lauantai 31. joulukuuta 2011

Mokomakin hikimaja

Joulun ja vuodenvaihteen väliset vapaapäivät tarjosivat mahdollisuuden hakeutua lumisille seuduille, joten auton nokka kääntyi taas sujuvasti kohti pohjoista. Kohteeseemme Saariselälle oli aiempien vuosien tapaan saapunut myös runsaasti ulkomaisia turisteja, varsinkin Japanista. Ja mikäs siinä, kaikista kansallisuuksista nimenomaan japanilaiset ovat kenties miellyttävimpiä vieraita: hiljaisia, rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä.

Kolmen vuorokauden mittaisen Saariselkä-vierailun aikana olen päivittäin käynyt hiihtämässä ja sen jälkeen saunonut hotellin saunassa, seuranani lähes yksinomaan japanilaisia. Tämähän ei sinänsä ole erikoista, koska löytyyhän Japanistakin saunoja; olkoonkin, että heidän kulttuurissaan taidetaan enemmän suosia kylpyläpohjaista puhdistautumista. Joka tapauksessa yksi japanilaisista vieraista kertoi ihastuneensa suomalaiseen saunaan niin, että oli rakennuttanut sellaisen kotiinsakin.

Kohteliaisuus on japanilaisten tunnusmerkki, ja sitä riittää saunatiloihin asti. Varsinkin vanhemmilla miehillä oli tapana löylyhuoneeseen tullessaan kumartaen tervehtiä lauteilla jo istuvia. Suomalaisin silmin käytäntö näytti aluksi vähän hassulta, mutta... onhan siinä jotain pahuksen tyylikästä!

Hiihtoladuilla japanilaisia näkyi vähemmän, mutta muuten menijöitä oli runsaasti. Tällä erää hiihtelin ainoastaan luistelutyylillä, vaikka mukana olivat myös perinteisen tyylin välineet. Ajatus karkailee helposti jo aurinkoisille keväthangille, ja ehkä alitajuisesti haluan varmistaa, että jalat ovat parin kuukauden päästä luisteltavassa kunnossa.

On mukava huomata, miten luistelu sujuu jokaisen lenkin jälkeen entistä paremmin. Vaikka reidet menisivät välillä hiukan hapoille, pieni lepotauko ladun varrella saa ihmeitä aikaan. Kaikkein pisimmät mäet (Kaunispäälle tai Palopään yli) jäivät tosin tällä kertaa luistelematta, mutta pienempiä mentiin senkin edestä.

Nyt pitäisi saada lunta eteläänkin, jotta harjoituksiin ei suotta jää pitkää taukoa. Hiihtelin toissa keväänä Pallakselta Hettaan perinteisellä tyylillä, ja mieleen puskee ajatus toistaa sama luistelutyyliä käyttäen. Auringonpaistetta ja kauniita maisemia, alla luistavat sukset ja selässä repullinen evästä... Sitä reissua on mukava odottaa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Väliaika

Syksyt ovat nykyisin kovin pitkiä, tai siltä ainakin tuntuu. Ulkona on harmaata ja märkää, mikä vähän latistaa intoa harrastaa ulkolajeja. Juosta ja kävellä toki voi, mutta märkään metsään ei erityisesti tee mieli. Ja aika tyhmältä tuntuu katsella mc-ampumahiihtoviestiä, joka hiihdetään Itävallan lumisissa maisemissa. Saisi sitä lunta tulla tännekin... Onneksi jouluksi on sentään luvassa hiukan pakkasta.

Yritän taas piristää itseäni katselemalla talvisia kuvia takavuosilta. Kyllähän Kuopiossakin on hiihdetty kevätjäillä viimeistään maaliskuussa, mutta sinnekään ei ole enää kuin kolme kuukautta, joten hiihtokausi uhkaa jäädä lyhyeksi. Olen kateellinen pohjoisempana asuville!

