin teltan kanssa kuljetaan, mutta miehitetyt ja varustetäydennyksiä myyvät erämaatuvat ovat sellaista, mitä Suomesta ei löydy.

Ilmeisesti tupavahdeille maksetaan Ruotsissa jonkinlaista korvaustakin? Voisi olla aika leppoisaa kesäduunia se!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kebnekuumetta

Ensimmäistä lomajaksoa on viikko jäljellä. Mitä tehdä? Tekisi mieli kiivetä Kebnekaiselle, mutta sinne ajaakseen pitäisi olla aika varma, että huiputus on säiden puolesta mielekäs. Sääennuste kertoo, että keskiviikosta perjantaihin on poutaa ja jopa aurinkoista. Periaatteessa torstaikiipeily voisi siis onnistua, mutta toisaalta aavistelen, että huomenna aamulla meteorologien mieli on muuttunut ja tarjolla on pelkkää sumua ja sadetta. Toinen epäselvä asia on se, onko Kebnelle kipuaminen ennen juhannusta järkevää muutenkaan. Vastassahan todennäköisesti on vielä aika paljon jäätä, lunta ja vettä.

Nikkaluoktaan on jonkin verran matkaa, joten sinne ei viitsisi matkustaa turhaan. Ajatus siitä, että ajaa 1000 km (ja selkään sattuu), kävelee rinkka selässä 20 km (ja hyttyset syö), nukkuu huonosti teltassa (koska tunturiasema on kallis), herää koleaan aamuun (sadepisaroiden takoessa Nallon kattoon) lähteäkseen koko päiväksi kiipeämään vuorelle (jossa on kylmä ja tuulee) ja kääntyy lopulta puolimatkassa takaisin (koska sohjoa on nivusiin saakka) ei herätä suuria intohimoja.

Toisaalta myös kotona nyhjääminen on tyhmää. Vietän 11 kuukautta vuodesta hiipien töihin joka arkiaamu ennen kahdeksaa. Mahtaisiko sateinen teltta-aamu sittenkään olla huono vaihtoehto? Vaikeita asioita.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Matkailua itärajalla

Kesä on alussa ja ensimmäinen vaellus takana... Tällä kertaa kuljettiin vaimon ja pojan kanssa Saariselän maisemissa. Matka ei ollut ylen pitkä, mutta kun itse kantaa kolmen hengen telttaa rinkassaan, on turha ahnehtia liikaa. Joka tapauksessa tärkeintä on, että reissusta jää hyvä jälkimaku, ja siinä onnistuttiin.

Hyttyset olivat jo paikoin heränneet talviuniltaan, mutta ne olivat jotenkin saamattoman oloisia. Ehkä niidet kärsät olivat vielä vähän pehmeitä? Suurempaa kiusaa niistä ei ollut.

Raja-Jooseppi on kiva lähtöpaikka Saariselän vaellukselle, mutta itärajaa pitkin sieltä ei maisemien toivossa ole syytä lähteä kulkemaan. Ennemmin kannattaa suunnata askeleensa Lutto- ja Suomujoen rantamille, joilta löytyy kivoja nuotiopaikkoja ja joita pitkin on muutenkin kiva tallustaa.

Jos ajelee Ivalon leveyksille asti, voi saman tien kiertää Lappia enemmänkin. Niinpä mekin vaellukselta palattuamme majoituimme hotelli Ivaloon ja automatkailimme seuravana päivänä Suomi-neidon pään ympäri seuraten reittiä Ivalo - Sevettijärvi - Tana Bru - Utsjoki - Ivalo. Täytyy sanoa, että vaikka Suomen Lappi on viehättävää seutua, kyllähän meille silti muutama vuononäkymä mahtuisi.

Autokierroksen jälkeen majoituimme vielä toiseksi yöksi Ivaloon, minkä jälkeen suuntasimme kotia kohti. Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana, ja mielessä välkkyvät jo uudet reissut!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Asia selvä

Kesälomasuunnitelmat alkavat vähitellen hahmottua... Alkukesästä ajeltaneen pohjoiseen, kuten niin monena kesänä on aiemminkin tehty. Ajatus on ponnistaa koko perheellä muutaman päivän retkelle, joka suuntautuu johonkin helppoon kohteeseen niin, että jälkikasvukin selviää urakasta ja hommasta jää hyvä mieli.

Tällä hetkellä ainakin Saariselkä, Muotka, Kevo ja Hetta-Pallas tuntuvat kiinnostavilta. Eniten taitaa kiehtoa Saariselkä, jossa maasto on helppokulkuista, joet pääosin aika pieniä (isoimpien yli pääsee siltaa pitkin) ja erilaisia reittivaihtoehtoja on runsaasti. Lisäksi Saariselällä on paljon kulkemista helpottavia polkuja.

Lähtöpisteeksi näyttäisi valikoituvan Raja-Jooseppi, josta voi suunnata askeleensa kohti Kiilopäätä tai sitten kiertää rengasreitin, jos se tuntuu mielekkäämmältä. Olen pari vuotta sitten kulkenut Saariselän länsipuolella, joten itäinen suunta kiinnostaa nyt joka tapauksessa enemmän. Raja-Jooseppi on hyvä lähtöpaikka myös siksi, että sinne on helppo päästä niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuneuvoillakin.

En silti ole kovin innokas laatimaan tarkkoja reittisuunnitelmia etukäteen. Tämä johtuu siitä, että oman vaellusharrastukseni pääasiallinen tarkoitus on:

1. Ylläpitää fyysistä kuntoa
2. Tuottaa positiivisia tuntemuksia
3. Opettaa liikkumaan luonnossa

Näistä varsinkin 2-kohdan toteutuminen edellyttää, että säätila edes jossain määrin suosii ulkona elämistä. Päiväkausien vaeltaminen sateessa ei juurikaan tuota hyviä fiboja, joten pyrin välttämään sellaista. Tämä on ajan myötä johtanut siihen, että suunnitellun reissun lähestyessä tuijotan aktiivisesti sääennusteita, ja jos luvassa on huonoa keliä, säädän herkästi reittisuunnitelmaa, kohdetta tai retken ajankohtaa. Nyrkkisääntöni siis on, että siellä missä paistaa aurinko, on mukavampaa. Perheretkeilyssä tämän asian merkitys entisestäänkin korostuu.

Pohjoismaissa retkeily on tässä suhteessa helppoa, koska hyvää kulkumaastoa on paljon, ja jostain suunnasta löytyy yleensä poutainen kolkka. Jos on liikkeellä omalla autolla, voi suunnitelmiaan optimoida nopeastikin tarkentuvien sääennusteiden mukaan.