Muistan kun meillä oli lapsena (80-luvulla) tapana rakentaa talvisin pieni luistelukenttä talon takapihalle. Yleensä jäädytyshommiin päästiin lokakuussa, ja marraskuun alkupuolella kenttä oli jo pelikunnossa. Siinä sitten 5 - 10 kaverin kanssa pelattiin monet talvet ja kivaa oli - paitsi ehkä naapurista, jonka talon seinä oli kiekonkantaman päässä maalikehikoista.

Eipä ole enää vuosikausiin ollut sellaista syksyä, että ulkojäille olisi marraskuussa ollut asiaa. Toisaalta Ilmatieteen laitoksen tilastoista käy ilmi, että vuosina 1960 - 1990 kymmenvuotisjaksojen keskilämpötilat olivat ainakin Pohjois-Suomessa matalampia kuin edeltävinä vuosikymmeninä. Ehkä siis olen etuoikeutettu, kun sain 80-luvulla seistä pakkasessa vuotava puutarhaletku kädessä.

No, ehkä tämä tästä vielä talveksi muuttuu. Ja jos talvi ei tule hiihtäjän luo, hiihtäjä voi aina pakata autonsa ja ajaa sinne, missä lunta on.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Taas mennään

Hiihtokausi on viimein avattu! Matkustin pojan kanssa Saariselälle viettämään itsenäisyyspäivän minilomaa ja koemaistamaan uuden talven hiihto-olosuhteita. Lapin hiihtokeskukset kärsivät edelleen lumipulasta, mutta Saariselällä lunta on riittävästi niin, että ainakin luistelu-uraa on avattu jo kymmenien kilometrien verran. Hiihtäjiä onkin sitten aika paljon... Onneksi hiihtokeskuksen ja Laanilan välinen latupohja on leveä, joten väkimäärä ei ihan heti ala ahdistamaan.

Otin mukaani sekä perinteisen että luistelutyylin sukset. Tuoreessa muistissa oli viime alkutalven reissu, jolloin myös ajelin Saariselälle harjoittelemaan minulle uutta luisteluhiihtoa. Homma tuntui silloin kovin vaikealta, ja jännitin nytkin, miten luistelu alkaa puolen vuoden tauon jälkeen sujua. Epäilin myös sitä, olisiko jaloissa tarpeeksi voimaa mäkien nousemiseksi luistellen. Eihän tässä puolta vuotta ole sohvalla makoiltu, mutta luistellessa kuitenkin tarvitaan eri lihaksia kuin vaikkapa juostessa.

Huoli oli turha! Homma alkoi toimia jo alkumetreiltä lähtien ja varsinkin luistelurytmi löytyi nopeasti. Osittain jäinen latupohja johti aluksi ongelmiin tasapainon kanssa, mutta niistäkin pääsin eroon lyhyen harjoittelun jälkeen. Tänään latupohja oli hiukan eilistä lumisempi, joten luistelu oli senkin vuoksi helpompaa.

Myöskään jaksaminen ei tuottanut vaikeuksia. Ei näillä jaloilla vielä Pallaksen rinteitä noustaisi, mutta pienemmät mäet menivät ihan hyvin. Kovin pitkiä matkoja en tosin vielä luistellut; eilen kertaalleen Laanilaan ja takaisin ja tänään sama reitti kahdesti. Huomenna ehkä hiihdetään pojan kanssa Kiilopäälle, jossa on tarkoitus ruokailla ja tulla sitten hiihtobussilla takaisin. Sinne ajattelin lähteä perinteisen tyylin suksilla, jotta molemmilla on samanlaiset välineet alla.

Ainoa kohtaamani vastoinkäyminen liittyy edelleen kipeään ranteeseeni, joka ei selvästikään tykännyt sauvojen käytöstä. En kuitenkaan enää jaksa murehtia asiaa, koska olen tehnyt aika paljon hoitaakseni käden kuntoon. Ehkä se joskus paranee tai sitten ei.